Urakkatyön haitat ymmärrettiin jo aikoja sitten.
***
Urakkatyön turmiollisuudesta Kirjoitettu 1915
Ammattitieyhdistysliikkeemme alkuaikoina käytiin varsin ankaria taisteluja urakkajärjestelmää vastaan. Mutta nykyisin (1915), jolloin taistelut työntekijän ja työnantajain välillä ovat käyneet entistään ankarammaksi joukkotyösopimuksien tunnustamisesta, työpalkkojen, työpäivälyhennyksin määrittelemisien ja saavutettujen etuisuuksien pysyttämisen puolesta, on joko tahdosta tai tahtomatta jouduttu hyväksymään ja määrittelemään joukkosopimuksissa myöskin urakka-eli kappaletyöstä jonkinlaista palkka- ym. ehtoja, jotka ovat viime aikoina varsinkin rakennustyöläisillä antaneet aihetta sopimuksien rikkomiseen ym. koko työväenluokalle vahingollisiin menettelytapoihin. Mutta vaikka näin on asianlaita, puoltaa suuri osa järjestäytyneitäkin urakkajärjestelmää. Onko tämä oikein?
Tutkiessamme teollisuuden eri haaroja huomaamme melkein kaikilla tuotannon aloilla olevan käytännössä tuon työväestölle niin suurta kirousta tuottavan urakkajärjestelmän. Syyt, jotka aiheuttavat tämän nurinkurisen työtavan pitäisi meillä kaikilla olla selvät. Tuotantovälineet ovat jo kehittyneet niin pitkälle ettei läheskään kaikkia tarjolla olevaa työvoimaa voida käyttää säännöllisesti tuotannon palveluksessa. Niinpä tarvitaan ihmistyövoimaa työmarkkinoilla aivan säännöllisesti enemmän kuin mitä sitä kysytään. Tuotannon nousuaikanakaan eivät kaikki tuotantovoimat saa tilaisuutta työskentelyyn. Kun sitten tulee teollisuus- ym. pulakausia vapautuu työvoimia tavattomasti, teollisuuslaitoksia pannaan seisomaan jne.
Työmiehiä joutuu suunnattomat määrät työttömiksi. Hätä ja puute kohoaa työväestön keskuudessa äärimmilleen. Nämä seikat nostavat työväestön keskuudessa kilpailun äärimmäiseen huippuunsa. Keskinkertaista huonoimmistakin palkoista kilpaillaan ankarasti. Taloudellisesti tukalaan asemaan joutunut työläinen tuntee jo jonkunlaista onnea saadessaan huononkin palkan. Työnantaja taas ostaa työvoimaa mistä halvemmalla saa ja koettaa puristaa työmiehistä kaiken tarmon ja voiman. Työmiehen liikarasitus ja ennenaikainen sortuminen ei kammota työnantajaa vähemmässäkään määrässä. Tämä työmiehen työvoiman mahdollisimman tarkkaan käyttäminen ei kuitenkaan tahdo kaikilla aloilla täydellisesti onnistua ilman erityisiä keinoja. Sitä ei saada useilla aloilla äärimmilleen kohoamaan jos työvoimaa ostetaan aikapalkalla. Aikapalkka ei kiihota työmiestä viimeisiä voimiaan tarmoaan ponnistamaan, missä koneet eivät sitä tee välttämättömäksi. Tämän takia koettavatkin työnantajat sovittaa kaikilla mahdollisilla työaloilla urakkatyön aikapalkan ja päivätyön tilalle.
Urakkatyöjärjestelmä on eräs niistä puristimista, joiden avulla työnantajat saavat työvahdin äärimmilleen pingotetuksi ja työmiehistä puristetuksi kaiken tarmon. Tässä järjestelmässä on työmiehen kiihottimena päiväpalkkaa suuremman ansion saavuttaminen. Tämän suuremman ansion saavuttamisella vaan petetään nälkiintyneitä työläistä. Useimmiten saavutetaan kyllä urakkatyöstä näennäisiä ja hetkellisiä etuja. Mutta tuohon tulokseen on päästy vain äärimmäisillä voiman ponnistuksilla ja perin turmiollisen liikarasituksen kautta. Jos sitten työläisen saavuttama tulos ja vähääkään parempi aikapalkkaa, niin silloin seuraa tavallisesti palkan alennus urakasta. Tulos on lopulta se, että urakkatöissäkin palkat painuvat samoille tasoille kuin päivätöissäkin. Se vaikeuttaa myöskin joukkosopimusten allekirjoituksia, lisää lakkopäivien lukua ja vähentää taistelevien liittojen kassoja. Paras, voimakkain aines työväestöstä saattaa kylläkin urakkatöissäkin saavuttaa keskimääräistä paremman palkan. Mutta ajan oloon ponnistukset vähentävät paremmankin työvoiman.
