|
VD.com
|
 |
« : Joulukuu 13, 2006, 10:09:59 » |
|
Helsingin kauppatorilla rikottiin ryhmäkaraoken maailmanennätys kun yli 80 000 suomalaista lauloi Lordin kappaleen Hard Rock Hallelujah. Karaoken maailmanennätys rikottiin, Guinness World Recordssiin maailmanennätys merkinnät, hyvä Suomi. Media ohjasi ihmisten katseet hetkeksi toisaalle arjesta ja totuudesta ennen seuraavaa illuusiota. Miltä olisi kuulunut uutinen. Talvi koettelee kodittomia¦ Suomen kodittomia koetteli ennätyskova pakkanen, jopa 20 asteen pureva pakkanen tunkeutui monen kodittoman pahvilaatikosta sisään surmaten heistä toistakymmentä, luvut tulevat nousemaan huomisen kolmenkymenasteen johdosta. Suomessa on noin 30 000 tuhatta koditonta, joista valtaosa Helsingin alueella. Asunnottomista myönnetään vain murto osa todellisiin lukuihin nähden. Valtio ei kuitenkaan ole vuosikausiin tehnyt asioiden korjaamiseksi mitään(fiktio). Huono uutinen ei myyvä, tai että työttömyysluvuista on harkitusti luotu vääristynyt kuvitteellisuus kuva, Suomen työttömiä on monikertainen määrä ilmoitettuun lukuun nähden. Kohta suurin osa suomalaista laulaa Hard Rock Hallelujaa leivättömän pöydän ääressä. Osa syy työttömyyteen on halpatyövoiman käyttö joka osaltaan syrjäyttää suomalaisia työntekijöitä. Myös Kiina-ilmiö on termi, joka työntää Suomea ahdinkoon. Tapetilla on ollut myös työttömyys ja työvoimapula, siis yhtä aikaa -vai tekisikö ihmiset töitä jos siitä maksettaisi palkkaakin.
Mediaa ei juurikaan todellisuus asiat kiinnosta, ennemminkin vastustaa kuin pureutuu koko voimallaan asian ytimeen. Työttömiä ja eläkeläisiä tärkeäpää on medialle seurata yhden miehen epätoivoista pakomatkaa Suomen virkakoneisto kintereillä otsikolla oli väärin sijoittaa kuin kirjoittaa veteraanien, eläkeläisten ja virkakoneiston rattaisiin joutuneiden ihmisten kohtaloista. Liberaalinen yhteiskunta on rakennettu rahan ja vallan ympärille, toimeentulosta kamppailevalle ei apua tipu, köyhälle paikkaa ei ole mutta media vaikenee
Media ohjaa kontrolloidusti ihmisten katseita totuudesta, urheilu on median suosikki. Ihmisille pumpataan tietoutta jääkiekosta, potkupallosta, F 1 ajoista, rikkaiden elämästä ja kaikesta muusta paitsi todellisesta elämästä ns. arjesta esim. eläkeläisen arkipäivä, kuinka elän ja maksan laskut pienestä eläkkeestä, onko koiramakkaran syönti terveellistä? Kuinka selviän kuukauden 20 eurolla. Tärkeäähän on seurata paljonko USA:n doupattu ravi hevosen näköinen pikajuoksija pinkoo satasen, tieto 0,001/ s alituksesta ei hyödytä kenkään elämää. Median joukkohypnoosin tarkoitus on manipuloida ihmiset tarvitsemaan sellaista mitä he eivät tarvitse, sama on tietoisuuden suhteen.
Totuushan on että rikkaat omistavat median, näin myös hiljaisesti sanelevat raamit asiasisällöille. Yhtiöiden toimista ei puhuta, vaikka peli olisi kuinka likaista. Päätoimittaja päättää lehden sisällöstä, harvempi uskaltaa soraääniä ilmoille laskea vaikka joku toimittaja olisikin herkullisessa jutussa kiinni niin suut suljetaan.
Median omistaa loppujen lopuksi pieni joukko isokenkäisiä, osakesalkkujen moninaisuutta on vaikea arvailla, suorien, toisien ja kolmansien osapuolien omistajuuksia ja niin edespäin. Rahan ja vallan yhteistyö pelaa loistavasti. Isokenkäiset omistavat koko Suomen, pitävät omistamallaan medialla kansan hiljaa syöttämällä epäolennaista tietoutta kansalle onpahan jotain puhuttavaa
Medialla on suunnaton voima kuin kirkolla aikanaan ohjailla kansaa suuntaan jos toiseen hyvään ja pahaan. Duunarille arki valkenee yleensä tilipäivänä laskujen maksun yhteydessä muuten seurataan SM-liigan pistepörssiä onpahan töissä puhuttavaa. Kuvitteellisuusmaailmassa on hyvä elää jos todellisuutta ei halua nähdä. Äänestämäänkään ei vaivauduta jos vaikka TV- suoltaa F1 ajoa se on tärkeämpää vai onko?
Valta media on hiljaa, mutta halutessaan se voi myös muuttaa asioita nopeassa tempossa. Mutta paljon pitää tapahtua ennen tietohanojen aukeamista, media voi aukaista silmät kuin myös sulkea ne, nyt voidaan miettiä kumpaa tehdään .Tärkeää on kuluttaminen ei selviytyminen normaali elämässä T:Ylläpito
|