Kirjoittaja Aihe: Maalaistyöväen lakkoliikkeestä ja järjestötoiminnasta v.1917  (Luettu 3457 kertaa)

VD.com

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3745
Maalaistyöväen lakkoliikkeestä ja järjestötoiminnasta v.1917


(Työväenkalenteri 1918)

M.Ampuja¦¦¦¦¦

Työlakko varsinaisen maatyöväen keskuudessa on näihin aikoihin (1917) asti ollut verrattain harvinainen ilmiö meillä Suomessa. Suurlakon jälkeisten aikojen torpparilakkoja harvoilla aateliskartanojen alueilla lukuun ottamatta, ei meillä ole maatyöläisten lakoista mitään tiedetty. Pääasiassa samoin on asian laita ollut muissa Euroopan maissa. Teollisuusväestön keskuudessa sitä vastoin ovat lakkotaistelut viimeisinä vuosikymmeninä kuuluneet melkein säännöllisiin ilmiöihin .Usein on joukkosopimusten uusiminen johtanut lakkoon ainakin vakava lakon uhka on ollut. Tämä eroavaisuus maatyöläisten ja teollisuustyöväen välillä johtuu ennen kaikkea siitä. että teollisuustyöväki, ammatillisesti järjestyneenä ollen, on aina taisteluvalmiina puolustamassa entisiä saavutuksiaan ja valmis valloittamaan myös uusia. Maatyöväki sitä vastoin on tyytynyt nurkumatta kohtaloonsa. Vain vallankumoukset, kuten suurlakko ja maaliskuun vallankumous kykenivät tempaamaan maalaistyöväenkin mukaan.

Porvariston taholta on tahdottu välittää maatyöväen lakot harkitsemattomiksi vallankumousajan vallattomuuksiksi ja sosialistisen kiihotuksen tulokseksi. Mutta tuollaiset väitteet ovat kokonaan valheellisia, vääriä ja tosiolojen vastaisia. Taloudelliset epäkohdat, jotka taisteluja aiheuttavat, ovat maatyöläisten oloissa vähintään yhtä suuret kuin teollisuustyöväen oloissa. Torpparien veroja on jokaisen vuokravälikirjan loputtua korotettu ja vuokraviljelijät ovat olleet lyhytaikaisia. Mäkitupalaisten veropäiviä on entisestään moninkertaisesti lisätty, samaan aikaan kun heidän entisiä oikeuksiaan on vähennetty. Yksistään moisella verojen nylkemisellä on viimeaikoina paljon kärjistetty maatyöläisten ja maanomistajain välejä.

Varsinaiset suurviljelystilojen palkkatyöläiset, muonamiehet ja karjanhoitopalvelijat ovat myös eläneet perin kurjissa oloissa. Vanhentuneet palkkaussäännön kiristysmääräykset ovat lisäksi ehkäisseet kaikki parannuspyrkimykset. Niille yksityisille palvelijoille, jotka yrittivät paikka muuttamalla keskellä vuotta parantaa olojaan, toimitettiin usein linnarangaistuksia tai rahasakkoja. Sota-aikana elintarpeiden hintojen suunnaton nousu teki olot entisestään sietämättömämmäksi. Ja parannuksen toivoakaan ei säännöllisissä oloissa näyttänyt olevan.

