Kirjoittaja Aihe: Puolue historiaa Suomesta  (Luettu 2329 kertaa)

VD.com

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3745
Puolue historiaa Suomesta
« : Helmikuu 16, 2009, 10:24:14 ap »
Vuoden 1927 eduskuntavaalit.

"Vuoden 1927 eduskuntavaalien edellä käyneessä vaalitaistelussa näytteli huomattavinta osaa hallituskysymys. Edellisen vuoden lopussa oli maan hallitusohjiin astunut sosdem puolueen muodostama hallitus, pysyen Ā¯vallassaĀ¯ yli vaalien. Tämä Ā¯työväenhallituksenĀ¯ nimellinen antoi vaalitaistelussa paljon puheenaihetta. Eri puolueet tietenkin ottivat agitatsionissaan tähän hallitukseen nähden erilaisen asenteen, riippuen siitä, minkälainen on niiden kanta valtakysymykseen valtiossa yleensä.

Ö,,ärimmäinen fascistinen porvaris-oikeisto, suomettarelainen kokoomuspuolue ja suureksi osaksi myös sen vanavedessä kulkeva maalaisliitto, asettui vaaliagitatsionissaan näennäisesti jyrkän kielteiselle kannalle sosdem hallitukseen nähden. Tämä ei suinkaan merkinnyt sitä, että se todellisuudessa olisi ollut hallitukseen sinänsä niinkään tyytymätön. Olihan esim. maalaisliittolaisten taholta tunnustettu, että sosdem hallitus saattaa olla yhtä hyvä kuin mikä tahansa Ā¯demokraattinenĀ¯ porvarihallitus. Mutta fascistiset piirit, jotka pyrkivät avoimeen porvarilliseen diktatuuriin, tahtoen hävittää Ā¯demokratianĀ¯ rippeetkin, yrittivät tietenkin käyttää tilannetta fascistisen propagandan tekemiseen. Ā¯TyöväenhallituksenĀ¯ olemassaolo, niin porvarillinen kuin se on ollutkin, antoi niille nyt joka tapauksessa tilaisuuden puhua Ā¯punaisesta vaarastaĀ¯ ja tällä kummituksella peloitellen koettivat ne vaalitaistelussakin saada pikkuporvarillisia ym. takapajuisia väestökerroksia avoimeen diktatuuriin tähtäävien tunnuslauseittensa taakse.

Tämän porvaripuolueiden suhtautumistapa hallitukseen vaalitaisteluagitatsionin yhteydessä oli koko joukon pidättyvämpää. Ruotsalainen puolue oli jo aikaisemmin joutunut jossain määrin eristäytymään porvariston Ā¯yhteisrintamastaĀ¯, mm. sen syyn takia, koska suomalaisten fascistien agitatsionitarkoituksessa nostattama Ā¯aitosuomalainen liikeĀ¯ näytti loukkaavan sen kansallisia harrastuksia. Tästäpä syystä se oli jo eduskunnassa tavallaan joutunut tukemaan sosdem hallitusta, joka oli tehnyt puolueen kansallisuusohjelmalle erinäisiä myönnytyksiä, ja niin se myös vaalitaistelussa melkein kokonaan pidättäytyi hallituksen arvostelusta. Edistyspuolue taas tässäkin kysymyksessä omaksui tavallisen ollakko vai eikö olla  oe Ā¯ohjelmassaĀ¯. Horjuen sinne tänne porvarillisen vapaamielisyyden ja fascismin välillä, ei se vaalitaistelussaan osannut määrätä itselleen mitään selvää suhtautumistapaa hallitukseenkaan nähden.

