Varastoduunarit.com

***********

  Lockerbie 1988. Likainen poliittinen prosessi lakaistiin lopulta maton alle.

  Vuonna 1988 PanAmin liikennelentokone räjäytettiin Skotlannissa, Lockerbien yllä.

  "USA syytti libyalaisia amerikkalaisen matkustajakoneen räjäyttämisestä. Oikeudenkäuynnin aloittaminen asian johdosta viivästyi, koska johtolankoja teosta vastuullisin henkilöihin ei löytynyt. Sittemmin amerikkalaiset saivat käsiinsä sekalaista aineistoa, jonka avulla oikeusprosessi lopulta käynnistettiin.

  Syksyllä 1998 kävi ilmi, että syytteen perustana olevat todisteet eivät riitä ja että todistusaineistoa on manipuloitu.

  Huhtikuussa 1999 Libya kuitenkin luovutti epäillyt libyalaiset oikeudenkäyntiin saatuaan vakuudet siitä, että oikeutta käydään puolueettomalla maaperällä.

  Toukokuussa 1999 läntinen media levitti absurdeja väitteitä, joiden mukaan lentokone oli tuhottu Libyan presidentin käskystä. Joulukuussa 1999 koko prosessi muuttui farssiksi. Ainoatkaan pitävää todistetta ei ole esitetty edes syytettyjä yksityishenkilöitä kohtaan, saati Libyan valtiota vastaan. Toukokuun alussa 2000 oikeudenkäynti lopulta aloitettiin Hollannissa.

  Kesäkuussa 2000 tähän poliittisen oikeudenkäyntiin ilmaantui "todistajaksi" sveitsiläinen sytyttimien valmistaja. Hän sanoo myyneensä sytyttimen syytetylle libyalaismiehelle. Vuotta aikaisemmin hän Suomessakin nähdyssä televisio-ohjelmassa kielsi koskaan olleensa missän tekemisissä kenenkään libyalaisen kansssa.

  Elokuussa 2000 oikeusfarssi huipentui siihen, että syyttäjät yrittivät käyttää "todistusaineistona" CIA:n salaiseksi luokittelemaa materiaalia. Toisin sanoen syyttäjillä ei ollut tukenaan muuta kuin omat poliittiset mielipiteensä. Syyskuussa 2000 syyttäjät toivat "todistajaksi" henkilön, jonka henkilöllisyys pidettiin tiukasti salassa. Menettelytapa oli vastoin kaikkia yleisiä oikeudellisia periaatteita ja vastoin kaikkien valtioiden prosessioikeudellisia säädöksiä. Lokakuussa 2000 syyttäjät joutuivat perääntymään todettuaan salanimellä esiintyneen niin sanotun todistajan pelkästään palkkionmetsästäjäksi.

  Marraskuussa 2000 toinen syytetyistä vapautettiin syytteistä ja syyttäjäpuoli ennakoi tuolloin toisenkin henkilön vapauttamista. Prosessi kuitenkin jatkui vielä vuonna 2001, vaikka puolustus ei enää olisi katsonut sitä aiheelliseksi. Loppujen lopuksi tässä likaisessa poliittisessa pelissä ja oikeudellisessa sekoilussa julistettiin 31.1.2001 poliittinen tuomio. Yhdysvaltain tarkoitusperät ja painostus tätä niin sanottua oikeusistuinta kohtaan oikeusfarssissa olivat enemmän kuin ilmeisiä. Jopa prosessia seurannut skotlantilainen oikeustieteen professori Robert Black piti tuomion perusteita riittämättöminä. Taustalla oli todellisuudessa Yhdysvaltain ja Englannin pyrkimys jatkaa Libyan kauppasaartoa.

  Tuomiota voidaan perustellusti pitää ainoastaan poliittisena päätöksenä. Se herätti vastalauseiden myrskyn etenkin kolmannessa maailmassa, jossa vaadittiin Libyan vastaisten talouspakotteiden poistamista. Tuomion oikeellisuuteen ei uskottu muuallakaan. Englannin parlamenttivaltuuskunnan vierailu Libyassa keväällä 2001 osoittaa, että englantilaisetkin halusivat sivuuttaa kiusallisen asian.

