Kirjoittaja Aihe: Kahtiajako Suomen osuuskauppaliikkeessä.  (Luettu 11609 kertaa)

VD.com

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3688
Kahtiajako Suomen osuuskauppaliikkeessä.
« : Lokakuu 11, 2008, 08:43:31 ap »
Kahtiajako Suomen osuuskauppaliikkeessä.






Väinö Hupli.

Kuten tunnettua maamme osuuskauppaliike sotavuosina on ( WW I) voimakkaasti kehittynyt. Sen etevämmyys tavaroiden jakelijana yksityiskaupan rinnalla onkin sitovasti tullut todistetuksi, puhumattakaan siitä, että yksityisen liikemaailman tunnoton kiskominen, keinottelu ja kuulumaton omanvoitonpyynti on käynyt selväksi suurille joukoille, jotka ovat huomanneet kuluttajien omien liikkeiden, osuuskauppojen, kaikella toiminnallaan koettavan puoltaa kuluttajan, ostavan yleisön, etua keinottelijoilta, tavaroiden kätkijöiltä, hintojen korottajia yms. vastaan. Kaikessa siinä surkeudessa, missä sodanaikaiset (WW I) elintarveolomme ovat kuuluisat, muodostaa osuuskauppojen toiminta ainoan valopilkun.

Mikä vahinko kuitenkin, että osuuskauppaliikkeemme sodan alkaessa vielä oli verrattain heikko ja sen merkitys liike- elämässämme ja väestön ravitsemisessa jokseenkin vähäinen. Jos asia olisi ollut toisin, jos kuluttajat jo säännöllisissä oloissa olisivat runsaammin liittyneet osuuskauppoihin ja tehneet ne voimakkaaksi ja suuriksi, olisimme sodan aikaisista vaikeista oloista selviytyneet paljon vähemmän nyljettyinä eikä taskujamme olisi niin perinpohjin puhdistettu kuin nyt on tapahtunut.

Hädässä ystävän tutaan Siksipä, kuten sanottu, sodan (WWI) aikana maamme vähävarainen väestö on herännyt näkemään, mitä suurta hyötyä sille on osuuskaupoista, miten huomattavasti se niihin liittymällä voi elinehtojaan helpottaa, miten tehokkaasti turvata itseään kaupan muodossa tapahtuvaa riistoa vastaan. Taloudelliset saavutukset ovat muutamassa vuodessa kehittyneet moninkertaiseksi. Kun sodan alkaessa vuonna 1914 kesällä järjestyneiden kuluttajien luku oli maassamme vain noin 80.000, on se nykyään noin 200,000. Jo viime vuoden lopussa (1917) oli maamme kaikkiaan noin 500:ssa osuuskaupassa jäseniä yhteen 182,000. Kulutusosuustoiminta merkitsee laajinta järjestötoimintaa, mitä maassamme on olemassa. Kun, Kuten syystä voi tehdä, otetaan huomioon jäsenten perheetkin, saadaan tulokseksi, että nykyään (1918) lähes neljäsosa maamme väestöstä hankkii tärkeimmät kulutustavaransa osuuskauppojen kautta.

Kuten edellä on sanottu, on osuuskauppoja maassamme nykyään(1918) n.500. Viime vuoden lopulla (1917) oli niitä yhteensä yli 1,200 myymälää. Kuitenkin on monia paikkakuntia, jossa vielä ei osuuskauppatoimintaa tunneta. Vuonna 1915 oli 219 sellaista kuntaa, jossa ei ollut osuuskauppaa tai osuuskaupan myymälää. Kun maassamme on 535 kuntaa (1918), on siis 41% kaikista kunnista vielä osuuskaupattomia. Sikäli kuin yhä laajemmat kuluttajajoukot ovat liittyneet kannattamaan osuuskauppoja, on näiden liikevaihto valtavasti kasvanut. Ensimmäisenä sotavuotena 1914 teki osuuskauppojen myynti yhteensä 71.milj markkaa, mutta viime vuonna (1917) oli myyntimäärä jo kohonnut 162milj. markkaan, mikä tekee noin 50 markkaa kutakin maan asukasta kohden. Osuuskappaliikkeen merkityksen voi kuitenkin varmemmin arvostella osuuskauppojen omien varojen perusteella, mikä lasketaan nykyään n.15.milj markaksi. Kun otetaan huomioon maamme osuuskauppojen toiminta kokonaisuudessaan, kun muistetaan , että varsinainen velkakauppa jokseenkin tarkkaan on poistettu, ylijäämä (voitto) pääosaltaan aina siirretään rahastoihin liikkeen jatkuvaksi vaurastuttamiseksi ja myymälöiden ulkoasuun ja sisäiseen järjestykseen kiinnitetään suurta huomiota, niin voidaan empimättä sanoa, että Suomen osuuskauppaliike, niin nuori kuin se onkin, kunnialla kestää vertailun minkä maan osuuskauppaliikkeen kanssa tahansa, vieläpä vie voiton useimmista maista. Heikoimpana puolena Suomen osuuskauppaliikkeessä on tuotannollisen toiminnan kehittymättömyys ja aatteellisen työn voimattomuus: tässä viime mainitussa suhteessa on kuitenkin tapahtunut jyrkkä käänne parempaan päin sen jälkeen kuin työväen osuuskaupat ryhtyivät itsenäistä valistustyötä harjoittamaan, perustaen oman liiton.

Harvainvallan ja kansanvallan taistelu osuuskauppaliikkeessä.

Belgia on ainoa maa, missä kuluttajat ovat järjestäytyneet puoluerajojen puitteissa, s.o. sosialisteilla on omat osuuskauppansa ja porvareilla omansa. Kaikissa muissa maissa kuuluu kuluttajajärjestöihin jäseniä eri kansanaineksista: osuuskaupat ovat avoimet kaikille kansalaisille, jotka tuntevat halua järjestäytyä kuluttajaetujensa pohjalla, heidän valtiollisiin tai uskonnollisiin mielipiteisiinsä katsomatta. Koska kuitenkin osuuskaupat juuri vähävaraiselle väestölle ovat tärkeimmät, koska kuluttajaedut käyvät sitä toisarvoisemmaksi, mitä korkeimpiin toimeentulokerroksiin tullaan, niin ovat olot useimmissa maissa itsessään johtaneet siihen, että työväki on enemmistönä, määräävänä aineksena osuuskaupoissa.

Näin on pääasiassa asianlaista meidänkin maassamme (1918), mutta porvaristoa ja vallankin maataomistavaa ainesta on meillä osuuskauppaliikkeessä mukana runsaammin kuin useissa muissa maissa. Enin osa maamme osuuskaupoista on sellaisia, joissa jäseniä on eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvia henkilöitä. Joku määrä on ns. puhtaita maanviljelijäkauppoja, joiden jäsenkunnan miltei yksinomaan muodostaa maataomistava väestö. Myöskin on joitakin jokseenkin puhtaita työväenkauppoja. Niissä kaupoissa, jossa huomattavimmin on sekä työväkeä että varakkaampaan väkeen kuuluvia jäseniä, on kaupungeissa ja teollisuusseuduilla ratkaiseva enemmistö työläisillä. Maaseudulla on useassa enemmistö maan omistajilla, toisissa ovat voimasuhteet peräti tasaväkiset, mutta monia sellaisiakin maalaisosuuskauppoja on, jossa työläisaines itse asiassa on enemmistönä, vaikka se välinpitämättömänä ei käy osuuskaupan kokouksissa ja siten antaa porvarillisen vähemmistön hallita ja johtaa kauppaa.

Koko maan osuuskauppaväestöä lasketaan tilastojen perustella enemmistön kuuluvan työväenluokkaan. Vuoden 1915 tilasto osoittaa: Työväenluokka 55,5% , omistavat luokat 41,1% , muut 3,4%. Nämä voimasuhteet ovat osuuskauppojen keskusjärjestössä, yhteisessä tukkukaupassa (S.O.K:ssa,1918) ja neuvontatoimintaa ja valistustyötä varten perustetussa liitossa, Osuuskauppojen Liitossa, aiheuttaneet monia vuosia kestäneen taistelun vaikutusvallasta. Vaikkakin vähemmistönä ollen päätti porvarillinen osuuskauppaväki muutama vuosi sitten (1916) vallata kokonaan käsiinsä nuo keskusjärjestöt, joiden lähin johto koko ajan oli ollut heillä, mutta joiden toiminnan suuntaa työväki vuosikokouksessa ja hallintoneuvoston kautta sentään saattoi valvoa. Harvainvaltainen äänioikeusmuoto, jonka avulla pieni maanviljelyskauppa 100:lla jäsenellä saattoi äänestää kumoon suuren, useiden tuhansien kuluttajien muodostaman osuuskaupan, tekikin vähemmistölle mahdolliseksi toimeenpanna valtauksen. Heidän yrityksensä onnistui, ja niin oli Suomen osuuskauppaliikkeessä jouduttu siihen kuulumattomaan tilanteeseen, että kuluttajien keskusjärjestöt olivat joutuneet tuottajien, maanomistajien voitonhimon astinlaudaksi.

Työväki, kuluttaja-aines näki mahdottomaksi kannattaa sellaista "osuuskauppaliikettä" , ellei siinä saatu aikaan äänioikeusolojen korjausta, joka turvaisi liikkeen kansanvaltaisuuden ja pelastaisi sen joutumasta palvelemaan tuottajin ilmankin hyvin valvottuja etuja. Neljänä vuonna ajoi työväki keskusjärjestöjen kokouksissa harvainvaltaisen äänioikeuden korjausta, ja joka kerran oli sen takana kerrassaan huomattava osuuskauppaväen enemmistö. Mutta se oli turhaa. Vähemmistö, joka oli päässyt vallan makuun, tappoi röyhkeästi oikeudenmukaiset muutosehdotukset, alkoipa vielä muissakin asioissa harjoittaa mitä sietämättömintä sortoa ja vääryyttä, huomattuaan, että kuluttaja-aineksen oli mahdoton olevien äänioikeusolojen vallitessa saada ääntään kuuluviin keskusjärjestössä. Vuonna 1916 keväällä otti työläisaines tämän johdosta ratkaisevan askeleen: päätettiin jättää Osuuskauppojen Liitto omaan porvarilliseen harvainvaltaisuuteensa, erota siitä ja perustaa oma liitto. 

Kulutusosuuskuntien Keskusliitto (K.K.). Marraskuun 12-13 päivänä. 1916 kokoontui Helsingissä 89:N osuuskaupan edustajat, päättäen perustaa uuden osuuskappalaisista neuvontatyötä ja valistustoimintaa harjoittavan järjestön, jolle nimeksi hyväksyttiin Kulutusosuuskuntien Keskusliitto, lyhennettynä K.K. Liiton tarkoitus määriteltiin säännöissä seuraavasti:

1)   koota ja järjestää Suomen kulutusosuuskunnat ajamaan ja puoltamaan yhteisiä etujaan ja toimia niiden yhdyssiteenä.
2)   kehittää osuuskauppaliikettä levittämällä osuustoiminnallista, taloudellista ja yhteiskunnallista valistusta kuluttajain ja etenkin vähävaraisen kansanluokan keskuudessa
3)   edustaa ja valvoa osuuskauppaliikkeen ja kuluttajien etuja yleensä, myöskin talouspoliittisissa kysymyksissä. Niiden tarkoitusperiensä toteuttamiseksi liitto: 

1.)   perustaa uusia ja kehittää ennestään toimivia kulutusosuuskuntia.
2.)   harjoittaa suullista agitatsionityötä.
3.)   järjestää osuustoiminnallisia luento- ja opetuskursseja.
4.)   julkaisee osuustoiminnallista sanomalehteä sekä osuustoiminnallista ja yhteiskunnallista kirjallisuutta.
5.)   antaa osuuskuntien hoitoa ja oikeudellisia asioita koskevia neuvoja.
6.)   avustaa osuuskuntia henkilökunnan valinnassa.
7.)   pyrkii kehittämään osuustoimintalakia.
8.)   edistää kulutusosuuskuntien henkilökuntien ammatillista kehittämistä ja järjestäytymistä. sekä toimii työehtosopimuksia ja työoloja koskevissa kysymyksissä välittäjänä osuuskuntien ammatillisten järjestöjen välillä.
9.)   pyrkii kehittämään osuuskauppaliikkeen ja ammatillisen liikkeen välisiä suhteita.

Keskusliitto aloitti toimintansa kuluvan vuoden alusta(1917). Sen toiminta on alkanut mitä menestyksellisemmin. Jo nyt kuuluu liittoon 145 maamme parasta ja suurinta osuuskauppaa yli 100,00:lla jäsenellä. Liiton julkaisema kansanlehti, Kuluttajain Lehti, leviää 40,000 kpl painoksena yli Suomen. Heti alussa siis työväen osuuskaupallisesta keskusjärjestöstä muodostui voimakas liitto, johon kuuluu ainakin puolet maamme osuuskauppaväestä ja jonka lehden levikki on kaksi kertaa niin suuri kuin porvarillisen Yhteishyvän. Myöskin osuuskauppojen myynnin perusteelle kuuluu Keskusliittoon enemmän kuin puolet osuuskauppaliikkeen voimasta.

Kuten edellä olevasta viittauksista liiton sääntöihin jo osittain voi huomata, ovat ne periaatteet, joiden pohjalla Keskusliitto tahtoo toimia, samat, mitkä työväki useimmissa maissa on hyväksynyt. Osuuskauppatoiminta ei saa supistua pelkäksi kaupankäynniksi, vaan tulee sen olla korkeampia päämääriä tavoittelevaa yhteiskunnallista työtä. Vaikkakaan kuluttajajärjestöt eivät ole järjestöjä luokkataistelua varten, vaikkakaan ne eivät voi muuttaa valtiollisia olosuhteita yhtä vähän kuin poistaa riistojärjestelmää, niin lieventävät ne tämän järjestelmän vaikutusta ja tukevat ja edistävät arvokkaalla tavalla työläisten luokkataistelua parantamalla näiden taloudellista asemaa. Edullisempi tavaroiden välitys, tarpeettoman välikaupan poistaminen, puhtauden ja rehellisyyden jarruttaminen kauppaan, tasoittava vaikutus hintoihin, velkakauppaorjuuden poistaminen, hätäapurahastojen luominen, kelvollisten palkka- ja työolojen järjestäminen henkilökunnalleen, asuntojen rakentaminen, omien tuotantolaitosten, tehtaiden perustaminen  oesiinä tehtäviä, jotka kuuluvat osuuskauppaliikkeen työalaan ja joiden tärkeys juuri työväenluokalle on ilmeinen.

Tärkeimpien elintarpeiden ja kulutustavaroiden kauppa, sekä vähittäis- että tukkukauppaa, saatetaan täten kauppiailta joukkojen omiin käsiin ja joukkojen etua palvelemaan, ja yhä huomattavampi osa tuotannon välikappaleista muutetaan osuuskauppaliikkeen kehittyessä ja omia tehtaita perustaessa kuluttajien yhteisomaisuudeksi.

Täten osuuskauppaliike tähtää yhteiskunnan sosialiseeraamiseen, ja siitä saa se tärkeimmän yhteiskunnallisen merkityksensä.  oePaitsi näiden periaatteiden painostamista kuuluu Keskusliitolle lähimpinä tehtävinään työväen osuuskauppaharrastuksen ylläpitämiseen, työväen ja yleensä vähävaraisen kansanaineksen etujen puoltaminen osuuskauppaliikkeessä porvariston ja maataloustuottajien ahneutta vastaa sekä työväen osuuskauppapoliittisten menettelytapojen määrääminen.

Repeääkö myöskin S.O.K kahtia?

Samaan aikaan, kun osuuskauppaväen työläisaines on luonut oman valistusjärjestönsä, on se tehnyt viimeiset yritykset kansanvaltaisten vaatimustensa toteuttamiseksi osuuskauppojen muodostamassa tukkukaupassa, Suomen Osuuskauppojen Keskusosuuskunnassa (S.O.K:ssa). Porvarillinen osuuskauppaväki kuitenkin, kuten arvata sopii, viime keväisessä (1917) S.O.K:n vuosikokouksessa hylkäsi nämä ehdotukset. Lisäksi menetteli se mitä puolueellisemmin vuosivoiton jaossa, suosien erästä porvarien maanalaista koplaa, mutta lyöden kumoon ehdotukset varojen myöntämisestä työttömyyden torjumiseksi ja K.K:n avustamiseksi. Näiden päätösten johdosta erosivat jäljellä olevat edistysmieliset S.O.K:n hallintoneuvostosta ja johtokunnasta. Jo sitä ennen olivat S.O.K:n edistysmieliset toimihenkilöt, yhtä poikkeusta lukuun ottamatta, olleet pakotetut luopumaan toimistaan. S.O.K:n johto ja hallinto on täten nykyään (1918) yksinomaan porvariston ja tuottajien käsissä. Tosiasiallisesti S.O.K on lakannut olemasta osuuskauppojen yhteinen laitos, vaikkakin työväen osuuskaupatkin vielä ovat siinä jäseniä (1918). Ne tulevat kuitenkin eroamaan siitä niin kohta kun jo aloitetut toimenpiteet uuden osuustukkukaupan perustamiseksi ehditään loppuun suorittaa, mikä tapahtunee jo vuoden vaihteessa (1917-1918).

Eräs lainsäädäntötoimenpide voinee kuitenkin muuttaa aseman toiseksi. Viime valtiopäivillä hyväksyttiin sos.dem. äänillä kaikkien porvarien ääniä vastaan sellainen muutos nykyiseen osuustoimintalakiin, joka tekee keskusosuuskunnille pakolliseksi ottaa käytäntöön henkilö ja ääniperiaatteen, siis juuri sen kansavaltaisen äänioikeusmuodon, jota edistysmielinen osuuskauppaväki on ajanut. Valtiopäiväjärjestyksen mukaan saattoivat porvarit seuraaviin vaaleihin saakka estää tuon lain voimaanastumisen, äänestämällä sen yli vaalien, mutta jos uuteen eduskuntaan lokakuun ensimmäisenä ja toisena päivänä valitaan jälleen sos.den enemmistö, eivät porvarit enempää voi tätä tärkeätä lakia jarruttaa. jos tämän kautta Keskuskunnan harvavaltainen äänioikeusmuoto saadaan muutetuksi, ei uutta tukkukauppaa tarvitse perustaa, koska työväenosuuskaupat silloin saavuttavat itselleen oikeudenmukaisen sananvallan S.O.K:ssa.

Hajaannuksen vaara uhkaa myöskin paikallisia kuluttajajärjestöjä.

