Kirjoittaja Aihe: Muistikuvia 30 vuoden takaa (kirjoitus 1948)  (Luettu 1693 kertaa)

VD.com

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3718
Muistikuvia 30 vuoden takaa (kirjoitus 1948)
« : Tammikuu 25, 2009, 06:30:43 ip »
Muistikuvia 30 vuoden takaa (kirjoitus 1948)

Nimitys vallankumouksellinen oli kunnianimi maassamme v.1918 saakka. Yhtenäinen työväenliikkeemme tunnustautui vallankumoukselliseksi ja niin myös edistyksellisin osa porvaristostamme väitti olevan sitä. Rajoitetulla myötämielisyydellä osallistui osa porvaristoamme jo v. 1905 suurlakkoon ja myös v. 1917 maaliskuun vallankumouksen raju voima sai porvaristonkin liikkeelle. Ajan henki näkyi silloin siinä, että mustatkin porvarit hätääntyivät marssimaan työväentalolle saadakseen punaisen vallankumousrusetin rintaansa. Mutta helposti havaitsi, että se päämäärä, mihin vallankumouksellisen toiminnan kautta pyrittiin, oli työväestölle ja porvaristolle vain osittain sama. Siitä johtui, että porvaristo osaksi toivoi, osaksi pelkäsi vallankumousta. Varovasti oli se mukana joukkojen liikkeessä niin kauan, kun sen omat luokkaedut tai kansalliset tavoitteet saavutettiin. Mutta sinä hetkenä, jolloin vallankumousta yritettiin käyttää keinona myös työväenliikkeen päämäärien toteuttamiseen, tapahtui jyrkkä käänne ja vallankumouksellisesta porvarista tuli vastavallankumouksellinen, taantumuksellinen. Selvemmin näkyi se maassamme silloin, kun työväestömme ponnisteluilla oli saatu maallemme itsenäisyys. Siihen päättyi satu vapaamielisestä porvaristosta. Suuri osa sen kannattajista siirtyi suoraan vanhoilliseen kokoomuspuolueeseen, ja sen jälkeen edistyspuolue on ollut poliittista merkitystä vailla.

Vuoden 1916 eduskuntavaalit olivat yllätys; sosialistinen työväki sai 103 edustajapaikkaa, porvariston saadessa vain 97. Se oli historiallinen tapaus. Porvaristomme ei siitä kuitenkaan pahasti säikähtänyt, sillä joutuivathan vielä silloin eduskunnan tärkeimmät ratkaisut viime kädessä tsaarihallituksen hyväksyttäväksi. Mitään mullistavaa ei siis voinut tapahtua.

Mutta mullistus tulikin v.1917 maaliskuun vallankumouksen muodossa. Venäjän tsaristinen hallitus kukistui ja uudet voimatekijät tulivat jättiläisvaltakunnan johtoon. Silloin vasta maamme taantumukselliset todenteolla säikähtivät. Sillä olihan meillä silloin sosialistienemmistöinen eduskunta, jonka merkitys vallankumouksen ansiosta tavattomasti kasvoi. Eduskunta kokoontui heti vallankumouksen alkuvaiheessa. Jo heinäkuussa teki se tärkeän vallankumouksellisen ratkaisun, hyväksyi ns. valtalain, jonka mukaan vain maamme eduskunnalla oli valta päättää kokoontumisestaan ja hajaantumisestaan. Valtalain hyväksyminen oli todellisuudessa eräänlainen maamme itsenäisyysjulistus, sillä sen kautta eduskuntamme otti itselleen tärkeän oikeuden, joka siihen saakka oli kuulunut Venäjän hallitusmahdille. Vaikeata oli saada porvarillisia edustajia äänestämään valtalain hyväksymisen puolesta. Venäjällä hallitseva porvaristo näet suhtautui siihen kielteisesti ja eniten pelotti porvaristoa se mahti, joka valtalain kautta olisi tullut sosialistienenemmistöiselle eduskunnallemme. Siitä johtuen alkoikin porvaristo heti valtalain tultua hyväksytyksi vehkeillä eduskunnan hajottamiseksi. Siihen se löysi sopivan keinon, kun Venäjän porvarillisen hallituksen määräyksestä venäläiset sotilaat sulkivat eduskuntamme oven sinetillä. Porvaristo tyytyi tähän voimatoimenpiteeseen heti. Sosialistinen eduskuntaryhmä sen sijaan eräänä päivänä, eduskunnan hyväksymän valtalain oikeuttamana , mursi tuon sinetin ja alkoi ryhtyä eduskuntatyötä jatkamaan. Tällöin havaittiin yllättyneinä, että porvariston edustajat eivät saapuneetkaan eduskunnan istuntoon. Näin tekivät he valtalain mitättömäksi, perääntyivät maamme itsenäisyyslinjalta ja alistuivat Venäjän hallituksen tahtoon. Se oli häpeällinen tapaus.

Sosialistiselle eduskuntaryhmälle jäi tällöin valittavaksi joko jatkaa eduskunnan työtä porvariston pois jäämisestä piittaamatta tai katsoa eduskunnan toiminta päättyneeksi. Oli kohtalokas typeryys, että ensin mainittua toimintalinjaa ei noudatettu. Työn jatkamiseen tynkäeduskuntana olisi sosialistisella ryhmällä ollut täysin laillinen oikeus. Työväen edustajat ovat aina liiaksi korrekteja. Porvaristo sen sijaan on monta kertaa itsenäisyytemme aikana, karkotettuaan sosialistiset edustajat eduskunnasta, hoitanut asioita tynkäeduskunnan varassa. Sosialistienemmistöisen eduskunnan hajaantuminen vajaan puolen vuoden työskentelyn jälkeen oli masentava isku parlamentarismiin lujasti luottaneelle työväestöllemme. Petettyinä eivät monet työläiset enää osallistuneet v.1917 syksyn eduskuntavaaleihin. Sosialistienemmistö menetettiin  oe porvaristo voitti. Taantumukselliset käyttivät nopeasti voittoa hyväkseen. Jo tammikuun puolivälissä v.1918 suorittivat he aseellisen hyökkäyksen Viipuriin. Niin alkoi todellisuudessa kansalaissota ja lopun tiedämme kertomattakin.

