Selvitys Suomen vasemmiston voimien mahdollisesta yhdistämisestä.

"Lähtökohta:  Suomen Työväenpuolue STP rp. teki liittokokouksessaan 27.6.2009 päätöksen suorittaa alustava selvitys entisten kansandemokraattisten puolueiden ja järjestöjen halukkuudesta yhdistyä entisen SKDL:n kaltaisen kattojärjestön sisään. Tarkoituksena on. että jokainen järjestö säilyttäisi oman itsenäisyytensä, kuten tähänkin saakka, mutta valtiollisessa toiminnassa, kuten vaaleissa (myös kuntavaaleissa), esiinnyttäisiin yhtenäisenä vasemmistolaisena voimana. Selvityksen tekeminen annettiin Heikki Typön tehtäväksi.

  Järjestörakenne.

  Kattorakenteena toimiva puolue edellyttää juuri sille sopivaa, erikoisen järjestörakenteen luomista. Sen pitää toteuttaa saman aikaisesti sekä yhteisenä voimana esiintymisen että jokaisenorganisaation itsenäisyyden turvaajana. Sen pitää siis hyväksyä jokaisen organisaation olemassaolo sekä tasa-arvoinen kohtelu ilman ”johtavien voimien” etuoikeuksia. Alla olevissa yhteisissä asioissa enemmistön päätös on laki. Mitä tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin yhteisistä tavoitteista voidaan sopia, sitä vähemmän tulee tarvetta äänestyksiin.

  Jos eri osapuolet voisivat valita, mihin yhteisiin asioihin he osallistuisivat ja mihin eivät, toiminta muuttuisi rusinoiden noukinnaksi. Se merkitsisi etuoikeuksien hyväksymistä jollekin osapuolelle ja etujoukkoajattelun sisällyttämistä katto-organisaatioon. Se merkitsisi vanhaan ja nykyiseen hajanaisuuteen palaamista.

  Ehdotus yhteisen toiminnan sisällöksi.

  Yhteisen talouspolitiikan sisältöä voisivat määritellä seuraavat perusperiaatteet: 1) kestävän kehityksen mukaiset pyrkimykset eli luonnon sietokyvyn huomioon ottaminen päätöksenteossa; 2) pyrkimys lisääntyvään tuotantovälineiden yhteiskunnallisten omistamiseen ja taloudelliseen päätösvaltaan niiden toiminnassa. Tämän tulee johtaa tasa-arvoistavaan tulonjakoon sekä demokratian lisäämiseen infrastruktuurin rakentamisessa ja kansantalouden perussektoreiden toiminnassa; sekä 3) pyrkimys kansalaisten tasa-arvoisuuden lisäämiseen tulonjaon lisäksi kaikessa muussakin taloudellisessa toiminnassa.

  Politiikan alueella tavoitteena tulee olla poliittisen tasa-arvon ja demokratian lisääminen kaikilla yhteiskunnan poliittisen toiminnan alueilla. Se merkitsisi muun muassa taloudellisen korruption kitkemistä juurineen kaikesta poliittisesta toiminnasta sekä poliittisen avoimuuden lisäämistä kaikilla hallinnon alueilla, myös puolueiden sisällä.

  Kulttuuripolitiikan keskeisenä tavoitteena tulisi olla koulujärjestelmän tasa-arvoistaminen siten ettei mikään yhteiskuntaluokka (ei työväenluokkakaan) jäisi ihmiskunnan kulttuuriperinnön ulkopuolelle, vaan että jokaisella lapsella olisi yhtäläinen mahdollisuus korkeampaan jatkokoulutukseen. Se merkitsee mm. sitä, että koko koulujärjestelmä, myös korkeampi koulutus ja tutkimus, irrotetaan globaalin kilpailun ja yhteiskunnan luokkajaon määräysvallasta.

