Kirjoittaja Aihe: MIKÄ IHMEEN VALINNANVAPAUS?  (Luettu 738 kertaa)

VD.com

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3697
MIKÄ IHMEEN VALINNANVAPAUS?
« : Marraskuu 01, 2016, 12:25:28 ip »
MIKÄ IHMEEN VALINNANVAPAUS?
 
"Arjen ongelmat ovat moninaistuneet Suomessa. Sosiaalihuollon asiakkuuden luonne on muuttunut. Sosiaali- ja terveyspolitiikan vuosia jatkuneen säästöjen vuoksi palvelurakenne on muuttunut. Lisääntyneen köyhyyden takia asiakaskunta on laajentunut. Valinnanvapaus on toteutunut heidän kohdallaan huonosti. Kuntien tuottamat peruspalvelut ovat joutuneet ulkoistamisen ja kilpailutuksen kohteiksi. Kansainväliset hoivapalvelujen tuottajat ovat jo rantautuneet Suomen maaperälle. Sosiaali- ja terveysalasta on tullut liiketoiminnan kohde. Maahanmuuttajien erilainen etninen ja kulttuurinen tausta edellyttää myös uusia näkökulmia sosiaalihuollon toimintaympäristöön.
 
Hallitus on linjauksissaan v. 2015 ja 2016 sopinut laajentavansa asiakkaan valinnanvapautta osana SOTE-uudistusta. Hallituksen mukaan asiakas voisi tulevaisuudessa valita tarvitsemansa palvelun tuottajaksi julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin tuottajan. Palveluntuottajaksi voi päästä erityisen hyväksymismenettelyn kautta. Valinnanvapauden laajentamisen tavoitteita ovat:  vahvistaa perustason palveluja ja turvata nykyistä nopeampi hoitoon pääsy, monipuolistaa palvelutuotantoa, edistää yritystoimintaa, vahvistaa asiakkaan asemaa ja itsemääräämisoikeutta, vahvistaa asiakkaan hoitoon sitoutumista sekä parantaa palvelujen laatua ja kustannustehokkuutta.
 
Omat vanhempani ovat jo kummatkin yli 85-vuotiaita vanhuksia. He ovat kummatkin tehneet ikänsä työtä. He ovat kasvattaneet ja kouluttaneet neljä veronmaksajakansalaista. He kummatkin saavat toimeentulonsa pienestä eläkkeestä ja sen lisänä olevasta asumistuesta. Isäni sairastaa mm. muistisairautta, verenpainetautia ja 2. tyypin diabetesta. Lisäksi hän käyttää pariin otteeseen tapahtuneen lonkkamurtuman vuoksi pyörätuolia. On luonnollista, että vanhenemisen myötä jokaisen ihmisen fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja tiedollinen toimintakyky rappeutuu – toki tämä tapahtuu yksilöllisesti.
 
Ensin isäni elpyi lonkkamaljan murtumasta lähes vuoden vuodepotilaana Laakson sairaalassa. Tämän jälkeen hän siirtyi kuukausiksi Riistavuoren arviointi- ja kuntoutumisyksikköön odottamaan lopullista sijoituspaikkaansa palvelutaloon. Hän olisi halunnut palata sairaalasta takaisin kotiin tajuamatta sairaudestaan johtuen lainkaan sitä, ettei hän kykene selviytymään arjestaan omin avuin tai edes oman sydänsairaan puolisonsa tukemana. Ihmettelen kovasti, kuinka hallituksen mainostamaa asiakkaan asemaa ja itsemääräämisoikeutta voidaan vahvistaa, jos kyseiseltä henkilöltä puuttuu sairauden tunto ja jos hän ei kykene edes ymmärtämään omiin etuihinsa ja oikeuksiinsa liittyvien hakemusten sisältöä? Isäni itsemääräämisoikeutta on kunnioitettu toki silloin, kun hän on ymmärtämättömyyttään kieltäytynyt annettavasta hoidosta.
 
Isäni pääsi vihdoinkin lokakuun lopulla 2016 – 89-vuotiaana vanhuksena – Itäkeskuksen palvelutaloon tehostetun palveluasumisen pariin. Hänelle on nyt tarjolla ulkoilua, yksityisyyttä, tuolijumppaa, ryhmätoimintaa ja musiikkia. Vanhuuteen on ilmaantunut arvokkuutta. Hänelle olisi ollut tarjolla myös yksityisiä palvelutaloja. Köyhän sekatyömiehen varat eivät kuitenkaan riittäneet näin yksilölliseen ja monipuoliseen palveluun. Ympärivuorokautinen hoito yksityisessä palvelutalossa maksaa huonokuntoiselle ja dementoituneelle vanhukselle pääkaupunkiseudulla 4 500 euroa/kk. Yhteiskunta tukee tunnetusti yksityisten palvelutalojen toimintaa ostopalveluina ja palveluseteleinä. Onko tarkoitus antaa tällä tavoin lisää niille, joilla sitä jo ennestään on?
 