Sen taistelun yhteydessä, mitä keskusjärjestöissä on tähän saakka käyty (1918), eivät myöskään paikalliset osuuskaupat ole jääneet koskemattomiksi. Sikäli kuin työläisjäsenet ovat ryhtyneet ottamaan osaa osuuskauppojen kokouksiin ja tekemään niissä kuluttajaetujen vaatimia päätöksiä, ovat porvarit ryhtyneet käyttämään taloudellisia puristuskeinoja noita kauppoja vastaan. Missä suinkin ovat voineet, ovat he myös perustaneet paikkakunnalle hajoituskaupan kilpailemaan vanhan kanssa. Tällaisia porvarillisia hajoituskauppoja on tähän mennessä synnytetty n.20 kappaletta (1918).

Jos S.O.K repeää kahtia, merkitsee se hajautumisen leviämistä yhä useampiin niihin osuuskauppoihin, jossa on sekä porvareita että työläisiä jäseninä. Taistelu tulee olemaan siitä, kumpaan tukkukauppaan, nykyiseenkö vai uuteen osuuskauppaan tulee kuulumaan jäseniä. Jos porvarit joillakin paikkakunnalla häviävät, tulevat he tietysti käyttämään kaikki keinot perustaakseen itselleen uuden kaupan. Missä taas porvarit voittavat eikä työväki kykene hankkimaan itselleen enemmistöä jäsenkunnassa, on työläskuluttajan, jos heillä on tarpeeksi voimaa, pakko perustaa oma osuuskauppa paikkakunnalle. Olojen tuonnempana ehkä kehityksessä tällä asteelle voidaan sanoa Suomen osuuskauppaliikkeen täydellisesti jakautuneen kahtia: porvariston ja tuottajien toiselta sekä työväestön ym. vähävaraisten osuuskauppatoimintaan toiselta puolen. Osuuskauppaliike on sen kautta menettävä hyvän joukon taloudellisesta laajuudesta ja voimastaan sekä yhteiskunnallisista mahdollisuuksistaan. Ja sitä täytyy työväen edun kannalta valittaa. Mutta vahinkoa korvaa toiselta puolen ne edut, joita työväenluokka voittaa päästessään osuuskauppatoiminnassaan riippumattomaksi porvarillisesta vaikutuksesta ja saadessaan käydä täysin voimin kehittämään omaa osuuskauppatoimintaansa sellaiseen suuntaa, joka takaa Suomen köyhälle, työtätekevälle kansalle siitä mahdillisimman suuren hyödyn. (Väinö Hupli / 1918 työväenkalenteri)


********************************************************************************


Vuoden 1917 eduskunnasta.

J.A.Lehtosaari.

Vuonna 1913 valittua eduskuntaa ei oltu kutsuttu kokoon kuin yhden kerran. Kesällä 1916 valitun eduskunnankin kokoontuminen näytti epävarmalta. Hallitus ratkaisi edelleenkin laittoman yleisvaltakunnallisen lain perusteella antamainsa pakollisten määräysten avulla sellaisiakin asioita, joista olisi vaadittu myös eduskunnan päätös. Vasta maaliskuulla tapahtunut Venäjän vallankumous teki eduskunnan kokoontumisen mahdolliseksi. Se tapahtui huhtikuun neljäntenä päivänä 1917.

Kun eduskunnalla nyt monen vuoden jälkeen pitkän vuoden jälkeen taas näytti olevan tilaisuus suorittaa tuloksiin johtavaa työtä, oli sen pyrittävä mahdollisimman  pian korjaamaan taantumuksen aiheuttamat vauriot uudistustyössä. Yhteiskunnallinen lainsäädäntö vaati pikaisia toimenpiteitä. Mutta sen lisäksi oli eduskunnan myöskin ryhdyttävä huolehtimaan siitä, että maamme ei tarvitsisi tulevaisuudessa enää joutua vieraan taantumuksen tallattavaksi. Se oli ponnistuksia kysyvää työtä. Nyt vasta voitiin havaita kuinka suuri merkitys oli sosialidemokratian vuoden 1916 vaaleissa saavuttamalla vaalivoitolla. Porvarit eivät nytkään unohtaneet luokkapyyteitään edes silloin kuin oli kysymys Suomelle ja sen eduskunnalle kuuluvien oikeuksien turvaamisesta. Aivan ensi hetkestä saakka olivat suuremmat porvarispuolueet valmiit työntämään eräitä niistä venäläisen hallitusvallan käytettäväksi.

Ensimmäisen kerran ilmeni sosialidemokraattien ja porvarien kannan erilaisuus tässä suhteessa puhemiesten antamassa Ājuhlallisessa vakuutuksessaĀ .Kun sos-dem. puhemiehet vakuuttivat "puolustavansa eduskunnan ja Suomen kansan oikeutta perustuslakien mukaan", lupasi suomettarelainen Ingman sen lisäksi olemattoman keisarin ja suuriruhtinaan oikeuksien sijasta " puolustaa laillisen hallitsevan valtiovallan "oikeutta. Laillisena hallitsevana valtiovaltana pitävät porvariston johtajat silloinkin Venäjän väliaikaista hallitusta. Useamman kerran on yksikamarinen eduskunta lausunnoissaan selittänyt, aina silloin kun keisari ja suuriruhtinas pyrki alistamaan Suomen sisäisiä asioita venäläisen hallintolaitoksen ratkaistavaksi, että niillä ei ole Suomen lakien mukaan siihen minkäänlaista oikeutta. Sosialidemokraattien mielestä ei tältä kannalta ollut luovuttava keisarin ja suuriruhtinaan kukistuttuaan.

Jos eduskunta olisi vaikkapa vaan poikkeuksellisissa olossakin lakannut tiukasti puolustamasta sille ja Suomen kansalle kuuluvia oikeuksia, olisi niitä ollut vaikea enää myöhemminkään saada tunnustettua. Sillä sosiaalidemokraateille oli alusta alkaen aivan selvillä, että ennemmin tai myöhemmin vallankumouksen jälkeen on porvaristo saava Venäjällä täydellisen vallan. Sen etujen mukaista tulisi olemaan pitää Suomi mahdollisimman paljon Venäjän hallitusvallasta riippuvana, ja silloin olisi Suomen vapaus ainakin yhtä suuressa vaarassa kuin keisarivallanaikanakin, jos sitä ei sitä ennen saada turvattua.

Kun eduskunta ei voinut tunnustaa Venäjän väliaikaista hallitusta Suomen korkeimman vallan käyttäjäksi, johtui siitä myöskin kysymys, voiko se ottaa käsiteltäväkseen sille väliaikaisen hallituksen taholta jätettyjä esityksiä. Tämän johdosta antamassaan lausunnossa selitti perustuslakivaliokunnan enemmistö, että silloin kuin Suomen valtiosäätyjen suostumuksella tuli voimaan, että Venäjän keisari oli oleva Suomen suuriruhtinas, ei Venäjän ja Suomen hallitusvalta silti tullut yhtenäiseksi. Yhteinen hallitsija tuli kummassakin maassa kannattamaan eri oikeuspersoonallisuutta. Hallitsijan tuli käyttää Suomen julkista valtaa Suomen eikä Venäjän perustuslakien mukaan. Sen tähden eivät Suomen suuriruhtinaan oikeudet voineet ilman Suomen suostumusta siirtyä sellaisellekaan Venäjän hallitukselle kuin väliaikainen hallitus oli. Ennen kuin niin olisi voinut tapahtua, olisi tarvittu Suomen perustuslakien muutos. Venäjän väliaikaisen hallituksen antamia esityksiä ei siis ollut pidettävä sellaisina, joita eduskunta olisi ollut velvollinen käsittelemään. Mutta kun valtiollisten suhteiden järjestämättömyyden tähdenkään ei voinut edellyttää, että kaiken lainsäädäntötyön ja hallituksen hoidon pitäisi olla seisauksissa, täytyi eduskunnalla katsoa olevan oikeuden vapaan harkintansa mukaan ottaa Venäjän valtiovallan puoleltakin esitettyjä ehdotuksia käsiteltäväkseen, mikäli maan hyöty vaatii, vaikka niitä ei ollut pidettävä Suomen hallitusvallan esityksinä. Tähän käsitykseen yhtyi myös joitakin porvarisedustajia. Mutta virallisesti olivat suurimmat porvarispuolueet sitä mieltä, että suuriruhtinaan valta oli siirtynyt Venäjän väliaikaiselle hallitukselle ja sen antamat esitykset oli siis katsottava Suomen hallituksen esityksiksi. He toivoivat venäläisen hallitusvallan avulla voivansa edelleenkin estää heille epämieluisten uudistusten voimaan tulon.

Johdonmukaista heidän kannallensa oli se esittämänsä mielipide, että Suomen eduskunnan hyväksymien lakien vahvistamisoikeus olisi myös siirtynyt ilman muuta Venäjän väliaikaiselle hallitukselle. Sosialidemokraattien mielestä oli sillä siihen yhtä vähän laillisia oikeuksia kuin esitysten antamiseenkin, vaan katsottiin sen olevan eduskunnan määrättävissä, millä tavalla Suomen lait vahvistetaan. Tämän tähden jätti eduskunta useimpien  päättämiensä lakien vahvistamistavan avonaiseksi, siksi kuin kysymys ehditään järjestää, päättäen vaan, että vahvistamisen tulee tapahtua eduskunnan myötävaikutuksella määrättävällä tavalla. Mutta kun eduskunnassa oli tehtävänä joitakin sellaisia lakeja, jotka oli viipymättä saatettava voimaan, päätti ryhmän enemmistö suostua siihen, että elintarvikelaki lähetetään. Venäjän väliaikaisen hallituksen vahvistetavaksi, kuitenkin nimenomaan huomauttamalla, että eduskunta ei suinkaan ole luopunut päättämisoikeudestaan Suomen lakien vahvistamisjärjestyksen suhteen. Melkein pelkästään sosialidemokraattien äänillä tuli tämä varsin tärkeä huomautus hyväksyttyä. Samanlaista perustelua käytettiin myös maanvuokra- ja kieltolain suhteen, jotka eduskunnan luvalla lähetettiin Venäjän väliaikaisen hallituksen vahvistettavaksi.

Se tilanne, johon Suomi oli keisarin ja suuriruhtinaan kukistuttua joutunut, kaipasi siis pikaista järjestämistä. Mutta sittenkin kului kuukausi toisensa jälkeen eduskunnan istuntokaudesta, ilman että esitystä tästä sille annettiin. Se esitettiin vasta kesäkuun yhdentenätoista päivänä 1917, eduskunnan oltua koossa jo kaksi kuukautta.

Esityksen mukaan olisi Venäjän hallitusvallalle jäänyt mm. oikeus Suomen eduskunnan kokoon kutsumiseen, avaamiseen, lopettamiseen ja hajottamiseen sekä ministerivaltiosihteerin ja apulaisensa nimityksen vahvistamiseen. Sen lisäksi olisi kenraalikuvernöörille jäänyt oikeus nimittää senaatin talousosaston jäsenet. Kenraalikuvernöörin olisi myös tullut antaa lausunto senaatin ratkaistavaksi jäävistä asioista, mm. eduskunnan hyväksymistä laeista, koskevatko ne Venäjän etuja, Venäjän ja Suomen välisiä oikeussuhteita tai niistä johtuvia asioita, taikka Venäjän kansalaisia tai laitoksia Suomessa. Ja ainoastaan sellaisia asioista, jotka eivät kenraalikuvernöörin  mielestä koskisi mainittuja seikkoja, olisi senaatilla ollut oikeus antaa eduskunnalle esityksiä ja samoin hyväksyä niitä koskemattomat lait.

Vaikka esityksessä annettiinkin näin laajoja oikeuksia venäläisille hallitusvallalle puuttua sangen moniin puhtaasti Suomen sisäisiin kysymyksiin, olisivat porvarispuolueet tahtoneet silti sen hyväksyttäväksi ilman mitään muutoksia. Sosialidemokraattien mielestä olisi se ollut Suomelle ja eritoten sen työväenluokalle suureksi turmioksi. Kun asian ollessa paraikaa käsittelyn alaisena, Venäjän työ- ja sotamiesneuvostojen kongressi, jonka katsottiin edustavan Venäjän vallankumouksellista demokratiaa, tunnusti Suomelle vapauden aina täydelliseen riippumattomuuteen saakka ja vaati Venäjän väliaikaista hallitusta jo heti tunnustamaan Suomen eduskunnalle oikeuden itse päättää asioista, jotka eivät koske ulkopolitiikkaa ja sotilasasioita, päätti eduskunta lain Suomen korkeimman vallan käytöstä hyväksyä tämän päätöksen mukaisena.

Tässä muodossa väittivät vanhoilliset porvarit lain olevan muodottoman ja aivan mahdottoman käytännössä. Sen kautta eduskunnalle tulevaa laajaa valtaa tulisi eduskunta heidän mielestään väärin käyttämään, vahingoittaen porvarien luokkaetuja. Tulihan eduskunta lain mukaan itse päättämään ei ainoastaan kokoontumisestaan ja hajaantumisestaan, mutta myöskin päättämiänsä lakien vahvistamisesta, ilman että porvaristolla olisi salatietä mitään toivoa saada estettyä heille epämieluisien lakien voimaan tulemista. Sosialidemokraattisen ryhmän puolesta ilmoitettiin puolueneuvoston päätöksen mukaisesti , että jos laki ei tule hyväksyttyä, lähdetään uusiin vaaleihin ohjelmana kansalliskokous, jonka vaaliin saavat ottaa osaa kaikki kaksikymmentä vuotta täyttäneet. Heinäkuun 18 päivänä 1917, jolloin laki oli kolmannessa käsittelyssä, äänestivät sen hyväksymisen puolesta, paitsi sosialidemokraattien edustajia, ainoastaan maalaisliittolaisten enemmistö ja joitakin yksityisiä edustajia toisista porvarisedustajista, yhteensä noin 35 porvarisedustajaa. Vain joistakin äänistä riippui lain hyväksytyksi tuleminen. Nekin porvarisedustajista, jotka äänestivät lain hyväksymisen puolesta, olisivat tahtoneet, että se olisi lähetetty Venäjän väliaikaisen hallituksen hyväksyttäväksi. Sosialidemokraattien mielestä oli eduskunta, kun hallitsijan oikeudet olivat lakanneet, niin kuin lain johdannossakin mainittiin, oikeutettu itse sen vahvistamaan ja julkaisemaan. Sen sijaan tehtiin ryhmän puolesta ehdotus adressin lähettämisestä väliaikaiselle hallitukselle, jossa ilmoitettaisiin lain säätämisestä. Pääasiassa ehdotetussa muodossa tulikin se eduskunnassa hyväksyttyä.

Adressissa selitettiin lähemmin sitä käsitystä, mikä eduskunnalla on Suomen oikeudesta ja kuinka eduskunta on velvollinen varjelemaan ja puolustamaan maan oikeuksia ja vapautta ja kuinka sen kautta, että hallitsija koetti usein järjestelmällisesti siirtää Suomen eduskunnankin oikeuksia, vieläpä Suomen eduskunnankin oikeuksia Venäjän hallitukselle ja lainsäädäntölaitoksille, vallalle päässyt laittomuus ja sorto oli käynyt sietämättömäksi kansallemme. Kun Suomen korkeimman vallan käyttö viime kuukausina vallinneen välitilan aikana ei ole ollut lain kautta järjestettynä, on sen johdosta maan välttämättömienkin asioiden hoito kärsinyt suurta haittaa ja ainoastaan vaivoin voinut käydä päinsä. Venäjän vallankumouksellisen demokratian päätösten mukaan rajoittui eduskunta nyt hyväksymissään laissa säätämään vain ne Suomen kansan ja kansaneduskunnan oikeudet, joiden viipymättä tunnustaminen ja voimaan saattaminen on välttämätön Suomen todellisen itsehallinnon toteuttamiseksi. Lopuksi mainittiin adressissa, että eduskunta luottaen Venäjän oikeudentuntoiseen demokratiaan, toivoo väliaikaisen hallituksen voivan Venäjän puolesta tunnustaa ne Suomen ja Suomen eduskunnan oikeudet, jotka mainitussa laissa säädetään. Vastoin Venäjän vallankumouksellisen demokratian toivoa ja tahtoa, kieltäytyi väliaikainen hallitus tunnustamasta laissa säädettyjä oikeuksia Suomelle. Venäjän porvariston yllätyksestä  oe ja Suomen taantumuksellisten suureksi iloksi  oe antoi se julistuksen eduskunnan hajottamisesta, jonka  porvarilliset senaattorit kenraalikuvernöörin avulla päättivät julkaista Suomen asetuskokoelmassa. Kun eduskunnan mielestä Venäjän väliaikaisella hallituksella ei ollut mitään oikeutta eduskunnan hajottamiseen, ei eduskunta voinut sen käskystä hajaantuakaan.

Useamman kerran oli yksikamarisen eduskunnan aikana tultu huomaamaan, kuinka pienet oikeudet säätylaitoksen perintönä oleva valtiopäiväjärjestys antoi eduskunnalle hallituksen toiminnan valvomisen suhteen. Kerta toisensa jälkeen oli hallitus kieltäytynyt noudattamasta eduskunnan päätöksiä.

Kansanvaltaisen kehityksen turvaamiseksi tulevaisuudessa oli eduskunnan oikeuksia tässäkin suhteessa laajennettava. Sitä tarkoitti mm. eduskunnan päätös eduskunnan välikysymysoikeuden laajentamisesta.

Valtiopäiväjärjestyksen mukaan voi eduskunnan enemmistö estää vähemmistön välikysymyksen tekemisen ja jos hallituksen jäsen ei halua tulla tehtyyn välikysymykseen vastaamaan, ei eduskunta voi tehdä asian johdosta minkäänlaista päätöstä.

Nyt tehtyjen muutosten mukaan voidaan välikysymys tehdä jo kaksikymmentä eduskunnan jäsentä kirjallisesti ilmoittaa siihen yhtyvänsä. Eduskunnalla on nyt myöskin oikeus tehdä asian johdosta päätös, vaikka Āsenaatin puolestaĀ on ilmoitettukin, ettei välikysymykseen tulla vastaamaan. Sen lisäksi on edustajilla oikeus esittää yksinkertaisempiakin kysymyksiä hallituksen jäsenen vastattavaksi, josta ei kuitenkaan saa keskustella eikä päätöstä tehdä. Samassa yhteydessä määrättiin myös, että senaatin jäsenten tulee olla eduskunnan luottamusta nauttivia henkilöitä.

Samoin tuli eduskunnan oikeus saada käytettäväkseen tarpeellisia asiakirjoja sitovammin määriteltyä. Näissäkin muutoksissa oli porvaristolla oma kansanvaltaisuutta vieroksuva kantansa. Ruotsikkojen puolelta vaadittiin poistettavaksi määräystä, että senaatin jäsenet nimetään eduskunnan luottamusta nauttivista henkilöistä. Senaattia ei olisi myös tahdottu asettaa vastuunalaiseksi jäsenensä kieltäytymisestä vastaamasta tehtyyn välikysymykseen. Hallituksen jäsenten toiminnan kiinteämmän tarkastuksen alaiseksi saattamisesta tarkoitti myös Suomen eduskunnan oikeudesta tarkastaa hallituksen jäsenten virkatointen lainmukaisuutta Āhyväksytty lakiĀ. Sen mukaan joutuivat senaatin talousosaton varapuheenjohtaja ja jäsenet, prokuraattori sekä ministerivaltiosihteeri ja hänen apulaisensa syytetyksi virkatoiminnassa harjoittamastaan lainvastaisesta menettelystä oikeudessa, jonka jäsenet eduskunnan valitsijamiehet suhteellisilla vaaleilla valitsevat aina kolmeksi vuodeksi kerrallaan.

