Aika kuunnella taloustieteilijöitä: 'mikä järjestelmässä mättää?'Professori Buzaglo sanoo kaupan epätasapainolla olevan juuret luoton laajennuksessa ja Yhdysvaltain velassa. Richard C. Koo katsoo euroalueen toistavan Japanin virheitä. Marshall Auerback sanoo euroalueen ongelmien johtuvan EMU:sta. Randall Wray kehottaa valmistautumaan seuraavaan kriisiin.
Jorge Buzaglo"On helppoa hämmentyä siitä, mitä tällä hetkellä Euroopan talouksissa oikein tapahtuu" aloittaa Jorge Buzaglo katsauksensa euroalueen kriisisumaan. Buzaglon mukaan media on täysin keskittynyt pintakuohuun, mutta syvät virtaukset ovat luotaamatta.
Huomio keskitetään vain siihen mitä rahoitusmarkkinoilla tapahtuu sekniin kutsuttujen PIIGS -maiden (Portugali, Italia, Irlanti, Kreikka, Espanja) vaikeuksiin so. kuinka PIIGS -maat kykenevät jatkamaan taloutensa rahoittamista.
Pinnan alle katsottaessa huomataan kuitenkin, että euroalueen vaikeudet johtuvat samantapaisesta kauppataseen epätasapainosta kuin Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen kauppa.
Buzaglo sanoo, että Yhdysvaltain ja Kiinan välisen kaupan epätasapainolla on juurensa suunnattoman suuressa luoton laajennuksessa sekä Yhdysvaltain velassa, joka rahoitti laajan tuonnin ja kulutuksen kasvun; Yhdysvallat toi enemmän kuin vei, mikä aiheutti vientialijäämän ja kasvavan ulkomaanvelan. Ulkomaanvelka ei kuitenkaan voi kasvaa loputtomiin; sijoittajat päättävät jossain vaiheessa velan olevan kestämättömän.
Velan kasvun pysäyttää taantuma.Samoin Euroopassa laaja luottolaajennus kasvatti kulutusta PIIGS -maissa mutta kulutus lisäsi tuontia ja vientialijäämää - ja kasvatti Saksan ylijäämää.
Saksa lisäsi ylijäämäänsä tiukalla matalapalkkapolitiikalla ja hillitsemällä kotimaan kysyntää.
Maiden kyky maksaa velkaansa takaisin riippuu Buzaglon mukaan kuitenkin viennistä saatavista tuloista. PIIGS -maiden asema on vaikeampi kuin esimerkiksi kehittyvien tai kehitysmaiden koska ne eivät ole täysin riippumattomia taloudessaan; koska ne kuuluvat Euroopan Unionin ja euroalueen poliittiseen ja taloudelliseen kehykseen. Kriittinen piste ohitetaan kun velan suhde vientituloihin on 2-3.
Euroalueen ongelma on se, että ei ole olemassa mitään sääntöjä siitä, miten ja missä vaiheessa tällaisia kaupan epätasapainon ongelmia hoidetaan; EU:n sisällä on rakenteellinen asenne, ettei tällaista epätasapainon ongelmaa edes ole olemassa, sanoo Buzaglo.
Buzaglo toteaa tylysti, että euroalueella on sokeasti uskottu siihen uusliberalistiseen dogmiin, että markkinat korjaavat itse itsensä. "Uusklassisessa utopiassa kaikki mitä tarvitaan, on vapaat markkinat ja itsekkäät yksilöt. Rahoitusmarkkinoita pidetään lähes jumalaisen kaikkitietävinä ja niiden toimintaan sekaantumista pyhäinhäväistyksenä, josta finanssijumalat rankaisevat. Kaikkia vaarasta varoittavia merkkejä väheksytään tai ne jätetään huomiotta...vielä sittenkin kun markkinat romahtavat. Onko kollektiivinen bipolaarinen psykoosi rationaalista?"