Silloin tuli mieliä vapauttava vallankumous! Kumous, joka taikasanalla rohkaisi nöyrämielisemmänkin muonamiehen, pelkurimaisimmankin palvelusnaisen. Jo maaliskuun loppupuolella he uhkailivat palkankorotusvaatimuksilla . Yksityisesti ensin. Ellei korotusta anneta, niin Vapusta muutetaan. Annettiinkin paikoin palkankorotuksia, lyhennettiin vähän työpäivääkin, mutta useimmilla paikoin tuli kieltäviä vastauksia. Silloin se alkoi. Valtava lakkoliike vyöryi toukokuun alkupuolella kautta Satakunnan. Lukuisilla suurkartanoalueilla oli lakkoja Uudellamaalla, samoin Hämeessä. Sellaista ryöppyä taloudellisten taistelujen alalla ei ole tässä maassa koskaan ennen ollut. Sitä voipi lähinnä verrata suurlakon jälkeiseen vaalitaistelujen aikaan, sillä erotuksella vaan, että luokkien vastakkaiset edut törmäsivät jyrkemmin nyt yhteen kuin koskaan sitä ennen. Sen sijaan, että suurlakon jälkeen oli torpparilakkoja vain muutamassa herraskartanossa, vaatimuksena usein vain 10 tunnin työpäivä kesällä, 7 tunnin työpäivä talvella, oli nyt varsinaisena lakkoalueena suurin osa varsinaisista suurviljelysseuduista. Satakunnasta voi sanoa, että jossain muodossa siellä ilmenivät maatyöväen joukkovaatimukset jokaisessa pitäjässä. Suurimmaksi osaksi myös Hämeessä ja Uudellamaalla. Muissakin lääneissä. joissa osaksikin oli suurviljelystiloja, esiintyi maatyöväen lakkoja. Niinpä oli Viipurin läänissä lakkoja Ykspään tilalla Viipurin pitäjässä ja Valkealan hovissa. Kymi-yhtiön tiloilla hyväksyttiin vaatimukset ilman lakkoa. Mikkelin läänissä oli lakkoja Joroisissa ja ainakin lakon alkuja Sysmässä. Samoin Kuopion läänissä Leppävirran pitäjässä Hackman yhtiön tiloilla. Sielläkin voitettiin kahdeksantunnin työpäivän periaate.

Vaatimukset joitten puolesta taisteltiin, olivat pääasiassa kahdeksantunnintyöpäivä ja palkankorotuksia. Eri paikoilla olivat vaatimukset hiukan erilaisia. Satakunnassa useissa paikoin pidettiin tinkimättömästi kiinni kahdeksantunnin työpäivästä ympäri vuoden. Hämeessä taas yleensä taivuttiin järjestelyyn niin, että kesällä on työpäivä yhdeksäntuntia, talvella seitsemän. Uudellamaalla, ainakin Vihdissä, ajettiin väkipakolla kahdeksantunnin työpäivää ympäri vuoden, kun sitä vastoin useissa paikoin tuli yhdeksäntuntia kesällä, joissakin paikoin yhdeksän ja puolituntia, jopa kymmenenkin tuntia. Ylipäänsä voinee sanoa, että vaatimukset suurimmalta osaltaan tulivat hyväksyttyä. Kymmeniä kartanoja on Satakunnassa, joissa tuli hyväksyttyä kahdeksantunnin työpäivä ympäri vuoden: muutamissa paikoin kuntaa käsittivät sopimukset. Suoranaisella työläisten häviöllä ei Satakunnassa liene päättynyt yhtään lakkoa, mutta Hämeessä kyllä kävi niinkin. Keskimäärin ovat epäilemättä Satakunnassa saavutetut työajat lyhyemmät kuin Uudellamaalla ja Hämeessä, mutta palkan korotukset siellä ovat vähäisempiä. Yleensä oli havaittavissa, että jos tinkimätön kahdeksantunnin vaatimus läpäisi, ei palkan korotuksia myönnetty, eikä vaadittukaan. Mutta yhdeksäntunnin päivään sisältyi palkan korotuksia 20 a` 25mk, kuussa miehille, 10-15 naisille. Kahdeksantunnin vaatimus, joka erityisen tiukkana esiintyi Porin ympäristössä, näkyi olleen siitä periaatteessa lähtöisin, ettei vallitsevalla palkalla kannata pitempää aikaa työtä tehdä. Ylityötä sitouduttiin sopimuksessa yleensä tekemään tarpeen vaatiessa.


(Työväenkalenteri 1918)

Kun ottaa huomioon, että suuri osa lakkolaisista oli veropäivien tekijöitä, niin on tuo 8 tunnin päivän tinkimätön vaatimus kylläkin ymmärrettävää. Sillä talvinen 7 tunnin päivä niille, jotka kesällä tekevät veropäivänsä, ei merkitse mitään huojennusta. Muonamiehet ja naispalvelijat, jotka tekevät läpi vuoden talon töitä, sitä vastoin olivat helpommin taivuteltavissa 9,8 ja 7 tunnin vuorojärjestelmään. Suurimmalta osiltaan voitanee sanoa, että tämä kolmijako : kesällä 9 tuntia, talvella 7 ja syksyllä ja keväällä 8 tuntia tuli viime kesän maalaistyöväen lakoissa vakiintuneeksi siksi keskimääräiseksi, johon aikaansa seuraava maanomistaja katsoi voivansa suostua. Siitä huonompiakin sopimuksia, 10 tunnin kesällä ja 8 tunnin talvella kyllä joitakin on. Mutta ne ovat harvempia ja poikkeuksellisia: niihin jouduttiin joko täydellisellä lakon häviöllä tai siten, ettei lakkoa saatu edes kunnolla alkamaan. Pahimpia puutteellisuuksia tehdyissä sopimuksissa epäilemättä on se, että karjanhoitopalvelijat useimmiten jäivät työpäivärajoitusten ulkopuolelle. Heistä sanottiin usein lakon päätyttyä, että työnantaja sopii karjanhoitajan kanssa erikseen työajan järjestelystä. Toisinaan se taas nimenomaan määrättiin 9 Ö,½  tai 10 tunniksi, josta 1 ja 1 Ö,½ tuntia laskettiin ylitunneiksi. Kuitattiin siis työpäivälyhennys palkankorotuksella. Tietääkseni ei yhdessäkään sopimuksessa sitovasti määrätty karjanhoitajain työpäivää 8-tuntiseksi. 8 tuntia on kuitenkin edelleen päämääränä, johon on pyrittävä.