Oikeuden 12 jäsenestä tulee kuuden olla maan virassa olevia tuomareita ja puheenjohtajana toimii korkeimman tuomioistuimen puheenjohtaja. Ainoastaan kahden äänen enemmistöllä tuli hylättyä se porvareiden ehdotus, että tuomioistuimen yhdestätoista paikasta eduskunta täyttäisi vaan kuusi, toisten samoin kuin puheenjohtajakin paikan kuuluessa etuoikeudella hovioikeuksien puheenjohtajille, yliopiston professoreille ym. Tällä tavalla toivoivat he voivansa pitää tuomioistuimen mieleisenään vielä senkin jälkeen, kun ovat eduskunnassa menettäneet valtansa.

Se valtiopäiväjärjestyksen määräys, että eduskunnan kokoontumiseen tarvittiin erityinen kutsu, antoi hallitukselle tilaisuuden estää eduskunnan kokoontuminen sodan alussa vastoin nimenomaista määräystä siitä, että sen tulee olla koossa joka vuosi. Ettei tällainen laiton eduskunnan oikeuksien loukkaaminen olisi enää mahdollista missään oloissa, tehtiin valtiopäiväjärjestykseen, jo ennen kuin laki Suomen korkeimman vallan käyttämisestä oli tullut hyväksyttyä, sellainen muutos, että eduskunta kokoontuu aina joka vuosi helmikuun alussa ilman erityistä kutsumusta. Kun kolmen kuukauden istuntokausi oli osoittanut liian lyhyeksi, pidennettiin se neljäksi kuukaudeksi, mutta on eduskunnalla oikeus itse päättää, että valtiopäivät ovat ennemmin tai myöhemmin lopetettavat. Lainsäädäntöä jouduttavia olivat myös valtiopäiväjärjestykseen lisätyt määräykset siitä, että valtiovarainvaliokunta voi kokoontua myöskin eduskunnan lomalla ollessa ja että edellisillä valtiopäivillä kesken jääneen asian käsittelyä voidaan jatkaa seuraavalla istuntokaudella, että siitä tarvitsee tehdä uutta aloitetta, jos ei välillä ole suoritettu vaaleja. Sen lisäksi eduskunnalla on oikeus toisilla valtiopäivillä peruuttaa ennen tekemänsä päätös, jos sitä ei ole vielä ehditty vahvistaa.

Että eduskunta voisi neljän kuukauden istuntokautensa istua tarpeen vaatiessa kahdessa osassa, muutettiin samassa yhteydessä myös vaalilakia siten, että vaalit suoritetaan lokakuun ensimmäisenä ja toisena päivänä. Se seikka, että senaatin oikeusosasto, Suomen korkein tuomioistuin, on ollut tavallaan osa hallitusta, jonka jäsenet nimetään samalla tavalla kuin maan hallituksen jäsenetkin, saattoi sen menneenä taantumuskautena tuomioillaan erikoisesti tukemaan hallituksen taantumuksellista politiikkaa.

Kaikki sen poliittista asioista antamat tuomiot osoittivat nöyrää tottelevaisuutta silloisia vallassaolijoita ja heidän pyrkimyksiään kohtaan. Tällaisen menettelyn estämiseksi tulevaisuudessa, hyväksyttiin näillä valtiopäivillä laki korkeimmasta oikeudesta. Sen mukaan lakkasi senaatin oikeusosasto ja tulisi maan ylimmästä tuomioistuimesta hallituksesta riippumaton laitos, jonka jäsenet valitaan eduskunnan suosittelemista lainoppineista kansalaisista viideksi vuodeksi kerrallaan. Kun lakiin eduskunnan oikeudesta tarkastaa hallituksen jäsenten virkatointen lainmukaisuutta, parin ryhmän jäsenen äänestäessä ryhmän päätöksen vastaisesti, ei saatu määräystä, että se ulottuu myös senaatin oikeusosaston jäseniin, määrättiin nyt puheenalaisessa laissa, että korkeimman oikeuden jäsenet joutuvat myös ensin mainitun lain edellyttämässä tuomioistuimessa vastaamaan virkatoimissaan harjoittamasta lainvastaisesta menettelystään.

Tässä muodossa kohtasi tämäkin laki porvarien taholta ankaraa vastustusta. Heidän mielestään olisi pitänyt pyytää vain itse korkeimman oikeuden lausuntoa niistä henkilöistä, joita sen jäseniksi nimitetään, samoin olisi oikeuden jäsenten toiminnan lainmukaisuuden tarkastaminen ollut jätettävä saman korkeimman oikeuden itsensä tehtäväksi sekä kaiken lisäksi olisi heidät pitänyt nimittää virkoihinsa eliniäksi. Voidaksensa paremmin estää lain hyväksytyksi tuleminen ainakin tällä istuntokaudella, jos se ei ole heidän mieleisensä, koettivat porvarit selittää sitä perustuslainluonnokseksi. Kun perustuslakivaliokunnan meikäläisten jäsenten mielestä se ei ollut sellainen, tehtiin porvarien puolelta ehdotus lain lykkäämisestä vaalien yli. Usean edustajansa poissaolon vuoksi puutui heiltä vain kaksi ääntä siinä onnistuakseen.

Hallinnollisen asiain ratkaisun jouduttamiseksi siirrettiin myös niiden käsittely senaatilta erityiselle korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Tästä laaditun lain mukaan pitää tämänkin oikeuden jäsenistä hankkia eduskunnan lausunto ja nimitetään ne toimiinsa viideksi vuodeksi kerrallaan. Varsinaiseen talouselämää koskevan lainsäädännön alaan kuuluvista tällä istuntokaudella laadituista laeista on elintarvikelaki tärkeimpiä. Vanhan hallituksen aikana oli elintarvikekysymystä koetettu järjestää laittomilla pakollisilla määräyksillä. Kun niitä antaessa oli otettu melkein säännöllisesti huomioon vaan tuottajaedut ja määräysten noudattamisen valvominen oli lisäksi tavattoman kurjaa, oli elintarvekurjuus eduskunnan kokoontuessa jo äärimmillään. Jo avajaisissa jätettiinkin eduskunnalle esitys elintarvikelaista. Sosiaalidemokraattien koettaessa alistaa elintarviketuotantoa mahdollisimman laajassa mitassa yhteiskunnan palvelukseen, kohtasi se varsinaisen maanomistajain edustajain taholta ankaraa vastustusta. Tuotannon välineitten pakkoluovutusta koskeva kohta jäikin sen tähden laissa jonkun verran epäselväksi. Maanomistajain taholta vaadittiin myös kaikkien 16-50 vuoden välillä olevien työläisten asettamista pakkotyöhön maanomistajien käytettäväksi. Erilaisia elintarveasioita hoitava toimi- ja lautakuntia asetaissaan olivat kunnat säännöllisesti jättäneet   huomioonottamatta työväestön oikeutetuimmatkin vaatimukset. Sen tähden tuli sosialidemokraattisten edustajien elintarvikelakia laadittaessa pitää huolta siitä, että työväestölläkin olisi niissä tarpeellinen sananvalta.

Jo kauan on Suomen työväestö kaivannut kansanvaltaisempia kunnallislakeja. Vallankumouksen (Venäjä) jälkeen kokoontuneen eduskunnan yksi tärkeimpiä tehtäviä tuli siis olla, koettaa saada tälläkin alalla mahdollisimman pian uudistus toimeen. Sosiaalidemokraattisen ryhmän puolelta jätettiinkin eduskunnalle ehdotukset maalais- ja kaupunkikuntain kunnallislaiksi, kunnalliseksi vaaleiksi sekä laiksi kansanäänestyksestä. Vuoden 1908 toisilla valtiopäivillä hyväksyttiin ja sittemmin Pietarissa hyljättyihin kunnallislakeihin oli porvariston onnistunut saada useita äänioikeus- ym. rajoituksia, joiden piti heitä suojella pelkäämässä sosialistien ylivaltaa vastaan.

Näitä rajoituksia tyrkyttivät he nytkin lakeihin. Eräiden mielestä oli kunnallisen äänioikeuden yhdeksi ehdoksi asetettava veronmaksuvelvollisuus. Toiset porvarit olisivat tyytyneet verojen tähden viemään äänioikeuden vain niiltä, jotka muun syyn kuin köyhyyden tähden jättivät sen suorittamatta - siis kieroimmalla tavalla. Yhteisenä vaatimuksena oli heillä kaikilla, että ikäraja pitää olla kaksikymmentäyksi vuotta. Varatakseen itselleen tarpeellisen jarrutustilaisuuden kovin nopeata heille epämieluisten uudistusten toteuttamista vastaan, vaativat porvarit myös määräenemmistöä tärkeimmistä asioista päätettäessä. Sen lisäksi olisivat useat päätökset oltava alistettavissa senaatin vahvistettavaksi. Kun porvarit eivät näissä huonontamisyrityksissään onnistuneet, tekivät he jo lakien ensimmäisen käsittelyn aikana tuon tunnetun uhkauksensa niiden lykkäämisestä yli vaalien. Sellainen ehdotus tehtiinkin kolmannen käsittelyn aikana, mutta ei saanut tarpeeksi suurta äänimäärää tullakseen eduskunnan päätökseksi. Epäilemättä helpotti tämän voiton saavuttamista ne voimakkaat vaatimukset, joita järjestynyt työväestö esitti näiden puolesta, ja Helsingin työväestön valveilla olo lakien käsittelyn aikana.

Toinen työväenluokalle välittömästi yhtä tärkeä saavutus oli laki kahdeksan tunnin työpäivästä. Lukuun ottamatta leipurilakia ei täysi-ikäisten työläisten työpäivä ole ollut millään muulla lailla rajoitettu. Vuoden 1909 valtiopäivillä hyväksyi eduskunta kyllä asetukset teollisuusammattityöstä, joissa pisin työpäivä määritellään useissa ammateissa 10-tuntiseksi, mutta taantumusaikana oli porvaristo onnistunut estämään tämänkin lain voimaan tulon. Heti vapaamman ajan koittaessa ryhtyi työväestä sen tähden taisteluun työajan lyhentämiseksi. Mutta ne saavutukset, jotka työväestö tällä tavalla järjestöjensä avulla voitti, pyrkivät työnantajat aina huonona työaikana ottamaan takaisin. Ne olivat sen tähden lainsäädännöllä turvattavat. Nyt hyväksytty laki määrääkin kahdeksantuntisen pisimmän työpäivän, joitakin pieniä poikkeuksia luukuun ottamatta, melkein kaikilla työaloilla, paitsi maataloutta ja sen sivuelinkeinoja sekä kotitaloutta, joita varten on tekeillä eri laki. Mainitsemisen arvoinen on myös eduskunnan päätös 10 miljoonan markan myöntämisestä työttömyyden lieventämiseksi tarpeellisiin toimenpiteisiin. Valtiovarainvaliokunta oli jo aikaisin keväällä ryhtynyt toimenpiteisiin tämän varalta. Suunnitellut toimenpiteet piti tulla eduskunnan päätettäväksi valtion menoarvion yhteydessä. Mutta kun esitystä menoarviosta ei kuulunut eduskunnalle ja työttömyys kävi yhä uhkaavammaksi, tehtiin sos. - dem. eduskuntaryhmän puolesta anomusehdotus ensimmäisen avun myöntämisestä laajoja työläisjoukkoja uhkaavan hädän torjumiseksi.

Torpparien asioista oli tällä istuntokaudella esillä 1914 eduskunnassa porvarien yli vaalien äänestämä takatuvan lain jatkamista koskeva asetus. Asetus hyväksyttiin nyt, mutta kun sen voimaantuloajaksi oli määrätty maaliskuun 14 p. 1916 sen tähden oli pelättävissä, että asetusta pyrittäisiin tulkitsemaan siten, etteivät ne vuokrasopimukset, jotka ovat päättyneet mainitun päivän ja asetuksen vahvistamispäivän välillä, kuuluisikaan tämän lain alaiseksi, päätti eduskunta kehottaa hallitusta antamaan esityksen tämän asetuksen siten selittämistä, että nämäkin vuokrasopimukset jatkuvat tämän lain määräämän ajan. Kun tuomioistuimet olivat 1909 annettua takautuvaa maanvuokralakia selittäneet siten, ettei sen ensimmäinen pykälä koskisikaan elinkautisia vuokrasopimuksia ja eivät siis myöskään jatkuisi lain määräämiä vuosia sekä sen mukaisesti antaneet häätöpäätöksiä, päätti eduskunta nyt hallituksen esityksen mukaisesti selittää tällaisen lain tulkinnan lainvastaiseksi ja että siis 1909 annetun takautuvan asetuksen 1Ö,Ā§:n määräykset ovat sovellettavat myös elinkautisiin vuokrasopimuksiin. Nyt vihdoinkin saatiin eduskunta myös myöntämään määräraha korvauksen maksamiseksi niille torppareille, jotka joutuivat pois torpistaan sen tähden, että 1909 maavuokra- asetuksen voimaanastuminen viivästyi. Tarkoitusta varten  päätettiin 1918 menosääntöön ottaa 100,00 markan määräraha. Helpottaakseen kunniallisten alkukoulujen perustamista, myönsi eduskunta 1918 menosäännössä huomioonotettavaksi 400,000 markan määrärahan jaettavaksi maalaiskunnille opettajan palkkaamiseen ja opetusvälineiden hankkimiseen niiden ylläpitämiä pientenlasten kouluja varten.

Kansakoululaisten ravinto- ja vaatetusavustuksia varten myönnettiin vuodeksi 1918 500,000 markan määräraha. Kansansivistyksen edistämistä tarkoittavat myös eduskunnan päätökset 180,000 markan myöntämisestä yleisen keskuskirjaston perustamiseen, jota hoitaa erityinen eduskunnan valitsijamiesten suhteellisilla vaaleilla valitsema kirjastovaltuuskunta, ja samoin 120,000 markan myöntämisestä kansakoulujen lastenkirjastolle, kuntien omistamille kanta-  ja piirikirjastoille sekä yhdistysten ja järjestöjen kirjastoille myönnettäviä apurahoja varten. Jo useilla edellisillä on eduskunta myöntänyt Kansanvalistusseuran ja Svenska Folkskolans Vänner- seuran yhteisesti asettaman valiokunnan jaettavaksi rahamääriä helppotajuistan luentokurssien avustamiseen. Nyt päätti eduskunta tähän tarkoitukseen myöntämäänsä 80,000 markkaa antaa yleisen keskuskirjaston hoitoa varten perustettavan kirjastovaltuuskunnan jaettavaksi. Mainitsemisen arvoinen on myös Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitolle 60,000 markan myöntäminen liikuntoharjoitusten edistämiseen, josta summasta vähintään 25,000mk on käytettävä ruumiillista työtä tekevän väestön voimisteluharrastusten edistämiseen sillä tavalla kuin työväenjärjestöjen yhteydessä olevat voimistelu- ja urheiluseurat esittävät. Tällä istuntokaudella kumottiin myöskin tunnetut jumalanpilkkaa ja uskontorikoksia koskevat rikoslain vainopykälät, jotka varsinkin työväenlehtien toimittajille olivat käyneet niin turmiolliseksi.

Monien muiden ohella on myös mainittava eduskunnan hyväksymät lait Venäjän kansalaisten elinkeino- ja kunnallisista oikeuksista, laki kihlakunnan käräjiä koskevien määräysten muuttamisesta sekä laki asianajajan pätevyysehdoista, jonka kautta tuli kumottua koulutettujen lainoppineiden yksinoikeus asianajajan toimeen. Tässä esitetty eduskunnan päättämiin tarkempien lakien luettelo jo osoittaa kuinka erilainen eduskunnan työohjelma on ollut tällä kerralla edellisiin istuntokausiin verrattuna. Ensi kerran ovat siinä päässeet etualalle varsinaiset työväen olojen parannusta tarkoittavat lait, niiden rinnalla on myös tärkeänä tehtävänä ollut kansanvallan kehittäminen ja tukeminen. pitäen tärkeänä käyttää jokainen hetki uudistusten saamiselle edullisesta ajasta, jatkoi eduskunta työskentelyänsä vielä senkin jälkeen kun valtiopäiväjärjestyksen määräämät kolme kuukautta olivat kuluneet. Porvarien tiukasta vastustuksesta huolimatta on moni tärkeä uudistus saatu onnelliseen päätökseen. Melkein jokaisen vähääkin porvariston etuoikeuksia uhkaavan lain suhteen koettivat he kyllä käyttää hyväkseen valtiopäiväjärjestyksen jarrutuspykäliä, koettamalla äänestää yli vaalien. Osuustoimintalain muutosta koskevan lain suhteen he siinä onnistuivatkin. Mutta useita tärkeitä lakeja on vielä keskeneräisenä, jotka myös pian valmistuvat, jos eduskunta saa tilaisuuden jatkaa työtänsä. Varsinaista työväensuojelulaista ovat mainittavat laki työajasta maa  oe ja kotitaloudessa sekä laki työehtosopimuksista, jonka yhteydessä piti myös palkkaussäännön tulla kumottua. Sen lisäksi on päättämättä eräitä tärkeitä suunnitelmia osittaisesta verouudistuksesta, josta eritoten on mainittava suurtentulojen veron säätäminen. M.m näiden lakien käsittely keskeytyi eduskuntaa kohdanneen väkivallan johdosta. Samoin jäivät työttömyyskysymys ja maan raha-asiat kokonaan järjestämättä.