  Myös YK kiinnitti huomiota asiaan. Lockerbie-oikeudenkäynnnissä, jossa kahta libyalaista syytettiin matkustajalentokoneen räjäyttämisestä, oli YK:n tarkkailijan mukaan ilmennyt ulkopuolista poliittista vaikuttamista. Itävaltalainen filosofian professori Hans Koschler sanoi puheessaan Arabivaltioiden liiton asiaa käsittelevässä konferenssissa Kairossa, että tuomioistuimen työskentelyssä oli ilmennyt Yhdysvaltain ja Englannin painostusta.

  Professori Koschler on yksi viidestä tarkkailijoiksi nimitetyistä asiantuntijoista oikeudenkäynnissä, joka toimitettiin Skotlannin lakien mukaisesti Camp Zeistissä Hollannissa. Hän sanoi: "Nykyinen tuomio on loogisesti kestämätön. Ei voi tuomita yhtä henkilöä ja vapauttaa toista, koska kumpaakin syytettiin saman todistusaineiston perusteella. Käsittääkseni tuomareihin ja tuomioon on kohdistettu poliittista painostusta. Arvaan, että painostus on tullut Yhdysvaltain ja Englannin taholta. Tämä oli vaikutelmani." Innsbruckin yliopiston professori sanoi toimittaneensa raportin asiasta Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteeri Kofi Annanille, joka lähetti sen edelleen skotlantilaisille viranomaisille. (BBC 8.4.2001)

  United Arab Emirates al-Bayan daily kertoi 18.4.2001, että syyttäjille toimitettu aineisto osoittaa Lockerbie-tapauksen kytkeytyvän Palestiinan vapautusrintamaan (PFLP), ei Libyaan.

  Arvovaltaiset protestit tuottivat tulosta. Huhtikuussa 2001 myös YK myönsi USA:n syyllistyneen poliittiseen painostukseen Lockerbie-farssissa. Tuomio on YK:n mukaan langetettu vailla perusteita.

  Poliittisen tuomion antanut tuomioistuin totesi päätöksensä yhteydessä, ettei Libyaa valtiona voida syyttää. Kuitenkin Yhdysvallat jatkoi murenevia pakotteitaan Libyaa vastaan valtiosyyllisyyden perusteella.

  Elokuussa 2001 Harvardin yliopiston professori Alan Dershowitz ja vaikutusvaltainen ihmisoikeusaktivisti Michael Mansfeld ilmaisivat kantanaan, että Lockerbie-prosessissa syyte oli kohdistunut vääriin henkilöihin ja vastaavasti myös tuomio on virheellinen.

  Elokuussa 2001 tuomitulle henkilölle myönnettiin "valitusoikeus". Ei se merkinnyt muuta kuin farssin jatkumista. Poliittiset tarkoitusperät menivät joka tapauksessa oikeudellisten näkökohtien edelle. Tammikuussa 2002 valituksen käsittely aloitettiin varsin mittavana prosessina. Farssi kuitenkin pysyi farssina.

  Helmikuussa 2002 viisi lakimiestä vaatii vetoomustuomioistuimessa tuomion kumoamista. He esittivät uusia todisteita ja mitätöivät vankoin perustein tuomion pääperusteena olleen "todisteen" räjähdelaukun asettamisesta lentokoneeseen Maltalla.

  25. helmikuuta entinen CIA-virkailija Robert Pierre sanoi, että hänellä on hallussaan todisteet Libyan syyttömyydestä. Hän kertoi Sunday Herald -lehdelle todisteista teon todellisista tekijöistä.

  Maaliskuun 14. 2002 tuomioistuin hylkäsi vetoomuksen.

  YK:n tarkkailijana Lockerbie-prosessissa toiminut oikeustieteen professori Hans Kochler totesi 16.3.2002 BBC:lle antamassaan lausunnossa, että tuomio oli alunalkaen virheellinen ja sellaiseksi se myös jäi.

  Kuitenkin Edinburghin yliopiston professori Robert Black matkusti 19.3.2002 Tripoliin jatkaaksen prosessia. Hänenkin käsityksensä mukaan todisteita on "oikeudenkäynnissä" käytetty virheellisesti ja todellista aineistoa on salattu. "Emme ole vielä nähneet tämän asian käsittelyn loppua", sanoi Robert Black.

  Maaliskuun lopussa 2002 Englannin parlamentin pitkäaikaisin jäsen, työväenpuoleueen Tom Dalyell, ilmoitti julkisesti alahuoneen istunnossa, että Lockerbie-prosessissa tuomittu henkilö on syytön.