Ongelmat eivät ole talousteorian ongelmia, vaan oikean maailman elävän elämän ongelmia.
Media - ja suuri yleisö median avustamana - liittää ongelmat "kansallisiin piirteisiin" kuten Kreikkalaiset ovat laiskoja, Saksalaiset ovat aina halunneet vallata Euroopan jne, suree Buzaglo. Seurauksena naiivista uskosta yhteisvaluuttaan ja kansainvälisen rahoitustoiminnan sääntelemättömyyteen on sosioekonomisia ongelmia, ja suuria sellaisia.
Buzaglo suosittaa, että aletaan välittömästi kehitellä investointirahastoa, joka investoi Eurooppaan luoden työllisyyttä ja jonka toimintaa Euroopan keskuspankki EKP tukee rahapolitiikalla ja rahakannan laajennuksella. Buzaglon mielestä EKP:n tulisi myös valvoa nykyistä tiukemmin rahoitustoimintaa, myös taatakseen erilaisten rahoitustuotteiden (johdannaiset ja vastaavat) turvallisuuden.
Rahoitusvalvonnan tulisi tiukentaa otettaan ja alkaa tosissaan estää talouspetoksia, rahanpesua, veronkiertoa ja laitonta pääomapakoa, sanoo Buzaglo.
Euroalueen sisällä on monta veroparatiisia, ja myös valtioiden omistajaohjauksessa olevat yritykset hyödyntävät niiden palveluja. Näin raha katoaa kansantaloudesta.
Richard C. Koo Kansainvälisesti tunnettu, Nomura -instituutin ekonomisti Richard C. Koo katsoo euroalueen toistavan Japanin kadotettujen vuosikymmenten virheitä.
Koo sanoo, että merkittävin ero tavallisen taantuman ja kadotetun vuosikymmenen tuottavan taantuman välillä on se, että jälkimmäisessä vaihtoehdossa yksityissektori vähentää velkaantumista voiton
maksimoimisen sijaan: kun velkarahoitettu kupla puhkeaa, sijoitusten ja varallisuuden hinta romahtaa mutta velat jäävät.
Tällöin kotitaloudet vajoavat pinnan alle, jolloin ne selvityäkseen alkavat joko säästää ja/tai lyhentää velkojaan mikä taas vähentää luoton kysyntää josta seuraa aivan omanlaisensa taantuma, tasetaantuma.
Koo sanoo rahapolitiikan olevan ensimmäisen uhrin, kun tapahtuu muutos velkojen minimoimisen suuntaan; rahapolitiikka joka on klassinen hoito taantumissa; ihmiset eivät enää halua lainata lisää rahaa vaikka korko
olisi kuinka alhainen.
Myös luotottajat ovat haluttomia luotottamaan.Kierrossa olevan rahan määrä, rahakanta, joka koostuu mm. pankkitalletuksista, muuttuu koska yksityissektori turvautuu talletuksiinsa maksaakseen velkansa pois.
Vaikka keskuspankki kykenee lisäämään likviditeettiä pankkisysteemin sisällä, sen on silti vaikea estää pankkitalletusten määrän kutistumista; ei ole enää halukkaita lainanottajia ja rahaa ei voida vivuttaa, sanoo Koo.
Yhdysvaltain yksityisesti omistettu keskuspankki Federal Reserve (FED) ja Englannin Pankki (BoE) molemmat yrittivät elvyttää taloutta likviditeetin lisäämisellä, mutta epäonnistuivat täysin; kotitalouksille tarjolla oleva luottotarjonta häiriytyi silti.
Koon mukaan myöskään inflatoiminen ei hyödytä, koska kotitaloudet maksavat velkaansa takaisin vastauksena sijoitusten ja varallisuuden arvon laskuun, ei kuluttajahintojen muutosten takia.