Varsinaisen työtätekevien ryhmän, sosialistisen työväen ja pienviljelijäin vaaliliiton, kanta hallitukseen nähden oli koko vaalitaistelun ajan, niin kuin aikaisemminkin, täysin selvä. Tältä taholta julistettiin, ettei hallitusta suinkaan ole pidettävä työväenhallituksena, vaan on se kaikkien edeltäjiensä tavoin puhtaasti porvarillinen ministeriö. Ja vielä, ettei se poikkea edeltäjistään edes siinäkään, että se pyrkisi toiseksi muuttamaan sen Ā¯valkoisenĀ¯ valtakomennon, joka maassa on v. 1918 luokkasodan jälkeen vallinnut. Niinpä siis työläisten ja pienviljelijäin vaaliliitto ei tahtonutkaan uskotella, että Ā¯työväenhallituksenĀ¯ olemassaolo merkitsisi Ā¯askelta sosialismia kohdenĀ¯, tai että se edes merkitsisi siirtymistä vanhanmalliseen, Ā¯normaaliseenĀ¯ porvarilliseen demokratiaan, sellaiseen, joka tulee toimeen ilman suojeluskuntia ja ohranoita (Ohrana = Tsaari-venäjän salaisesta valtioll. poliisista käytetty nimitys) ym. erittäin räikeitä työväenluokkaan kohdistuvia väkivaltajärjestöjä ja toimenpiteitä. Tämän ajatuksen esitti vaaliliitto vaalitaistelunsa tunnuslauseessakin: Ā¯ Valkoista komentoa vastaan!Ā¯

Myöskin talonpoikaiskysymykseen kiinnitettiin vaalitaistelussa suurta huomiota. Tämä on ymmärrettävissä siten, että mainittu kysymys käy kahdestakin syystä yhteiskunnallisessa ja poliittisessa elämässä yhä kärkevämmäksi. Ensinnäkin omalla painollaan. V:n1918 Ā¯torpparivapautusĀ¯ osoittautuu yhä tuloksettomammaksi maakysymyksen ratkaisijana. Uudet, sen synnyttämät epäkohdat pienviljelijäväestön oloissa käyvät yhä räikeämmiksi ja herättivät tyytymättömyyttä. Toiseksi valtataistelun kehittyminen ja kärjistyminen työväenluokan ja porvariston välillä pakoittaa kummankin puolen enentämään huomiotaan talonpoikaistoon, jolla tulee tulevissa yhteiskunnallispoliittisissa taisteluissa olemaan suuri merkitys. Kaikki puolueet, aina piskuista edistyspuoluetta myöten, joka näihin saakka ei ole näyttänyt olevan ollenkaan huvitettu talonpoikaisväestölle ohjelmia ja lupauksia jos jonkinlaisia. Esim. sosdem puolue, joka aikaisemmin on melkeinpä halveksuen suhtautunut koko talonpoikaiskysymykseen, ryhtyi nyt jo aikoja ennen vaaleja laajakantoisiin toimenpiteisiin (Ā¯pienviljelijäpäivätĀ¯ ym.) talonpoikaisväestön puolelleen vetämiseksi. Näyttää melkein siltä, kuin olisivat viimemainitun puolueen johtoherrat nyt vasta oppineet huomaamaan, että olisi se sentään talonpoikaisväestö heillekin tärkeä reservi tätä kapitalistien valtaa pönkittäessään.

Kieltolakikysymys näytti myös alussa työntyvän merkittävään asemaan vaalitaistelussa. Kieltolain kaatajat ryhtyivät jo aikaiseen toimenpiteisiin lain kaatamisvaatimuksen vetämiseksi vaalitaisteluun. Nähtävästi porvarilliset poliitikot kuitenkin laskivat, että lain kannatus on väestön keskuudessa yhä edelleenkin liian suuri, sillä mikään puolue ei vieläkään uskaltanut avoimesti ottaa mainittua kaatamisvaatimusta vaaliohjelmaansa. Varsinaisena kiistakysymyksenä jäikin tämä kysymys sitten vaalitaistelussa enemmän taka-alalle.

