Kirjoittaja Aihe: LUOKKASODAN SYYT  (Luettu 3551 kertaa)

VD.com

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3697
LUOKKASODAN SYYT
« : Joulukuu 14, 2009, 07:16:40 ip »
LUOKKASODAN  SYYT

ELI HURRIEN MIEHITYSVALLAN SUUNNITELTU VALTIOKAAPPAUS
 
Jo 850-vuotta Suomea miehittänyt hurri-kapitaali Suomessa oli jo aikaa ennen 1905 suurlakkoa perustanut kagaaliksi nimeämänsä salaisen organisaation puolustamaan ja edistämään etujaan Suomessa. Kagaali eli venäjäksi kahal on juutalainen järjestömuoto ja nimi.

Tällä hurri-kagaalilla oli pidemmän tähtäimen suunnitelma, jota voi tässäkin nimittää lopulliseksi ratkaisuksi. Sen tarkoitus oli pidemmän päälle päästä irrottautumaan sekä Venäjän holhouksesta että suomalaisten, erityisesti työväen liian pitkälle edenneistä poliittisista vaikuttamisen mahdollisuuksista.

Kagaalin johdossa toimi Svinhufvud, kymmenen muun hurri-aatelisen kanssa. Jokapaikan höylänä heillä oli mukana johdossa porvariston mandaatilla valtiopäivillä istunut lehtimies Eero Erkko. He siis muodostivat tämän juutalais-ruotsalaista pääomaa Suomessa puolustavan kagaalin johtoryhmän.

He tiesivät, että heidän suunnittelemansa asiat eivät tule ratkeamaan mitenkään rauhanomaisesti, vaan vaaditaan hyvää sotilaallista varustautumista ja valmistautumista ja siksi he lähettivät salaa aktivisteiksi nimeämiään vapaaehtoisia sotilaskoulutukseen Saksaan.

Eero Erkko, muka Siperian karkotusta välttääkseen, lähti Yhdysvaltoihin, suunnitteli siellä alueen hankintaa Kuubasta aktivistien koulutus-alueeksi, perusti lehden, "Amerikan kaikuja", jota apuna käyttäen suoritti varain keräystä suomalaisen työväen keskuudessa, Venäjän "sortoon" vedoten, tuleviin tarkoituksiin, kuten lehden hankintaan Suomessa, jonka hän sitten myöhemmin saikin perustettua Helsingin sanomien nimellä. Samalla hän toimi yhdysmiehenä maailmantaloutta johtavan New Yorkin Massonin eli kansainvälisistä kasaari-juutalaisista kansainvälisistä pankkiireista koostuvan ryppään ja oman Suomen hurri-kagaalinsa välillä.



Hurri-kagaalin johtoryhmä

Vuonna 1917 nämä kävivät juonikkaasti salaa Pietarissa pyytämässä juutalaista Venäjän porvarihallituksen pääministeri Kerenskiä hajottamaan Suomen eduskunnan, jos vaikka uudet vaalit toisivat eduskuntaan porvarienemmistön, silloisen vasemmistoenemmistön sijaan. Näin sitten tapahtuikin molemmissa asioissa eli eduskunta sai oikeistolaisen enemmistön.

Svinhufvud lausuu muistelmissaan, että "siitä asiasta erkanivat punainen- ja valkoinen tie".

Hurri-kagaalin vallankaappaus-suunnitelma ja pyrkimys lopulliseen luokka-diktatuuriin Suomessa, yksin halliten, oli käynnistetty.

Vaikka vasemmistolla oli kova tarve saada maa irrotettua Venäjän yhteydestä, eivät hurri-kapitaalia edustaneet voineet yhtyä näihin vaatimuksiin, sillä ne eivät tietenkään olleet palvelemassa heidän luokka-diktatuurin päämääriään.

Ennen joulua 6.12.1917 he päättivät ottaa seuraavan askeleen suunnitelmassaan ja laittoivat porvarienemmistöisen eduskunnan antamaan yksipuolisen itsenäisyys-julistuksen.
Heidän suunnitelmansa epäonnistui kuitenkin surkeasti, kun yksikään ulkovalta ei reagoinut tähän heidän yksityisyritteliäisyyteensä, vaikka he olivat etsineet edes yhtä itsenäisyyden tunnustavaa valtiota, aina Etelä-Amerikkaa myöten. Jopa Saksa, johon heillä oli lämpimät suhteet ja josta he kaavailivat seuraavaa "suojelijaa", jopa saksalaisine Suomen kuninkaineen, Venäjän jälkeen, pelottavaa suomalaista työmiestä vastaan, ei halunnut astua jo silloin sosialistiseksi muuttuneen Venäjän varpaille tunnustuksineen, sillä se oli vielä sodassa Neuvosto-Venäjän kanssa ja sillä oli neuvottelut kesken venäläisten kanssa Brest-Litovskissa. Saksalaiset antoivat hurreilta tukan pystyyn nostattaneen kehotuksen kääntyä Suomen itsenäisyys-asiassa Neuvosto-hallituksen puoleen. Sen he sitten joutuivat tekemäänkin, jotta suunnitelmat saataisiin etenemään jollakin tavoin ja he pääsisivät siihen suunnittelemaansa lopulliseen ratkaisuun, luokka-diktatuuriinsa saksalaisten toimiessa takuumiehinä.