Vielä tänäkin päivänä eivät työläiset ole selvillä siitä, minkä vuoksi v.1917 marraskuun suurlakko aloitettiin. Kun kyseessä oli suorastaan vallankumouksellinen toimenpide, niin olisi ainakin sen tarkoitus pitänyt olla selvillä. Niin ei asia kuitenkaan ollut. Suurlakko kyllä onnistu niin hyvin kuin työväen kannalta suinkin saatettiin toivoa. Valta oli täydellisesti sosialistisen työväen käsissä. Rautatielaitos koko maassamme oli sen käytettävissä, ja työväestön mahdollisuudet luokkariiston poistamiseen olivat mitä parhaat. Ilmeisesti olivat joukot silloin paljon paremmin selvillä tilanteesta kuin puolueen johto. Kärsimättömästi odottivat ne jotain ratkaisevaa tapahtuvaksi. Mutta turhaan. Ryhtymättä mihinkään sellaiseen , joka olisi vahvistanut ja turvannut työläisten käsiinsä ottaman vallan, antoi puoluejohto lopulta kehotuksen lakon lopettamisesta. Perinpohjin pettyneenä ja katkeroitunein mielin noudattivat työläiset annettua kehoitusta. Tästä taktillisesti väärästä toimenpiteestä sai työväestömme muutama kuukausi myöhemmin maksaa hirvittävän raskaan hinnan.

Mikään kansanosa ei ole tehnyt niin paljon maamme itsenäisyyden hyväksi kuin työväestö, Voimaton olisi ollut vuoden 1905 suurlakko, jonka tuloksena maamme valtiollisia oikeuksia suuresti laajennettiin, ilman työväestön mukanaoloa. Työväestö siitä teki suurlakon. Samoin oli asia vuoden 1917 maaliskuun vallankumouksessa. Ilman työväestöä ei siitä meidän osaltamme olisi vallankumousta tullutkaan. Työväen edustajat ne olivat, jotka v. 1917 heinäkuussa rohkeasti ajoivat eduskunnassa läpi tärkeän valtalain, ja työväen edustajan ikuiseksi kunniaksi on tunnustettava se, että he v.1917 joulukuussa saivat Venäjän bolshevistiselta hallitukselta hyväksymisen maamme täydelliselle itsenäisyydelle.

Nämä ovat tosiasioita, jotka porvariston propagandakoneisto on kaikin keinoin yrittänyt saada pimitetyksi  oe ja myönnettäköön, siinä verrattain hyvin onnistunutkin.

Porvariston rintama maamme itsenäisyyskysymyksessä sen sijaan on aina ollut hajanainen. Varsinkin suurporvariston ja maaseudun manttaaliporhoja edustanut suomettarelainen puolue  oe nykyinen kokoomuspuolue, kantaa lähtemätöntä häpeänleimaa toiminnastaan mustina sortovuosina maamme itsenäisyysliikettä vastaan. Monia innokkaita itsenäisyysmiehiä tuomitsivat suomettarelaiset tuomarit jopa Siperiaan, ja valtionkirkkomme osuus laittomien asevelvollisuuskutsuntojen tukijana ei anna sille oikeutta ylvästellä maamme itsenäisyysasialla.

Suurporvaristollamme maamme itsenäisyysasiassa on aina ollut luokkakysymys eikä kansallinen vapauskysymys . Siitä johtui, että tunnus irti Venäjästä sai suuromistajamme taholta kannatusta vasta sen jälkeen, kun bolshevikit olivat nousseet valtaan, ja taantumuspolitiikalle ei tukea siltä taholta enään ollut saatavissa. Miten kevytmielisesti porvaristomme sen jälkeen käsitteli työväestön maallemme hankimaa itsenäisyyttä, se nähtiin jo v.1918-1919, sidottaessa maamme kohtalot taantumuksellisen Saksan sotaseikkailuihin, kutsuttaessa saksalaisia sotavoimia maatamme hallitsemaan. Vain Saksan kukistuminen pelasti sillä kertaa nuoren itsenäisyytemme. Samanlainen peli porvaristomme taholta uudistui vuosina 1940-1941 vedettäessä maamme Saksan satelliittivaltiona sotaan liittoutuneita vastaan. Ja näin tapahtui, vaikka Saksan taloudellisissa julkaisuissa esiintyneissä kartoissa jo v.1940 Suomi oli merkitty Saksan elintilaan kuuluvaksi. Neuvostoliiton ja muiden liittoutuneiden voittoa sai Suomi tälläkin kertaa kiittää itsenäisyytensä säilyttämisestä. Nämä tosiasiat on hyvä muistaa näin jälkeenpäinkin ja palauttaa ne mieliin aina silloin tällöin, kun porvaristomme ylvästelee asioillaan itsenäisyytemme saavuttamisessa ja säilyttämisessä.
(  K. L. Kulo ,demokraattinen kansankalenteri 1948)

« Viimeksi muokattu: Helmikuu 23, 2009, 05:35:42 ip kirjoittanut Ylläpito »