Ā¯AitosuomalaisuudellaĀ¯ ratsastivat vaalitaistelussa molemmat fascistiväriset puolueet, suomettarelaiset(kokoomus) ja maalaisliitto. Jopa syntyi niiden välillä pientä kahnaustakin tämän Ā¯tunnuksenĀ¯ omistusoikeudesta. Tarkoituksena oli houkutella kiihkokansallisuuden kulkusten perässä takapajuisia väestöryhmiä taantumuksen leiriin, vaikkeivät houkuttelijat itse suinkaan ole kansallisen humalan huumaamia. Sitä osoittaa sekin, että mm. suomettarelaiset asettivat ehdokkaikseen ja veivät eduskuntaan  oe vieläpä Ā¯aitosuomalaistenĀ¯ äänillä !  oe henkilöitä, jotka ovat leimanneet koko Ā¯aitosuomalaisuudenĀ¯ humbuukiksi. Kuitenkin, kuten jo äsken viitattiin tämän liikkeen esiintyminen niin vaalitaistelun aikana kuin jo aikaisemminkin, jossain määrin viilensi ruotsalaisten ja suomalaisten porvarien välejä, ensinmainitussa kuin se joka tapauksessa herättää pelkoa heidän Ā¯oikeuksiensaĀ¯ loukkaamisesta.

Toiselta puolen kansalliset ja kielelliset kiistakysymykset ruotsalaisen ja suomalaisen porvariston välillä ja toiselta puolen erinäiset taktillista laatua olevat erimielisyydet suomalaisen porvariston keskuudessa aiheuttivat sen, että porvaristo kävi vaaleihin nyt ehkä hiukan rikkinäisempänä kuin jolloinkin aikaisemmin. Mitään koko porvariston tai edes suomalaisten porvaripuolueiden vaaliliittoa ei syntynyt missään vaalipiirissä. Siihen ehkä myös osaltaan vaikutti se, että erillään vaaleihin mentäessä laskettiin saatavan porvarilliset valitsijajoukot paremmin liikkeelle. Vain Vaasan läänin eteläisessä ja pohjoisessa vaalipiirissä syntyi vaaliliitto edistyspuolueen ja maalaisliiton välillä. Mutta todellista ja näennäistä erimielisyyksistään huolimatta oli porvaristolla täälläkin kertaa yksi yhdistävä tunnus: kommunismia vastaan. Sen tunnuksen pohjalla tosiasiassa taaskin yhdistyivät kaikki porvaripuolueet suomettarelaisesta sosialidemokraatteihin saakka.

Vaalitaistelu oli verrattain kiivasta. Suurimpia rahamääriä siihen uhrasivat epäilemättä suomettarelainen ja sosdem puolue. Viimemainittu alkoi vaaliagitatsioninsa jo edellisen vuoden marraskuussa, jolloin se pani toimeen tunnetut Ā¯veronmaksajain kokouksetĀ¯, joiden tarkoituksena oli olla puolueen vaaliagitatsionin alkumanööverinä. Sosialistisen työväen ja pienviljelijän vaalitoiminta oli nyt myös kieltämättä vilkkaampaa kuin edellisten (v.1924) vaalien edellä. Entisen yhden asemasta oli vaaliliitolla nyt käytettävänään 7 sanomalehteä. Järjestöverkko oli myös entisestään laajentunut ja lujittunut. Agitatsionia voitiin nyt suorittaa hiukan väljemmissä olosuhteissa kuin aikaisemmin; sosdem hallitus ei uskaltanut käyttää kaikkia niitä keinoja työväen vaalitoimintavapauden estämiseksi kuin mitä edelliset hallitukset olivat käyttäneet, koska se silloin olisi aivan auttamattomasti pilannut maineensa kaikkien työläisjoukkojen silmissä. Kyllä sosdem puolue silti teki kaikkensa vasemmistolaisen työväen vaalitoiminnan häiritsemiseksi. Mm. kielsi se alaisiaan järjestöjä luovuttamasta talojaan vasemmistolaisten vaalikokouksiin. Suurempana tekijänä kuin ulkonaisten olosuhteiden vähäinen suotuisampisuus olikin vasemmistolaisen vaalitoiminnan vilkastumiseen se, että itse työtätekevien joukkojen aktiivisuus oli kasvanut ja ne olivat entistä suuremmassa määrässä ryhmittyneet vasemmistolaisen liikkeen ympärille.


