Välimeren "argentinazo" on alkanut Tunisiasta. Dimitris Mizaras.
 Kuva VD arkisto
Länsimaailman sätkynukkepresidentin kaataminen Tunisiassa on käynnistämässä historiallisten muutoksien sarjaa Välimeren ja Lähi-idän alueella. Hallittuaan maata vuodesta 1987 alkaen Ben Ali on joutunut muuttamaan Saudi Arabian aateveljestensä luokse. Siirto tapahtui helikopterilla, siis menetelmällä, joka on kopioitu Argentiinan presidenttien paosta kansanvihan seurauksena joulukuussa 2001. Niin kuin silloin, tämän päivän Tunisian joukkoliike ei tyytynyt vähempään kuin kaikkeen, joka on: "que sen vayan todos - kaikki konnat ulos - joka ikinen".
Kansannousu alkoi joulukuun 17. päivänä, jolloin katukaupustelija sytytti itsensä tuleen protestina työttömyydestä ja nälästä. Seurasivat massiiviset satojentuhansien ihmisten protestit ja yhteenotot poliisin kanssa. Niissä kuoli kymmeniä mielenosoittajia. Samanaikaisesti vaatimuksiin lisättiin ehto, että presidentin ja sen tukivoimat on erottava ja poistuttava maasta. Ben Ali määräsi kaduille sotilaat, jotka pian oitis ystävystyivät mielenosoittajien kanssa. Kun perjantaina (14.1.2011) kapinalliset alkoivat vallata poliisitaloja, 74 -vuotias diktaattori pakeni maasta. Seuraavana päivänä kansannousu kaatoi myös sillä aikaa vallan kaapanneen pääministerin.
Aine al-Abidine Ben Alia ei kaatanut armeija vallankaappauksella niin kuin odottaisi ottaen huomioon alueen poliittisen kulttuurin. Diktaattori kaatui kansannousun tuloksena. Vielä sunnuntaina ja maanantaina jatkuvissa taisteluissa yhteen ottivat entisen presidentin tukijat ja sotilaat. Sotilaiden tukemina mielenosoittajat vaativat hallitsevan puolueen edustajista luopumaan vallasta ja häipymään maasta. Kapinoivat nuoret valtasivat sisäministeriön ja yrittivät hyökätä Ranskan suurlähetystöön. Kaikki kaupat ovat olleet kiinni. Liikennettä on minimaalista ja leivän ja polttoaineiden pula alkaa tuntua. AFP:n mukaan armeija hyökkäsi presidentinpalatsiin ja pidätti Ben Alin turvallisuusjoukkojen entisen päällikön Ali Seriatin.
Merkitys naapurimaille.
Samanlaista liikehdintää on yhtäaikaisesti ollut myös Algeriassa. Suomessa tapahtumista alettiin tiedottaa vasta sitten kun asiaa ei voitu enää salata. Kapitalismin kriisi pakottaa työväenluokkaa samalle tielle ainakin muissa arabimaissa. Työttömyys, nälkä, oikeuksien puute, vallanpitäjien korruptio, poliisin kovat otteet ovat ongelmia, jotka kärjistyvät kriisin kehittyessä. Samassa veneessä Tunisian kanssa ovat myös Marokko, Algeria, Egypti ja Jordania. Lupauksia demokratisoimisesta ei usko juuri kukaan eivätkä ne voi enää rauhoittaa vastakkainasettelua. Sitä paitsi länsimaailman demokratia alueella on nähty ja sen opetukset saatu kantapään kautta. Islamistien puolue oli julistettu laittomaksi Algeriassa kun se oli voittanut vaalit 1990-luvun alussa. Samalla tavalla kävi Hamas - puolueelle sen voitettua Palestiinan vaaleissa vuonna 2006.
Eteläisen välimeren alueella asuu 150 miljoonaa ihmistä. Niiden keskuudessa on vakiintunut käsite "arabikatu", mikä tarkoittaa kansalaismielipidettä, jotenkin niin kuin ... "tätä mieltä barrikadit ovat". Länsimaat eivät pysty ehdottamaan varteenotettavia hallitsijavaihtoehtoja. Vielä pari vuotta sitten (18.11.2008) Ben Ali palkitsi IMF:n johtaja Dominique Strauss Khania "Demokratian ritarikunnan korkean upseerin" mitalilla.
|