  Ulkopolitiikassa yhtynyt vasemmisto noudattaisi SKDL:n perinteen mukaisesti militarismin vastustamista sekä rauhan, hyvien naapuruussuhteiden ja kansojen tasa-arvoisuuden puolustamista poliittisin keinoin. Ulkopolitiikassa johdonmukaisen puolueettomuuden lähtökohtana on pidettävä toiseen maailmansotaan liittyvien tosiasioiden tunnustamista, muistamista ja hyväksymistä.

  Muussa toiminnassa, ja yhteisiä tavoitteita pitemmälle menevissä sisältökysymyksissä, kukin puolue ja järjestö noudattaa omia tavoitteitaan, jotka eivät kuitenkaan voi olla ristiriidassa yhteisten ja yleisten tavoitteiden kanssa. Myös kattojärjestö voi olla aloitteellinen pitemmälle menevien asioiden esille nostamisessa ja keskustelun käymisessä niistä. Se pitää yllä tiettyä kilpailua ja turvaa kehitysnäkymien esillä oloa yhtyneessä vasemmistossa. Tämä merkitsee myös henkilöjäsenyyksien sisältymistä katto-organisaatioon SKDL:n perinteen mukaisesti.

  Perustelut vasemmiston voimien kokoamiselle.

  Entisen SKDL:n ympärille keskittyneen vasemmistolaisen liikkeen voima oli keskeinen tekijä sodan jälkeisen Suomen rauhanaikaan sopeuttamisessa ja hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa. Saamme edelleen nauttia monista SKDL:n aikaan saamista yhteiskuntauudistuksista. SKDL:n kannatus oli tuolloin n. 25 % luokkaa valtiollisissa ja kunnallisissa vaaleissa. Kansandemokraattisen liikkeen hajoamisen seurauksena meidän kannatus on pudonnut alle 10 % osuuteen. Viimeiset europarlamenttivaalit osoittivat kannatukseksemme olevan vain vähän yli 5% annetuista äänistä.

  Tämä osoittaa, että nyt on viimeinen hetki luoda kestävä perusta kansandemokraattisen liikkeen uudelle nousulle tässä maassa.

  Tehtävän tärkeyttä korostaa vielä koko ajan syventymässä oleva maailmanlaajuinen taloudellinen lama. Pelkäämme, että Suomen taloutta uhkaa muutaman vuoden sisällä ennen näkemätön katastrofi. Suomen kansa tarvitsee entisen SKDL:n kaltaista rohkeaa ja viisasta voimaa puolustamaan työtätekevän kansan etuja pääomien omistajien ja poliittisen oikeiston ahneita pyrkimyksiä vastaan. Vain kansandemokraattisen liikkeen hankkiman ankaran kokemuksen turvin voidaan lamasta selvitä inhimillisesti siedettävin vaurioin ja ryhtyä rakentamaan uutta, tasa-arvoista, ja kaikin puolin parempaa Suomea tulevaisuudessa.

  Mikä meidät silloin hajotti.

  Tapahtumien kulku, jotka johtivat kd-liikkeen tuhoutumiseen, juontuu kaukaa ja syvältä historian perusvirroista. Suomi joutui Venäjän keisarikunnan autonomisena osana vallankumouksellisten tapahtumien pyörteisiin viime vuosisadan alussa. Suomessa käytiin itsenäistymisen ensimmäisinä kuukausina kansainväliset ulottuvuudet sisältänyt luokkasota, jonka kansallisina osapuolia olivat Punakaarti ja Valkokaarti. Vaikka Punakaarti hävisi sotilaalliset taistelut, sen tavoitteet toteuttivat nykyisen porvarillisen demokratian Suomessa. Valkokaarti, joka saksalaisten armeijaosastojen avustamana vastusti Punakaartin edustamia tavoitteita, voitti Punakaartin sotilaallisella ylivoimallaan ja kosti Punakaartille julmin menetelmin. Se otti Punakaarti tavoitteet maareformista, yhteiskunnallisesta (varsinkin kunnallisesta) demokratiasta ja 8 tunnin työajasta sekä uskonnonvapaudesta omikseen ja ryhtyi hallitsemaan feodalismista kapitalismiin siirtynyttä Suomea itsevaltaisesti.

