Kirjoittaja Aihe: Työsopimus- ja työehtosopimuslaista 1928  (Luettu 1758 kertaa)

VD.com

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3718
Työsopimus- ja työehtosopimuslaista 1928
« : Helmikuu 06, 2009, 07:49:02 ap »
Työsopimus- ja työehtosopimuslaista.

1928

"Työväenlainsäädännön alalla ei Suomi suinkaan ole mikään edelläkävijämaa, vaan päinvastoin eräs takapajuisimpia. Vaatimattomimmatkin lainsäädäntötoimenpiteet työvoiman suojelemiseksi ovat herättäneet mitä kiukkuisinta vastustusta porvariston taholta. Mehän muistamme millaista ulkoparlamentaarista painostusta tarvittiin kahdeksantunnin työaikalain saamiseksi. Hallitusmuodossa kyllä julistetaan, että Ā¯kansalaisten työvoima on valtakunnan erikoisessa suojeluksessaĀ¯.

Tämä on kuitenkin vain kaunis ajatus, jota ei ole juuri yritettykään toteuttaa. Yleinen eläkelaki, joka edes jossakin määrin turvasi työläisvanhusten toimeentulon, näyttää olevan saavuttamaton haave Suomessa, jossa bobrikoffilaissenaattorien eläkkeistä pidetään liikuttavaa huolta.

Kaikkein tärkeimpiä työvoiman kauppaa säännöstelevästä laista on 1/6 1922 annettu Työsopimuslaki ja 22/3 1924 annettu Työehtosopimuslaki. Edellinen koskee Ā¯sopimuksia, jossa toinen sopimuskumppani, työntekijä, sitoutuu tekemään toiselle, työnantajalle, työtä tämän johdon ja valvonnan alla korvausta vastaanĀ¯. Se siis säännöstelee Ā¯sopimuksenĀ¯ yksityisen työnantajain ja yksityisen työntekijäin välillä. Työehtosopimuslaki taas säännöstelee sopimuksia, joita työnantaja tai työnantajain järjestö tekee työntekijäin järjestön kanssa ehdoista, joita työsopimuksissa tai työsuhteessa muuten on noudatettava. Yksityinen työntekijä ei siis voi työehtosopimuksessa olla toisena sopimuskumppanina, vaan edustaa työläisiä heidän järjestönsä. Tässä laissa on työläisten ammatillisille järjestöille, joiden kanssa työnantajat eivät ole halunneet olla missään tekemisissä, annettu tärkeä merkitys. Työehtosopimuslaki tunnustaa ne sekä järjestyneiden että järjestymättömien työläisten edustajaksi.

Tunnetun työsopimuslain monista pykälistä on 14 Ö,Ā§:n 3 momentti, jossa puolivuotta yhtämittaisesti saman työnantajan palveluksessa olleelle työläiselle varataan neljän päivän keskeytymätön loma-aika ja vuoden palvelleelle seitsemän päivän.

Tunnetuksi tuleminen on johtunut niistä lukemattomista oikeudenkäynneistä, joita tämä lainsäännös on aiheuttanut. Pykälässä ei määrätä mihinkä aikaan vuodesta loma on annettava, vaan on työnantajalle jätetty tilaisuus järjestää se vaikka syyssateilla tai helmikuun pakkasilla. Kun työnantaja saa määrätä ajan, niin ei työläinen, joka on eronnut ennen kuin tuo aika tuli, ole oikeutettu lomaan, väittävät työnantajat. Korkein Oikeus löi kiinni tämän nerokkaan periaatteen. Seurauksena oli se, että itse eronneet työläiset jäivät osattomaksi lain tarkoittamasta virkistysajasta. Mutta vieläkään eivät työnantajat olleet tyytyväisiä. He ja heidän asianajajansa väittivät, että Korkeimman Oikeuden omaksuma kanta on ulotettava koskemaan erotettujakin työläisiä. Alkoi ennenäkemätön käräjöinti. Oikeuksissa oli esillä sadoittain loma-ajan korvausta koskevia juttuja. Valtio, joka hallitusmuodossa on perustuslain pyhyydellä alussa mainittu kaunis vakuutus työvoiman suojelemisesta, oli suurin ja kiukkuisin riitelijä. Varsinkin saavutti kulkulaitosministeri Niukkanen kuuluisuuden Keiteleen-Iisveden kanavoimistyömaan työläisten kanssa käräjöimisellään. Ehtipä Ā¯työväenhallituksenĀ¯ sotaministeri Kalle Heinonenkin kantaa kortensa kekoon. Hänen ensimmäisiä toimenpiteitään Ā¯keltaiseen taloonĀ¯ tultuaan oli käräjöiminen erään puolustuslaitoksen palveluksessa olleen työläisen kanssa tämän loma-ajan palkasta. Mitä suuret edellä, sitä pienet perässä. Vihdoin otti Korkein Oikeus erään jutun käsiteltäväkseen ja toukokuun 13 päivänä 1927 antamassaan tuomiossa katsoi, että omatta syyttään erotettu työmies on oikeutettu saamaan korvauksen loma-ajalta.