Urakkatyön turmiollisuutta lisää myöskin se, että työläiset joutuvat tällaisen työtavan vallitessa huomattavasti suuremmassa määrin kaikenlaisille työnvaaroille alttiiksi kuin aikapalkalla työskennellessään.
Myöskin täytyy urakkatyötä pitää yhtenä suurena työttömyyden edistäjänä, ja meidän hyväksyessämme urakkatyöt joukkosopimuksissamme olemme itse myöskin työttömyyden edistäjinä. Kuten edellä jo on mainittu kovin alas painuneet palkat ja ammatillisen liikkeemme jonkinlainen urakkajärjestelmän hyväksyminen ovat yllyttäneet työläiset useilla työaloilla vahingolliseen kilpailuun keskenään. Työläiset ovat ryhtyneet urakoimaan. Tällaista urakoimista varsinkin nykyisin, jolloin työnsaanti on entisestään vaikeampaa, tavataan melkein kaikkialla kaupungeissa ja maaseuduillakin rakennustöiden alalla. Työmiehet ottavat urakalla rakentaakseen taloja ja muista rakennuksia. Urakoiden otossa kilpailevat työläiset keskenään kuka halvimmalla sen työn saa tehdäkseen. Jos mieli päästä noin otetusta urakasta edes jonkinlaisille päiväpalkoille täytyy heidän tehdä luonnottoman pitkiä työpäiviä ja tällä tavalla ovat he pakotetut polkemaan jo voimassa olevia työpäivän pituusmääräyksiä.
Näin saa työnantaja teetetyksi työnsä tuntuvasti halvemmalla kuin jos hän olisi joutunut teettämään sen päiväpalkoilla. Työläiset täten omilla kärsimyksillään ja liikarasituksellaan hyödyttävät lopulta työnantajia.
Juuri työnantajille urakkatyö on monessa suhteessa sangen edullinen. Kun työläiset työskentelevät aikapalkalla pelkäävät työnantajat että työläiset työskentelevät täydellä vauhdilla. Tätä estääkseen koettavat työnantajat keinoja. He palkkaavat tavallisesti tavattoman paljon pomoja. Useilla työmailla on jokaista kymmentä työläistä kohti pomo. Näitä pomoja ei tarvita läheskään niin paljon kuin työläiset työskentelevät urakalla. Urakkajärjestelmän avulla saa työnantaja työläisestä puristettua mahdollisemman suuren voiton. Sikäli kun työläisen työntuottavaisuus on lisääntynyt, palkkojen pysyessä ennallaan, tulevat tavaran tuotantokustannukset vissiä määrää halvemmaksi.
Tuosta työnteon äärimmilleen pingotuksesta urakkatyössä on työnantajalla vielä muutakin hyötyä. He eivät tarvitse työvälineistä niin paljon kuin aikapalkan vallitessa. Kiinteää pääomaa tarvitaan sitä vähemmin kuta suuremmaksi työnteon vauhtiin saadaan. Urakkajärjestelmästä on turmiota kansantaloudelliseltakin kannalta katsottuna. Urakkajärjestelmä ei kiihota työnantajia koneteollisuuden avulla lisäämään työn tuottavaisuutta, josta taas on seuraus ettei pystytä kilpailemaan maailman tavaramarkkinoilla. Ammatillisten järjestöjen oli nyt juuri, jolloin saadaan ikään kuin levätä pitkistä yhtämittaisista palkkataisteluista, mitä suuremmalla tarmotta käytävä taisteluun tätä työläisille niin perin turmiollista työtapaa vastaan.
Sillä niin kauan kuin urakkajärjestelmä on vallalla johtaa se ylettömiin voimain ponnisteluihin, pitkään työpäivään, työn vaaroihin, työttömyyteen, likaiseen kilpailuun ja synnyttää erimielisyyksiä työväestön keskuudessa. (Lastu 1915 N:o 1)