  Välittömästi luokkasodan päättymisen jälkeen porvarillisen Suomen valkoiset vallanpitäjät tuhosivat fyysisesti kymmeniä tuhansia antautuneita Punakaartin sotilaita. Osa Punakaartin sotilaista pakeni valkoista terroria uutta yhteiskuntaa rakentavaan Neuvostoliittoon.

  Vuoden 1918 sodan jälkeen Suomea hallitsivatkin Neuvostoliitolle vihamieliset voimat, jotka liittoutuivat jo varhain fasistisen Natsi-Saksan kanssa Neuvostoliittoa vastaan ja aloittivat toisen maailmansodan. Rauhaa rakastavana ja uutta yhteiskuntaa rakentavana maana Neuvostoliitto kuitenkin kukisti pitkässä ja raa-assa sodassa fasistisen Saksan ja sen liittolaisten joukot.

  Suomen porvaristo vei maamme rauhaa rakastavan kansan tuohon sotaan, sen aloittajien, ja lopulta sodan häviäjien rintamaan. Suomen porvaristo jää pysyvästi historian aikakirjoihin syyllisenä tähän rikokseen.

  Näiden tapahtumien seurauksena syntyi Suomen kansan demokraattinen liitto, SKDL. Tämän historiallisen tosiasian vuoksi kansandemokraattisen liikkeen yhteys naapurimaahan Neuvostoliittoon oli sekä järjestöllisesti että poliittisesti hyvin kiinteä.

  Neuvostoliiton sosialismiksi nimitetty järjestelmä ajautui Leninin kuoleman jälkeen syvään sisäiseen kriisiin Stalinin valtakaudella. Syynä olivat Venäjän feodaalinen yhteiskuntarakenne, Lokakuun vallankumouksen jälkeen alkanut interventiosota, toisen maailmansodan ankarat seuraukset sekä Neuvostoliiton oma, feodaalisista yhteiskuntarakenteista johtuva yhteiskunnallinen kehityslogiikkansa. Stalinin kuoleman jälkeen 1953, ns. suojasään kaudella, Neuvostoliiton kriisin vaikutukset alkoivat näkyä koko Euroopassa, ja myös Suomessa 1960 -luvun alkuvuosina. Kysymyksessä oli sosialismin aatteellinen ja poliittinen kriisi. Se koski uuden, historiallisesti ensimmäisen realisoituneen sosialismin rakentamisen periaatteita tuon aikaisella Venäjällä, eli Neuvostoliitossa. Sama kriisi kosketti eurooppalaisten veljespuolueiden poliittisiin ohjelmiin kirjattuja sosialististen tavoitteiden ja niiden sovellutusten periaatteellista sisältöä. Suomessa käytiin näistä asioista kansandemokraattien toimesta ennen näkemättömän laaja lehdistö- ja järjestökeskustelu Suomen tulevan sosialistisen järjestelmän sisällöstä. Tuossa keskustelussa erottautuivat kd-liikkeen jäsenistöä jakanut kaksi linjaa: ”uudistuslinja” ja ”aaltoslaiset” (SKP:n puhj. Aimo Aaltosen mukaan). Myöhemmin noita osapuolia nimitettiin järjestöllisen hegemonian mukaan ”enemmistöläisiksi” ja ”vähemmistöläisiksi”. Kd-liikkeen lähes 20 vuotta kestänyt järjestösota käytiin noiden kahden osapuolen välillä. Vähemmistö kannatti Neuvostoliitossa toteutettua ”reaalisosialismia” ja arvosteli enemmistön esittämää Suomen oloihin sovellettua ”kansallista mallia” marxismi-leninismin revisiointina.