Nollakoroista huolimatta koko talous siirtyy deflationaariseen kierteeseen: kukaan ei ota lainaa eikä kuluta, joten talous menettää jatkuvasti rahaa kierrosta.
Kierre katkeaa vasta, kun yksityissektori on liian köyhää säästääkseen mitään tai kun se on saanut tasekirjansa tasapainoon.
Koo antaa selventävän esimerkin:
Kuvitelkaa talous, jonka tulot ovat 1000 rahaa, ja joka säästää 10 prosenttia.
Kotitalous siis käyttää 900 rahaa ja säästää 100 rahaa. Oppikirjan mukaan rahoitusmarkkinat ottavat kotitalouden säästämät 100 rahaa ja lainaavat sen edelleen. Kun lainaaja käyttää lainaamansa 100 rahaa, kokonaiskulutus on 1000 rahaa (kotitalouden kuluttamat 900 rahaa + 100 rahaa) ja talous pyörii.
Jos kukaan ei halua lainata tuota kotitalouden säästämää sataa rahaa, alennetaan korkotasoa siinä toivossa että joku käy velkakoukkuun.
Mutta oikeassa elämässä, missä kotitaloudet vähentävät velkaansa, kukaan ei ota lainaa edes nollakorolla, jolloin kulutukseen käytetään vain 900 rahaa. Tuo 900 rahaa edustaa jonkun muun tuloa, ja jos tuo henkilö hänkin säästää 10 prosenttia, vain 810 rahaa käytetään edelleen; säästetty 90 rahaa jää päätymättä kiertoon jolloin talous kutistuu 810 rahaan, sitten 730 rahaan ja niin edelleen.
Näin tapahtui Suuren Laman aikana; Yhdysvallat menetti vuosien 1929 -1933 välillä 46% bkt:staan pääasiassa koska velkoja alettiin maksaa takaisin ja se aiheutti deflatorisen kierteen. Rahakanta supistui tuona neljänä vuotena 30 prosenttia.
Toipuminen suuren kuplan puhkeamisesta kestää yleensä vuosia ja vuosia, Japanin tapauksessa 15 vuotta, sanoo Koo.
Kupla taas syntyy, koska raha on velkaa ts. raha syntyy, kun pankissa kirjataan jonkun ottama velka "rahana" tilille. Pankki siis väärentää rahan tyhjästä. Väärentäjä hyötyy, mutta väärän rahan lähtiessä kiertoon, sen arvo on alempi mitä edemmäs se käyttäjäketjussa siirtyy jolloin seuraa inflaatio. Pankit siis luovat inflaation, sanoi edesmennyt professori Murray N. Rothbard.
Koon mukaan on olemassa kahdenlaisia taantumia: niitä, jotka laukaisee normaali bisnessykli, ja niitä, jotka syntyvät kun yksityissektori alkaa maksaa velkaansa pois.
Jälkimmäiselle ei ekonomian oppikirjoissa ole edes nimeä, mutta Koo kutsuu sitä tasetaantumaksi.
- Jos tasetaantuma jätetään hoitamatta, se kehittyy väistämättä lamaksi, sanoo Koo.
Yhdysvaltain, Iso -Britannian, Espanjan ja Irlannin (mutta ei Kreikan) taloudet ovat tasetaantumassa. Saksan eikä Japanin yksityissektori ei myöskään ota lainaa huolimatta siitä, että korot ovat olleet alhaalla kolme vuotta.
Silti poliitikot ajavat leikkauksia budjettiin vaikka se vain pahentaa tilannetta; kun hallituskin lakkaa kuluttamasta samaan aikaan kuin yksityissktori ja vetää siten rahaa pois kierrosta, seurauksena voi olla vain deflaatiokierre. Nykypolitiikka lisää alijäämää, Koo toteaa.