Kun eduskunta lyhyemmän, erinäisten valiokuntain työskentelyä varten varatun loma-ajan jälkeen piti kokoontua täysi-istuntoon elokuun 29 päivänä, oli eduskuntatalo miehitetty venäläisillä sotilailla, vartijoiden ne sen suljettuja ovia. Vedoten Venäjän väliaikaisen hallituksen antamaan eduskunnan hajoituskäskyyn, oli kenraalikuvernööri ryhtynyt tällä tavalla estämään eduskunnan työskentelyä. Samana päivänä säätytalolla pidetyssä eduskunnan jäsenten yhteisessä neuvottelussa, johon oli saapunut noin 140 edustajaa, esittivät sosialidemokraatit, että estetty istunto pidettäisiin säätytalolla. Kaikkien porvarispuolueiden taholta ilmoitettiin kuitenkin, etteivät he tule tällä kertaa ottamaan osaa istuntoon, jossa sellainen pidetään. Toiset kieltäytyivät tästä sillä syyllä että eivät katso harjoitetun väkivallan jälkeen olevan tällä kerralla edellytyksiä rauhalliselle eduskuntatyölle, mutta taantumuksellisemmat väittivät, että hajoituskäsky oli laillinen ja  eduskunta oli siis pidettävä hajonneena. Tämän jälkeen eivät sosialidemokraatit katsoneet voivansa yksin pitää istuntoa, mutta annettiin puhemiehen tehtäväksi valvoa, milloin eduskunnan pitäisi välttämättä olla koossa ja milloin sen olisi mahdollista kokoontua. Tätä kirjoitettaessa eduskuntaa ei siis ole vielä pidettävä hajonneena. Sen hedelmällinen työskentely on kyllä toistaiseksi väkivialla estetty. Sitten uhkaavat joutua maan raha-asiat rappiolle ja moni työväelle tärkeä uudistus viipyi. Työväen mielestä on se väärin ja vahingollista. Pääseekö kansanvalta kehittymään maassamme ja saako työväestö kauan kaipaamansa ja kipeästi tarvitsemansa uudistukset, se ratkaistaan vaaleissa lokakuun 1 ja 2 päivänä.

(J.A.Lehtosaari/) "1918 työväenkalenteri

Ylipäällikkö Mannerheimin päiväkäsky: 31 tammikuun 1918 vakuuttaa hän valkoisten taistelevan suomalaista työväkeä vastaan ja pyytää venäläisiä pysymään rauhassa.

***

Varsin raskaaksi kävi tilanne Suomen teollisuudelle sen jälkeen, kun Suomen porvarit 1918 itse sulkivat tien Venäjän markkinoille. Porvaristo käsitti kyllä tämän vaikeuden, mutta oli siitä huolimatta valmis myymään vaikka oman nahkansa luokkasodan aikana Saksalle. Tinkimiseen ei silloin ollut varaa, sillä työläiset oli lyötävä maahan hinnalla millä hyvänsä ja tämän päämäärän hyväksi he olivat valmiit myymään omat erikoisoikeutensakin. Kir,Mauritz Fr. Rosenberg.1928

***

Leimatessaan vanhan sosiaalidemokraattisen puolueen johdolla käydyn vallankumoustaistelun rikolliseksi Tanner ja hänen kumppaninsa syyttivät siis rikollisuudesta itse asiassa koko vanhaa sosiaalidemokraattista puoluetta ja osoittivat siten kääntäneensä täydellisesti selkänsä Suomen vanhalle työväenliikkeelle.

Keitä olivat huhtikuun 16 päivän julistuksen allekirjoittajat? Mistä kolosta Tannerin onnistui kaivaa esiin ne 24 muuta entisen sosiaalidemokraattiseen puolueeseen aikoinaan kuulunutta henkilöä, jotka olivat heti Helsingin taisteluiden päätyttyä hänen käytettävissään? On opettavaista luoda lyhyt silmäys julistuksen alla komeilevien nimien sarjaan. Tässä muutamia niistä  oe titteleineen tietysti:

Väinö Tanner
Osuusliike Elannon toimitusjohtaja

Väinö Wuolijoki
Suomen Osuustukkukaupan hallintoneuvoston puheenjohtaja

Paavo Raittinen
Suomen Osuustukkukaupan johtaja

Toivo Salmio
Kulutusosuuskuntien Keskusliiton hallinnon puheenjohtaja

Väinö Hupli
Keskusosuuskuntien Keskusliiton sihteeri

Lauri af Heurlin
Työväen Säästöpankin hallituksen esimies

K. Heinonen
Ent. sos.dem. puoluerahastonhoitaja

Ja niin edespäin. Väkeä, josta ei totisesti voida sanoa ettei sillä olisi vallankumoustaistelussa ollut mitään menetettävänä. Useimmat heistä olivat hyvätuloisissa viroissaan ehtineet vieraantua työväen maailmasta  oe mikäli eivät olleet jo alun perin ottaneet työväenliikkeeseen liittymistään pelkän afäärin kannalta. Kappale kirjasta: KIPINÄSTÄ SYTTYI TULI 1958   

***

"Kuvassa osa 600 Tampereen hautausmaalle päätyneestä puolustajasta 11.04-1918"

(Kuva kirjasta.Suomen Rintamamiehet 1939-1945 kuva 13)

Kuva Tampereen verkatehtaan luona katukivetykselle tuupertuneesta lapsesta 1918

(Kuva kirjasta.Suomen Rintamamiehet 1939-1945 kuva 20)
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 08, 2017, 09:35:59 ip kirjoittanut VD.com »

VD.com

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3688
Porvariston omistusoikeuden käsite 1918
« Vastaus #1 : Lokakuu 11, 2008, 08:49:38 ap »

Porvariston omistusoikeuden käsite 1918

Valkoisten taholta on lakkaamatta syytetty punaisia siitä, että ne eivät antaneet mitään arvoa omistusoikeudelle, vaan ryöstivät mitä häikäilemättömällä tavalla. Mutta vaikka emme kielläkään, ettei tässä väitöksessä olisi ollenkaan perää, niin tosiasia kuitenkin on, että punaiset tekivät itsensä tällaiseen syypääksi paljon pienemmässä määrässä kuin valkoiset. Kun jätetään lukuun ottamatta kumpaisellakin puolen sotatarkoituksiin toimeenpannut takavarikot, joilla on aivan toinen luonne kuin tavallisilla ryöstöillä, niin punaisten yksityiseksi edukseen tekemät ryöstöt supistuivat varsin pieneen. Mutta kaikille on tunnettua, miten monet porvareista tasasivat niitä tavaroita, joita punaisilta pakolaisilta takavarikoitiin. Tämä tavarain tasaaminen oli paikoin niin häikäilemätöntä, että se herätti paheksumista toisissa porvarillisissakin piireissä.

Kuvaavia porvarillisten etuilulle olivat ne tuomiot, joita ainakin kaikkialla Hämeessä annettiin heti valkoisten valtaan päästyä. Yleensä ohjeena näytti näillä kenttätuomioistuimilla olleen se, että kaikki työläiset , jotka vähintäänkin tunnettiin sosialistiseksi, oli tuomittava, tunnetuimmat puoluemiehet kuolemaan ja vähemmän tunnetut henkilöt porvareille pakkotyöhön. Pakkotyöhön tuomittaessa käytiin pitävän sääntönä, että varattomat tuomittiin työhön talon ruuassa ja varakkaimmat omin ruuin, molemmat kuitenkin ilman palkkaa. Pitemmät pakkotyötuomiot lienevät olleet kahdeksan kuukautta. Tuskin kuitenkaan kukaan ennätti näin pitkää pakkotyötä suorittaa, sillä, kuten tunnettua, haastettiin näin tuomitutkin syksypuolella valtiorikosoikeuteen, jolloin pakkotyö jäi kesken, eikä oikeudessa tällaisia jo kärsittyjä rangaistuksia luettu ollenkaan asianomaisen hyväksi. Jotkut näistä pakkotöissä olleista ovat jälkeenpäin hakeneet oikeuden kautta palkan suorittamistaan työstä, mutta suurin osa on ottanut sen vahingokseen.

Tällaisen ilmaisen työn riistämisessä meneteltiin niin häikäilemättömästi, että monilla hyvillä ammattimiehillä teetettiin useampia viikkoja pakkotyötä, minkä jälkeen ne sitten ammuttiin. Otamme esimerkiksi erään toijalalaisen maalarin, jonka osallisuus kapinaan oli hyvin minimaalinen, mutta jonka eräs määräävä valkoinen komensi tekemään ilmaista työtä huvilassaan. Mies teki työtä omin ruuin, kävi yötä kotonaan olleen siinä hyvässä uskossa, että kun hän suorittaa määrätyn työn, niin hän pääsee vapaaksi. Mutta kun oli kolmisen viikkoa työskennellyt ja sillä aikaa laittanut ĀkomendantinĀ huvilan hyvään kuntoon, niin eräänä yönä hänet vietiin yhteisen joukkohaudan reunalle ja ammuttiin. Tätä pidettiin paikkakunnalla erittäin yllättävänä, sillä kyseessä olevaa henkilöä ei valkoistenkaan taholta pidetty minään ĀvaarallisenaĀ, koska hän sai olla vapaalla jalalla siihen asti kunnes hänet ammuttiin. Hänen ampumiseensa ei tuskin ollut muuta syytä, kuin pelko, että hän voisi myöhemmin vaatia palkan tekemästään työstä. Sama ĀkomendanttiĀ, joka oli valkoisten määräävämpiä henkilöitä Akaassa, otti kesällä 1918 työhönsä erään Kouvolasta kotoisin olevan, vankileiriltä karanneen, työläisen. Herra oli luvannut tälle työläiselle armon, jos hän tekee kesän hänelle ilmaiseksi työtä. Miespoloinen työskenteli herran luona koko kesän uskossa, että hän sitten saa vapautensa, mutta syksyllä vähää ennen joulua hänen ruumiinsa löydettiin kuulan lävistämänä läheltä Kalvolan kirkkomaata, minne hänet oli hevosella kyyditty. Mitään tutkimusta ei tämän tapauksen johdosta ole toimeenpantu.

Edellä mainitunlaiset tapaukset ovat varsin yleisiä ja tapahtui niitä kautta maan. Paitsi edellä kuvattua ilmaisen työvoiman käyttöä, eivät porvarit yleensä antaneet mitään arvoa työläisten omaisuuden koskemattomuudelle. Työläiskodeissa käytiin muka tarkastamassa, onko siellä ĀvarastettuaĀ tavaraa, jolloin useasti tarkastajain mukana vietiin parhaat tarkastetuista tavaroista. Että työläisten nöyryytys olisi mahdollisimman perinpohjainen, käytettiin näiden tarkastusten toimeenpanijoina rikoksista rangaistuja henkilöitä. Talohuijarit, jotka olivat kaikenlaisista väärennyksistä ja petkutuksista rangaistuja ja yleensä kaikkien silmissä epäluotettavia, saivat tämän ĀvarastetunĀ tavaran etsimisen suoritettavakseen. Niinpä esim. Toijalassa oli tällaiseen toimeen määrätty muuan tunnettu talojen välittäjä, joka oli vähän ennen kapinan alkua päässyt vankilasta, mihin hänet oli tuomittu varkaudesta. Anastuksen himo näytti eräissä tapauksissa aivan kuin sairaudelta. On monta tapausta, jolloin hyvin rikkaat talolliset ottivat köyhistä mökeistä kaikkea sellaista vähäpätöistäkin, millä ei heidän varallisuuteensa katsoen ollut suurtakaan merkitystä. Niinpä Hattulassa muuan varakas talon isäntä vei kaikenlaista tavaraa erään suutarin mökistä, josta sekä mies että vaimo olivat vangittuina. Parhaana saaliinaan hän lienee saanut miehen puvun, jota hän sitten piti päällään ajattelematta ensinkään, että sen mahdollisesti joku tuntee, vaikka se olikin uusi puku. Joku vuosi myöhemmin tästä nostettiin oikeusjuttu, jolloin isäntä tuomittiin maksamaan näin anastamansa puvun hinta, mutta ei tuomittu rangaistukseen, koska hänen katsottiin tulleen armahdetuksi niin sanotulla Mannerheimin armahduksella.

Esitämme tässä vielä samasta pitäjästä erään ajan henkeä kuvaavan esimerkin. Eräs jossain, muistaaksemme elintarvikevirastossa ollut henkilö, saapui valkoisten esikuntaan ilmoittaen, että hänellä on n. 70.000 mk. toimiston rahoja, jotka hän luovuttaisi, mutta joita hän ei kuitenkaan voinut ottaa mukaansa, koska hän pelkäsi tulevansa ryöstetyksi matkalla, eikä hän silloin voisi osoittaa, minne rahat olivat joutuneet. Sanoi olevansa valmis tuomaan rahat esikuntaan, jos hän saa pari luotettavaa miestä mukaansa rahoja hakemaan. Esikunta laittoi hänen mukaansa kaksi suojeluskuntalaista talollisenpoikaa. Jonkun ajan kuluttua palasivat nämä ĀluotetutĀ  talollisenpojat takaisin esikuntaan ilmoittaen, ettei miehellä ollutkaan rahoja ja kun se vielä yritti karata, niin he ampuivat sen metsään. Myöhemmin alkoivat miehet käytellä runsaasti rahoja. Toinen miehistä lienee vielä juovuspäissään kertonut, miten mies hämmästyi, kun he olivat ottaneet ensin rahat ja sitten komentaneet miehin vasten puuta vasten, mihin hänet ammuttiin. Kun asia tuli aivan julkiseksi, niin oli viranomaisten puututtava asiaan, jolloin miehiä vastaan nostettiin oikeusjuttu. He saivatkin jonkun sata markkaa sakkoa siitä, että he pitivät nämä ryöstämänsä varat itse, mutta sen sijaan ei heitä tuomittu ollenkaan siitä teosta, jolla he nämä varat ottivat. Nämäkin tapaukset lienevät riittämään osoittamaan, millä tavalla silloin valkoiset valtaan päästessään kunnioittivat yksityisten oikeuksia, henkeä ja omaisuutta. (Kärsimysten teiltä 1928)    
 
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 27, 2009, 05:56:32 ip kirjoittanut Ylläpito »

VD.com

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3688
Vuoden 1918 kansalaissodan syistä.
« Vastaus #2 : Lokakuu 11, 2008, 08:50:24 ap »

Vuoden 1918 kansalaissodan syistä.

Kirj. Anton HuotariĀ¦Ā¦Ā¦Ā¦Ā¦

Paljon on väitelty vuoden 1918 kansalaissotamme syistä ja lausuttu eriävä mielipiteitä siihen johtaneista alkutekijöistä. Onkin inhimillisesti ymmärrettävää, että siihen puolella tai toisella osaa ottaneet katselivat asiaa omalta kannaltaan ja asemasta silloin saamansa käsityksen mukaisesti. Tämä polvi (1928) on vielä liian lähellä silloisia ristiriidan aikoja, joten täysin puolueetonta tapahtumien arviointia häiritsevät silloin saadut henkilökohtaiset vaikutelmat. Puolueettoman arvion tekeminen onkin jätettävä myöhempien historiainkirjoittajien suoritettavaksi. Kuitenkin voidaan jo nyt, kuin kymmenen vuotta on kulunut noista kohtalokkaista hetkistä, nähdä paljon selvemmin niiden tapaussarjojen syihin, jotka lopuksi johtivat kansamme eri luokkien väliseen voimien mittelyyn.

Kaikilla suurilla historiallisilla tapahtumilla on useampiakin syitä, jotka yhteensä vaikuttavat tunnettuun lopputulokseen. Se on materialistisen historiankäsityksen opetus. Ja se osoittautui paikkaansa pitäväksi myöskin vuoden 1918 tapahtumissa meillä. Jos voitaisiin uskoa yhden ainoan ulkopuolisen seikan voivan vaikuttaa ratkaisevasti tuollaisen suuren historiallisen näytelmän esiintymiseen, niin silloin kyllä saatetaan selittää asiaa niin pintapuolisesti kuin valkoisten kirjoittamissa kansalaissodan historiassa on tehty. Niissähän ei tiedetä juuri muista syistä kuin rikollisesta työväen kiihotuksesta ja sosialistien halusta liittoutua Suomen ulkonaisen vihollisen, sitä sortaneen Venäjän kanssa. Molemmat nämä väitökset ovat niin perusteettomia ja vääriä, ettei tämän teoksen likijoille ole tarvis lähteä sitä perinpohjaisemmin vääräksi osoittamaan.

Lähempänä totuutta varmasti olemme, kun sanomme, että kansalaissota oli yhteinen tulos ulkonaisen sorron synnyttämästä sairaasta yhteiskuntatilanteesta, sota-ajan luomasta taloudellisesta kurjuudesta, porvariluokkamme harjoittamasta lyhytnäköisestä yhteiskuntapolitiikasta ja voimansa tuntoon heränneen työväenluokkamme tärkeällä hetkellä osoittamasta itsehillinnän puutteesta. Nuo eri tekijät johtivat tammikuussa 1918 yhteistulokseen, jonka summa oli: verinen kansalaissota.

Veljessota on niin suuri kasallinen onnettomuus, että kellään ei ole syytä sellaisesta itseään aivan puhtaaksi pestä. Voidaan ainoastaan tutkia, mitkä syyt ovat enimmän vaikuttaneet surulliseen lopputulokseen . Ulkopuolinen sorto, Venäjän keisarillisen hallituksen harjoittama määrätietoinen valtiollinen taantumuspolitiikka oli jo useiden vuosikymmenien aikana ehkäissyt luonnollisen kehityksen massamme. Välillä lyhyitä aikoja kestäneet hengähdyshetket olivat vain lisänneet valtiollisten kahleiden painoa, kun jälleen palattiin taantumukselliseen politiikkaan. Kansamme sivistystason kohoaminen ja laajoihin kansankerroksiin levinnyt valtiollinen valistus oli opettanut ihmiset huomaamaan tuon valtiollisen sorron olemassaolon ja luonteen. Se nosti kansamme vastustushenkeä ja teki sen sisäisesti kapinalliseksi, jopa suorastaan vallankumoukselliseksi. Venäläisen vallanpitäjän miekka ei suinkaan enää kunnioitettu esivallan oikeana miekkana, vaan pidettiin sitä sorron välikappaleena, jota se tietysti olikin. Varsinkin työväenluokan keskuudessa nousi tämä venäläistä sortovaltaa vastustava käsitys yleiseksi.

Pitkälliseksi käyneen maailmansodan synnyttämä taloudellinen kurjuus uloitti vaikutuksensa myöskin meidän maahamme. Se tehosti työväenluokan aseman kurjuutta, mutta samalla se toiselta puolelta kohotti sen luokkatuntoa. Työväki muuttui yhä enemmän vallankumoukselliseksi, sekin osa siitä, joka ei aikaisemmin ollut mukana joukkoliikkeessä. Kun sitten keväällä 1917 tapahtui Venäjän vallankumous ja sen vaikutukset ulottuivat meillekin, oli mitä luonnollisinta, että mieleltään vallankumoukselliseksi käynyt työväki alkoi vaatia mitä syvimmälle käypiä yhteiskunnallisia muutoksia. Porvariluokkamme, joka vanhoillisen yhteiskuntajärjestelmän ja venäläisen taantumuksen turvin oli siihen asti saanut estetyksi syvällisemmät yhteiskunnallisemmat uudistukset, oli aluksi hätäännyksissään, eikä tiennyt, mihin suuntaan se tällaisessa vallankumouksellisessa tilanteessa olisi kääntynyt. Sen asemaa vielä heikensi se, lainsäädäntövalta oli kumouksellisen työväenluokan käsissä, sillä edellisen vuoden vaaleissa oli sosiaalidemokraattinen puolue saanut eduskuntaan enemmistön, 103 edustajaa. Porvariston huomattua, että työväen valtiollinen valta voi käydä sen luokkaeduille vaaralliseksi, ja työväen taisteluhalun kasvaessa myöskin taloudellisen toiminnan alalla, ryhtyi se kaikessa salaisuudessa toimenpiteisiin horjuvan valta-asemansa tukemiseksi. Näin alettiin perustaa salaisia aseellisia järjestöjä, joilla lienee ollut myöskin ulkopoliittisia tarkoitusperiä, mutta jotka suurelta osalta kuitenkin olivat tarkoitetut oman työväenluokkaa vastaan.