 
Kansankomissaarien neuvoston ehdotus Toimeenpanevalle keskuskomitealle Suomen valtiollisen itsenäisyyden tunnustamiseksi. 31.12.1917


Edellisen suomennos.


Toimaanpanevan keskuskomitean tunnustus Suomen valtiollisesta itsenäisyydestä.  4.1.1918
 

Kagaali-päällikkö ja pääministeri Svinhufvud joutui matkustamaan  muutaman henkilön kanssa Pirtariin, jossa pari päivää hermostuneina odoteltuaan saivatkin käteensä Solnan ulkoeteiseen tuodun Kansankomissaarien neuvoston ehdotuksen Toimeenpanevalle keskuskomitealle Suomen valtiollisen itsenäisyyden tunnustamiseksi, kellon osoittaessa jo lähes puoltayötä 31.12.1917, siis vuoden viimeisenä päivänä. Juonikas Svinhufvud käänsi valheissaan paperin heti Suomen itsenäisyyden tunnustus-paperiksi, vaikka kyseessä oli vasta ehdotus.

Veijarit olivat päättäneet olla sen paperin turvin itsenäisiä, vaikka varsinaista tunnustusta itsenäisyydelle ei milloinkaan tulisikaan. Kun valehtelemaan on kerran alkanut, on sitä loputtomasti jatkettava. Sama juttu tässä tapauksessa, vain valhetta ja petosta heidän taholtaan suomalaiset ovat loputtomasti kuulleet. Porvarit väittävät pokkana tänäkin päivänä kyseessä olleen Suomen itsenäisyys-tunnustus paperin, mutta toisaalta he pitivät uppiniskaisesti kiinni siitä epäonnensa päivästä 6. 12., jota suomalaiset on laitettu viettämään itsenäisyytensä merkkipäivänä. Itsenäisyyden, jota suomalaiset eivät ole vieläkään saaneet niiltä miehittäjiltä. Nythän hekin ovat sen jo myyneet, jälleen kerran, eteenpäin kuin haltijan velkakirjan.

Asiassa kehittyi kuitenkin pieni harmi, sillä asian oikean laidan tienneet Saksa ja muut maat eivät vieläkään tunnustaneet Suomea Itsenäiseksi valtioksi, vaan halusivat nähdä sen oikean itsenäisyyden tunnustuksen tapahtuvan.


 
Tämän julistuksen hallitus antoi 4.12.1917, sillä ajatuksella, että se syrjäyttää eduskunnan ja tämä toimii myös itsenäisyysjulistuksena, mutta sille tulikin mutkia matkaan Svinhufvudin omavaltaisuuden takia.



Eduskunta äänesti 6.12.1917 tästä ja vasemmiston tekemästä ehdotuksesta itsenäisyys asian hoitamiseksi ja tämä voitti, jolloin sitä pidettiin välittömästi myös eduskunnan itsenäisyysjulistuksena.


Julistuksen teksti
 

Huomaamme edellisistä kuvista, että senaatti oli antanut "Suomen kansalle" nimeten itsenäisyysjulistuksen jo 4.12 1917, mutta se ei mennytkään Svinhufvudin suunnitelman mukaan lävitse eduskunta sivuuttaen, vaan se piti äänestyttää eduskunnalla 6.12.1917. He pitivät myönteistä eduskunnan äänestystulosta eduskunnan antamana itsenäisyysjulistuksena.

Kun itsenäisyys oli saanut venäjältä tunnustuksen, tosin maininnalla, että pitää perustaa työryhmä valmistelemaan käytännön asioita, jonka perustamisesta ei missään kerrota, voi olla, että sitä eivät hurrit halunneet, kun halusivat ryöstää Venäjän valtion omaisuuden itselleen, piti lähteä suunnitelman seuraavaan vaiheeseen.