85-vuotias äitini asuu edelleen kaupungin vuokra-asunnossa Itä-Helsingissä. Hänellä on sepelvaltimotauti, työperäinen astma ja nivelrikkoa jaloissa. Ikääntyminen on lisäksi huventanut olennaisesti hänen voimavarojaan. Äitini toimi korvauksetta 20 vuotta isäni omaishoitajana. Hän ei pääse palvelutaloon, sillä hänen katsotaan pärjäävän omatoimisesti hissittömässä rakennuksessa sijaitsevassa vuokra-asunnossaan, koska palveluasumiseen pääsy edellyttää hakijalta pykälien mukaan avopalvelujen monipuolista käyttöä.
 
Laakson sairaalassa, Riistavuoren kuntoutumiskodissa ja Itäkeskuksen palvelutalossa tekemieni havaintojen perusteella niiden henkilökunta on hyvin ammattitaitoista, mutta sen niukkuus heikentää palveluiden saatavuutta. Henkilökunnan vähyys (4-5 hoitajaa/30 vanhusta) johtaa myös työntekijöiden ylikuormittumiseen. Resurssien vähyyttä ei voi korvata ammattitaidottomilla vapaaehtoisilla. Ilman omaisten apua ikääntyneiden hoidon menot olisivat Suomessa vuosittain 2,8 miljardia euroa nykyistä korkeammat. Minusta on tärkeää ja kunnioitettavaa, että esim. lapset käyvät katsomassa vanhempiaan palvelutalossa, kuten minäkin teen, mutta heidän tehtävänsä ei ole korvata omalla toiminnallaan vanhuspalveluiden henkilöstöresurssien puutetta.
 
Olen skeptinen maamme väestön hyvinvoinnin kohentumisesta SOTE-uudistuksen myötä etenkin, jos sosiaali- ja terveysalaan budjetoidut varat supistuvat vuodesta toiseen, jos toimeentulotuen määrä pysyy alle puolet köyhyysrajasta, jos sosiaali- ja terveyssektori yksityistetään ja jos SOTE-toiminta keskitetään alueellisiin jättikeskuksiin. Säästötoimet heijastuvat negatiivisesti vähätuloisten ihmisten eliniän pituuteen. Eriarvoisuus ja syrjäytyminen eivät vähene, jos istuva hallitus syventää yhteiskunnan luokkajakoa. Kuinka mahtaa käydä niille miljoonalle ihmiselle Suomessa, jotka elävät nykyisin köyhyysrajan alla tai sen liepeillä, kun heistä tulee vanhuksia?
 
Oikeistohallituksen kannalta valtion olennaisin tehtävä on palvella kapitalisteja eikä kilpailla heidän kanssaan voitoista. Kunnallisia palveluita kilpailutetaan ja niitä yksityistetään yhä ronskimmin. Nämä palvelut suoritetaan yhä pienemmällä työvoimalla. Terveydestä tulee yhä selkeämmin kauppatavaraa. Tämän vuoksi esimerkiksi hoiva- ja terveysalan suuryhtiöt hallitsevat jo nyt Suomen terveyspalveluiden markkinoita. Niiden liikevaihto on kasvanut v. 2010–2014 jo 796 miljoonasta eurosta 5,4 miljardiin euroon. Terveys- ja hoivabisnes eivät ole hyväntekeväisyyttä. Yksityisten yritysten tärkein tehtävä on tuottaa omistajilleen voittoa. Arvokkaasta vanhuudesta tulee liian arvokas pienituloiselle ihmiselle.
 
Yhteiskunnan tarjoamia sosiaali- ja terveyspalveluja on lakkauttamisen sijasta vahvistettava ja kehitettävä. Verovaroista on suunnattava enemmän varoja vanhustenhuollon henkilökunnan palkkaamiseen ja sen toimintaympäristön kehittämiseen. Yleishyödyllisten kolmannen sektorin kilpailuttaminen hengiltä edistää vain yksityistämisen asiaa. Suomalaisen hyvinvoinnin rakentamisen veteraaneja ei saa unohtaa. Arvokkaan vanhuuden on oltava jokaisen ihmisen subjektiivinen oikeus.
 
Jokainen ihminen on eettisesti vastuussa tekemistään valinnoista – joukkovoimalla SOTE-uudistusta vastaan."
 
Matti Laitinen
31.10.2016

Psta:VD