Maalaislakkojen luonne.

Vaatimukset pääasialliselta sisällöltään siis ylimalkaan olivat verrattain kohtuullisia. Mutta taistelujen luonne oli rajumpaa, kuin mitä meillä on tavallisesti ollut. Tämä johtui niistä erikoisista olosuhteista, missä lakkoja tehtiin, ja erityisesti siitä, että lakkolaiset olivat suurimmalta osaltaan järjestymättömiä tai järjestyivät nimenomaan lakkoa varten muutama päivä ennen lakon alkua. Näistä lakoista ei tavallisesti keskusteltu ensin osaston kokouksissa, eikä osaston johtokunta erityisemmin harkinnut tilannetta ja tehtyjä vaatimuksia, vaan niistä päätettiin kerta kaikkiaan yleisessä kokouksessa. Toisinaan päätettiin kuntaa käsittävissä työläisten yhteisissä kokouksissa tai eri kylien edustajakokouksissa. Kun osastot olivat vasta perustettuja, tai usein miten perustettiin lakon aikana, ei liittotoimikunnalle luonnollisesti tullut monestakaan lakosta ennen sen alkua ilmoitettua. Läheskään kaikki toimenpiteet lakkojen välttämiseksi keskinäisellä neuvotteluilla eivät niin ollen tulleet käytetyksi.

Lakkojen näin valmistamatta alkaminen synnytti luonnollisesti sekavuutta siitäkin, mitkä työalat lakkoon kuuluivat, mitkä ei. Toisissa paikoin lakkasivat karjanhoitajat työstään, jättivät lehmät lypsämättäkin. Lakon johtajat sentään usein kysyivät piirisihteereiltä ym., sopiiko niin tehdä. Kun selvitettiin, että lehmät olisi koettava lypsää joka tapauksessa, niin suostuttiin siihen. Toimitettiin silloin ainoastaan lypsy, jätettiin joskus päivälypsy toimittamatta, lanta navettaan jne. Mutta kun lehmien olo kävi kovin tukalaksi, niin puhdistettiin lakkokomitean toimesta navetta. Näin jalomielisesti tehtiin esim.: Ulvilan Ainolan kartanossa. Maitojutun kanssa oli asia myös varsin pulmallinen. Jos se sallitaan viedä meijeriin, korjaa isäntä rahat, ja lakko niin ollen menettää vaikuttavuuttaan. Maahan kaataminen taas on rikos. Joissakin paikoin kyllä valittiin viimeinen keino, joka osoitti taistelun kärjistymistä.


(Työväenkalenteri 1918)

Allekirjoittanut joutui lakkokomitean kanssa Vuojoen kartanossa maitojutusta keskusteluihin --- Me olemme sen kaataneet navetan lattialle, onkohan se luvallista?¦täällä lisäksi on voin puute, selittivät lakkolaiset.

