Vuoden 2007-08 aikana nousee lukusia megaluokan keskusvarastoja Uudellemaalle. Uusien varastojen tiheydestä ja suuruudesta johtuen työvoiman saaminen tulee olemaan ongelma. Varastojen käynnistykset vaativat osaavaa henkilökuntaa massoittain. Uusien megavarastojen läheisyyteen jäävät "jo olemassa olevat varastot", ovat väistämättä työvoiman rekrytoinnin suhteen vaaravyöhykkeellä. On selvää että kaikille palatseille ei henkilökuntaa riitä. Jää nähtäväksi miten olemassa olevat tuotantolaitokset aikovat pitää henkilökuntansa itsellään. Työntekijä näkökulmasta tilanne on positiivinen, kilpailu tuo kysyntää osaajista. Entinen vuorotyö saattaa vaihtua päivävuoroksi ja tuntipalkkaankin saattaa tulla pieniä korotuksia muine etuisuuksineen. Fiksuimmat yritykset ovatkin jo varmasti miettineet tulevaa tilannetta, esimerkiksi korjaamalla käsityksiään "henkilöstöpolitiikastaan". Varastotyönteko tulee olemaan merkittävä työllistäjä Suomessa. T:varastoduunarit.com ylläpito
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Tässä muutamia tulokkaitaUusi alue nimeltään Focus"Focuksesta tulee kansainväliset mitat täyttävä yrityspuisto, joka sijaitsee Helsinki-Vantaan-lentokentän pohjoispuolella ja tulevan Kehä IV:n varrella. Yli 10 neliökilometrin laajuinen alue tarjoaa erinomaisia mahdollisuuksia liiketoimintaan ja synnyttää tuhansia työpaikkoja. Tuusulan-väylän ja Kulomäentien kainaloon, tulevan Kehä IV:n varteen, Tuusulan-väylän molemmille puolille sijoittuva Focus mahdollistaa erilaisten tuotannollisten ja kaupallisten liiketoimintakonseptien toteuttamisen. Toimintojen välinen synergia on tärkeä menestystekijä. Tilaa ja mahdollisuuksia kaikkien tarpeisiin. Focus tarjoaa tilaa vaativien toimintojen sijoittumiseksi alueelle: logistiikkaa, konekauppaa, laitteiden kokoamista, näyttelytoimintaa ja erikoisliikkeitä Tuusulan-väylän varteen. Tuusulan-väylän itäpuolelle kehittynyt Jusslan alue on jo nyt merkittävä pakaste- ja elintarvikelogistiikan keskittymä. Tuusulan-väylän länsipuolella sijaitsee Sammonmäen yritysalue, jossa toimii Lemminkäinen Oyj. Lisäksi Focus täydentää Vantaan Aviapolis-aluetta".
Lähde: Focus Tuusula http://www.tuusula.fi/web/focus/-------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Keravan sijainti ihanteellinen Vuosaaren sisäsataman logistiikkakeskukselle"Keravalle suunnitellaan Vuosaaren sataman sisäsatamaa eli logistiikkakeskusta, josta tavaravirrat kulkevat muualle Suomeen tai ulkomaille. Kerava on rautatieliikenteen ja maantieliikenteen yhtymäkohta, josta on hyvät yhteydet satamaan sekä lentokentälle. Hanke parantaa alueen kaupallisia palveluita, ja uusia työpaikkoja on arvioitu syntyvän satoja. Alustavan aikataulun mukaan logistiikkakeskus aloittaa toimintansa vuoden 2008 lopussa.
Keravan kaupunki ja SRV Yhtiöt Oyj ovat käynnistäneet yhteistyössä Keravalle sijoittuvan Vuosaaren sisäsataman logistiikkakeskuksen suunnittelun. Toimintansa 2008 aloittava Vuosaaren satama tarvitsee erillisen alueen, jossa erilaiset logistiikka- ja huolinta-alan, teollisuuden ja kaupan alan toimijat täydentävät sataman palvelutarjontaa, koska satama-alueelle ei pystytä mahduttamaan kaikkia tarvittavia logistiikkatoimintoja. Satamarata nousee pintaan Keravan eteläosassa, ja koska yli 60 prosenttia satamasta tulevasta tavarasta jaetaan eteenpäin pääkaupunkiseudulle, logistiikkakeskuksen tulee sijaita keskeisellä paikalla ja mahdollisimman lähellä liikenteen yhtymäkohtia.
