"Kodinelektroniikkaketju Markantalo vaatii kaikkia työntekijöitä allekirjoittamaan uuden työsopimuksen, jossa palkka alenee pahimmillaan 40 prosenttia, kertoo Taloussanomat.
Kaikkien Markantalon työntekijöiden on pakko allekirjoittaa uusi työsopimus. Jos työntekijä ei suostu allekirjoittamaan uutta työsopimusta, hän saa potkut.
Uusi työsopimus merkitsee roimaa palkanalennusta. Alennukset vaihtelevat liikekohtaisesti. Palkanalennukset vaihtelevat parista prosentista 40 prosenttiin.
Uusi työsopimus liittyy Markantalon eilen päättyneisiin yt-neuvotteluihin. Neuvottelujen piirissä oli 450 työntekijää. 60 työntekijää saa suoraan potkut.
Pääluottamusmies Ilkka Liettilä sanoo, että työntekijät todennäköisesti riitauttavat sopimuksen. Markantalon uudet työsopimukset ovat loppuviikolla esillä kaupan alan työntekijäjärjestössä PAM:ssa. Liettilä ihmettelee, että kaupan alalla ovat tulossa yleiset palkankorotukset, mutta Markantalossa palkat laskevat.
"Työnantaja on vedonnut tuotannollistaloudellisiin tekijöihin. Palkat alenevat eniten niillä, jotka ovat vanhoja työntekijöitä ja joiden yksiköt eivät tuota kunnolla."
Markantalo kertoi eilen irtisanovansa kaikki MarketMarkantalon-ketjun työntekijät. Markantalo sulkee Euromarketien yhteydessä toimivan ketjun. Siihen kuuluu 12 myymälää. Myymälä sulkeutuu muun muassa Lempäälän Ideaparkissa.
Työntekijöiden keskinäistä yhteydenpitoa ja edunvalvontaa on heikentänyt se, että Markantalosta poistuivat viime marraskuussa henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet ja vuorovaikutteinen Intranet.
Markantalon toimitusjohtaja Irmeli Rytkönen myöntää, että ratkaisu on Suomessa epätavallinen. Hän kuitenkin katsoo, että yt-neuvottelusta selvittiin odotettua paremmin. Neuvottelut koskivat alun perin 120:tä työntekijää.
Rytkösen mukaan ketjun 420 työntekijästä suurin osa on jo hyväksynyt uuden sopimuksen. Noin 30 on kieltäytynyt allekirjoittamasta sitä.
"Jokaiselle tarjottu sopimus on parempi kuin tes edellyttää", Rytkönen sanoo.
Sopimukset ovat myymäläkohtaisia. Rytkösen mukaan leikkaukset ovatkin joissakin myymälöissä räikeämpiä kuin toisissa.
"Tulokset niissä ovat huonommat, ja siten palkkakustannukset ylittävät sen, mitä piste pystyy tuottamaan. Vaihtoehtona on liikkeen lakkauttaminen."
Syksyyn mennessä Markantalo lopettaa kaikki Euromarketien yhteydessä toimivat myymälänsä."
http://www.kaleva.fi/plus/juttu736012_page0.htm