Eduskuntavaalit toimitettiin 1 ja 2 päivänä heinäkuuta.



Mitä ensinnäkin tulee äänestäneiden kokonaismäärään koko maassa, ei se juuri osoita äänestysharrastuksen lisääntyneen. Tosin äänestäneiden lukumäärä v.1924 vaaleihin verraten lisääntyi n.30,000, mutta äänioikeutettujen lukumäärä on tänä aikana lisääntynyt paljoa enemmän, joten äänestäneiden suhteellinen luku on itse asiassa pienempi kuin edellisissä vaaleissa. Eri puolueiden saavuttamia tuloksia vertaillessa kiintyy ennen muuta huomio edistyspuolueen kärsimään huimaan menetykseen. Sehän tekee 19,844 eli prosenteissa lähes 25% koko puolueen entisestä äänestäjämäärästä. Ilmeisesti on puolueen kannattamattomuus ja horjuvaisuus täten rangaissut itsensä; kumarruksillaan oikealle on se kadottanut hiukkasen radikaalisempien kannattajainsa luottamuksen, eikä se taas toisekseen ole Ā¯liberaalisenĀ¯ etikettinsä takia saanut kannatusta fascismiin taipuvien ainesten keskuudessakaan.

Oikeastaan ei fascistisen kokoomuspuolueenkaan vaaleissa kärsimä menetys ollut kovin vähäinen. Tosin ei se numerollisesti ole hyvin suuri (5,870 ääntä) ehdottomasti eikä suhteellisestikaan laskettuna. Mutta tappion merkitys suurenee, kun ottaa huomioon sen tavattoman laajakantoisen agitatsionin, mitä puolue harjoitti, ja ne suunnattomat rahamäärät, mitkä se siihen kulutti. Joka tapauksessa on puolueen kärsimä tappio oireellinen. Vaalitaistelussahan puolue edusti räikeintä taantumusta ja fascismia. Puolue tappio siis lähinnä merkitsee sitä, ettei fascismin tunnuslause nykyään (1927) ole kovin korkeassa kurssissa niidenkään pikkuporvarillisten ja muiden vähäväkisten ainesten keskuudessa, jotka muodostavat tämänkin suurkapitalistien puolueen äänestäjäjoukon enemmistön.


Edustaja paikat vaalipiireittäin jakautuvat seuraavasti:  



Paremmin onnisti toista fascistivoittoista puoluetta, maalaisliittoa. Se sai äänimääräänsä kohoamaan, jopa niinkin huomattavalla luvulla kuin 28.047:llä. Seikka on selitettävissä siten, että puolue vaalitaistelussa niin sanoakseni Ā¯kielsi entisyytensäĀ¯. Vaikka se jo pitkät ajat on käytännöllisessä politiikassa ollut kuten siitä on sattuvasti sanottu Ā¯kokoomuksen hansikkaanaĀ¯, niin se vaalitaistelussa usein hyvinkin tuimasanaisesti asettui kokoomusta arvostelemaan. Fascistisia ja taantumuksellisia tunnuksia se ei julistanut läheskään niin avoimesti kuin kokoomus, vaan esiintyi Ā¯kansanvallanĀ¯ nuhteettomana vartijana. Vieläpä se vanhaa patenttikeinonaan käyttäen vetosi talonpoikaisrahvaan perinnäisiin vaistoihinkin: lietsoi Ā¯herravihaaĀ¯. Lyhyesti sanoen se oli olevinaan herroja ja kapitalisteja vastaan tappeleva rahvaanpuolue, jolta ei puuttunut jyriseviä sanoja ja kauniita lupauksia. Tällaisella valheellisella esiintymisellään ja rahan voimalla saattoi se vieläkin kerran hämätä talonpoikaisrahvaan mielet, mikä ei ollenkaan ihmeteltävää, kun ottaa huomioon, että suuri osa tästä rahvaasta vielä perin vähän seuraa poliittista elämää ja että puolueelle on monilukuisen sanomalehdistönsä kautta suuri mahdollisuus vaikuttaa talonpoikaiston mielipiteisiin.  oe Maalaisliiton vaalivoitto onkin vakavana velvoituksena työväenluokalle ruveta entistä tarmokkaammin etsimään kosketuskohtia ja vaikutusmahdollisuuksia talonpoikaisköyhälistöön.