Se tulos monien vuosien riitelemisestä oli, että työläiseltä, joka on itse eronnut, riistettiin lain takaama loma-aika. Tahtomatta arvostella riippumattomien oikeuksien päätöksiä, tunnustamme niiden taitavuuden lakipykälien tulkinnassa. Tämä tulkinta on kehitetty taituruudeksi, jolle on vaikea löytää vertoja. Tämän kirjoittajalle sanoi eräs työnantajain juristi, ettei hän lainkaan uskonut työnantajien tulkinnan saavuttavan oikeuden hyväksymistä, sillä laki oli hänestä niin selvä. Hän rohkeni epäillä tuomioistuinten kykyjä ja sai kokea mieluisan yllätyksen. Helsingin Raastuvanoikeuden kolmannen osaston nyt jo manan majoilla oleva puheenjohtava sanoin Keiteleen-Liesveden jutuissa Suomen valtion asiamiehelle: miksi valtio säätää lakeja, joita ei noudata. Vastatkoon ministeri Kalle Heinonen tähän.

Riidanalainen on edelleenkin kysymys siitä, onko pelkällä juomarahapalkalla työskentelevä työntekijä oikeutettu lomaan. Helsingin Raastuvanoikeuden neljäs ja viides osasto ovat asiasta antaneet aivan päinvastaiset päätökset. Tällaista jutusta ei vielä ole olemassa korkeamman oikeusasteen ratkaisua.

Tärkeä säännös on lain 26Ö,Ā§ :n 3 momentti. Siinä kielletään työnantajaa panemasta työtodistukseen mitään merkkiä tai antamasta sitä sellaisessa muodossa, jonka tarkoitus on antaa työntekijästä muista tietoja kuin mitä todistuksen sananmuodosta käy ilmi. Tällä on tarkoitettu tehdä Ā¯mustan listanĀ¯ pitäminen työtodistuksen avulla mahdottomaksi. Työnantajilla on kuitenkin omat keinonsa tämän säännöksen kiertämiseksi. sen on metalliteollisuussulku osoittanut. Sulkulaisista on Ā¯musta listaĀ¯ miltei jokaisella työnantajalla.
 
Tavattoman sitkeä metalliteollisuussulku on tehnyt tunnetuksi lain 32 Ö,Ā§:n. Siinä säädetään, että Ā¯jos työnantaja on palkkaan sisältyvänä etuna luovuttanut asunnon työntekijälle, eikä eri vuokrapuhetta ole tehty asunnon käyttämisestä, on työntekijä, kun työsopimus on purettu, oikeutettu neljäntoista päivän aikana sen jälkeen itseään ja perhettään varten käyttämään asuntoa, ellei työnantaja siksi ajaksi hanki työntekijän käytettäväksi toista asuntoaĀ¯. Muu sopimus on mitätön. Metalliherrat on toimittaneet joukkohäätöjä ympäri maata. Pykälässä pitäisi olla määräys, että sulun tai lakon aikana on työntekijä oikeutettu käyttämään asuntoa. Ilman tällaista säännöstä ovat tehtaiden työläisasunnot pelkkä risti työläisille.

Lain 34 Ö,Ā§:ssä säädetään sakkorangaistus työnantajille, joka estää työntekijää kuulumasta tai liittymästä laillisesti luvallisiin yhdistyksiin tai käyttämästä kansalaisvelvollisuuksiaan. Säännös ei ole kuitenkaan estänyt järjestyneiden työläisten vainoamista. Ei mikään estä työnantajaa erottamasta työläistä, joka kuuluu Ā¯laillisesti luvalliseen yhdistykseenĀ¯.

Työehtosopimus on tehtävä kirjallisesti. Kuten jo mainittiin, tekee työehtosopimuksen työnantaja tai työnantajain järjestö työntekijäin järjestön kanssa. Työehtosopimukseen osallisia ovat ne, jotka itsenäisinä sopimuspuolina ovat sopimuksen tehneet tai kirjallisesti siihen yhtyneet. Työehtosopimukseen sidottuja ovat ne työnantajat ja yhdistykset, jotka ovat sen tehneet tai jotka ovat siihen myöhemmin kirjallisesti yhtyneet, niin myös ne työnantajat ja työntekijät, jotka ovat tai sopimuksen voimassaollessa ovat olleet siihen osallisen yhdistyksen jäseniä. Sopimukseen osallinen tai sidottu työnantaja ei saa tehdä työehtosopimuksen ulkopuolellakaan olevan työntekijän kanssa työsopimusta, joka on ristiriidassa työehtosopimuksen kanssa.  Työehtosopimusta on noudatettava kaikissa sen sitomain työnantajain tekemissä työsopimuksissa. Milloin työsopimus on ristiriidassa työehtosopimuksen kanssa, on jälkimmäistä noudatettava. Työehtosopimukseen sidottu työntekijä voi kyllä tehdä sen kanssa ristiriidassa olevan työsopimuksen työehtosopimuksen ulkopuolella olevan työnantajain kanssa.