Syksyllä 1917 tapahtunut eduskunnan hajotus ns. valtalakiriidan vuoksi oli porvarien tarkoituksille edullinen, sillä se lopetti eduskunnasta sosialidemokraattisen enemmistön. Mutta sen synnyttämä katkeruus työväen puolelta oli yhteiskuntarauhalle vahingollinen. Kun sitten marraskuun alussa Venäjällä tapahtui bolshevikkikumous ja porvarimme menettivät ulkopuolisen tuen, muodostui tilanne jälleen sekavaksi. Jos silloin puolin ja toisin olisi oltu kylmäverisempiä, olisi ehkä jonkinlainen luokkien välinen tilapäissovinto saatu aikaan. Mutta tätä tilaisuutta ei käytetty. Venäjällä tapahtuneeseen keikaukseen luottaen työväen jyrkemmät ainekset vaativat porvaristoa polvilleen. Siihen käytettiin keinona marraskuun suurlakkoa. Tarkoitusperää tavoiteltaessa ei kuitenkaan oltu johdonmukaisia, sillä kouliintuneempi järjestöaines oli äärimmäisten voimakeinojen käyttämistä vastaan. Jos työväen äärimmäisen sivusta ohjelmaa olisi noudatettu, olisi valtiollisen vallan ottaminen silloin, ainakin hetkeksi, ehkä onnistunut. Porvarimme johtavat ainekset alkoivat tällöin tehdä toisia suunnitelmia. He valmistelivat taistelua kahdellakin rintamalla: oman maan työläisiä sekä venäläisiä vastaan. Vastustettuaan aikaisemmin maamme itsenäistymistä alkoivat he nyt sitä ajaa, koska pelkäsivät Venäjän uusien vallanpitäjien auttavan työväkeämme. Ja kun työväen liikehtiminen näytti uhkaavan heidän luokkaetujaan, josta he eivät tahtoneet luopua, katsoivat he parhaaksi aseistautua sitäkin vastaan. Marraskuun lakon aikana sattuneet eräät valitettavat veriteot antoivat heidän puuhilleen muodollista tukea. Porvarilliset kirjoittajat ovat säännöllisesti selittäneet, että sosialistit syksystä alkaen saarnasivat ja valmistivat kapinaa sekä järjestivät aseellisia joukkoja. Parhaana todistuksena sitä vastaan on, että järjestyskaartinkin perustamista vastaan sosialidemokraattisessa puoluetoimikunnassa esitettiin vastalauseita. Ja marraskuun lopulla pidetyssä puoluekokouksessa ei enemmistö kannattanut vallanottoa voimakeinoin, vaikka sittemmin Venäjän kommunistipuolueessa ja bolshevikkihallituksessa huomattavaksi tullut I.Stalin kävi sitä puoluekokoukselle suosittamassa. Hän mainitsi, että tällä tiellä olevat ĀvaaratĀ, joskin ne ovat todelliset, eivät ole suinkaan ylipääsemättömät. Nämä vaarat voidaan voittaa, jos toimitaan jyrkästi ja horjumatta. Siinä ilmakehässä, jonka muodostavat sota ja hajaannut, yhä kehittyvä vallankumousliike lännessä ja työväen vallankumouksen yhä lisääntyvät voitot Venäjällä, ei voi olla sellaisia vaaroja ja vaikeuksia, jotka voisivat kestää teidän rynnäkkönne edessä.Ā Ja vaikka hän suositteli Dantonin lausumaa:Ā uskallusta, uskallusta ja vielä kerran uskallustaĀ sekä lupasi: Ājos te tulette tarvitsemaan meidän apuamme, niin me tulemme antamaan sitä veljellisesti ojentaen teille kätemmeĀ , se ei vakuuttanut kokouksen enemmistöön, vaan hyväksyttiin päätökseksi sovellettava ponsi. Sen mukaan oli valtakysymystä koskevat päätökset tehtävä puolueneuvoston ja sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän yhdenmukaisella päätöksellä.

Sosialidemokraattisessa puolueessa oli silloin kyllä jyrkempi sivusta, joka saarnasi vallanottoa porvareilta. Sillä oli tukensa vähemmän aikaa puolueessa olleissa järjestöllisesti kouliintumattomissa joukoissa, jotka erikoisesti toimivat punaisen kaartin keskuudessa. Puolueen enemmistö oli kuitenkin sitä vastaan, kuten varsinaisten puoluejärjestöjen päätöksestä kävi ilmi. Mutta olosuhteet tulivat tälle jyrkemmälle sivustalle avuksi. Porvaristo oli alkanut entistä innokkaammin aseellisen varustelun, joista saatiin tietoja eri puolilta maata, ja lopuksi tapahtui suoranaisia yhteenottoja valkoisten ja punaisten asekaartien kesken. Jälkeenpäin julkaistuista tiedoista on käynyt ilmi, että Svinhufvudin hallitus valmisteli jo pitkän aikaa sotaa, kooten joukkoja, muonaa ja sotatarpeita Pohjanmaalle. Ja jo niin aikaisin kuin tammikuun puolivaiheessa 1918 nimitettiin kenraali Mannerheim valkoisten joukkojen ylipäälliköksi ja tammikuun 25 päivänä julistettiin valkokaartit hallituksen julistuksella maan lailliseksi sotavoimaksi. Karjalan valkokaartilaiset lähtivät niin aikaisin liikkeelle, että ensimmäinen julkinen taistelu valkoisten ja punaisten välillä tapahtui Viipurissa jo tammikuun 23 päivänä. On jälkeenpäin koetettu selittää, että valkoisten esiintyminen oli kohdistettu vain venäläisiä vastaan, mutta ylipäällikkö Mannerheimin tammikuun 31 päivänä venäläiselle sotaväelle antama julistus puhuu toista kieltä. Siinä vakuuttaa hän valkoisten taistelevan suomalaista työväkeä vastaan ja pyytää venäläisiä pysymään rauhassa.

Tässä kerrotut seikat vaikuttivat, että aseellista esiintymistä kannattavat ainekset työväenkin puolella pääsivät vaikuttamaan. Nämä saivat perustetuksi sosiaalidemokraattisen puoluetoimikunnat sivulle työväen johtavan komitean, ja sikäli kuin saapui tietoja porvarien varustelusta ja neuvotteluista myöskin maan rajain ulkopuolella, kasvoi tämän komitean keskuudessa halu aseelliseen esiintymiseen. Ankaraa itsehillintää harjoittaen ehkä olisi alkava sota maan omien kansalaisten kesken saatu estetyksi, mutta siihen enää ollut kummallakaan puolella halua. Tilanteen kärjistyneisyys näkyi myöskin samoihin aikoihin eduskunnassa käydyissä keskusteluissa. Noudattamatta puoluekokouksen määräämää menettelytapaohjetta, ja edes ilmoittamatta asiaa eduskuntaryhmälle, ylempänä mainittu johtava komitea tammikuun 26 päivänä julisti työväen vallankumouksen alkaneeksi, senaatin pannuksi viralta ja uuden vallankumoushallituksen, kansanvaltuuskunnan, asetettavaksi tilalle. Näin seurasi kolme kuukautta kestänyt kansalaissota, jossa sotilaallisesti paremmin järjestäytynyt ja ulkomailta apua saanut valkoinen puoli peri voiton ja punainen puoli joutui täydellisesti tappiolle. Jos itse kansalaissota oli ollut verinen ja raaka, niin miltei vielä surkeammaksi muodostuivat sen jälkiselvittelyt kuolemantuomioineen, laittomine ampumisineen ja vangittujen joukkojen nälkään ja tauteihin nääntymisineen. Kymmenet tuhannet saivat pitkäaikaisen kuritushuonerangaistuksen ja tuhannet ovat saaneet oleskella pakolaisena vieraissa maissa. Tämä kaikki siitä syystä, ettei tästä punaisten joukkojen yrityksestä tullut vallankumousta, vaan se rajoittui porvariston ankarasti kukistamaksi kapinaksi. Tässä tehdyt lyhyet viittaukset tämän nykyisen historiamme huomattavimman tapahtuman syin lienevät luoneet sen verran valoa asiaan, että lukija voi ratkaista, oliko syy kansalaissodan puhkeamiseen yksin työväen puolella.  
(Kirj. Anton Huotari)
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 27, 2009, 05:56:12 ip kirjoittanut Ylläpito »

VD.com

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3688
"Poljemme murskaksi valkosuomalaisen käärmeen"
« Vastaus #3 : Lokakuu 15, 2008, 10:52:56 ip »
"Poljemme murskaksi valkosuomalaisen käärmeen"

Oheinen teksti on lyhentämätön suomennos Tallinnassa 4.7.1941 painetusta vironkielisestä sotapropagandabrosyyristä POLJEMME MURSKAKSI VALKOSUOMALAISEN KÖ,,Ö,,RMEEN (Tallame puruks valgesoome mao).

Alkuperäisen julkaisun lähdetiedot: Tallame puruks valgesoome mao. RK Poliitiline Kirjandus. Tallinn. 1941.

                            Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!
 
POLJEMME MURSKAKSI VALKOSUOMALAISEN KÖ,,Ö,,RMEEN
 
 
VALTIOLLINEN KUSTANTAMO "POLIITTINEN KIRJALLISUUS"
 
 TALLINNA 1941
 
Jokaisen neuvostoihmisen sydän täyttyi hillitsemättömällä vihalla, kun tietoon tuli röyhkeäksi muuttuneiden hitleriläisten nulikoiden iljettävä provokaatio, kun he uskalsivat tunkea likaisen kärsänsä meidän neuvostopuutarhaamme.

Yhdessä saksalaisen fasismin rupisten koirien kanssa päätään nosti myös rupinen paimenkoira saksalaisten pihalla, sihisevä valkosuomalainen käärme. Tuo katala, petollinen käärme uskaltaa madella sotaan Suuren Sosialistisen Valtion luoksepääsemättömiä linnoituksia vastaan. Sille ei ole näköjään ollut viimevuotisesta opetuksesta hyötyä. No, mitäpä siitä, meidän urhoolliset punalaivastolaisemme ja puna-armeijalaisemme kertaavat sille tuon oppitunnin selvemmässä muodossa. Kuka tuo sitten on, tuo halpamainen käärme, joka on paljastanut myrkkyhampaansa työtätekevän kansan voittamatonta isänmaata vastaan?

Se on kesyttämätön kapitalistien, kartanonherrojen, valkokaartilaisten ja näiden agenttien  oe suojeluskuntalaisten, lapualaisten ja muiden Suomen kansan pyövelien joukkio. Kelmien ja petkuttajien kopla, taskut pullollaan täysinä, on asettunut tuon pienen maan kansanjoukkojen hartiolle ja oman vatsansa ja ulkomaisten kapitalistien mielihyväksi virnistelee työtätekevälle kansalle aivan kuin mykälle karjalle.

Lahjuksilla ostettavien hallitsijoidensa tahdosta Suomesta on tullut kaikenlaisen vastavallankumouksellisuuden mehiläispesä, kansainvälisen valkokaartilaisuuden linnoitus ja kaikenlaisten mahdollisten neuvostovastaisten salajuonien ja provokaatioiden keskus.

Jo muinaiseen aikaan Venäjän kansan viholliset muuttivat Suomen sodissaan Venäjää vastaan sillanpääasemaksi, josta ryövärijoukot suorittivat raakoja ryöstöretkiä meidän maahamme.

Aikoinaan ruotsalaisten orjuuttamat suomalaiset ovat toistuvasti nousseet kapinaan orjuuttajiaan vastaan ja aina tunteneet mieltymystä suurta Venäjän kansaa kohtaan. Karjalaiset, jotka myös ovat joutuneet paljon kärsimään ruotsalaishyökkäysten vuoksi, ovat aina seisseet Venäjän kansan rinnalla taistelussa Suomenlahden rannikkosta, jota meidän Kotimaamme niin kovin tarvitsee.

Pietari I, joka asetti tavoitteeksi žikkunan raivaamiseen EurooppaanÅ", määritti suuressa kaukonäiköisyydessään Itämerelle pääsyn poliittisen, taloudellisen ja strategisen merkityksen Venäjälle.

Kaksikymmentäyksi vuotta hän kävi ruotsalaisten kanssa sotaa Baltiasta.

Hanhudin niemennenän  oe Hangon niemen eteläkärjen  oe luona, jossa nyt liehuu sosialismimaan voitokas punainen lippu, Pietarin luoma Baltianmeren laivasto murskasi Ruotsin eskaaderin, kirjoittaen siten maailman sotahistoriaan urheuden ja sankarillisuuden kirkkaimman sivun.

Hanhudin luona saavutettu voitto arvioitiin Poltavan taistelun vertaiseksi, jossa venäläiset murskasivat ruotsalaiset kuivalla maalla.

Ja sen jälkeen meidän voimakkaat väkemme miehittivät tuohon aikaan myös Ahvenanmaan saaret, antoivat Venäjälle takaisin sen muinaiset rajat, ottivat haltuunsa Viipurin, Käkisalmen ja Venäjän slaavilaisten ikimuistoisen maan  oe Inkerin (muinainen Vodski pjatina).

Raivattuaan žikkunan EurooppaanÅ" Pietari oli huolissaan siitä, miten saada tuolle ikkunalle žturvalliset ikkunaluukutÅ". Oli tarpeen varmistaa Venäjän pääkaupungin  oe Pietarin (Leningradin) turvallisuus. Pian Viipurin, jota Pietari on kutsunut pohjoismaisen pääkaupungin žkovaksi tyynyksiÅ", valloittamisen jälkeen hän kirjoitti:

žJa niin on tuon kaupungin valloittamisella varmistettu Pietarin kaupungin lopullinen turvallisuusÅ".
Karl Marx oli haltioissaan Pietarin rohkeudesta, koska tämä rakensi žuuden pääkaupungin ensimmäiselle valloittamalleen maapalaselle Itämeren rannikkoa, melkeinpä tykinlaukauksen päähän rajasta...Å" Teoksessaan žXIII vuosisadan saladiplomatiaÅ" Marx korosti: žTsaarin valtaistuimen siirtäminen Moskovasta Pietariin merkitsi sen asettamista sellaisiin olosuhteisiin, joissa se ei voinut olla hyökkäyksiltä turvassa ennenkuin koko rannikko Liepājasta Tornioon ei ollut otettu haltuun, joka työ saatettiin päätökseen vasta vuonna 1809 Suomen valloittamisellaÅ".


Venäjä varmisti turvallisuutensa liittämällä Suomen yhteyteensä. Ja on kuvaavaa, että tuosta 1808-1809 käydystä sodasta, joka liitti Suomen taas Venäjään, Suomen kansa, jota tähän asti olivat vieraat sortaneet, on tehnyt paljon tarinoita ja lauluja. Nuo laulut ja tarinat ovat täynnä palavaa sympatiaa Venäjän kansaa kohtaan. Kansallisrunoilija Runeberg on kirjoittanut innostuneen runoelman venäläisestä eversti Kulnevista, joka osallistui tuohon sotaan ja josta myöhemmin tuli vuoden 1812 Isänmaallisen sodan sankari. Runoilija kuvaili venäläistä everstiä Suomen kansan parhaimpana ystävänä, sen sielunveljenä.

Suomalaiset pitivät perustellusti Venäjän kansaa omana veljenään. Venäjän kansa on aina ollut Suomen työtätekevän kansan ystävä. Ruotsalaisten ja saksalaisten paronien ja oman porvaristonsa sortama Suomen työtätekevä kansa vihasi yksimielisenä Venäjän kansan kanssa rikkaita verenimijöitä ja itsevaltaista järjestelmää ja osallistui rinta rinnan luokkaveljiensä kanssa vallankumoukselliseen taisteluun.

Suomen proletariaatti tuki aktiivisesti vuoden 1905 vallankumousta Venäjällä.

Helsingissä perustettiin Työläis-Punakaarti, joka taisteli tulisesti porvariston ja kartanonherrojen vesoista kootun valkokaartin joukkoja vastaan.

Vuonna 1906 bolsevistinen sotilasjärjestö organisoi Suomenlinnassa (Sveaborgissa) sotamiesten ja matruusien kapinan, ja venäläiset proletaarit taistelivat rinnan suomalaisen Punakaartin kanssa vallankumouksen punaisen lipun alla.

Suomalainen porvaristo sensijaan  oe kartanonherrat, pankkiirit, tehtaanomistajat, metsäkauppiaat  oe oli tsaarin hovin uskollinen palvelija ja oman kansansa verivihollinen. Se murskasi vallankumouksellisen liikkeen julmasti, orjuuttaen työtätekevää ihmistä vieläkin enemmän.

Suomen multa on kosteutettu orjien hiellä ja kuoliaaksi kidutettujen työmiesten verellä.
Vain Leninin ja Stalinin bolsevistien puolue on aina ollut ja jäänyt Suomen kansan uskolliseksi ystäväksi ja toistuvasti auttanut sitä taistelussa tsaarin omavaltaisuutta vastaan.

Joukossa Vladimir IljitÖ...Ā” Leninin tsaarin hallinnon vuosina kirjoittamista artikkeleita löytyy varsin paljastavia rivejä tsaaria ja koko hänen sovinistista joukkiotaan vastaan, joka sorti raaÖ,Ā“asti Suomea, ja samoin suomalaisia johtajia vastaan, jotka alamaisen suurimmalla uskollisuudella noudattivat monarkistisen itsevaltiaan tahtoa.

Venäjän Sosiaalidemokraattisen Työväenpuolueen VII (huhtikuun) Venäjän kattavassa konferenssissa vuonna 1917, jossa Josif VissarionovitÖ...Ā” Stalin paljasti päättävästi tilapäisen hallituksen imperialistisen politiikan, oli suuren Stalinin esiintyminen tulvillaan rakkautta Suomen kansaa kohtaan.

Ne olivat Suomen kansan todellisia ystäviä!

Kuka antoi Suomelle täydellisen itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden?
Bolsevikit.

Kuka hyväksyi Suomen toiveen sitoutumattomasta valtiollisesta asemasta?
Bolsevikit.

Kuka toteutti todellista internationalistista henkeä täynnä olevan historiallisen asiakirjan, antaen pienelle Suomelle oikeuden itse valita hallintomuotonsa, jota ei olisi tehnyt yksikään valta maailmassa? Bolsevikit, Leninin-Stalinin puolue, neuvostovalta!