Hurri-kagaali lähti suunnitelmallisesti näännyttämään väestöä nälkään. Erityisesti Venäjän valtion tilaukset loppuessaan, esimerkiksi linnoitustöinä, tuottivat paljon työttömiä.
Samaan aikaan he uhosivat perustavansa maahan "lujan järjestysvallan" ja perustavansa valkoisista kaarteista Suomen viralliset puolustusvoimat.

Ilmapiiri tietenkin kiristyi ja aseistautuminen jatkui molemmin puolin. Vallankaappaushallitus siirtyi Vaasaan ja alkoi riisumaan pohjoisessa venäläistä sotaväkeä aseista, joka tapahtuikin täysin sulassa sovussa venäläisten porvarillisten upseerien myötävaikutuksella.

Kaikki piti saada näyttämään siltä, että punainen puoli oli hyökkäävä osapuoli ja valkoinen puoli "laillinen järjestysvalta" ja "vieraita voimia" vastustava ja "hirmuvaltaa" kukistava osapuoli.

Punaiset olivat kylläkin omassa maassaan taistelevia työläisiä ja torppareita ja hurri-kagaali oli se "vieras voima" vieraassa maassa, joka piti kukistaa.

Sota alkoi osapuolien välillä samaan aikaan liikkeelle lähtien 26.1.1918. Sota käytiin tunnetuin seurauksin, jolloin voittanut valkoinen puoli, maan ollessa laittomuuden tilassa, sääti itselleen 1/6-diktatuuria tarkoittavan perustuslain.

Valkoisen armeijan ylipäälliköksi hurrit valitsivat venäläis-ruotsalaisen "hurri-murhamielen", joka oli sopivasti saanut potkut Venäjän armeijasta, porvarihallituksen siellä pistäessä hänet reserviin, sodan aikana siis ukko reserviin, hiukan epäilyttävää. Olikohan sama syy, kuin potkuissa Haminan kadettikoulusta.

Kyllä, sama äijä, joka Venäjän ratsuväessä sodan aikana pahempiin paikkoihin jouduttuaan putosi aina hevosen selästä ja jäi sairaslomalle ja jätti muut kaatumaan puolestaan.

Se, joka hyväksyi lapsiakin mukaan kursiessaan kasaan pakko-otoin "uljasta valkoista armeijaansa". Joka varmisti kolme kertaa, ovatko saksalaiset nyt varmasti tulossa apuun, ennen kuin rohkaistui hyökkäämään Tampereelle, missä sitten hermona tapatti aseensa luovuttaneet vangit.

Se sankari, joka pakotti armeijansa osallistumaan Hitlerin rinnalla siihen Leningradin saartorenkaan muodostamiseen, jonka sisällä näännytettiin 1,5 miljoonaa siviiliä raukkamaisesti hengettömiksi. Sama äijä.

Se äijä, joka miehitetyssä Karjalassa laitatti heimoveljet keskitysleiriin, lapsia myöten ja sai siitä hyvästä esiintyä Mannerheimin lastensuojeluliiton "suojelusenkelinä".

Ukosta tehtiin presidentti ja hänen piti vahvistaa laki sotarikoksiin syyllistyneitten rankaisemisesta. Setä lähti tietenkin sairaslomalle ja Paasikiven piti pääministerinä ja  vt. presidenttinä vahvistaa laki.

Kun sotarikos oikeudenkäynnit alkoivat, lähti sankarimme taas nopeasti Portugaliin terveyttään hoitamaan. Varmuudeksi se lähti vielä Sveitsiin kuolemaan.

Sen hurri-kaverit halusivat rakentaa siitä myytin hölmöille suomalaisille palvottavaks, kun se pelasti heidän rahansa ja omaisuutensa Suomessa monta kertaa, häijyjen ryöstö-sota suunnitelmien mentyä pannukakuksi. Ne nostivat ukon korkealle jalustalle ja istuttivat satulaan.


 
Ranska ehti jo katkaista diplomaattiset suhteensa niihin höyrypäihin, saksalaisine kuninkaineen.



Sitten valtionhoitaja-setä puhui Suomen nopeasti puolueettomaksi eli lähti valmistelemaan kaikessa hiljaisuudessa amerikkalaisten suostumuksella interventiota Pietariin.



Näin luistavin potkuin valtionhoitaja-setä ohittaa hallitukset ja kagaalinkin ja maan piti olla puolueeton.



Valtionhoitaja-setä on suunnittelemassa jo ties monettako vallankaappausta, nyt maa ryöstetään kavereilta ja kagaalilta. Se on kyllä itsemurha.

Räsäsen seinälehti / www.varastoduunarit.com
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 02, 2012, 09:13:43 ip kirjoittanut VD.com »