  Osapuolten erimielisyydet eivät siis rajoittuneet vain aatteellisen keskustelun tasolle, vaan ne eskaloituivat taisteluksi järjestöjen hallinnasta. Viidennessätoista edustajakokouksessa 1969 vähemmistö marssi ulos kokouksesta tyytymättömänä enemmistön hyväksymiin puoluetta koskeviin päätöksiin. Ulosmarssin tarkoituksena oli pyrkimys perustaa oma, rinnakkainen puolue SKP:lle. NKP:n edustajat eivät antaneet heille kuitenkaan siihen lupaa. NKP pelkäsi, että omana puolueena vähemmistö ei tulisi saamaan riittävää joukkokannatusta uudelle puolueelleen.

  Toisaalta NKP (Arvid Pelshe) vaati enemmistöä tekemään vähemmistön kanssa kompromissin, eli laatimaan vähemmistön kanssa yhteinen sopimus niiden keskinäisen taistelun säätelemistä varten. Enemmistöläisen SKP:n puheenjohtajan Aarne Saarisen esityksestä sopimusluonnos lopulta laadittiin, ja hyväksyttiin ylimääräisessä puoluekokouksessa vuonna 1970 . Sopimus oli sisällöltään eräänlainen suhteellisuusperiaate, joka sääteli enemmistön ja vähemmistön välisiä henkilövalintoja ja muita voimasuhteita. Se johti käytännössä kommunistien hyvin tärkeänä pitämän järjestöperiaatteen ”demokraattisen sentralismi” tuhoutumiseen puolueesta. Puolueessa toimi sopimuksen seurauksena vuosikausia kaksi ”ryhmäkuntaa” ilman sisäistä jäsendemokratiaa. Demokraattista sentralismia pidettiin tuohon aikaan marxilaisuuteen pohjautuvan vallankumouksellisen puolueen keskeisenä periaatteena.

  Vähemmistö toteutti osapuolena NKP:n tahtoa kuten myös enemmistön johto enemmän tai vähemmän innokkaasti. Tämän seurauksena enemmistöläisen jäsenistön keskuudessa koettiin varsin laajasti enemmistöläisen osapuolijohdon taipuminen NKP:n ja vähemmistön tahtoon eräänlaisena ”keskustalaisena opportunismina”. Tuon kaltaisesta poliittisesta suuntauksesta tuli Karl Kautsky tunnetuksi toisen internationaalin aikana ensimmäisen maailmansodan alla. Enemmistöläisten periaatteellista marxilaista keskustelua seurasi periaatteeton käytäntö kuminauhapäätöksineen.

  Kun SKP:n hyväksymä osapuolisopimus oli päätöksen mukaan ulotettava kaikkiin kd–järjestöihin, synnytti se enemmistön sisälle ns. ”kolmannenlinjan”, joka vastusti molempia osapuolia ryhmäkuntina, opportunismina ja työväenluokan asian pettäjinä. Kolmaslinja esittikin osapuolitaistelun ratkaisuksi teesin: ”irti ryhmäkunnista”. Se toi sisäiseen taisteluun oman pikantin lisävivahteensa.

  Osapuolisopimus ei johtanut sopuun SKP:ssa eikä missään kd-liikkeen järjestössä. 1980 -luvun puolen välin paikkeilla enemmistö heitti vähemmistön lopulta ulos puolueesta, eikä NKP reagoinut asiaan mitenkään dramaattisesti, kuten se oli aluksi uhannut, ja jota myös enemmistö pelkäsi. Enemmistöjohto oli lukenut Arvid pelshen pelotteen väärin. Ulosheiton jälkeen vähemmistösiipi perusti oman puolueen SKPy:n ja vähemmistöstä irronnut työläissiipi perusti vielä toisen kommunistipuolueen KTP:n kyllästyneenä NKP:n holhoamiseen. Muun muassa Markus Kainulainen (eräs vähemmistön johtajista) olisi ollut valmis perustamaan oman puolueen jo 15. edustajakokouksen ulosmarssin jälkeen. Kainulaisesta tulikin KTP:n johtaja.