  Keväällä 2002 ryhmä amerikkalaisia Lockerbie-räjäytyksen uhrien omaisia esitti epäilyksensä virallisesta "totuudesta" asiassa ja vaati uusia tutkimuksia.

  Elokuussa 2002 epäilykset kasvoivat edelleen, koska itsemurhan tehneen terroristi Abu Nidalin on todettu hänen oman tunnustuksensa mukaan olleen päätekijä Lockebie-räjäytyksessä. Abu Nidalilla ei ollut mitään kytkentää Libyaan.

  Farssi päättyi tältä osin. Se sujui ennalta kirjoitetun käsikirjoituksen mukaan niinkuin poliittisissa "oikeudenkäynneissä" aina tapahtuu.

  Vuonna 2002 libyalaiset kaupalliset yhteisöt tarjosivat rahallista korvausta Lockerbien uhrien omaisille. Libyan valtiolla ei ollut tekemistä asian kanssa. Tämä toimenpide ei tietenkään tarkoittanut syyllisyyden tunnustamista, vaan se oli hyvän tahdon ele, jolla pyrittiin purkamaan kauppasaarto.

  Syyskuussa 2002 arabivaltioiden ministerikokous Kairossa esitti YK:lle vaatimuksen väärin perustein Libyaa vastaan asetettujen sanktioiden välitöntä purkamista.

  Syyskuussa 2002 libyalaista polliittista vankia Abdel basset al-Megrahia puolustavat lakimiehet vetosivat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen Cemp Zeistin virheellisen oikeusprosessin vuoksi.

  Marraskuusssa 2002 skotlantilaiset lakiasiantuntijat ennakoivat, että vangittu libyalainen, Abdelbaset Al Megrahi, tulee vapautumaan.

  Elokuussa 2003 Libya päätti ottaa vastuun Lockerbien murhenäytelmästä, vaikka syyllisyys ehdottomasti kiellettiinkin. Tasustalla olivat Libyan kaupalliset edut ja kauppasaarron purkaminen.

  Elokuu 2005. Uusi oikeudenkäynti oli luvassa sen jälkeen kun todisteet, joiden nojalla Abdelbaset Ali Mohmed Al Megrahi tuomittiin Lockerbien koneeseen kohdistuvasta terroriteosta, olivat osoittautuneet väärennökseksi. Libyalaista Al Megrahia syytettiin pommin asettamisesta Skotlannissa vuonna 1988 pudonneeseen Pan Amin matkustajakoneeseen. Todisteet, joiden perusteella Al Megrahi sai elinkautisen rangaistuksen, olivat tekaistuja. Näin totesi entinen Skotlannin poliisin päällikkö, joka vahvisti, että todisteet olivat tuotettu CIA.n toimesta. CIA oli vienyt onnettomuusalueelle aikapommin kääntääkseen epäilykset kohti Libyaa. Kysymykseen, miksi hän ei ole aikaisemmin kertonut tätä julkisesti entinen poliisimestari vastasi, että ensiksi siihen aikaan ei uskottu, että Al Megrahi voitaisiin tuoda oikeuden eteen ja että toiseksi hän pelkäsi oman henkenä menettämisestä sellaisen paljastuksen seurauksena.

  Aikapommi oli ainoa todiste PanAmin lennon 103 terroriteossa. Se löydettiin metsästä monen kilometrin päässä koneen pudotuspaikasta ja löytö tapahtui monta kuukautta onnettomuuden jälkeen. FBI tunnisti löydyssä kappaleessa osan räjähdysmekanismia, jota rakensivat ainoastaan sveitsiläinen Mebo-yhtiö sekä DDR:ssa Stasi. FBI:n agentti Thurmanin mukaan Mebolla oli toimisto Libyassa ja Al Megrahin toimipaikka sijaitsi tässä toimistossa. Thurman, joka todisti oikeudessa vuonna 2003 on osoittautunut valapattoiseksi ja epäluotettavaksi. Yhdysvalloissa Thurman on tuomittu useammasta rikoksesta.

  Skotlannin vetoomustuomioistuin otti asian käsittelyyn lokakuussa 2007. Tuomio palautettiin uuteen varsinaiseen tuomioistuinkäsittelyyn lokakuussa 2008.

  Lopulta Abdel basset al-Megrahia vapautettiin "humanitaarisin" perustein elokuussa 2009. Siten oikeusmurha näppärästi lakaisiin maton alle."

  21.8.2009

  Heikki Sipilä, VTM
  Helsinki
KOMINFORM

Ajankohtaista