Kirjoittaja Aihe: Invalidihuollossamme tapahtuneet muutokset. (Kirj.1948)  (Luettu 1783 kertaa)

VD.com

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3718
Invalidihuollossamme tapahtuneet muutokset. (Kirj.1948)
« : Helmikuu 24, 2009, 07:45:02 ip »
Invalidihuollossamme tapahtuneet muutokset.

Kapitalismille on kaikkialla tunnusomaista, että sosiaalista huoltoa ei toteuteta sen vuoksi, että ihminen tulisi suojelluksi vaan ainoastaan kapitalismin voittoa palvelevan työvoiman hitaamman uusintamisen tarpeen vuoksi.

Tälle periaatteelle rakentui invaliidihuoltomme ennen sotia. Huolto annettiin vain yksityisille ryhmille. Laajat invaliidijoukot saivat olla sen ulkopuolella. Sokeain ja raajarikkoisten lasten huolto järjestettiin puutteellisilla lailla ennen itsenäisyyttä. Työtapaturman uhrien huolto vasta 1924. Näillä laeilla ei ollut tarkoitus auttaa onnettomuuksien uhreja, vaan ulkokultaisesti tyydyttää porvarisluokan omaatuntoa. (Edellä mainittujen rinnalla oli olemassa lukuisa, kaiken huollon ulkopuolella, omaisten köyhäinhoidon tahi ominavuin eteenpäin pyrkiviä invaliidien joukko). Samalla kun invaliidihuoltomme tällöin oli ryhmähuoltoa, oli sille aivan vierasta myöskin toimenpiteet invaliditeetin ehkäisemisestä.

Työvoimaa oli muutenkin liikaa!

Ryhmähuoltosysteemin rinnalla ja täydennyksenä vallitsi luokkasysteemi. Kohta 1918 jälkeen erinomaisella lailla turvattiin Valkoisten invaliidien ja heidän perheidensä toimeentulo. Punaisten invaliidien huoltotoimenpiteet ehkäistiin ohranan avulla (ohrana= tsaari-Venäjän salaisesta vatioll. poliisista käytetty nimitys), heitä ja heidän omaisiaan sekä työväenjärjestöjä vainottiin. Kun vallassa koko itsenäisyytemme ajan oli sosiaalidemokraattisen puolueen tukema porvaristo, on tämä invaliidihuollon matala taso yksi sangen terävä ilmaus kummankin haluttomuudesta todella parantaa sosiaalista huoltoa. Ei olekaan ihmeteltävää, jos kummankin taholla mielellään vaietaan tuon kauden invaliidihuoltoa koskevista asioista.

Etupäässä vähävaraisen kansaosaan kuuluvien invaliidien osittainen tahi täydellinen huoltamatta jättäminen on nimittäin vaikeasti selitettävissä jos sitä rinnastaa kapitalistien tuona aikana kokoamiin voittoihin teollisuudessa ja maataloudessa, tahi valtion sotavarustelumenoihin.

Sota toi uuden periaatteen kapitalismin noudattamaan invaliidihuoltoon. Jo etukäteen uskoteltiin rintamamiehille ja invaliideille annettavan turvattu sodanjälkeinen elämä. Säädettiin sotatapaturmalaki 1941 keväällä ja tunnettu propagandalaki maanjaosta 1942. Sotatapaturmalaki oli tarpeen talvisodan invaliidien huollon järjestämiseksi sekä yhtä paljon tarpeen toisen sodan valmistelumielessä. Invaliidihuollon järjestelyillä pyrittiin nyt poliittisiin tavoitteisiin. Mutta valtiovalta virastokankeuksineen ei edes tässä mielessä sitä kyennyt kunnolla toteuttamaan.

Korvausasiain ratkaisuille etana olisi voinut antaa tasoitusta. Ja ammattikoulutus koulutti pikakursseilla miehiä aloille, joihin he olivat sopimattomia tahi jotka vieläkin sodan syystä ovat lamassa. Ellei kotimainen ja ruotsalainen pääoma olisi vapaaehtoista tietä heittänyt jaettavaksi huikeita summia rahaa, olisi sotainvaliidiemme asema sodan aikana ja ensi kuukausina sen päätyttyäkin, ollut äärettömän vaikea. Ansainnee tässä mainita, että siviili-invaliidien ja välillisesti sodan seurauksista invaliideiksi tulleiden huolto syrjäytyi sodan aikana kokonaan. 1918 valkoiset invaliiditkin saivat tuntea käyneensä kapitalismillemme tarpeettomiksi.

