|
Itsenäisyys on EI Natolle ja EU:lle.
 "Suomi on kaunis maa, ilman "jenkkien" ohjussiilojakin"
"Itsenäisyyspäivänä kansalaisjärjestöt järjestivät Kiasman aukiolla Helsingin keskustassa tilaisuuden, jossa arvioitiin mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutusta maallemme. Hyde Park -luonteisessa tilaisuudessa käytettiin 14 puheenvuoroa, joiden kaikkien sanoma oli selkeä: Tärkein isänmaallinen teko tänään on torjua maamme Nato jäsenyys.
Naiset Rauhan Puolesta- verkostosta puheenvuoron käytti Hannele Salava: Ministerien Stubbin ja Häkämiehen toimikaudella on avoimemmin liputettu Suomen jäsenyydestä Natoon. Häkämies tapasi sekä USAn puolustusministeri Robert Gatesin että Obaman turvallisuusneuvonantajan James Jonesin ja kertoi luvanneensa, että Suomi on enemmän kuin kiinnostunut lisäämään esimerkiksi poliisien kouluttamista Afganistanissa. Ulkoministeri Stubb teki kesäkuun lopulla 2008 neitsytmatkan Naton päämajaan. Nyt hän teki uuden vierailun uuden Nato-isännän Anders Fogh Rasmussenin luo. Stubbinkin keskustelulistalla olivat muun muassa Afganistan operaatio sekä Naton Strategian uudistaminen.
Kuinka lähellä Suomi on Natoa? Suomi uusii aseistustaan, muun muassa ilmatorjuntajärjestelmäänsä Nato- yhteen sopivaksi. Suomi on vedetty mukaan Naton sotaharjoituksiin sekä Naton hankkeisiin Itä- meren- ja arktisen alueen valvomiseksi. Lokakuussa pidettiin Pohjois-Ruotsissa sotaharjoitukset, johon Suomi osallistui. Näin Suomi on saatu yhä tiiviimmin mukaan Naton toimintaan. Tänä päivänä yhä useammat YK:n rauhanoperaatiot suoritetaan Nato-joukkojen alaisuudessa.
EU:n perustuslaillisen sopimuksen hyväksymisestä seuraa unionin maiden puolustusulottuvuuden tiivistyminen. Ulkopolitiikka kuuluu EU:lle. Tammikuussa Suomessa järjestetään Naton seminaari, jossa käsitellään mm. sotaliiton tulevaa strategiaa. On röyhkeätä järjestää Nato-seminaari sotaliittoon kuulumattomassa maassa. Rauhanjärjestöjen ja muiden kansalaisjärjestöjen on ilmaistava mielipiteemme suurin joukoin. Torjukaamme Nato !!!
"Isänmaallisuus on yhtä kuin EI NATO:lle", sanoi puheenvuorossaan Juhani Valo: Porvaristomme lipunkantajat julistavat juhlapuheissaan edustavansa isänmaallisia arvoja. Palkkaratkaisujen yhteydessä he vetoavat työntekijöiden isänmaallisuuteen palkanalennusten puolesta selittäen sen olevan isänmaallista. Herrahenkiset vetosivat, kyyneleet silmissään vuosina 1918 - 1922 kansalaisiin kalevalaisen heimoaat teen nimissä, joka vain vaivoin peitti metsäherrojen tavoitteet, rajantakaisen Karjalan ikimetsät.
Maamme työväenliike kannatti tsaarin sortovallan alaisena täyttä itsenäisyyttä, kun porvaristomme olisi tyytynyt autonomiaan. Missä on suurempaa asevoimaa palveltavana, siellä matelevat johtajamme ja sorta- jamme. Näin oli vuonna 1917, kun Saksan prinssin oli määrä alkaa kuninkaaksemme. Näin on vuonna 2010, kun Nato-seminaari järjestetään maassamme Nato-jäsenyytemme esileikkinä. Samasta oli kyse, kun herraskansa isänmaallisuuteen vedoten sai tahtonsa lävitse ja maamme menetti itsenäisyytensä vuonna 1995. Liityimme Euroopan Unioniin, valmiina toimimaan NATOn pikkuveljen, EU:n yhteydessä. EU määrää, vie ja me vain vikisemme.
Kuitenkin ainakin osa kansasta ymmärtää, että Euroopan unioniin liittymisessä ja nyt tapahtuvassa Nato-intoilussa on kyse vain saman asian etu- ja takapuolesta, julkisuudessa esitetystä valoisammasta puolesta, EU:sta ja pimeämmästä yöpuolesta, NATO:sta. Sanoessamme EI NATO:lle, me teemme aidosti isänmaallisen sankariteon, josta teosta meitä jälkipolvemme aidosti kiittää ja aidosti onnittelee.
Hyvät äidit, tarvitsemmeko me Natoa? Näin kysyi puheessaan Pipsa Valo: Vastaus on Ei, emme tarvitse. On kulunut 70 vuotta talvisodasta. Minusta tilanne oli silloin erilainen. Miehet ja pojat lähtivät puolustamaan Suomen itsenäisyyttä sen hetkisen parhaan tietämyksensä perusteella. Nyt on tilanne toinen. Hyvät äidit haluatteko että poikanne taistelee kaukana Suomesta jossain, missä ei puolusteta omaa maatamme. Minä en ainakaan halua, että lapseni taistelee Afganistanissa tai jossain muualla kaukana omasta maastamme. Jos Suomi liittyy Natoon, niin esivallalta tulee käsky osallistua mihin maailmankolkkaan vaan, missä on konfliktitilanne.
Monet pojat ja tytöt, jotka astuvat maamme armeijan palvelukseen, eivät halua lähteä ulkomaille taistelemaan, samasta syystä, kuin isämme eivät halunneet Hitlerin liittolaisina ylittää Suomen vanhaa rajaa niin kutsutussa jatkosodassa. Maamme rajojen ulkopuolella oleva alue ei ole isänmaatamme. Jos kuu- lumme NATOON, ei tarvita muuta, kuin että USA:n presidentti tai johtava kenraali painaa karttapallon nappia, toteaa saaneensa Bingon ja kas, Suomen poikien ja tyttärien tie vie puolustamaan USA:n riistovallan kohteita jonnekin kaukaiseen maailmankolkkaan."
Siis hyvät äidit vielä kerran, vastustetaan yhdessä ja yksimielisesti sotilasliitto Natoa.
Kansan Ääni
KOMINFORM / VAIHTOEHTOUUTISET
VD

Lisäys:
Sota on seuraus huonosti hoidetusta ulkopolitiikasta. Sotaa ei sytytä tai lietso kansa, vaan sen tekee yksinomaan poliitikot. Sodan seuraukset kärsii koko kansa.
Kuvia Orimattilan hautausmaalta.



 (kuvat VD.com)
VD
Uutinen lisätty 26.12.2009 |