Kirjoittaja Aihe: Vihreä kulta ja sen kaivajat ..kautta aikain (Kirj.1948)  (Luettu 2309 kertaa)

VD.com

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3745
Vihreä kulta ja sen kaivajat ..kautta aikain (Kirj.1948)
« : Helmikuu 23, 2009, 06:17:47 ip »
Vihreä kulta ja sen kaivajat ..kautta aikain


Jokainen koulupoikakin tässä maassa tietää, että puuta raaka-aineenaan käyttävät teollisuudet ovat muodostaneet ja ainakin vielä toistaiseksi muodostavat sen tukevan peruspilarin, jonka varassa maamme talous seisoo. Näiden teollisuuksien tuotannon bruttoarvo, muutamia lukuja mainitaksemme, oli vuonna 1938 noin 8400milj. markkaa ja ylitti siten kokonaisella 1000 milj. markalla maatalouden koko tuotannon arvon. Niiden viennin arvo oli 7400 milj. markkaa. Maamme vanerin tuotanto oli mainittuna vuonna noin 30% maailman tunnetuista vanerin tuotannosta. Puuta raaka-aineenaan käyttävien teollisuuksien tuotteiden viennillä on vuodesta vuoteen maksettu 80-85% maahantuonnista.

Puu oli ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä pulassa pelastuksemme. Sen avulla on maamme talous nytkin kohotettavissa siitä aallonpohjasta, johon mielettömät sodat sen syöksivät. Viime vuosina on maamme metsissä joka hakkuukausi hakattu 50-60 milj. kuutiometriä erilaista puutavaraa, ja työssä on niiden parhaimmillaan käynnissä ollessa ollut 150,000-200,000 työntekijää.

Nämä kaikki ovat, kuten sanottu, asioita, jotka jokainen koulupoikakin tässä maassa tietää. Mutta läheskään kaikki eivät voi tietää, miten ja minkälaisissa oloissa työ suurilla saloilla eri aikoina on tapahtunut ja tapahtuu (1948). Siitä kaikesta Suomen kansan suurella enemmistöllä tuskin on muuta kuin hyvin hämärä ja varmastikin enemmän tai vähemmän virheellinen mielikuva.

Työvälineissä ja työmenetelmissä on vuosikymmenien kuluessa tapahtunut palon parantumista. Teollisuuden alkuaikoina kaadettiin suuretkin puut kirveellä. Kokonaisina runkoina ne ajettiin metsistä uittoväylien varsille. Nykyaikainen pokasaha oli täysin tuntematon. Kahden miehen voimalla vedettävät justeerit alkoivat ensimmäisinä ilmestyä käytäntöön. Mutta jos olivat työvälineet ja työmenetelmät alkeellisia, niin hyvin alkukantaisia olivat metsätyöläisten olotkin.

Hyvin tavallista oli, että kun miesjoukko pohjolan kovissa syystalvella saapui työmaalleen, sen oli ensimmäiseksi työkseen tehtävä itselleen asunto. Sen valmistumiseen asti oli oltava ja elettävä paljaan taivaan alla. Jos paukkui tulipalopakkanen, jos taivas tuiskutti lunta tai jos tuli suoja ja kastuivat vaatteet, niin kaikissa tapauksissa oli vain metsään viritetty honkavalkea ainoana lämmön lähteenä. Havuvuode ja ehkä havuista kyhätty seinämä oli selustassa tuulen suojana. Puhuttakoon mitä tahansa rakovalkean romantiikasta, tosiasia kuitenkin on, että sen äärellä öitään ja ilta  oeja aamupuhteitaan viettävällä oli varsin runottomat oltavat. Eivätkä ne hätäpikaa kokoon kyhätyt kämpätkään tuona aikana kovin kodikkaita olleet. Jäinen maa lattiana, pyöreistä kivistä ladottu kiuas nurkassa ja koirankaulalle salvetut seinät ympärillä. Turpeella peitetty katto. Kahdella seinämällä makuulavat. Minkäänlaisia akkunoita ei ollut.

Olen sattumalta viettänyt yhden talvisydämen tuollaisessa metsäkämpässä. Se oli ehkä puolenkymmentä vuotta aikaisemmin rakennettu. Akkunaton ja edellisten talvien käytöstä savun mustuttama. Yksinkertaisen oven raoista tuiskutti lumi sisälle. Kun kämppää oli siihen majoittautumisemme jälkeen muutamia tunteja lämmitetty, alkoi katolle kasaantunut lumi sulaa ja illan istuimme kuin hienoisessa sateessa. Illalla oli savuntäyttämä kämppä kuuma kuin sauna. mutta kun taivas yöllä selkeni poutaan, oli se aamulla kylmä kuin jääkellari. Kattoon oli yöllä kasvanut pitkät jääpuikot. Eräänä iltana tapoimme talviunestaan virenneen kyyn. Kiukaan hiillos ja palava päre olivat ainoat valon antajat. Mikäli halusi valmistaa ruokaa, oli se tehtävä kiukaan suun hiilloksella tai taivasalla kämpän ulkopuolella. Saunaa tietystikään ei ollut.