Demokratia sosiaalisella alalla on suurempaa oikeudenmukaisuutta, pyrkimystä palauttaa sodan kolhima kansamme työkyky ja säilyttää se vastaisuudessa sosiaalisilla toimenpiteillä. Invaliidihuollon perusteeksi on nyt tulemassa ihmisen suojelu. Sodanjälkeisenä kautena ovat perustavaa tutkimustyötä lähimmän ajan tavoitteista suorittaneet valtioneuvoston asettamat invaliidihuoltolakikomitea, sotavammalakien yhtenäistämiskomitea, tuberkuloosihuollon uudistamiskomitea, ammattitautien sekä reumataudin vastustamiskomitea. Invaliidihuoltoalalle meillä on nyt hahmottumassa kaksi suurta linjaa. Tämän vuoden (1948) alussa voi maan tullut siviili-invaliidien huoltolaki edustaa toista niistä. Laista ei tullut sellainen kuin SKDL:n eduskuntaryhmän taholta olisi tahdottu ja mitä 1945 valtiopäiville jätetyssä toivomusaloitteessa esitettiin. Se ei ole riittävästi mm. suuresti levinneiden tuberkuloosin ja reumatismin taholta uhkaavaa invaliditeettiä ehkäisevä.

Siihen ei sisälly korvauksen saantioikeutta menetetystä työkyvyn määrästä. Sen toteuttamisen ei nojaa arvio- vaan eduskunnan vuosittain myöntämään kiinteään määrärahaan. Sen toteuttamisessa tarpeellisia laitoksia ei nykyoloissa kyetä rakentamaan. Mutta laki on ensimmäinen yleinen invaliidihuoltolaki maassamme ja sinänsä strutsin askel pois entisestä ryhmähuoltosysteemistä. Toiseksi invaliidihuollon jalaksi on parhaillaan hahmottumassa yleinen sotilasvammalaki. Se tulee yhdistämään itseensä sodan ja rauhan aikana sotilastehtävissä vammautuneiden huoltamiseksi annetut toistakymmentä lakia ja asetusta.

1941 sotapropaganda asetus eläkkeiden myöntämisestä 1918 sodan punaisille invaliideille ja heidän leskilleen, on demokraattisten voimien avulla toteutettu sikäli, että n.600 on eläke myönnetty. Kaksi SKDLn ryhmän aloitetta, että punaisille invaliideille myönnettäisiin 30-50 milj.mk. taannehtiva korvaus heidän ja valkoisten invaliidien huoltoeron tasoittamiseksi, ovat porvaristo ja sosiaalidemokraatit yhdessä äänestäneet kumoon.

Invaliidien omatoiminen huoltotyö on päässyt ulottumaan kaikkiin ryhmiin ja eri ryhmien keskinäinen yhteistoiminta on saatu alkuun keskusjärjestön muodossa. Täten käy mahdollista ulottaa valtionapu kaikkiin huollon tarpeessa oleviin asti. koko sodan jälkeen sosiaalisella alalla tapahtuneen kehittymisen yhteistuloksena voidaan liioittelematta sanoa, että invaliidihuolto tänä aikana on kasvanut enemmän kuin koko itsenäisyytemme aikana yhteensä. Kun muistamme, että SKDL eduskunnassa sekä hallituksessa on suurena vähemmistönä ja virastoissa hallitsee kokoomusta kumartava virkamiehistö, kuvastuu tässä sosiaalisessa eteenpäinmenossa mitä selvemmin SKDLn kuuluvien ankara työn jälki.  

Vastaisina tavoitteinaan SKDL pitää yleisen sosiaalivakuutuslain aikaansaamista maahamme ja sosiaalisten kulujen siirtämistä veronmaksajain hartioilta enemmän tuotannonlähteille, jossa syntyy lisäarvo. Kansallistuttaminen on avain siihen. Mitään invaliideja eikä sotapolitiikan uhreja. SKDL tulee rakentamaan huoltojärjestelmän, jossa yhteiskunnan keinoilla todella tasoitetaan invaliditeetin haitat. Kaikinpuolisella ihmissuojelulla voidaan myös uutta invaliiditeettiä ehkäistä, poistamalla sitä aiheuttavia syitä
.
(Julkaistu demokraattisessa kansan kalenterissa 1948)

*******

Vastakohta kaupungin ja maaseudun välillä on voitettava ja myös maaseutu, erikoisesti siellä soveltuvin työmuodoin, vedettävä entistä enemmän nykyaikaisen kulttuurin piiriin.

                                                                          -SKDL:n kulttuuriohjelmasta.

TJ