Työmarkkinajärjestöt pitävät tärkeänä, että sopimusratkaisut tukevat suotuisaa talouden, työllisyyden, kilpailukyvyn ja ostovoiman kehitystä. Sopimuspolitiikkaa kehitettäessä on tärkeää löytää ratkaisuja, joilla luodaan edellytyksiä tuottavuuden ja työelämän tasapainoiseksi kehittämiseksi. Työmarkkinajärjestöt ovat valmiita myötävaikuttamaan näiden tavoitteiden toteuttamiseksi.Selväähän on että tavallinen työtekijä kärsii herrojen käsilleen menneestä finanssikokeilusta. Työtätekevän on lähes mahdoton pakoilla kulutusyhteiskuntaa.
RuokaKaupat nostavat hintoja surutta, näin kasvukäyrät osoittavat väkisinkin ylöspäin.
SähköSe mikä sähköherrat osakkeissa, obligaatiossa menettää, korjataan menetys korottamalla sähkön hintaa.
KorotSeuraavat pienellä viiveellä maailmanmarkkinatilannetta.
VuokraSe mikä myymättömistä asunnoista tulee takkiin, maksatetaan vuokralaisilla.
Unohtamatta valtiollisia velvollisuuksia, kuten veroja.
SAK:n hiljaiselo muistuttaa vakavaa invaliditeettia puhekyvyn menettäminen.Työntekijöille annetaan aluksi mahdollisuus tehdä pidempää työpäivää pitääkseen taloutensa tasapainossa, muutaman vuoden jälkeen revityskokeilu lätkitään työehtosopimuksiin normaaliksi käytännöksi. Kaikki tapahtuu yhteisen edunnimessä herrojen edun, työntekijät siirretään asumaan työpaikoille (huomioiden järjetön työpäivän pituus) palkkaus: kädestä suuhun, palkka riittää nipin napin ruokaan. Suomen talouskasvudynamiikkaa parhaimmillaan, jossa liitotkin ovat mukana täysin rinnoin.
Liitoille riittää hyvät jäsenmaksut, muuten työntekijät voidaan jättää heitteille. On kuitenkin väärin kuvitella jäsenmäärän säilyvän liitossa / liitoissa ennallaan, pelkästään paskaa syöttämällä työntekijöille. Mikä yleisti on liiton / liittojen funktio? Rahankeruulaitos? Liittojen nykytoiminta viitaa muuhun kuin työntekijän edunvalvontaan, enemmänkin toimintaa työnantajan sanelukoneena kertoa työnantajan ajatuksia, mitä nyt tehdään.
Pelkkää skeidaa on syötetty Suomalaisille lähes aina.Nykypäivästä hyvänä esimerkkinä sotaveteraanit, joita on Suomessa 70 000, heiltä poistetaan 35mil ensivuonna (2009) esim. kuntoutuksesta. Samalla mietitään Hornetteihin ohjuksia, hinta yli 1000 miljoonaa euroa. Eläkeläiset on täysin unohdettu, samalla kodittomat, työttömät sekä muut yhteiskunnan rattaisiin joutuneet, kuten “90 luvun maksajat.
Ahneilta apinoilta on unohtunut pikkuinen seikka.Työtätekevät muodostavat kokonaisuudessaan lähes kuluttavan väestön.
Suomen ylimitoitetut kauppakeskukset ovat pikapuoleen suoraan sanottuna kusessa, työtätekevän palkka ei nouse, ja samalla perus-elämisen kustannukset karkaavat käsistä.
Kuka sitten tippuu ensimmäisenä kelkasta, tehdäänpä pieni arvailu.
Kauppakeskuksista luulisi ensiksi tippuvan Veljekset&Keskisen, keskelle metsää on vaikea saada haalittua 30 000 henkeä vuorokaudessa ostamaan muovimukeja.
Seuraavaksi tärähtää Keskolla, käyrät ovat jo laskussa.
Sukari ottaa nenilleen Ideaparkkeineen, kuin ihmisillä ei juurikaan ole ideoita rahatta persaukiselle ideaa= tulppa duunarin holeen, suusta työnnetty eväs pysyy sisällä koko työpäivän.
Kauppojen aukioloaikojen vapauduttua kolisee Tukolla, suuremmat kaupat syövät pienemmät. Mielenkiintoista on seurata Tradekan liikkeitä. Valtaosa Tukon työmäärästä tulee Tradekan tilauksista, Tradeka on aikaisemminkin ollut, ja mennyt Tukolta.
Päivittäistavarakauppaa hallitsee SOK suvereenisti, S-ryhmän pankkitoimintaa unohtamatta, joka kasvaa kasvamistaan laman myötä. "kilpailu on vapaata, kuin myös demokraattinen kauppapaikkojen jako"
Toivoa voi toivoa mutta, soriKataisen toivotalkoot , Kataisen toivotalkoot voi suoralta kädeltä luokitella "suuremmanluokan paskanjauhannaksi". Historiaa tutkimalla voi sanoa poliitikon valehtelevan aina kuin suu liikkuu. TJ
("Tältä voi tulevaisuudessa näyttää eduskunnan ja SAK.n yhdistetty suunittelutoimikunta")

(kuva Tieteen kuvalehti, kuva ei liity juttuun)