Lain 7 Ö,Ā§:ssä säädetään hyvityssakko sille työnantajalle ja työntekijälle, joka tietensä rikkoo työehtosopimuksen määräyksiä.  Sana Ā¯tietensäĀ¯ on onnettomasti valittu. Eräissä sovinto-oikeuksissa on sille sanalle annettu aivan kohtuuttoman suuri merkitys. Työnantaja voidaan langettaa korkeintaan 5,000 markan ja työntekijä 500 markan sakkoon. Tämä pykälä koskee yksityisen työnantajan tai työntekijän taholta tapahtuvaa rikkomista. 8 Ö,Ā§:ssä velvoitetaan työehtosopimukseen osalliset yhdistykset ja työnantajat välttämään kaikkia työtaistelutoimenpiteitä, jotka kohdistuvat työehtosopimukseen. Yhdistysten on valvottava, että niiden jäsenet noudattavat sopimusta. Työnantaja ja yhdistys, joka rikkoo näitä määräyksiä voidaan velvoittaa maksamaan vastapuolelle korkeintaan 100,00 markan hyvityssakko, joka on jonkinlainen vahingonkorvauksen ja rangaistuksen välimuoto. Yksityistä työntekijää ei tähän hyvityssakkoon voida tuomita.

Tämä pykälä saisi olla tarkempi. On syntynyt ja syntyy riitoja, joiden ratkaiseminen tämän pykälän puitteissa on hyvin vaikeata. Oletetaan, että työnantaja A:lla ja työntekijäin järjestöllä on työehtosopimus. Työnantaja B:n, joka ei ole sidottu työehtosopimukseen, työmaalla syntyy lakko. A. tilaa puolivalmiilta raaka-aineita B:ltä. Onko työntekijäin järjestöllä oikeus kieltää A:n työmaan työläisiä edelleen jalostamasta B:ltä tilattuja raaka-aineita, jotka ovat rikkurien valmistamia ? Vastaus tähän kysymykseen ei ole helppo antaa. Yleinen periaate on, että työläistä ei voida pakottaa tekemään lakonalaista työtä, jota kyseessä oleva työ epäilemättä on. Mutta jos työehtosopimukseen osallinen työntekijäin yhdistys kieltää A:n työmiehiä käsittelemästä B:ltä tuotuja tavaroita, voidaan se käsittää työtaistelutoimenpiteeksi A:ta vastaan. Tällainen boikotti voi tulla kysymykseen usein. Tiettävästi ei tällaista riitaa ole ollut esillä oikeuksissa.

Tuomittu hyvityssakko menee, ellei työehtosopimuksessa ole toisin määrätty, vahinkoa kärsineelle, milloin omaisuusvahinkoa on syntynyt, mutta muutoin sille asianosaiselle, jonka vaatimuksesta tuomio on annettu. Työehtosopimuksia tehtäessä olisi työntekijäin järjestöjen pidettävä kiinni siitä, että hyvityssakko määrättäisiin sille meneväksi. Hyvityssakon on aina oikeutettu perimään vain yhdistys. Sopimukseen osallinen työntekijäin yhdistys on oikeutettu ajamaan vaatimuksia omissa nimissään myöskin niiden yhdistykseen kuulumattomien työläisten puolesta, joiden kanssa tekemissään työsopimuksissa työnantaja on velvollinen noudattamaan työehtosopimuksen määräyksiä.

Ne riidat, jotka johtuvat työehtosopimuksista, käsitellään yleisissä tuomioistuimissa, ellei työehtosopimuksessa ole määrätty tai muuten sovita niiden lykkäämisestä sovinto-oikeuteen. Kaikkiin työehtosopimuksiin pitäisi työntekijäin yhdistysten koettaa saada määräys sovinto-oikeudesta. Yleinen tuomioistuin ei nimittäin ole perillä uudemmasta sosiaalisesta lainsäädännöstä. Työväensuojelulakien henki ja tarkoitus on sille vallan vieras. Sovinto-oikeuteen on edes mahdollista saada suuremmalla asiantuntemuksella varustettuja henkilöitä, jotka lisäksi ymmärtävät paremmin suojelulakien tarkoituksen.

Työsopimuslain lama-aikapykälän tulkinta on osoittanut, että työläisten oikeuksia ei pelkkä laki kykene turvaamaan. Tulkintataitoinen tuomari voi pilata hyvänkin lain. Tarvitaan voimakkaita järjestöjä, jotka pakottavat lakia noudattamaan ja jotka jaksavat kustantaa jäsentensä oikeudenkäynnit. Ammatilliset järjestöjen merkitystä ei tässäkään suhteessa voida kyllin suureksi arvioida." Kirj. Asser Salo. (Työväenjärjestöjen tiedonantajan julkaisema)
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 06, 2009, 07:51:55 ap kirjoittanut Ylläpito »