Mielenkiintoinen on myös sosdem puolueen vaalitulos. Ennen vaaleja (1927) puolue suurella varmuudella julisti saavansa vallan loistavan vaalivoiton, muka Ā¯viisaanĀ¯ hallituspolitiikkansa ansiona. Todellisuudessa jäi tulos kuitenkin perin laihaksi: ei kolmea tuhatta uutta äänestäjää. Melkoisella varmuudella voidaan olettaa, että ainakin suuremman osan näistäkin uusista äänestäjistään on puolue saanut pikkuporvariston, lähinnä edistyspuolueen entisistä äänestäjistä, kun taas osa puolueen työläisäänestäjistä on epäilemättä siirtynyt sos. työväen ja pienviljelijäin vaaliliiton puolelle. Vaalien tulos ei siis muodostunut puolueelle, mikäli ja jos se tahtoo säilyttää itselleen työläisten kannatuksen, kovinkaan lohdulliseksi. Tältä kannalta otettuna on puolueen Ā¯vaalivoittoĀ¯ pikemminkin sen politiikan tuomio kuin siunaus.

Suhteellisesti laskien saavutti näissä (1927) vaaleissa suurimman voiton sosialistisen työväen ja pienviljelijän vaaliliitto. Sen äänimäärä kohosi 16,933 eli n.18%. Sitä paitsi oli tämä vaaliliitto ainoa, ruotsalaisia lukuunottamatta, jonka äänimäärä kohosi kaikissa vaalipiireissä. Kaikkien muiden puolueiden, maalaisliitonkin, äänimäärä nim. muutamissa vaalipiireissä laski. Vaalien tulokset osoittavat siis työväen ja pienviljelijäin taisteluliiton olevan tasaisessa nousussa kautta maan. Ylipäätään voimmekin olla tähän vaalitulokseen tyytyväisiä. Sillä vaikkakin ulkonaiset edellytykset vaalitoimintamme harjoittamiselle olivat nyt, kuten jo tuli viitattua, hieman paremmat kuin aikaisemmin, olivat ne sittenkin muihin puolueisiin verraten sangen rajoitetut. Sanomalehdistömme on yhä edelleen mitättömän pieni porvarillisen lehdistön rinnalla. Vaalityötä tekevien järjestöjen verkko oli meillä niinikään huomattavasti pienempi ja puutteellisempi kuin esim. sosdem puolueella. Rahavarojemme niukkuus on tunnettu. Edellä jo viittasin niihin vaikeuksiin, jota esim.sosdem puolueen taholta asetettiin vaalitoiminnallemme. Sitä paitsi on muistettava se taloudellinen painostus y.m. keinot, jolla porvarilliset ainekset ovat aina joko estäneet työtätekeviä vaaliuurnalle menemästä tai houkutelleet heidät äänestämään omia listojaan.