Koko euroalue on tasetaantumassa.Euroalueen kriisin syynä on, että euroalueen velkaa ostetaan euroalueen sisällä. Eläkerahastot, jotka eivät pidä oman maansa valtionvelkakirjoista, ostavat toisen euroalueen maan valtion velkakirjoja joten sikäli rahaa liikkuu, mutta koska Saksa ja Hollanti ovat keskittyneet säästämiseen ja leikkauksiin, raha liikkuu epätasaisesti euroalueella ja aiheuttaa epätasapainoa. Tämä pakottaa muutkin säästämään ja euroalue heikkenee nopeasti.
Muutama vuosi sitten, telecom -kuplan puhjettua, rahavirta kulki toiseen suuntaan. Saksan pankit, jotka olivat vajonneet tasetaantumaan, ostivat Etelä -Euroopan valtioiden velkaa josta sai korkeamman koron.
Seurauksena Saksasta tuleva rahavirta kasvatti kiinteistökuplan Etelä -Euroopan maihin.
Euroalueella rahoitusvirralla on siis taipumus kasvattaa äärimmäisiä tilanteita: kun ajat ovat hyvät, rahaa virtaa kasvaviin talouksiin etsimään korkeampaa tuottoa - ja luoden samalla kuplia. Kun kuplat puhkeavat, varat siirtyvät kiireesti toisaalle.
Muutokset ovat syklisiä, ja taipuvaisia toistamaan itseään. Kuplassa olevat maat saavat enemmän rahaa kuin haluavat tai tarvitsevat ja rahan tarpeessa olevat taas katselevat sivusta, kun raha virtaa toisaalle estäen samalla näiden EU -maiden hallituksia piristämästä talouttaan tarpeellisella piristysruiskeella.
Eräs tapa korjata tätä euroalueelle tyypillistä ongelmaa olisi kieltää jäsenmaita myymästä valtionvelkaa muiden jäsenmaiden sijoittajille, toisin sanoen vain oman maan kansalaisilla olisi lupa pitää hallussaan valtionvelkakirjoja. Tällöin raha pysyisi kotimaassa ja pyörittäisi kotimaan taloutta, päättelee Koo.
Marshall AuerbackMarshall Auerback Levy -instituutista sanoo pilkallisesti olevan vaikeaa innostua mistään EU -päättäjien esittämistä ratkaisuista euroalueen itseaiheutettuun kriisiin, koska päättäjät yhä jääräpäisesti kieltäytyvät tunnustamasta, että euroalueen ongelmat johtuvat valuvioista EMU:ssa.
"Pankkien ´ongelmat´ ja vastaava ´tarve´ pankkien uudelleen pääomittamiseen ovat vain oireita valuviasta. ´Hoito´ pankkeja uudelleen pääomittamalla ei paranna sairautta, joka on valtioiden maksukyvyttömyys; tarjottu ´hoito´ on yhtä älykästä kuin yritys hoitaa sydänkohtausta kemoterapialla."
Auerback uskoo, että huolimatta markkinoiden innostuneesta vastauksesta viimeisimpään ratkaisuehdotukseen, ´hoito´ pahentaa potilaan tilaa ennen pitkää. Auerback katsoo, että on typerää verrata euroalueen tilaa Yhdysvaltojen taantumaan, koska euroalueella on käytössä yhteinen valuutta mutta valtiot eivät itse laske sitä liikkeelle kun taas Yhdysvalloissa valtio tekee niin.
Auerback sanoo, että Euroopan keskuspankki EKP:lla olisi kapasiteettia luoda rajoittamaton määrä euroja, joka olisi ainoa uskottava tapa estää markkinoita kikkailemasta euroelueen yksittäisten vatioiden maksukyvyllä.