  Vanha SKP jäi enemmistö-osapuolen käsiin ns. ”kirveslinjan” (pohjoisen piirit) ryhtiliikkeen ansiosta, mutta enemmistön keskustaopportunistinen linja oli syönyt myös kirveslinjasta kommunismin jalot ihanteet niin tyystin, että SKP ja SKDL katsottiin viisaammaksi lakkauttaa ja perustaa tilalle mitään sanomaton Vasemmistoliitto. Vasemmistoliitosta piti tulla enemmistö-osapuolen ikioma puolue, mutta niin ei vain käynyt. Yli kymmenen vuotta harjoitetun osapuolisopuilun aiheuttamana keskustalaisena refleksinä Vasemmistoliittoon otettiin myös tunnettuja vähemmistöläisiä jäseniä. Kirveslinjan myöhäsyntyinen ja lyhytaikainen ryhtiliike (liike, jonka kolmaslinja loi ja harjoitti sitä 10 vuotta aikaisemmin) ei ollut ehtinyt vaikuttaa koko enemmistöön toivotulla tavalla.

  Se, että kaksi järjestöä, SKDL ja SKP vaihdettiin yhteen Vasemmistoliittoon, ei kovin paljon surettanut vähemmistöä, sillä SKP:n kunniakas nimi jäi nyt yksin vähemmistön käyttöön. SKDL:oa vähemmistö oli koko hajaannuksen ajan syyttäneet ”puoluesuuntaisesta” kehityksestä, eli siitä, että SKDL otti sosialismin tavoitteekseen Aleniuksen puheenjohtajuusaikana. Sosialismi SKDL:n ohjelmassa merkitsi heidän mukaansa neuvostososialismin kritiikkiä. Edelleenkin entiset vähemmistöläiset esittävät tältä osin kritiikkiä vanhaa SKDL:oa kohtaan.

  Näin kansandemokraattinen liike kaikkine puolueineen, nais-, nuorisojärjestöineen, pioneeriliittoa myöten, oli hajotettu kahden taistelevan osapuolen toimesta ja NKP:n todellisesta tai kuvitellusta vaatimuksesta. Tämä kaikki tehtiin Neuvostoliitossa toteutetun reaalisosialismin maailmanhistoriallisten tarpeiden vuoksi, sen perustelemiseksi, että neuvostososialismi oli ainoaa oikeaa mallia, ja että se tulisi kestämään ikuisesti.

  Mutta vähemmässä kuin viidessä vuodessa Neuvostoliitto sosialistisine järjestelmineen oli kadonnut maailman kartalta. SKDL ja SKP makasivat maan alla elävältään haudattuina. Niiden entiset ja elävät jäsenet ja jäsenjärjestöt olivat organisatoorisina ja psykologisina sirpaleina kuin viinipikari juhlien jälkeen muistuttamassa vietetystä juhlasta, suuresta unelmasta. Nyt kaikki oli ohi. Noiden juhlien krapula on kestänyt tähän päivään saakka. On ehkä aika palata arkeen, siivota sotkut ja aloittaa kesken jääneet työt uudelleen.

  Historiaa ei pidä unohtaa.

  Yllä kuvattu historia kaikesta lyhykäisyydestään huolimatta on hyvin opettavainen. Sitä ei ole syytä unohtaa. Oppi noista tapahtumista on syytä ottaa talteen, muuttaa se viisaudeksi, joka ohjaa tulevaisuuden politiikkaa. Tämän päivän nuoriso ei tunne tätä historiaa, koska siitä on tehty tabu. Tuo tabu on vihdoinkin rikottava, käytännön kautta. Kun kansandemokraattisen liikkeen hajoamisen syy on poistunut, on poistettava myös sen seuraukset: hajanaisuus kaikkine ilmiöineen. Yhdelläkään osapuolella ei ole kanttia lyödä rintoihinsa, että mepä voitimme. Kenelläkään ei ole moraalista oikeutta vetäytyä vastuusta, unohtaa ikävät asiat ja elää kuin mitään ei olisi tapahtunut.