žNeuvostoliittoÅ", sanoi toveri Molotov omassa esitelmässään SNTL:n Korkeimman Neuvoston ylimääräisellä V istuntokaudella 31. lokakuuta 1939, žvahvisti omalla vapaalla tahdonilmaisullaan Suomen itsenäisen ja riippumattoman asman. Ei voi olla epäilystäkään siitä, että ainoastaan Neuvostohallitus, joka tunnustaa kansojen vapaan kehittymisen periaatteen, saattoi astua tuollaisen askeleenÅ". Niin toimi bolsevikkien puolue.

27. marraskuuta 1917 toveri Stalin saapui Suomen sosiaalidemokraattisen puolueen kongessiin. Hän piti tervehdyspuheen Venäjän bolsevikkien nimissä, yllyttäen kongressia rohkeuteen ja päättäväisyyteen taistelussa hallitsevia luokkia vastaan. Suomenmaan kansan puoleen kääntyen suuri Stalin esitti selvästi bolsevikkien kannan kysymyksessä Suomen todellisesta riippumattomuudesta:
žTäydellinen oman elämän järjestelyvapaus Suomenmaan kansalla kuten kaikilla muillakin Venäjän kansoilla! Suomenmaan kansan vapaaehtoinen ja rehellinen liitto Venäjän kansan kanssa! ...  oe Ja jos tarvitsette meidän apuamme, me annamme sitä teille, ojentaen teille veljellisesti kätemme.Å"

Mutta sosiaalipetturit eivät noudattaneet Leninin ja Stalinin tulisia kehotuksia poliittisen vallan kaappaamisesta. Proletariaatti vaati kapinan aloittamista, mutta sosiaalipetturit viivyttelivät.
Tuona aikana Suomen porvaristo aseistautui nopeasti ja kutsui apuun kaikki ulkomaiset intervienttibandiitit. Vallan käsiinsä kaapannut Suomen porvariston iljettävä klikki käytti sille annettua riippumattomuutta vallankumouksellisen liikkeen murskaamiseen ja taisteluun työläisten kansanjoukkoja, Suomen kansaa vastaan. Valtaan Suomessa tulivat nuo samat tsaarin satraapit, nuo samat Nikolai Verisen rengit, jotka olivat vuosikymmeniä kuristaneet Suomen kansan vapautta ja tunsivat eläimellistä vihaa työihmistä kohtaan, pientilallista kohtaan.

Vuoden 1918 tammikuussa perustettiin Suomen valkoinen armeija. Sen ytimen muodostivat valkokaartilaiset suojeluskuntajoukot.

Armeijan johtoon asettui pyöveli Mannerheim, entinen tsaarin hovin kenraali, Nikolai Verisen kamaripalvelija ja henkilökohtainen adjutantti.

Odottamatta venäläisjoukkojen evakuoimista Suomesta, koko tuo valkokaartilainen törky suoritti provokaatiomaisia hyökkäyksiä meidän sotilaitamme vastaan ja selvitti tilejään proletaarijärjestöjen kanssa.

Suomessa alkoi vallankumous.

žProletaarisen kapinan liekit ovat leimahtaneet SuomessaÅ", näillä sanoin Lenin otti vastaan ilmoituksen vallankumouksellisen työläishallituksen perustamisesta Helsingissä.

Porvarillisen hallituksen johtajan Svinhufvudin onnistui paeta Viroon ja sieltä päästä Saksaan hakemaan apua. 7. maaliskuuta 1918 Svinhufvud allekirjoitti sopimuksen Wilhelmin kanssa.

Saksalaiset ottivat Suomen suojelukseensa ja lupasivat antaa Suomen vastavallankumoukselle sotilaallista apua.

Näin porvarilliset heittiöt myivät Suomen kansan saksalaisille orjaksi.

Maaliskuun ensimmäisinä päivinä 1918 saksalaiset aloittivat väliintulonsa suorittamalla maihinnousun Ahvenanmaan saarille.

Kuukautta myöhemmin he nousivat maihin Hangon satamassa, saastuttaen likaisine käpälineen historiallisen paikan, jossa venäläiset merimiehet olivat Pietarin komennossa taistelleet ruotsalaisia vastaan Kotimaan kunnian puolesta.

Saksalaiset varustivat suojeluskuntalaiset asein. Saksalaiset muodostivat mannerheimiläisten avuksi jääkärijoukkoja. Saksalaiset auttoivat vapaaehtoisten joukkojen perustamista Ruotsissa. Saksalaiset joukot omalta taholtaan ja Mannerheimin joukkiot omalta suunnaltaan kuristivat tulella ja miekalla vallankumouksellista Suomea, hävittäen Suomen kansaa.

Jalanleveys jalanleveydeltä Suomen työväenluokka puolusti omaan maataan ulkomaisia valloittajia ja svinhufvudilaisia lurjuksia vastaan.

Punakaarti puolusti sankarillisesti jokaista taloa, jokaista katua. Mutta suojeluskuntalaisia auttoi kansainvälinen porvaristo, kaikki ne, jotka haaveilivat nuoren Neuvostotasavallan hävittämisestä, ne, jotka näkivät Suomessa Neuvostomaata vastaan suunnatun muurinmurtajan.

Punakaarti voitettiin.

Alkoi tilien selvittäminen. Raaka keskiaikainen tilien selvittäminen. Julma terrori, jollaisesta ei oltu kuultu Pariisin kommuunin kuristajasta Thieristä lähtien.

Peto ihmisen muodossa  oe sellainen on kauhea pyöveli Mannerheim, jonka nimen kiroavat ikuisesti kymmenet tuhannet hänen kiduttamansa ihmiset, tuhannet onnettomat orvot. Tuo hirveä teurastaja kenraalin asussa upotti koko pienen Suomen työläisveren mereen, orpolasten kyynelten valtamereen.
Yli satatuhatta ihmistä heitettiin kidutuskammioihin.

Neljäkymmentätuhatta työläistä, jotka ainoa syy oli se, että he halusivat elää ja tehdä työtä vapaasti ja riippumattomasti, hirtettiin tai ammuttiin kuoliaaksi.

Kymmenet tuhannet ihmiset kuolivat vankiloissa kidutukseen, nälkään ja lavantautiin.
145 valkokaartilaisten žtuomioistuintaÅ" piti oikeudenkäyntejä taukoamatta. Neljän kuukauden aikana ne žkäsittelivätÅ" yhteensä 75.000 žjuttuaÅ".

Näissä rikosjutuissa vastuuseen saatetut työläiset saivat yhteensä kolmesataatuhatta vuotta vuotta vankeutta!

Viipurissa valkokaartilaiset järjestivät raaÖ,Ā“an joukkovainon. Valkoisen terrorin uhrien joukossa oli paljon venäläisiä koulupoikia, joiden ruumiinjäsenet Mannerheimin rengit olivat raaÖ,Ā“asti runnelleet.
Kauhunhuudot kantautuivat Suomesta yli koko maailman. Sitä mitä siellä tapahtui, oli mahdotonta peitellä. Jopa englantilainen lehti žTimesÅ" oli tuolloin pakotettu myöntämään, että žsellainen julmuus herätti epäilyksen, voiko Suomea lainkaan lukea länsimaisten kulttuurimaiden joukkoon kuuluvaksiÅ"?
Jopa suomalainen suurkapitalisti Hjalmar Linder kirjoitti tuolloin Suomen porvarillisessa lehdistössä: žSe, mitä maassamme tapahtuu, on hirveää. Nuo loppumattomat teloitukset antavat täydellisen käsityksen vallitsevasta omavaltaisuudesta. Tuhannet leskinaiset, kymmenet tuhannet orvot ovat menettäneet elättäjänsä. Vankiloissa pidätetyt kuolevat kuin kärpäset. Ja meidän porvaristomme hyväksyy sen ja lausuu: tappakaa ne, ne ovat sen ansainneet, mätäpaise tulee repiä pois juurineen.Å"

Mikä voisi olla kauheampaa kuin nuo kyyniset tunnustukset?!

Ehkäpä vain orjakauppalaki, jonka valkosuomalaiset julkaisivat samana ajanjaksona ja jota julkisesti pohdittiin valkosuomalaisessa lehdistössä: suomalaiset lehdet kiistelivät siitä, kuinka voisi parhaiten myydä kolmekymmentä tuhatta vankina olevaa työläistä ulkomaille, jotta vastakauppana saataisiin väkilannoitetta Suomeen! Ja tuo toteutettiin erityisellä ž asetuksellaÅ"!

Katsokaa, kuinka syvälle lurjukset laskeutuivat!

Kansainvälinen väliintulo auttoi kaikin voimin Mannerheimiä toteuttamaan noita terrorin pärttylinöitä. Imperialistit eivät tehneet sitä ilmaiseksi. He hankkivat itselleen Euroopan koillisnurkkaan bandiittien salapesän ja tuosta konnamaisesta pesästä he suorittivat vuodesta toiseen verisiä hyökkäyksiä neuvostoalueelle.

Jo žitsenäisenÅ" toimintansa ensimmäisinä askeleina valkoinen Suomi voitti itselleen todellisen ostettavan huoran maineen, salakavalan fasistisen pesän pitäjänä, siivottomana narttuna, joka siirtyy mielellään yhdeltä palkanmaksajalta toiselle.

Kansallisuus oli sen käsissä vaihtorahaa. Ihmiselämä menetti kaiken arvonsa. Käsitys kunniasta, omastatunnosta ja oikeudesta oli kadonnut.

Vuoden 1918 lopulla svinhufvudilainen parlamentti valitsi žSuomen ja Karjalan kuninkaaksiÅ" Wilhelmin vävyn  oe Saksan Hessenin prinssin Friedrich-Karlin.

Vastavalittu kuningas ei ehtinyt vielä kiireellä kokoon kyhätylle valtaistuimelle asettuakaan, kun suomalainen valkokaartilaisuus, nähdessään, että murskaksi lyödyn Saksan tilanne oli kehno, juoksi pitempään pohtimatta liittoutuneiden puolelle.

Sen, joka antaa enemmän, koipea se kaapii.

Svinhufvud vetäytyi sivuun, vallan verisiin kynsiinsä otti korppikotka Mannerheim.
Yksi ei ole toista parempi!

Samoin kuin vanhat isännät uudetkin yllyttivät omaa vahtikoiraansa usuttaen sitä Neuvostomaan kimppuun.

17. huhtikuuta 1919 englantilainen lehti žTimesÅ" kirjoitti:

Kun tarkastelemme karttaa, näemme, että paras tie Petrogradiin on Itämeri ja että lyhin ja helpoin tie kulkee Suomen läpi, Suomi on Petrogradin avain, Petrograd taas on Moskovan avain.Å"

Katsopas vain, millaiset halut herroilla kapitalisteilla heräsivät.
Lähellä sijaitsee, mutta haltuun ei saa!

Valkosuomalainen koira yritti koko ajan haukkua ja purra. Kerran yhdeltä suunnalta, kerran toiselta se ryntää rajallemme, ryvettää ja tekee pahaa niinkuin vain kykenee. Sen rikosluettelo on pitkä.
Jo vuoden 1918 keväällä valkosuomalaiset tunteutuivat Arkangelin kuvernementin alueelle, menivät aina Kemiin saakka, ja syksyllä he toimivat Uhtuan lähistöllä.

Mutta kaikkialla vihollinen kärsi suuria tappioita.

Vuoden 1919 keväällä monta valkosuomalaista osastoa tunkeutui Karjalaan ja yksi niistä eteni Petroskoihin saakka.Täälläkin vihollinen lyötiin.

Voimattomassa vihassaan polttivat perääntyvät valkosuomalaiset tuhkaksi meidän kyliämme, hirttivät puihin ja lennätinpylväisiin talonpoikia, kiduttivat vanhuksia, raiskasivat naisia, ryöstivät, tekivät konnuuksia.

Vuoden 1919 huhtikuussa valkosuomalaiset tekivät sotaretken Aunusta vastaan, aiheuttaen vakavan vaaran Petrogradille.

Toveri Stalin, joka johti Petrogradin puolustusta, laati silloin kuuluisan maihinnousuoperaatiosuunnitelman Vitelen rajonissa.

Suojeluskuntajoukot eivät kestäneet Puna-armeijan salamannopeaa iskua ja pakenivat päätä pahkaa.
Josif VissarionovitÖ...Ā” Stalin ilmoitti 28. kesäkuuta 1919 sähkeellä Leninille:

žTänään joukkomme valloittivat Laatokan laivaston tukemina nopealla iskulla Vitelen tehtaan Suomen rajalla ja saivat saaliiksi 11 tykkiä ja runsaasti ampumatarvike- ja muonavarastoja.Å"

Intervientit eivät tyytyneet tähän vaan yllyttivät valkosuomalaisia koiria Neuvostomaan kimppuun. He lupasivat Mannerheimille suuren lainan, jos tämä hyökkäisi Petrogradiin.

Vuoden 1919 syksyllä Suomen joukot ryntäsivät Venäjälle juuri sillä hetkellä, kun JudenitÖ...Ā” tunkeutui kohti Leningradia. Mutta täälläkin vihollinen kärsi suuria tappioita, samoin kuin kaikki muutkin meidän Kotimaamme viholliset kaikilla rintamilla.

Oli jo vuosi 1922. Suomi solmi maamme kanssa rauhansopimuksen. Mutta mitäpä sopimus merkitsee Suomen ostettaville hallitsijoille? Samoin kuin kaikkina seuranneinakin vuosina he käyttäytyivät halpamaisen teennäisesti, petturimaisesti, yrittäen pettää nuoren työläisten ja talonpoikien maan valppautta. Rauhansopimuksesta huolimatta mannerheimiläiset joukkiot tunkeutuivat yllättäen Karjalaan ja suorittivat raaÖ,Ā“an verilöylyn neuvostoväestön keskuudessa.

Puna-armeija ajoi kirotut rikolliset uudelleen tiehensä, antaen niiden tuntea neuvostoaseiden murskaavan voiman.

Hirveä näkymä avautui noiden soturiemme silmien edessä, jotka olivat karkoittaneet vihollisen Kotimaan kamaralta.

Poltetut maatalot.

Ryöstetyt koulurakennukset.

Savuavat tulisijat rauhallisten kylien tilalla.

Poltetut puutarhat.

Hirsipuukujat teiden ja katujen varsilla.

Puna-armeijalaisten ruumiit otsiin poltetuin tähdin ja nyljettyinä.

Taisteluissa kaatuneiden häväistyt ruumiit.

Raakuuden ja ennenkuulumattoman häpäisyn jäljet.

Annammeko koskaan kirotuille suojeluskuntalaisille anteeksi nuo raakuudet, jotka nostavat hiukset pystyyn!

Annammeko valkosuomalaisille joukkioille anteeksi isiemme ja veljiemme häpäisyn!

Venäjän kansan veri on yhdessä ja samassa paljon kärsineessä maassa sekoittunut Mannerheimin ja sen epäsikiöiden kuoliaaksi kiduttamien suomalaisten työläisten vereen.

Tämä veljellisen veren liitto on pyhä ja kestää vuosisatoja.

Meidän luokkatoveriemme veri vaatii ikuisesti kostoa halpamaisille pyöveleille.

Me löimme valkosuomalaiset kaikilla sisällissodan rintamilla ja myrkkykäärme hautoi salaa vihaa työkansaa vastaan, Neuvostomaata vastaan.

Kivi povessaan tulivat selkäänsä saaneet koirat nöyrinä luoksemme, pyysivät rauhaa ja tunnustusta, mutta samaan aikaan juoksivat salaa fasististen isäntiensä portille, punoen salajuonia maailman kaikkein humaanisinta ja kaikkein rauhaarakastavinta valtiota vastaan.

Vuoden 1922 maaliskuussa liittyi tuo isäntiensä eteisissä kuljeksiva valkosuomalainen koira neuvostovastaiseen liittoutumaan yhdessä kaltaistensa Puolan, Viron ja Latvian hallitusten kanssa.
Tuo liittoutuma herätti pahaa mieltä kaikkien maiden kansanjoukoissa, jotka näkivät Neuvostomaassa toivon vapautumisestaan. Tuo liittoutuma luhistui, mutta valkosuomalainen joukkio ei tyytynyt siihen. Röyhkeät imperialistit työntävät sen uuteen ennenkuulumattomaan seikkailuun: žLuodaan Suur-Suomi  oe Uraliin saakkaÅ".

Kuten näkyy, he olivat täysin menettäneet järkensä.

Siitä huolimatta tulee tuosta mielenvikaisten hourimisesta valkosuomalaisten tärkein iskulause lukuisiksi vuosiksi. Heidän palavin, mutta valitettavasti täyttymätön unelmansa. Meidän päiviimme asti sen vallassa ovat kaikki Suomen fasistiset hallitsijat.

Meidän maamme historia tuntee enemmän kuin yhden tuollaisen kummallisen tapauksen, jossa muukalaiset etsivät Venäjän kansan joukosta žheimolaisiaanÅ". Kuten tiedetään, halusivat esimerkiksi saksalaiset yhdistää Baierin makkaroihinsa Ukrainan jauhoklimppejä.

Mutta suuhan ei ole seinänrako, jauhoklimpit ovat maistuva ruoka, mutta ne eivät ole valmistetut fasisteja varten. Neuvostokansa sai tyydyttää niiden ahneen ruokahalun muilla makupaloilla  oe meidän tykkiemme stalinistisilla yhteislaukauksilla. Ja jatkossakn niin tapahtuu kaikille meidän Kotimaamme vihollisille!

Vuonna 1931 valkosuomalaisten äänenkannattaja žAktivistiÅ" kirjoitti toimituksen julistuksen žvirolaisille veljilleÅ": žKoittaa päivä, jona Suomen itärajana ovat Uralin vuoret ja Suomen suurvalta on tärkeä tekijä maailmanpolitiikassaÅ".

Todellakin, Malbruk lähti sotatielle, mutta mitä siitä tuli  oe sen tietävät kaikki!
Tuntuu, kuin lukisit jonkinlaisia mielenvikaisen kirjeitä jostain hullujenhuoneesta.
Tuon suuruudenhulluuden kourissa riutuva valkosuomalainen vakoiluverkko on pannut täyden höyryn päälle likaisessa vakoilu- ja tuholaistoiminnassaan.

Sanomalehti žUusi SuomiÅ" höpötti aikoinaan avomielisesti, että Suomi on žEuroopan edessä velvollinen olemaan idänvastaisen taistelun tiedottajana ja myös aloittajana.Å"
Toisin sanoen, pesä on avoin, hyväksyttävästä hinnasta jokaiselle fasistille vuokrataan valkosuomalaisia vakoojia, tuhotyön tekijöitä ja provokaattoreita.