Suunniteltu logistiikkakeskus sijaitsee Alikeravan eteläosassa Lahden moottoritien, pääradan ja Vuosaaren satamaradan risteyksessä. Logistiikkakeskukselle on varattu Alikeravalta yli sadan hehtaarin alue. "Suunnitteilla on logistiikkaan perustuva uusi työpaikka-alue, jonka liikenne perustuu Vuosaaren sataman tavaravirtoihin ja jonka ympärille on suunniteltu kasvatettavan logistiikka-alan yritystoimintaa sekä kauppa- ja teollisuusyrityksiä. Kerava on rautatieliikenteen ja maantieliikenteen yhtymäkohta, josta tavaravirrat kulkevat muualle Suomeen tai ulkomaille", kertoo Keravan kaupunginjohtaja Rolf Paqvalin. "Logistiikkakeskuksen sijoittuminen Keravalle on järkevää, koska sen alueella on ainutlaatuinen yli 100 hehtaarin laajuinen maaresurssi Vuosaaren satama-radan ja pääradan risteyksessä, Lahden moottoritien varrella, Uudenmaan jakelukuljetusten kannalta katsoen optimaalisessa paikassa", toteaa SRV Yhtiöiden projektikehitysjohtaja Jouko Pöyhönen. "Tämä sijainti ja maankäytön mahdollisuudet yhdistettynä kehiteltyyn liikeideaan muodostavat Keravan Alikeravan eteläosaan tulevaisuudessa merkittävän seudullisen logistiikan keskuksen ja erinomaisen sijoittumispaikan myös teollisuuden ja kaupan alan yrityksille", Paqvalin jatkaa. Logistiikkakeskuksesta on Keravan keskustaan matkaa noin 3 km, Lahden moottoritietä Kehä III:lle noin 10 kilometriä ja Helsingin keskustaan 25 km. Helsinki-Vantaan lentokenttäalueelle on matkaa 15 km ja Vuosaaren satamaan 20 km". Lähde: Keravan kaupunki
http://www.kerava.fi/printpage.asp?page=elinkeinoasiat_ajankohtaista.asp--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
SIPOOSEEN SYNTYMÄSSÄ MITTAVA LOGISTIIKKAKESKITTYMÄ "Sipoon kunnan länsiosaan on suunnitteilla mittava logistiikkakeskittymä. Sipoon kunta sekä rakennusliikkeet Oy Alfred A. Palmberg Ab ja Skanska Talonrakennus Oy yhdessä ovat sopineet yhteistyöstä mittavan logistiikka-alueen kehittämiseksi, markkinoimiseksi ja rakentamiseksi.Logistiikka-alue sijaitsee keskeisten liikenneyhteyksien varrella, Helsinki-Lahti-moottoritien ja uuden Vuosaaren sataman läheisyydessä. Sijainti on ihanteellinen etenkin sataman kautta kulkevien sekä Suomen ja Venäjän välisten tavaravirtojen kannalta. Alueelle mahtuu vähintään 300 000 neliömetriä tiloja tavaroiden kuljetusta, varastointia, tuotantoa, jalostusta tai pakkausta varten. Kehittyvä logistiikka-alue on kaikkiaan yli sadan hehtaarin kokoinen, mikä mahdollistaa myös erittäin suurten logistiikkakeskusten sijoittumisen. Toiminnan mittava maa-aluetarve huomioidaan suunnittelussa. Esimerkiksi tonttimaan hinnoittelu perustuu pinta-alaan eikä rakennusoikeuteen. "Tarkoitus on aloittaa alueen rakennustyöt nopeasti asemakaavoituksen jälkeen, jolloin ensimmäiset toimijat voivat olla alueella vuonna 2008", Sipoon kunnanjohtaja Markku Luoma arvioi. Yhteistyökumppaneiden valintaa kunnanjohtaja Luoma perustelee kokonaisosaamisella: "Palmberg ja Skanska tuovat hankkeeseen