  Jos jokin poliitikko uranousun hurmassa ajattelee, että minä ja minun puolueeni emme olleet silloin vielä mukana, joten olemme syyttömiä noihin tapahtumiin, hän tulee pettymään. Poliittinen puolue tai reaalinen yhteiskunnallinen liike, kuten kd-liike, on yhteiskunnan elävä, ihmisistä koostuva rakenne-elementti, instituutio, jolla on työväenluokan eduista nousevat motiivit. Sillä on edelleen paikka suomalaisen poliittisen taistelun kentässä. Sen olemassaolon pituus, kollektiivinen tajunta ja luokkaedusta nouseva moraali ovat yksilön elämää, tajuntaa ja moraalia laajempi ja ajallisesti pitempi. Instituution kollektiivinen tajunta ja moraali eivät välttämättä mukaudu uuden ja nuoren johtajan ajatteluun ja moraalisiin tarpeisiin. Päin vastoin, uudenkin johdon tulee aina mukautua edustamansa instituution tarpeisiin, kehittyä osana sitä ja muuttua sen mukana, jos ja kun sitä ympäröivä yhteiskunta muuttuu.

  Kansa ja kannattajat eivät unohda mennyttä, vaikka niin haluttaisiin. Vaikka kd-liikkeen perillisten politiikka ei ole pinnallisessa päivänpolitiikassaan ollut sen huonompaa tai parempaa kuin muidenkaan puolueiden pintapolitiikka, äänestäjät ovat silti siitä luopuneet. Näin ei ole tapahtunut unohduksen vaan muistamisen vuoksi, valinnan vuoksi. Oli aivan oikein, että kansa veti meiltä kannatuksensa pois. Emme ole ansainneet sitä niin kauan, kunnes tunnustamme tosiasiat ja otamme tehdyistä virheistä moraalisen vastuun, korjaamme tehdyt virheet siltä osin, kuin se on mahdollista.

  Paluuta vanhaan ei ole.

  Vasemmiston voimien kokoaminen ei merkitse, eikä voi merkitä paluuta vanhaan osapuolitaisteluun. Historiaa ei näet voi rakentaa uudelleen. Voimien kokoaminen ei poista ihmisten ja järjestöjen erilaisuutta, keskustelua ja väittelyä. Ne ovat sosiaalisen vuorovaikutuksen olennaisia piirteitä ja niiden pitää saada ilmetä aina ja kaikkialla. Eikä sitä voida edes väkivallalla estää kuin tilapäisesti. Vasemmiston voimien kokoaminen merkitsee yhdistymistä erilaisuudessa. Annetaan kaikkien kukkien kukkia. Voimien kokoaminen merkitsee edelleen demokraattista sentralismia siinä mielessä, että demokraattisesti tehty päätös on aina enemmistön päätös, enemmistön tahdon ilmaisu.

  Vasemmiston voimien kokoamisessa ratkaisee lopulta politiikan sisältö eli tavoitteet. Sisältö määrää myös keinot. Ihmisten tasa-arvon lisäämiseen pyrkivät tavoitteet eivät toteudu epätasa-arvoisilla keinoilla. Päämäärä ei pyhitä keinoja. Yhteiskunnallisen omistuksen ja hallinnan lisäämistä ei toteuteta yksityistämisellä. Demokratian laajentamista ei toteuteta epädemokraattisin menetelmin. Salailu ja kähmintä ei johda avoimuuteen. Historiallisten totuuksien määrätietoinen unohtaminen ei johda tietoisuuden kasvuun ja uuteen yhteiskuntaan, vaan tietämättömyyteen, taantumiseen ja lopulta demokratian tukahduttamiseen yhteiskunnasta.