Kaikki žsivistyneen EuroopanÅ" pohjasakka  oe kelmit, bandiitit, murhamiehet, murtovarkaat, rahanväärentäjät, keinottelijat, kokaiinin käyttäjät, väärinpelaajat, sutenöörit, valkokaartilaishuligaanit ja muu ihmiskunnan saasta on löytänyt ja löytää itselleen turvapaikan valkoisesta Suomesta, ja ei vain turvapaikan, vaan myös vastuullisen työn fasistisissa tiedustelupalveluissa.

Suomesta on tullut neuvostovastaisen vakoilu- ja tuholaistoiminnan kansainvälinen keskus, vastavallankumouksellisten provokaatioiden ja väärennösten tehdas.

Muistelkaa, mistä virtasivat kaikki saavintäydet kuraa ja panettelua Neuvostomaata kohtaan viisivuotissuunnitelmien vuosina, meidän myrskyisän kukoistuksemme vuosina?
Riian valkokaartilaisten pesistä ja valkoisesta Suomesta.

Muistelkaa, mihin johtivat kaikkien salajuonien, kunnon tÖ...Ā”ekistien paljastamien vastavallankumouksellisten fasististen salaurkkimisten johtolangat?

Hitlerin Berliiniin, panien Puolaan ja valkoiseen Suomeen.

Muistelkaa, ketkä järjestivät kaikkein useiten rajakonflikteja, tappoivat nurkan takaa meidän vartiomiehiämme, Neuvostomaan rohkeita vartijoita?

Saksan fasistit, romanialaiset bojaarit ja valkosuomalaiset suojeluskuntalaiset.
Muistelkaa, kuka tappoi vuonna 1936 Suomen alueelta ammutulla laukauksella neuvostokomentaja Spirinin?

Kirotut suojeluskuntalaiset.

Muistelkaa, kuka vuodatti Kotimaan uljaan sankarin Andrei Korobitsynin verta, joka taisteli viimeiseen hengenvetoon saakka tuholaisjoukkiota vastaan ja hävitti viholliset, jotka rikkoivat neuvostorajaa? Kukapa muu kuin nuo samat valkosuomalaiset lurjukset.

Kaikissa vihollistemme salaisissa palveluissa Suomea pidettiin žklassisten rajakonfliktienÅ" maana. Toisin sanoen, täällä ovat provokaatioiden ja neuvostovastaisen valheen mestarit, ammattimaiset murhaajat ja bandiitit.

Mikäli on tarpeen kyhätä jokin rajavälikohtaus, on tarpeen tappaa joku neuvostoihminen  oe valkosuomalaiset ovat aina valmiina.

Leningradissa heitetiin vuonna 1927 puolueen toimihenkilöiden klubiin pommeja  oe tuholaistyön jäljet johtivat suoraan Helsinkiin.

Terijoella oli erityinen pikaveneiden tukikohta  oe läpikulkupaikka koko maailman vakoojille, jotka halusivat päästä SNTL:n alueelle. Tuon tukikohdan avulla valkosuomalaiset paiskasivat maahamme ulkomaisten salaisten palvelujen agentteja.

Asia meni peräti niin pitkälle, että vuonna 1931 valkosuomalaiset yrittivät toimittaa alueellemme entisen presidenttinsä StÖĀ„lbergin, suorittaakseen kaikkein häpeämättömimmän provokaation. He aikoivat tappaa hänet neuvostoalueella ja syyttää siitä jälkeenpäin neuvostovaltiota, käyttääkseen tuota ovelasti tekaistua žtosiasiaaÅ" tekosyynä sodalle SNTL:a vastaan.

Suojeluskuntalaisten provokaattorien jesuiittamainen suunnitelma epäonnistui viime hetkellä. Suunnitelma tuli koko maailman tietoon ja valkosuomalaisten piti asettaa syytetynpenkille katalan aikeen elävöittäjä  oe Suomen pääesikunnan päällikkö kenraali Vallenius.

Se tehtiin tietysti silmänlumeeksi: vuoden 1940 alussa, meidän Suomea vastaan käymämme sodan päivinä, tuo sama patentoitu provokaattori oli valkosuomalaisen armeijan yksi sotaintoisimmista kenraaleista. Vakoojat-suojeluskuntalaiset tekivät samaan aikaan töitä monelle isännälle: joka parhaiten maksaa  oe se on etusijalla, mutta toisinaan myös valikoimatta kaikille isännille samalla kertaa. Heille mikään ei ole vastenmielistä. Sytyttäminen, provokaatio, myrkyttäminen, myrkkypullot, nurkan takaa tappaminen, räjäyttäminen, onnettomuudet  oe kaikin voimin ja kaikin keinoin he yrittivät ja yrittävät häiritä neuvostokansalaisten rauhallista työtä ja rauhaa.

Joka vuosi yritti ostettava valkosuomalainen hallitus, liehakoiden mahtavan naapurinsa edessä, kaikin tavoin tehdä sille pahaa, toimimatta avoimesti, vaan nurkan takaa. Muodollisesti solmitaan hyökkäämättömyyssopimus, mutta salaa tapahtuu hillitön valmistautuminen sotaan Neuvostoliittoa vastaan.

Vuoden 1936 tammikuussa toveri Molotov varoitti SNTL:n Keskus-Toimeenpanevan komitean II istuntokaudella, että interventionistiset suunnitelmat žeivät ole vieraita joillekin naapurissamme sijaitsevan Suomen aineksille, jotka yhä enemmän suuntautuvat kaikkein aggressiivisimpien imperialististen valtioiden suuntaanÅ".

Yrittäen miellyttää Neuvostomaata valkosuomalaiset kävivät samaan aikaan salaisia neuvotteluja saksalaisten, ruotsalaisten ja englantilaisten kanssa, veljeilivät panien Puolan kanssa, rakensivat Saksan Siegfried-linja esikuvanaan Mannerheimin linjan ja kouluttivat sotaväkeään ulkomaisten upseerien ohjaamina, valmistaen sitä hyökkäykseen SNT Liittoa vastaan.

VjatÖ...Ā”eslav MihailovitÖ...Ā” Molotov luonnehti suomalaisten Karjalan kannakselle rakentamia linnoituslaitteita seuraavasti:

- Leningradin lähellä  oe sanoi toveri Molotov selvityksessään Neuvostoliiton ulkopolitiikasta SNTL:n Korkeimman neuvoston VI istuntokaudella 29. maaliskuuta 1940  oe koko Karjalan kannaksella 50-60 kilometrin syvyydellä oli Suomen viranomaisten rakentamat lukuisat ja mahtavat teräsbetoniset sekä graniitista ja mullasta tehdyt sotilaalliset linnoituslaitteet, jotka oli varustettu tykein ja konekiväärein. Näiden linnoitusten lukumäärä yltää useisiin satoihin. Nämä sotilaalliset linnoituslaitteet, erityisesti teräsbetoniset rakennelmat, joilla oli suuri sotilaallinen voima, jotka oli yhdistetty toisiinsa maanalaisin käytävin ja joita ympäröivät erityiset panssarintorjuntakaivannot sekä graniittitolpat ja joita tukivat lukemattomat miinakentät, - kaikki ne muodostivat niinsanotun žMannerheim-linjanÅ", joka oli rakennettu ulkomaisten alan erityisasiantuntijoiden johdolla žMaginotÅ"- ja žSiegfriedÅ"-linjojen esikuvan mukaisesti. Tulee huomata, että meidän päiviimme saakka näitä linnoituksia pidettiin valloittamattomina, ts. sellaisina linnoituksina, joita tähän mennessä vielä yksikään sotaväki ei ole murskannut. Samoin tulee huomata, että Suomen sotilasviranomaiset yrittivät jo etukäteen muuttaa näillä alueilla jokaisen kyläpahasen linnoitetuksi tukikohdaksi, joka oli varustettu asein, radioantennein, bensiiniasemin jne. Etelä- ja Itä-Suomessa oli monin paikoin rajallemme saakka rakennettu strategisia rautateitä ja maanteitä, joilla ei ole minkäänlaista taloudellista merkitystä.

Samaan aikaan valkosuomalaiset tekivät maan sisällä hillitöntä neuvostovastaista sovinistista propagandaa ja yllyttivät Suomen kansaa venäläistä ihmistä vastaan. Neuvostovastaisen propagandan raivoaminen on viime aikoina saavuttanut mitä suurimman laajuuden.

Venäläisiä ei kutsuttukaan muiksi kuin žmoskaaleiksiÅ" ja sana žmoskaaliÅ" muutettiin haukkumasanaksi.
Lapsiin juurrutettiin pienestä pitäen vihaa Venäjän kansaa kohtaan. Koulussa heidän päähänsä iskostettiin jokaisella tunnilla, että venäläinen  oe se tarkoittaa suomalaisen vihollista. Suomen hallitsijat peittelivät ja peittelevät omalta maaltaan sitä, että juuri suuri Venäjän kansa antoi Lokakuun vallankumouksen päivinä Suomelle riippumattomuuden, ja että juuri Venäjän kansa on suomalaisen työväenluokan ja työtätekevän talonpojan paras ystävä, koko maailman työtätekevän kansan paras ystävä.

He, nuo inhottavat, likaiset suojeluskuntalaiset, kutsuvat itseään Suomen kansan žystäviksiÅ". Ja niin uskaltavat puhua ihmiset, jotka jo ammoisesta ajasta alkaen, ovat jo kymmeniä kertoja myyneet ja taas myyneet oman kansansa, ihmiset, jotka ovat vuodattaneet valtameriä kansan verta, pyövelit, jotka ovat kiduttaneet ja kiduttavat kidutuskammioissaan työtätekeviä suomalaisia. Nuo teeskentelevät pedot uskaltavat pukea ylleen siviilisaation suojelijan kaavun! Barbaarit, joilla ei saa olla sijaa maan päällä!

Neuvostoliitto on järkkymättömästi noudattanut rauhaarakastavaa politiikkaansa, antautumatta vihollisten provokaatiolle. Suomalaiset yrittivät sopia salaa yhdessä ruotsalaisten kanssa Ahvenanmaan saarien aseistamisesta, tukkiakseen Suomenlahden kiinni ja sulkeakseen sinne meidän kunnon Itämerenlaivastomme.

Valkosuomalainen suunnitelma epäonnistui.

Neuvostohallitus paljasti oikeaan aikaan nuo meidän Kotimaallemme vaaralliset fasismin salajuonet ja kykeni tekemään ne tyhjiksi.

Ulkomaisten imperialistien yllyttäminä valkosuomalaiset provosoivat joka päivä aseistettuja konflikteja Neuvostoliiton kanssa. 23. marraskuuta 1939 Suomen pääministeri Cajander piti sosialismimaata vastaan suunnatun provokaatiomaisen puheen.

Tuo puhe on suojeluskuntalaisille merkki sodasta, Neuvostoliitoa vastaan hyökkäämisestä.
Kolme päivää myöhemmin suomalainen tykistö ampui seitsemällä yhteislaukauksella meidän joukkojamme Karjalan kannaksella.

Häpeämättömät valkosuomalaiset provokaattorit kiistivät röyhkeästi ampumisen tosiasian, todistellen että žpunaiset ampuisivat itse itseäänÅ".

Mutta kului jonkin aikaa ja kaikki tuli ilmi. 14. kesäkuuta 1940 tuon provokaation paljasti sanomalehdessä žNu DagÅ" Mainilan luona palvellut suomalainen sotilas. Mainilasta valkosuomalaiset olivat meidän joukkojamme ampuneet. žPojat, - hän kirjoitti  oe jotka olivat etulinjassa, siellä oli kaikkein aggressiivisin joukkue, päättivät lähettää bolsevikeille tervehdyksen: he ampuivat ja se antoi sysäyksen sodan alulleÅ".

Suomen sotilaallinen kopla provosoi sodan. Neuvostokansa ryhtyi puolustamaan maataan. Kansainvälisten fasististen sakaalien ulvonnan saattamana Kotimaamme asevoimat täyttivät oman kansansa tahtoa ja puolustivat luoteisrajojen ja suuren Leninin kaupungin turvallisuutta. Se oli raaka ja raskas sota, jossa Puna-armeija ja Meri-Sotalaivasto tekivät ihmetekoja. Meidän asevoimiemme tuli murtaa imperialististen suurvaltojen yhdistetyt voimat ja murskata Suomeen Puna-armeijaa vastaan koottu uusin tekniikka.

Toveri Molotov ilmoitti SNTL:n Korkeimman neuvoston VI istuntokaudella, että yksistään sodan aikana muista maista Suomeen lähetetyn aseistuksen määrä ylsi epätäydellisten tietojen mukaan kaikkiaan seuraaviin lukuihin: lentokoneita  oe ei alle 350, tykkejä  oe jopa 1500, yli kuusituhatta konekivääriä, jopa satatuhatta kivääriä, 650.000 käsikranaattia, 2.500.000 tykin ammusta, 160 miljoonaa patruunaa ja vielä paljon muuta aseistusta.

Mutta ei ole olemassa sellaisia linnoituksia, joita bolsevikit eivät kykenisi valloittamaan. Leningradin Sotilaspiirin esikunnan 2. maaliskuuta 1940 julkistamassa yhteenvedossa sanottiin, että yksistään kolmeviikkoisen jakson aikana meidän joukkomme valloittivat 922 vihollisen linnoitettua puolustustukikohtaa, näiden joukossa 235 teräsbetonista tykistöasemaa.

Suuren sosialistisen kotimaan soturit näyttivät satoja ja tuhansia rohkeuden ja sankarillisuuden esikuvia ja antoivat viholliselle myrskaavia iskuja.

Katsokaa, mitä Neuvostoliiton Sankari toveri Jakovlev kertoo eräästä välikohtauksesta taistelussa valkosuomalaisia vastaan:

- Heti meidän ensimmäisen laukauksemme jälkeen pysyvää tuliasemaa vastaan menivät valkosuomalaiset aivan kuin sekaisin. He avasivat tykkiämme vastaan villin tulen monella patterilla Ö...Ā”rapneillein ja kranaatein, kranaatinheitin- ja konekivääritulen. Raskaat ammukset räjähtivät oikealla, vasemmalla, takana, edessä. Mutta me toimimme vähääkään häiriintymättä. Vain edessämme räjähtävät ammukset häiritsivät paiskaamalla ilmaan valtavia määriä lumi- ja multapylväitä. Se vaikeutti pysyvän tuliaseman seuraamista ja suuntausta.

A. I. Golovkinilta kranaatinsirpale leikkasi posken halki, koko villapaita ja housut virtasivat verta täyteen; myöhemmin veri lakkasi virtaamasta ja hyytyi poskelle. Keskityimme niin ampumiseen, ettei kukaan huomannut Golovkinin haavoittumista, sitä ei huomannut Golovkin itsekään.

Ammusten syöttäjältä E. K. Bulahhovilta sirpaleet murskasivat käden. Hänelle ehdotettiin välitöntä evakuoitumista tulilinjasta, jonka päällä räiskyi tinaukkonen. Yksikätisenä hän oli lisäksi meille huono apumies. Bulahhov kieltäytyi poistumasta ja jatkoi työtään terveellä kädellä.

... Ampuma-aseman valmistelun aikana rivistä putosi V. V. Panjagin. Konekiväärin sarja lävisti hänen rintansa ja vatsansa, kun hän maaten kaivoi lunta. Hän oli vielä hengissä, mutta toivottomassa tilassa. Halusimme asettaa hänet suksille ja evakuoida omien luokse.

- Ö,,lkää viekö minua mihinkään, - reilu toverimme vastusti meitä  oe älkää menettäkö aikaa... Ampukaa käärmeitä tarkasti!...

Ja ne olivat hänen viimeiset sanansa. Veimme hänet lääkintäpisteeseen, jossa hän kuoli.
... Valkosuomalaiset ampuivat joka päivä meitä kohti satoja ammuksia ja kranaatteja sekä tuhansia luoteja. Mutta tekivätpä viholliset mitä tahansa, he eivät kyenneet pysäyttämään taistelutyötämme.
Meidät pystyi pysäyttämään vain kuolema eikä mikään muu, sillä me olimme täynnä sammumatonta vihaa vihollista kohtaan ja rajatonta rakkautta omaa suurta Kotimaatamme, bolsevistista puoluetta ja rakasta Stalinia kohtaan!

Nuo yksinkertaiset, yhden paljoista valkosuomalaisten vastaisen taistelun sankareista kertomat rivit osoittavat, miten uhrautuvasti neuvostoihmiset täyttivät pyhän velvollisuutensa omaa maataan ja omaa sotilasvalaansa kohtaan. Kaikkein vaikeimmissa ja toivottomilta vaikuttavissa tilanteissa Kotimaamme pojat löysivät ratkaisun eivätkä menettäneet malttiaan, vaan taistelivat vihollista vastaan voittoon saakka.

Vuoden 1940 ankara talvi, jollaista ei ole ollut sataan vuoteen, kattoi paksulla jäällä koko Suomenlahden. Näytti siltä, että Punalippuiselta Itämerenlaivastolta oli viety mahdollisuus osallistua taistelutoimiin. Mutta Itämeren laivaston sotilaat eivät seisseet toimetta. Yhdessä Puna-armeijan kanssa he pieksivät valkosuomalaisia ja murskasivat näiden linnoituksia.

Merisotien historia ei tuntenut vielä tapausta, jossa sukellusveneet olisivat uskaltaneet toimia niin vaikeissa jääolosuhteissa. Neuvostosukellusveneet suorittivat jatkuvia taistelutoimia katkaisten vihollisen yhteyksiä ja estäen valkosuomalaisten varustamista aseilla ja ampumatarvikkeilla.

Nyt taistelukunniamerkin saanut sukellusvene žS-1Å" sattui saariston rikkomaa vihamielistä rannikkoa pitkin tukikohtaansa palatessaan vaikeisiin jääolosuhteisiin. Sinä hetkenä, kun se kulki kahden solmun nopeudella kaikkein vaarallisimman paikan läpi, sen kimppuun hyökkäsi kaksi suomalaista lentokonetta. Vihollinen erehtyi ankarasti. Sukellusvene avasi pienikaliiperisilla tykeillään tulen vihamielisiä lentokoneita vastaan. Heti ensimmäisellä yhteislaukauksella ammuttiin yksi vihollisen lentokone alas. Toinen pakeni nopeasti.

Suurenmoista sankarillisuutta osoitti sukellusveneen žÖ...Ā tÖ...Ā”-311Å" miehistö toveri VerÖ...Ā”inin johdolla, joka on nyt Neuvostoliiton Sankari. Taistelutehtävän menestyksekkään suorittamisen jälkeen tuo sukellusvene kulki jään alla 35 kilometriä.

Neuvostoliiton Sankarin ja SNTL:n Korkeimman neuvoston edustajan toveri Konjajevin johtama sukellusvene žÖ...Ā tÖ...Ā”-324Å" tuli taistelutehtävän suorittamisen jälkeen Pohjanlahdelta tukikohtaansa kulkien jään alla sokkona noin 45 kilometriä.