"EKP ei halua ´kantaa tappiota´ vaikka kyseessä on ainoastaan kirjanpidollinen tappio jolla ei ole mitään tekemistä EKP:n kyvyn luoda euroja kanssa. Päinvastoin: kun jäsenmaat suostutellaan mukaan sellaiseen viikunanlehteen kuin Euroopan rahoitusvakausväline (ERVV), se uhkaa sellaisten maiden kuin Saksan ja Ranskan luottoluokituksia heti kun markkinta huomaavat bluffin... koska mikään näistä maista ei ole suvereeni suhteessa valuuttaan (maat käyttävät euroa mutta eivät laske sitä liikkeelle), ja se laajentaa potentiaalista maksukyvyttömyysongelmaa vieden Saksan muiden mukana."
"Onko kukaan vaivautunut kysymään, mitä maksukyky merkitsee keskuspankille joka luo itse rahansa? Jos miettii edes 30 sekuntia, ymmärtää että kysymys on täysin epäoleellinen keskuspankille jolla on oma itsenäinen valuuttansa."
Willem Buiter kirjoittaa esseessään Can Central Banks Go Broke? "keskuspankin voivan aina taata minkä tahansa entiteetin - myös itsensä - laskemalla liikkeelle rahaa -- jos entiteetin liabiliteetit ovat kotimaisessa valuutassa ja nimellisiä (eli ei indeksiin sidottuja). Jos taas kyseessä olevan entiteetin liabiliteetit (vastuunalaisuudet, sitomukset) ovat määritetyt vieraassa valuutassa tai ovat indeksiin sidottuja, keskuspankin antama takaus ei ehkä ole mahdollinen." - mikä itse asiassa on riskivapaan, suvereenin valtion standardimääritelmä - "se, joka luo itse oman valuuttansa."
Vain jos yhdistetty hallinnollinen sektori: valtiovarainministeriö ja keskuspankki laskevat liikkeelle sitoumuksia (esimerkiksi ottamalla velkaa) joka on arvotettu vieraassa valuutassa, maksukyvyttömyys tulee mahdolliseksi.
Euroalueella jäsenmaat takaavat oman keskuspankkinsa jotka "omistavat" EKP:n joka puolestaan on viime hädän lainaaja ja takaaja näille pankeille EMU:ssa. EKP ei siis voi mennä konkurssiin, ei vaikka sen pääoma olisi imetty kuiviin epäortodoksiseen rahapolitiikkaan sekautumisen takia.
Ja koska EKP:lla on monopoli valuutan luojana, EKP voi itse päättää (rahan) hinnan.
"Kuitenkin kun EKP ilmoitti velkakirjaostoista, se samalla teki selväksi että se lopettaa sen heti kun mahdollista, mikä muutti ´tulivoiman´ bazookasta hernepyssyksi...EKP ja muut, jotka vastustavat EKP:n osallistumista yhteisen valuutan pelastamiseen käyttäytyvät kuin keskuspankki operoisi yhä kultakantaan sidottuna, ja se on mielipuolisuutta. Mitä laillisuusvaatimuksiin tulee: E i o l e o l e m a s s a EKP:ta koskevia minimipääomavaatimuksia."
Euroalueen erikoisuuksiin kuuluu se, että EKP siirtää voittoja kansallisille valtioille mutta tappioiden aikana se pyytää pääomaa jos sen pääoma hupenee. Euroopan Neuvostolla (joka edustaa EU:n jäsenmaiden hallituksia) ei ole valtuuksia myöntää tätä.
Eli EKP on täydellinen ´roskaluottovarasto ´ja voisi aivan hyvin toimia roskaluottojen varastona vuosienkin ajan - kuten Sveitsin pankki toimi vuoden 2008 kriisin aikana.
EKP ei kuitenkaan halua tehdä tätä: tappioiden pelko saa aikaan sen ettei se halua toimia velkakirjojen ostajana mutta toisaalta velkakirjojen ostaminen on - paradoksaalista kyllä - ainoa tapa säilyttää sen tasekirjojen tasapaino koska vain velkakirjojen (kuten Kreikan) ostaminen takaa sen että ne eivät menetä arvoaan, ja estää Kreikkaa menemästä vararikkoon, huomauttaa Auerback.