Arvoisat kd-liikkeen kuolinpesän perilliset:

  Suomen Työväenpuolueen liittokokous valtuutti minut 27.6.2009 selvittämään onko edellytyksiä kd-liikkeen perillisten voimien kokoamiselle. Olen tukeutunut tässä saamassani tehtävässä oman viiteryhmäni korvaamattomaan tukeen. Olemme laatineet tämän kirjelmän Punavihreä Dialogi ry:n toimesta Ilkka Tervosen kanssa yhdessä. Pyydämme, että otatte tämän osaksemme tulleen arvokkaan tehtävän siinä määrin vakavasti, että luette tämän aloitteen, käsittelette sitä johtoryhmissänne ja määrittelette siihen oman kantanne ja vastaatte alla oleviin kysymyksiin tai kommentoitte niitä.

  Helsingissä ja Salossa 5.8.2009

  Terveisin
  Punavihreä Dialogi ry.
  Heikki Typpö ja Ilkka Tervonen

  P.S.

  Tämä aloite on lähetetty (tullaan lähettämään) monille yksityisille ihmisille ja ainakin seuraaville ja järjestöille:

  Vasemmistoliitolle
  Suomen Kommunistiselle Puolueelle
  Kommunistiselle Työväenpuolueelle
  Suomen Työväenpuolueelle
  Kommunistien liitolle
  Vasemmistonuorille
  Kommunistiselle nuorisoliitolle
  Sosialistiliitolle
  Pioneeriliitolle
  Naisliitolle
  Kansan Sivistyönliitolle
  (Kohteita tulee olemaan paljon lisää)

Pyydämme vastauksia seuraaviin kysymyksiin:

  1. Katsotteko, että SDP:n vasemmalla puolella olevat puolueet ja järjestöt (vasemmistolaiset voimat) ovat tarpeellisia Suomen työtätekevän kansan etujen kannalta?

  2. Oletteko huolissanne vasemmistolaisten voimien kannatuksen hupenemisesta?

  3. Haluatteko ylipäätään pohtia hajaannuksemme syitä ja seurauksia, ja miten haluaisitte korjata tässä esitettyä analyysia?

  4. Onko historian tutkiminen tärkeämpää kuin sen unohtaminen?

  5. Voiko poliittinen liike oppia historiasta? Entä voidaanko meidän (vasemmiston) omasta historiasta oppia?

  6. Pelkäättekö osapuolitaistelun syttyvän uudelleen voimien yhdistämisen myötä?

  7. Mikä olisi teidän mielestä oikea tai parempi tapa yhdistää vasemmiston voimat?

  8. Haluaisitteko osallistua jonkinlaisen yhtenäisyyskonklaavin työskentelyyn lähitulevaisuudessa?

  9. Mitä mieltä olette periaatteesta ”yhtenäisyys erilaisuudessa”?

  10. Voidaanko yhteiselle politiikalle asettaa senkaltaisia kriteerejä, kuin tässä on esitetty eli taloudellisen pääoman (raha), poliittisen pääoman (valta) ja kulttuuripääoman (sivistys, koulutus) omistuksen ja hallinnan asteittainen tai nopeampi palauttaminen globalisaatiolta niiden alkuperäisille luojille eli kansalaisille?

  11. Mikä olisi paras yhdistymisen muoto tai organisaatio: Joku nykyisistä puolueista? Uusi organisaatio? Vanhan SKDL:n henkiin herättäminen (se näet on muodollisesti olemassa)? Vai jokin muu ratkaisu?

  Jos sallitte tulemme lähiaikoina ottamaan teihin yhteyttä henkilökohtaisesti tämän asian merkeissä.

Kunnioittaen ja kiittäen vastuullista asennettanne"

Heikki Typpö
Mäkirinteentie 1, 25190 Pertteli
Puh. 045 638 634 6

Ilkka Tervonen
Putousrinne
Helsinki

Sähköpostit: 0456386346@netti.fi
heikki.typpo@gmail.com

heikki.typpo@punavihrea.info

ilkka.tervonen@elisanet.fi

  --
  Lähettänyt Heikki Typpö blogiin Kapitalismin perunkirjoitus 8/25/2009
11:24:00

  www.punavihreakeskustelu.blogspot.com

(kuvat eivät ole alkuperäisessä jutussa)

Psta:VD