Meidän merilentäjämme osoittivat sodanjohdon taistelutehtävien suorittamisessa poikkeuksellista miehekkyyttä. Udussa, pilvien ollessa matalalla ja lumimyrskyssä lentäjät nousivat ilmaan, hävittivät vihollisen linnoitettuja alueita, rannikkopattereita, satamia ja ase- ja ampumatarvikekuljetuksia, esittäen rohkeuden, kylmäverisyyden ja taistelutaidon esikuvia.

Lentäjä Krohhalevin yllä ollut turkismantteli alkoi kerran taistelutehtävää suoritettaessa palaa. Sietämätöntä tuskaa tuntien ja savuun tukehtuen Krohhalev jatkoi lentoa. Koneen ohjaamisesta luopumatta hän repi pala palalta yltään palavat vaatteet, jäi alusvaatteisilleen ja suoritettuaan uhrautuvasti paukkuvassa pakkasessa sodanjohdon antaman tehtävän hän palasi onnellisesti omaan tukikohtaansa. Toveri Krohhaleville on myönnetty Neuvostoliiton Sankarin arvo.

Lentäjä Gubanov, nyt Neuvostoliiton Sankari, vei yksikkönsä 2-3 kertaa päivässä taisteluun. Joka ilmalla hän hävitti taitavasti vihollisia, lensi vihollisen ilmatorjuntapattereiden kohdalla laskeutuen 50 metrin korkeudelle ja ampuen lyhyeltä etäisyydeltä patterin miehistöä. Eräänä kylmimmistä ja utuisimmista päivistä hän kykeni löytämään ja upottamaan vihollisen jäänmurtajan, joka, valiten tahallaan lentämiseen sopimattoman ilman, aikoi kuljettaa ampumatarvikkeita valkosuomalaiselle patterille.

Tuon neuvostokansan oman Kotimaansa turvallisuuden puolesta käymän sankarillisen taistelun historiaa ei ole vielä kirjoitettu. Vielä paljon kirjoja kirjoitetaan ja lauluja luodaan meidän jalkaväensotilaidemme, lentäjiemme, punalaivastolaisten, panssarimiesten, pioneerien, hiihtojoukkojen ja kaikkien Puna-armeijan ja Meri-Sotalaivaston soturien sankariteoista. Ne sankariteot jäävät aina meille kaikille miehekkyyden ja rohkeuden pyhäksi esikuvaksi, Kotimaan, bolsevistisen puolueen ja suuren Stalinin palvelemisen esikuvaksi.

Valkosuomalaiset, jotka taas kerran olivat tunteneet nahoissaan neuvostoaseen voiman, pyysivät rauhaa ehdoilla millä hyvänsä. Neuvostohallitus, ollen täysin tietoinen voimistaan, solmi jalomielisesti rauhansopimuksen sen jälkeen, kun oli varmistanut Leninin kaupungin ja luoteisrajojen turvallisuuden.

Vuoden 1940 maaliskuun 12. päivän rauhansopimus asetti Suomelle ja Neuvostoliitolle molemminpuolisen velvollisuuden pitää toiselle osapuolelle luovutettavissa kaupungeissa ja asutuskeskuksissa ehjinä ja kunnossa puolustus- ja talousrakennelmat, omaisuuden, tuotantolaitosten laitteistot jne.

Mutta tässäkin valkosuomalaiset jäivät ikuiselle valheelliselle ja petturimaiselle politiikalleen uskollisiksi. Puna-armeijalaiset, jotka ensimmäisinä päivinä rauhan solmimisen jälkeen saapuivat Hankoniemelle, näkivät, millaisella järjettömällä barbaariudella valkosuomalaiset olivat tuhonneet satamalaitteet ja -rakennukset, talot ja villat ja repineet kadun päällysteet irti. Å"PravdaÅ" kertoi 7. toukokuuta 1940 millaisessa kaoottisessa kunnossa tehtaat ja tuotantolaitokset olivat alueella, joka siirtyi SNTL:n haltuun.

Suojeluskuntalaiset hävittivät omaisuuden, joka tuli luovuttaa SNT Liitolle. Ryöstäjät ja tuholaiset yrittivät harvinaisella tarmokkuudella tuhota yritykset, toivoen, että heidän onnistuu panna kaikki tykistön tulen ja ilmapommitusten tiliin.

Ryöstäjät olivat kuitenkin toimineet huolimattomasti. Esimerkiksi Käkisalmessa löydettiin selluloositehtaan osastoilta jopa puoli tonnia dynamiittitankoja, joka suomalaiset olivat asettaneet tehtaan räjäyttämiseksi.

Suomalaisten loikkarien kertoman mukaan heti rauhan solmimisen jälkeen olivat alkaneet toimia erityiset suojeluskuntalaisten joukkiot, jotka hävittivät tehtaiden laitteistoja ja räjäyttivät asuintaloja.
Ja tuo tapahtui samaan aikaan, kun Puna-armeijan johto, joka luovutti suomalaisille Petsamon, täytti täydellisesti sopimusvelvollisuutensa laittaen kaiken esimerkilliseen kuntoon, käskien jopa korjata rikkoutuneet ikkunaruudut, pyyhkiä kadut jne.

Samana päivänä murskattu Suomi yritti liittyä žsotilaalliseen ja puolustusliittoonÅ" SNTL:a vastaan yhdessä Ruotsin ja Norjan kanssa, joista valkosuomalaisia vastaan käydyn taistelun aikana oli vastaamme tullut paljon žvapaaehtoistenÅ" joukkoja. Norjan ja Ruotsin kansat, tuntien mielipahaa tuosta hallitsijoittensa seikkailusuunnitelmasta, nostivat myrskyisän protestiaallon tuollaista žtulella leikkimistäÅ" vastaan.

Neuvostoliiton varma ja ehdoton kanta pakotti tuon bandiittimaisen suunnitelman aloitteentekijät luopumaan siitä. Valkosuomalainen kopla ei kuitenkaan luopunut aikeistaan ja jatkoi salaa uuden hyökkäyksen valmistelemista SNTL:a vastaan.

Maan sisällä kertautui raaÖ,Ā“an terrorin ja omavaltaisuuksien bakkanaali, jollainen on Suomen kansalle tuttu jo sisällissodan ajoista. Pyövelit heittivät vankilaan kaikki, joita vähänkin epäiltiin sympatiosta Neuvostoliittoa ja Venäjän kansaa kohtaan. Teloitukset ja kiduttamiset saivat valkoisessa Suomessa taaskin joukkomitat. Hädän ja kurjuuden pihdit ovat tuossa pienessä maassa äärimmilleen kiristetyt. Työtätekevät joukot, joita niiden pyövelit ovat viimeistä mahdollisuutta käyttäen pakottaneet köyryyn, joutuvat nyt maksamaan ostettavien hallitsijoidensa seikkailuista ja kantamaan olkapäillään menneen sodan kuormaa sekä kuumeisen uuteen sotaan valmistautumisen taakkaa.

Nälkä ja taudit vallitsevat Suomen kylissä ja kaupungeissa. Ennenkuulumattomat verot kuristavat talonpoikia. Väestön hirveää tilaa ei pysty peittelemään edes suomalainen lehdistö. Ja julmasta terrorista huolimatta useilla valkoisen Suomen paikkakunnilla puhkeaa työläisten lakkoja, nälkäkapinoita ja levottomuuksia.

Täysin ennenkuulumattoman ivailun kohteeksi ovat valkosuomalaiset hallitsijat antaneet jääda Karjalaisten talonpoikien, työläisten ja palvelusväen, jotka ajettiin väkivaltaisesti kotiseudultaan pois.
Puoli miljoonaa siirtolaista kiertelee ympäri Suomea ilman kattoa pään päällä ja kärsii ivalua. Asuintiloiksi heille on annettu navettoja, vajoja ja saunoja samaan aikaan kun 2117 noille siirtolaisille tarkoitettua taloa mätänee purettuina Vaasan satamassa. Navettatiloista kysytään siirtolaisilta kolminkertaista hintaa ja isännät käyttävät siirtolaisia hyväkseen kuin orjia.

Suomea hallitsevat pyövelit tehostavat joka päivä Neuvostoliitolle vihamielistä politiikkaansa. He rakentavat uusia linnoituslaitteita saksalaisten avulla. He kiihottavat kansaa Puna-armeijaa vastaan, Punalaivastoa vastaan, neuvostokansaa vastaan. He tukevat neuvostovastaisia fasistisia järjestöjä ja houkuttelevat neuvostovastaiseen työhön pappeja ja kirkonmiehiä. Suomessa on kirkko oikeastaan muuttunut pääesikunnan osastoksi taistelussa SNTL:a vastaan.

Tähän mennessä Suomessa on julkaistu jopa 50 erilaista Neuvostoliittoa vastaan suunnattua kirjaa.
Ja heti kun saksalaiset fasistit aloittivat rikollisen sodan kansaamme vastaan, heti kun mellastava lurjus Hitler lähetti synkät joukkonsa Kotimaamme rajoille, nosti ostettava valkosuomalainen käärme käärmeenpäänsä ja yrittää uudelleen purra maamme rajoja.

Se on unohtanut, tuo rupinen käärme, meidän haupitsiemme ja pommiemme voiman. Se on unohtanut neuvostoaseiden murskaavan mahdin. Se on unohtanut, että venäläinen ihminen osaa sotia, rakastaa sotimista, on aina valmis antamaan viholliselle murskaavan iskun. Neuvostopatriootit tulevat tästä lähtien kaikilla taistelurintamilla iskemään vihollista armotta voimakkain stalinistisin yhteislaukauksin. He heittävät sitä vastaan koko neuvostokansan kauhean voiman ja mahtavan tekniikan, jonka sosialistinen maa on luonut stalinististen viisivuotiskausien vuosina.

Halpamaiset käärmeet matelevat maamme kimppuun. Ei hätää. Meidän taistelumme on oikeudenmukainen. Vihollinen murskataan. Voitto kuuluu meille!

Vastaava toimittaja: V. Reiman. Tekninen toimittaja: H. TÖĀµnisson. Annettu ladottavaksi: 3. heinäkuuta 1941. Annettu painettavaksi: 4. heinäkuuta 1941. Paperin formaatti 70X108 cm. Painoarkissa 26,62 tuhatta kirjaintilaa. Painoarkkeja 2. Tekijän laskennallisia arkkeja 1,12. Kirjapainon tilausn:o 1874. Painos 15.000 kpl. M B-7555. Valtiollinen kustantamo Poliittinen kirjallisuus, Tallinna 1941. Kirjapaino žÖÅ"hiseluÅ". Tallinna, Pikk-katu 42.( http://pronssisoturi.blogspot.com/)

« Viimeksi muokattu: Marraskuu 14, 2008, 09:08:32 ap kirjoittanut Ylläpito »

VD.com

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3688
ERKON SODAT
« Vastaus #4 : Lokakuu 17, 2008, 06:32:43 ap »



ERKON SODAT
 
Eljas Erkko on toiminnallaan myötävaikuttanut ainakin seuraavien aseellisten konfliktien ja kansanmurhien syntyyn*:
 
1. Tallinnan lähetystösihteerinä 1924 Erkko laittoi alulle Leningradin piirityksen ehdottamalla, että Suomi ja Viro sulkevat Suomenlahden. Vastauksena Erkolle Neuvostoliitto vapautti Karjalankannaksen suojavyöhykkeeksi Leningradille ja liitti Viron itseensä. Sadattuhannet maksoivat hengellään.
 
2. Helsingin Sanomien päätoimittajana 1927 oe38 Erkko teki lehdestään maailman neuvostovastaisimman ja natsimielisimmän julkaisun. Hitler-myönteisiksi suggeroidut suomalaiset oli helppo saada natsien liittolaisiksi piirittämään Leningradia. Miljoonat leningradilaiset maksoivat hengellään ja sadattuhannet suomalaiset kaatuivat Hitlerin puolesta.
 
3. Ulkoministerinä 1938 oe39 Erkko pani Stalinia halvalla eikä ottanut rauhanneuvottelija Boris Jartsevia vastaan. Erkko evästi Moskovaan lähtenyttä J. K. Paasikiveä: ĀUnohda, että Venäjä on suurvalta.Ā Vastauksena Erkolle Stalin hyökkäsi. Sadat tuhannet maksoivat tästä hengellään. Paasikivi risti talvisodan ĀErkon sodaksiĀ. Paasikivi kirjoitti Erkolle: ĀMinun vakaumukÖ,Ā­seni mukaan olet Sinä entisenä ulkoÖ,Ā­ministerinä ensi sijassa edesvastuussa siitä hirvittävästä onnettomuudesta, jossa isänmaamme ja valtakuntamme nyt on. Poliittisen arvostelukyvyn, riitÖ,Ā­tävän kokemuksen sekä perusteelliÖ,Ā­sempien tietojen puute ovat suuria viÖ,Ā­kojasi ja se on maamme tähän vienyt.Ā
 
4. Suojatyöpaikassaan Tukholman lähetystössä 1939 oe40 Erkko ei osoittanut katumusta. Erkon aloittama talvisota sai Hitlerin vakuuttuneeksi siitä, että Saksa voi voittaa Neuvostoliiton. Ilman Erkkoa ei olisi siis ollut toista maailmansotaakaan. Miljoonat ja taas miljoonat maksoivat hengellään.
 
5. Sotavankitoimiston päällikkönä 1941 oe42 Erkko murhautti tuhansia neuvostolaisia sotavankeja näännyttämällä nälkään, ampumalla tai luovuttamalla edelleen Saksan natseille murhattaviksi. Tuhannet sotavangit kuolivat tietämättöminä siitä, että he olivat Erkon sodan uhreja.
 
6. Erkko on jatkanut sotaansa kuolemansa jälkeenkin. Erkon sodista puhuminen on kiellettyä Helsingin Sanomien täsmäiskun uhalla. Tutkijat eivät saa koskea Erkon arkistoihin. Erkko lietsoo hysteeristä venäläisvastaista rintamaa, ylenkatsoo Suomen kansaa sekä vaatii Suomea Naton jäseneksi ja presidentti-instituutiota lakkautettavaksi. HS:n pääkirjoitustoimitus on Erkon sodan viimeinen linnake, niin kuin Kuurinmaan natsimotti oli fasismin viimeinen linnake.
 
 
*Luettelossa ei ole mainittu sotia, joihin Erkko myötävaikutti ennen vuotta 1924.
Lähde:
http://pronssisoturi.blogspot.com/search?updated-min=2008-01-01T00%3A00%3A00-08%3A00&updated-max=2009-01-01T00%3A00%3A00-08%3A00&max-results=50


VD.com

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3688
Tutkimus punaorvoista.
« Vastaus #5 : Marraskuu 08, 2008, 01:07:28 ip »
TA-ARVIO: Tutkimus punaorvoista.

Punaorvoista ja punaleskistä tamperelainen filosofian tohtori Mervi Kaarninen on tehnyt tutkimuksen Punaorvot 1918, jossa hän kuvaa miten vuoden 1918 sisällissota oli myös lasten sotaa ja millä tavoin Suomessa suhtauduttiin orpoihin ja heidän äiteihinsä sekä miten heidän huoltonsa järjestettiin.

ĀAuttakaa, hätä on hirvittäväĀ, otsikoi Kotimaa-lehti 23.4.1918 punaorpojen tilannetta Helsingissä. Siitä alkoi yksityisten hyväntekeväisyysjärjestöjen avustustyö.

Suhde orpoihin ja heidän äiteihinsä oli kuitenkin kaksijakoinen: lapset jaettiin kahteen ryhmään: punaisten ja valkoisten lapsiin, sankarien ja kapinallisten lapsiin. Valkoiset ja valtiovalta suhtautuivat orpoihin eri tavoin. Valkoisten orvot ja heidän äitinsä pääsivät valtion eläkelain suojiin ja saivat kohtuullisen avustuksen ja eläkkeen, mutta punaorvot ja -lesket jätettiin kunnallisen köyhäinhoidon avustusten varaan ja joskus jopa ilman minkäänlaista avustusta.

Punaleskiä syyllistettiin huonoiksi äideiksi, mistä Kaarninen lainaa Köyhäinhoitolehdessä syksyllä 1918 julkaistua kirjoitusta: ĀVielä on suuri vaara punaisten naisissa. He ovat osoittautuneet kauhistuttaviksi hirviöiksi ja pedoiksi. He ovat olleet kamaloita ilmiantajia ja murhiin yllyttäjiä. - - Yhteiskunnan ehdoton velvollisuus tästä lähtien on oleva, etteivät tällaiset hirviöt saa enää lapsia kasvattaa--.Ā

Sillä perusteella alkoi "operaatio Pohjanmaa", jonka mukaan "lapsia haluttiin lähettää vakavamielisiin, maataviljeleviin herännäisperheisiin eli seuduille. jossa olisi sosiaaliviranomaisten näkemysten mukaan parhaimmat edellytykset Āvakavaan ja hyvään kasvatukseenĀ.

Kaarninen lainaa myös Martta Salmelan (myöhemmin sosialidemokraattien kansanedustaja Salmela-Järvinen) kuvausta miten hän, kun mies oli vankileirillä ja kotona kolme lasta, kierteli toukokuussa 1918 Helsingin ympäristössä ostamassa ruokaa ja meni sitten Helsingin kaupunkilähetyksen avustusten jakotilaisuuteen, jossa sai kuulla, Āpappi kaikesta päätellenĀ, puheen, jossa Āhän antoi meidän ymmärtää, kuinka raadollisia ja syntisiä olemme ja kuinka arvottomia edes tämän maailman ilmaa hengittämäänĀ.

Vasta kun Salmela oli kääntynyt hädässään suoraan kirkkoherra Hurmerinnan puoleen ja saanut vaivoin sanotuksi, että Āapua on tultava pian, muuten saadaan joku lähettää korjaamaan ruumiitaĀ, niin diakonissa toi avustuksena 25 markkaa.

Paljon on punaleskien ja -orpojen pitänyt kestää, että he näissä epäinhimillisissä oloissa jaksoivat elää ja uskoa, että heille kuuluu myös yhteiskunnan apu, huolto ja arvostus.

Kaarninen on tutkinut erityisesti neljän tamperelaisen punaorpoperheen vaiheita vuonna 1918 ja sen jälkeen 1930-luvulle asti. Hän selostaa Koivun ja Harjun perheen tilannetta, heidän perheisiinsä oli jäänyt kaksi alaikäistä lasta, Granlundin perhettä, joka oli kuusilapsinen ja Laakson perhettä, jossa oli kahdeksan alaikäistä lasta. ....

KALLE KUITTINEN

Arvio kirjasta Mervi Kaarninen: Punaorvot 1918. Minerva Kustannus Oy 2008, 176 sivua.

Lue lisää Tiedonantajasta nro 40 / 31.10.2008