Mutta kieltää ei voida, etteivätkö vaalien tulokset osoita heikkouksiakin toiminnassamme. Mielestäni olisi äänimäärämme voinut kohota sentään vieläkin enemmän. Varsinkin sosdem puolueen työläisaineksista olisi mahdollisesti saatu suurempiakin joukkoja voitetuksi puolellemme, niin törkeästi on tämä puolue viime aikoina työläispetturuutensa paljastanut.

Ā¯Nukkuvien puolueenĀ¯, s.o. vaaleista pois jääneiden keskuudessa olisi meillä niinikään ollut mahdollisuuksia. Suuri osa Ā¯nukkuvienĀ¯ työläisaineksista nim. epäilemättä jäi vaaleista pois sen takia, koska eivät usko osanotosta parlamentaariseen toimintaan olevan mitään ja minkäänlaista hyötyä. Jos olisimme tämän Ā¯äkkijyrkänĀ¯ passiivisuuden onnistuneet muutamaan aktiivisuudeksi, jos olisimme onnistuneet näille Ā¯nukkuneilleĀ¯ selittämään, kuinka tärkeätä on luokkataistelumielessä vaaleihin käydä, niin olisi äänilisämme varmasti ollut vielä paljon suurempi kuin nyt. Myöskin osoittaa heikkoutta se, että äänimäärämme useissa huomattavissakin kaupungeissa pääsi jossainmäärin laskemaan. Kaikki tämä osoittaa, ettei agitatsiomme vielä ollut kaikilla läheskään kyllin tarmokas ja tehokas, mikä johtuu ennen kaikkea siitä, että agitatsiovälineemme, sanomalehdistömme ja järjestömme, kuten jo edellä totesimme, ovat suhteellisen vähälukuisia ja heikkoja. Tästäpä syystä eivät vaalien tulokset suinkaan oikeuta meitä tyytyväisinä Ā¯laakereillamme lepäämäänĀ¯, vaan velvoittavat entistään tarmokkaampaan työhön voimiemme edelleen kartuttamiseksi ja kehittämiseksi.

Voimasuhteita eduskunnassa eivät vaalit suurestikaan muuttaneet. Tosin menetti äärimmäinen fascistipuolue, suomettarelaiset (kokoomus), neljä edustajapaikkaa, mutta porvaristo kokonaisuudessaan menetti vain kaksi edustajapaikkaa, jotka tulivat työväen ja pienviljelijäin hyväksi. Suurin piirtein on siis parlamentin kokoonpano entisenlainen ja entisenlainen näin ollen tietenkin myös sen politiikka: rikkaita suosiva ja köyhiä sortava. Köyhälle kansalle se ei mitään hyvää ennusta. Siksipä ei työtätekeväin ole siihen toivoansa pantava, vaan vain omiin joukkovoimiinsa ja joukkotoimintaansa. Siinä on työtätekevien pelastus.
"    
(Työväenjärjestöjen tiedonantajan julkaisema kirjoitus vuodelta 1928, Kirj. K.I)

********

Suomessa on aina ollut vaikea ajaa tavallisten kansalaisten tai työtätekevien asioita oikeasti, niin oikeasti että sen myös huomaa muutenkin kuin puheissa.

Ennen vanhaan asioita ajettiin huomattavasti äänekkäämmin.

Elokuu 3.päivänä 1923 vangittiin Suomessa yli 200 Sosialistisen Työväenpuolueen toimihenkilöä. Lakkautettiin hallituksen määräyksellä puolue ja sen alajärjestöt sekä lehdet. Työväen kirjapainot suljettiin. Kesäkuun 20 päivänä 1924 tuomittiin sitten 189 henkilöä yhteensä 380 vuodeksi.

Nykyään ollaan niin hiljaa, ettei kukaan huomaa työväenjärjestöjä olenkaan.
Mutta onneksi on Kataisen Ā¯työrukkasetĀ¯, pikkuhiljaa nekin alkavat tuntumaan vuorettomilta. TJ

« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 03, 2009, 09:29:14 ap kirjoittanut Ylläpito »