Ei se ainakaan ole järkevää hukata maitoa, silloin kuin ihmiset kärsivät sen puutetta. Kehoitin ennemmin lakkokomitean omalla vastuullaan viemään maidon meijeriin, valmistamaan voita, ja hoitamaan sen kauppaa. Voidaankohan siitä velvoittaa lakkokomitea maksamaan kartanolle? Luultavasti, mutta siihen on lakkolaisten alistuttava. Ehdotuksen hyväksyminen tuntui lakkolaisista vastenmieliseltä: jätettiin asiasta päättäminen toistaiseksi. Lakkolaisten kokoukseen, jossa piti asiaa selvitettämän, saapui myös kartanon omistaja, Paloheimon yhtiötoveri Toivonen, jonka kanssa saatiinkin sovinto samana päivänä. Hän suostui 9 tunnin päivään kesällä ja 7 tunnin talvella. Se oli puolta tuntia lyhyempi kuin Paloheimon omilla tiloilla. Suurlakon aikaiset lakot tässä kartanossa päätyivät useitten lakkolaisten linnarangaistuksiin, Nyt sitä vastoin 3-päiväinen lakko päättyi keskinäiseen sopimukseen.

Harjunpään lakko lähellä Poria oli kestänyt pari viikkoa. Tavallinen talonpoikaiskylä, joissakin taloissa renki ja pari ja yksi tai pari palvelustyttöä. Suurin osa lakkolaisista viikon ja pari veropäiviä tekeviä mäkitupalaisia. Lakko oli porilaiseen malliin varsin kiihkeä. Puolensataa miestä käsittävä lakkokomitea piti vahtia, etteivät rikkurit saaneet tehdä työtä, jotkut lakkovahdit käsittivät isännätkin rikkureiksi ja lienevät kantaneet pellolta pois. Kaupunkiin tuotavaa maitoa myös sanottiin kaadetun maahan. Isännät valittivat hirmuvaltaa ja pyysivät sovittelijaa.

Menin lakkopaikalle, jossa yhteiseen kokoukseen saapui puolensataa lakkolaista ja kymmenkunta isäntää. Keskustelussa selvisi, että itse pääasioista, 8 tunnin työpäivästä ja 1mk,tuntipalkasta oltiin yksimielisiä. Sivuasioista, mennäänkö 3 kilometriä pitempi matka työpaikalle talon ajalla vai työläisten ajalla, saadaanko lakonrikkurit tunnustamaan syntinsä ja myöntävätkö lakkolaiset väärin tehneensä, pahoinpidellessään erästä isäntää, oli eri mieliä. Niistäkin päästiin keskustelujen kautta yksimielisyyteen ja sopimukset allekirjoitettiin.

Yhden asian pyysivät isännät nöyrästi, johon myös lakkolaiset jalomielisesti suostuivat, että erästä vanhaa uskovaista isäntää, joka tekee työnsä omin voimin, ei pakoteta sopimusta allekirjoittamaan.

Tällaisissa kylissä, joissa isäntiä oli melkein yhtä paljon kuin lakkolaisiakin, muodostuivat lakot usein kaikkien kiukkuisemmiksi. Kenties ei aina ollut lakkolaistenkaan menettely kyllin harkittua, eikähän voi sitä vaatiakaan melkein järjestymättömiltä joukoilta. Mutta paljon holtittomampaa, inhimillisen arvostelun ulkopuolella kokonaan on ollut porvariston menettely, esim. Huittisten lakossa. Ne hetkelliset harha askeleet, mihin mahdollisesti jotkut lakkolaiset tekivät itsensä syyllisiksi vallankumouskevään lakkoliikkeissä, verrattuna porvariston kyynillisiin raakuudentöihin kautta vuosikymmenien, osoittaa köyhälistö sittenkin useimmiten antavan käydä armon oikeuden edellä.

Lakkolaisten yhteiskunnallinen etuharrastus oli niinikään ylevämpi ja edellä porvariston itsekkäitä pyyteitä. He pitivät erinomaista huolta siitä, etteivät vaan maat olisi jääneet viljelemättä. Viljat on kylvettävä millä keinoin hyvänsä, sanoivat huolestuneena lakkolaiset, kun kylvöajan lähestyessä ei näyttänyt tulen sovintoa. Sellaisissa tapauksissa olivat lakkolaiset erittäin taipuvaisia neuvotteluihin. Ja esittelivät kaikkia mahdollisia keinoja maiden viljelemiseksi. Eikö niitä voisi kuvernööri tai elintarvelautakunnat ottaa viljelykseen, esitettiin usein. Tästä lakkolaisten auliudesta yhteiskunnallisen vaiston ohjaamana, oli suuremmalta osaltaan seurauksena, että lakot sittenkin päättyivät niin nopeaan. Maanviljelystyöt eivät sanottavasti lakkojen johdosta myöhästyneet. Satakunnan lakot suurimmalta osaltaan alkoivat niin aikaisin, että työnteon ajaksi saatiin lakkoja loppumaan. Ne kestivät tavallisimmin vain viikon päivät, usein vain 2 Ö¡ 4 päivää, jos sattui sovittelija paikalle. Pitemmät lakot kestivät pari viikkoa ja vain erittäin harvat, kuten Nuutajärven ja Valkealan hovin lakot parisen kuukautta. Niissä oli, varsinkin Nuutajärven Neovius-herran menettely suorastaan yhteiskuntavastaista uhmailua. Lisäksi niihin vaikuttivat eräät kiusalliset henkilökysymykset, kuten työnjohtajan erottamiset ym.