Muutaman viikon kämpällä oltuamme olimme villin näköistä joukkoa. Eräänä päivänä löi yksi miehistä kirveellä jalkaansa. Sidetarpeita enempää kuin muitakaan ensiapuvälineitä ei ollut. Lähimpään ihmisasutukseen oli suunnilleen kahden peninkulman matka. Koska ajot eivät vielä olleet alkaneet, ei kämpällä ollut hevosia. Sen yhdisti muuhun maailmaan vain läpi korpien luikerteleva suksenlatu. Ei auttanut siitä huolimatta jäädä neuvottomaksi. Muiden tarpeiden varalta oli miehillä äimä ja pikilankaa ja mies itse neuloi haavan pikilangalla kiinni.

Elämä suurilla saloilla oli siihen aikaan hyvin karua ja kolkkoa ja metsätyöläinen itsekkin tavallisten kansalaisten mielestä muista poikkeava olento. Kun joukko metsätyöläisiä kerran korvesta palatessaan poikkesi taloon lepäämään, niin sai talon nuorin, joka suurella uteliaisuudella oli aikansa heitä tarkkaillut, aiheen äidilleen ilmoittaa, että äiti, jätkälläkin on varpaat.

Suuressa määrin nuo ajat ovat taakse jäänyttä elämää(Kirj.1948). Ihmisten mielet ovat vuosikymmenien kuluessa paljon muuttuneet. Jätkä tosin edelleen on jätkä. Mutta nyt sanalle annetaan toki paljon toisenlainen sisältö kuin ennen. Koulupojatkin nyt käsittävät, että metsätyöläisen ponnistusten tehokkuudesta riippuu hyvin suuressa määrin koko Suomen kansan leivän leveys.

Oloissakin on tapahtunut parantumista. Kämpässä on nyt puulattia aivan niin kuin ihmisasunnossa konsanaan. Sisään savuava kiuas on saanut väistyä rautaisen kamiinan tieltä. Ruokansa saa ostaa valmistettuna kämpän keittiöstä. Monissa tapauksissa on radio ja postikin tulee säännöllisesti. Vuoden 1946 valtiopäivillä hyväksyi eduskunta uuden kämppälain. Mitään loistohotelleja ei senkään määräyksellä tulla metsiin pystyttämään. Mutta muutamissa suhteissa sen määräyksellä tulee noihin metsätyöläisten yhteisasuntoihin lisää mukavuuksia.

Ei metsätyöläinen enää siinä määrin kuin ennen ole tapaturmankaan sattuessa vain omien avujensa varassa. Mutta vaikka olosuhteet ovatkin paljon muuttuneet, vaikka työ nyt käy toiseen tapaan kuin ennen, vaikka työvälineet ja työmenetelmät ovat parantuneet, vaikka kauramoottori ei ole enää ainoa kuormien kiskoja, vaikka pitkillä kuljetusmatkoilla käytetään autoja ja traktoreita ja vaikka jonkunlaisia kuormauskoneitakin on käytännössä, niin sittenkin varsinaisen metsätyö edelleen on pääasiassa vain käsivarsityötä. Se on uuvuttavaa työtä silloinkin kun riittävän suuret läskiannokset ovat valamassa voimaa jäseniin.

Hyväkin vetohevonen vaikuttaa suuren tukkikuorman edessä kissan kokoiselta. Kuka keksii ikuisesti terävän sahan, sahan joka uppoaa puuhun kun lämmin veitsi voihin. Naapurimaassamme Neuvostoliitossa on tehty paljon metsistä tapahtuvien kuljetusten kehittämisessä. Niitä sopisi yrittää sovittaa suomalaisiinkin oloihin. Sillä vaikkapa olot ovatkin paljon muuttuneet, vaikka rakovalkealla nukkuvaa metsätyöläistä ei enää olekaan, niin paljon on vielä tehtävä, ennen kun työ metsissä käy kuin tanssi ja ennen kun metsätyöläinen syystä tuntee muiden kansalaisten tavalla olevansa ihminen, jolla myöskin on varpaat
.  
(Janne Mustonen , julkaistu demokraattisessa kansan kalenterissa 1948)  


Todellinen elämä tukkisavotoilla oli hyvin rankkaa.

Mainoksilla ja propagandalla on muutettu todellisuutta lähes aina.

Silloisista tupakka mainoksista ymmärtäisi helposti, että työ kävi leikiten kessun kera.


   
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 06, 2009, 09:14:33 ip kirjoittanut VD.com »