omat voimavaransa paitsi alueen rakentamiseen myös suunnitteluun ja markkinointiin. Molemmilla on esimerkiksi lupaavia kontakteja yrityksiin, jotka soveltuisivat alueelle tulevien tilojen käyttäjiksi.""Sipoon logistiikka-alue on toteutettavissa tiiviissä aikataulussa, ja tiloja on mahdollista saada valmiiksi jo parin vuoden kuluttua. Logistiikka-alueen ja Vuosaaren sataman toiminnot tukevat hyvin toisiaan, mikä on yksi syy, miksi Palmberg panostaa alueen kehittämiseen", kertoo johtaja Björn Kivimäki Palmbergilta. "Sijainnin ohella alueen etuna on sen hyvät toteuttamisedellytykset, jotka tarjoavat tuntuvan kustannussäästön useimpiin muihin pääkaupunkiseudun logistiikka-alueisiin nähden", sanoo johtaja Risto Linnankoski Skanskasta". Lähde: Oy Alfred A. Palmberg Ab - Oy
http://www.palmberg.com/news.asp?Section=1924&Item=14092-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
LOGISTIIKKAKESKUS MÄNTSÄLÄÄN"Suomen suurin halpakaupan ketju Tokmanni Oy on useiden eri kuntien kanssa kesän 2006 aikana käymiensä neuvotteluiden sekä sijaintipaikan kilpailuttamisen jälkeen päättänyt sijoittaa uuden logistiikkakeskuksensa Mäntsälään Kapulin alueelle Hanko-Hyvinkää-Mäntsälä-Porvoo “tien varteen aivan uuden Lahden oikoradan tuntumaan. Alueelta on matkaa E4 “tielle (Helsinki-Lahti) noin 1 km. Rakennettavasta logistiikkakeskuksesta tulee valmistuessaan suurin Suomessa yhdellä kerralla rakennettu logistiikkakiinteistö. Rakennuksen pohjapinta-alaksi tulee ensimmäisessä rakennusvaiheessa n. 50.000 m2. Samalle alueelle voidaan toteuttaa lisäksi II-vaiheen rakentamisena pohjapinta-alaltaan 20.000 m2:n lisäosuus, joka voidaan kytkeä kiinni I-vaiheeseen. Ensimmäisen rakennusvaiheen rakentaminen ja suunnittelu toteutetaan siten, että mahdollinen II-vaiheen rakentaminen ja sen tarpeen huomioidaan niin, että II-vaiheen toteuttaminen on mahdollista nopeallakin aikataululla. KVR-rakentamisen kilpailuttaminen keskeisten valtakunnallisten rakennusliikkeiden kesken alkaa välittömästi. Alueella on välittömän rakentamisen mahdollistava kaava. Maatöiden osalta rakentaminen on tarkoitus aloittaa vielä tämän vuoden aikana. Logistiikkakeskus valmistuu Tokmanni Oy:n käyttöön kevään 2008 aikana. Samalla yhtiön nykyiset logistiikkakeskukset Hyvinkäällä (noin 16.000 m2), Kajaanissa (noin 7.000 m2), Kuusankoskella (noin 4.000 m2) ja Tampereella sekä Pirkkalassa (yhteensä noin 10.000 m2) keskitetään Mäntsälään. Samassa yhteydessä Hyvinkäällä sijaitsevat osto-ja hallintotoimet siirtyvät Mäntsälään. Uusi logistiikkakeskus siihen liittyvine Hyvinkään hallintotoimintoineen tulee työllistämään alkuvaiheessa noin 250 työntekijää". Lähde:Tokmanni ajankohtaista
http://tokmanni.fi/Ajankohtaista/logistiikkakeskus_MantsalaanMonia muitakin suurhankketa on toteutamassa lähiaikoina,varastotyöntekijöiden kannalta on hyvä asia että töitä riittää. Töitä on mutta ei omaa työehtosopimusta... "jospa sitten joskus, se omakin olisi"...