Epäilemättä ovat nämä maatyöväen lakkotaistelut tärkeä osa v. 1917, pitemmälle, mitä Laukon lakossa 1906 yritettiin, joka taistelu, kuten tunnettua, päätyi piiskan lyönteihin itse lakkopaikalla ja Eduskunnassa yksinkertaiseen päiväjärjestykseen siirtymisellä. Tapaukset eivät historiassa uusiinnu, vaan menevät aina eteenpäin. Se on tapahtunut maatyöväen liikkeessäkin viime vuonna. Eduskunnassa tosin myöhästyi maatyöväen työaikaa koskeva laki. Mutta valmistumaisillaan se on. Ne periaatteet, mitkä maatyöväki lakkotaisteluillaan toteutti, myönnetään oikeutetuksi tuossa laissa.

On pidettävä vaan jatkuvalla järjestötoiminnalla huolta siitä, että lainsäädännöllä varmennetaan saavutetut voitot.

Maatyöväen ammatillisen järjestyminen

Kuluneella vuodella saavutti myöskin suurimmat voittonsa. Melkein jokaisen lakon yhteydessä perustettiin ammattiosastoja. Sekatyöntekijäin liittoon liittyi kolmisen sataa maatyöväen osastoa. Ammattijärjestön toimesta alulle pantu maatyöväen liiton perustaminen sai jakamattoman kannatuksen osakseen. Liiton perustavassa kokouksessa Tampereella elokuun 27-29 päivänä oli edustettuna 60 maatyöväen osastoa, 37 sekatyöväen osastoa, 29 torppariosastoa ja 23 työväenyhdistystä. 60 maatyöväen osastossa oli edustajain ilmoitusten mukaan jäseniä 3,500 Edustettuna olevissa sekatyöntekijäin osastoissa noin parituhatta jäsentä. Yhteensä siis 5 Ö¡ 6 tuhatta jäsentä osastoissa, jotka tulevat liittymään heti perustettuun maatyöväen liittoon. Alku siis on maatyöväen ammatillisella, järjestymisellä mitä lupaavin. Läkin tulevaisuus osoittaa, onko liiton käytännöllinen kokoonpano myös kaikissa suhteissa tarkoitustaan vastaava. Toivottavaa kumminkin on, että tämä järjestö, joka taisteluun tulikokeessa syntyi, kestäisi sekä tyynet että myrskyt, että siitä tulisi vastaisuuteenkin nähden maalaistyöväen taloudellisten taistelujen vankka turva. Rikas on kulunut vuosi maalaistyöväen taloudellisista taisteluista ;  arvokkaita olivat tulokset sekä käytännöllisen hyödyn että periaatteen kannalta. Onhan usein sukupolvien työ hankkia pari tuntia päivää kohti työajan lyhennystä. Se ainakin osittain toteutui meillä. Merkitseehän tuhansien työläisten järjestöihin liittyminen taistelujen menestymiselle arvaamattoman paljon. Nyt niitä liittyi kymmeniä tuhansia. Kaikesta tästä johtui, että aatelinen kartanon herra, joka ei ennen sallinut agitaattorien alueillaan kulkea, ei työväen lehteä kartanon postissa kuljettaa, kääntyi nyt työväen järjestöjen puoleen neuvotteluja pyytäen työriitain selvittelyssä. Myönnettiin myös kirjallisissa sopimuksissa, että töissä käytetään etupäässä järjestyneitä työläisiä. Lujittamalla maatyöväen ammatillisia järjestöjä voimme olla varmat, että oman arvon tunto tulee vastaisuudessa paljon yleisemmäksi ja että lopulta työväki suoriutuu täydellisenä voittajana. (M.Ampuja) "julkaistu työväenkalenterissa 1918.

« Viimeksi muokattu: Helmikuu 17, 2009, 08:42:22 ap kirjoittanut Ylläpito »