Niin brutaalille kuin se kuulostaakin, EKP käyttää kreikkalaisten tuloja ylläpitääkseen oman taseensa tasapainoa, sanoo Auerback: "Kun ERVV esiteltiin, yhdessä leikkausohjelmien kanssa, EKP alkoi menettää vipuvoimaansa ja luottoriskitartunta alkoi levitä euroalueen ydinmaihin uhaten niiden AAA -luokituksia. Mistä taas seuraa, että jankuttaminen pankkien uudelleen pääomittamisen tarpeesta on vain hämäystä. Tosiasiassa pankit eivät tarvitse uudelleen pääomittamista; pankeilla on aina mahdollisuus saada uutta pääomaa markkinahintaan."
Euroopan rahoitusvakausväline ERVV:ssä on Auerbackin mukaan siinäkin rakenteellinen heikkous: "Ranskalaiset ovat oikeassa. Ei ole mitään järkeä ottaa tätä ohjelmaa käyttöön ilman EKP:n taustatukea...EKP voi luoda triljoonia euroja pelkällä näppäimistön näpäytyksellä ja hälventää markkinoiden huolen kansallisesta maksukyvystä jolloin eri maiden velkasitoumukset muuttuvat vähemmän huolestuttaviksi ja tarve massiiviselle pankkituelle poistuu."
"ERVV:n kautta kaikki euroalueen maat saavat tartunnan, koska ne ovat sen jälkeen velkojen takaajia."
"Onhan tässä muitakin vaihtoehtoja. Kenties Saksan asenteen takana on joku machiavellinen suunnitelma. Kenties onkin Saksan päämäärä nähdä muu Eurooppa deflatoituna maan rakoon jolloin Saksa ostelee maat pala kerrallaan...jää nähtäväksi."
Euroalueen ongelma on rakenteelliset viat. Poliitikkojen tulisi hoitaa ensin pohjimmainen ongelma eli vakavaraisuus/ maksukyky. Sen jälkeen muutkin palaset loksahtavat paikoilleen ja taloudellinen pakkopaita voidaan riisua, Auerback sanoo. EKP:n tulisi ostaa valtioiden velkakirjoja surutta; näin markkinat vakuuttuisivat siitä että niihin sijoittaminen on turvallista ja elämä jatkuisi taas.
Randall Wraykehottaa valmistautumaan seuraavaan kriisiin, joka varmasti seuraa koska nykyisen hoitamisessa sössittiin tilaisuus tehdä vaadittavia korjausliikkeitä.
Wrayn mukaan subprime -luotot laukaisivat kriisin, mutta se olisi voinut olla mikä tahansa; niin hauras oli talouden rakenne.
Wray sanoo, että kokonaisuudessaan subprime -universumi oli kooltaan vaatimaton - vähemmän kuin 2 biljoonaa dollaria - verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltain bkt:een eikä riitä selittämään talouden
romahtamista. Pikemminkin kyseessä on pitkäjaksoinen muutos, jossa talous on siirtynyt jatkuvasti epävakaampaan tilaan.
Suurin syy on talouden "financialization" ; "rahoitustuminen", jossa kasvava osuus bkt:sta on siirtynyt rahoitussektorille, ja sitä kuvaa lisääntynyt vivuttaminen, jossa velkaa pinotaan velan päälle, sekä kerrostuneet kytkökset rahoituslaitosten välillä.
Seurauksena minkä tahansa rahoituslaitoksen kaatuminen aiheuttaa dominoefektin, jossa toinen toisiltaan ja toisilleen lainailleet yritykset alkavat romahdella.
Nykyinen malli, "rahastonhoitaja -kapitalismi" jossa korkeinta tuottoa etsivät rahastonhoitajat hallitsevat massiivisen kokoisia rahastoja, luo toistuvia kuplia talouden eri aloille, mukaan lukien tasekirjojen ulkopuolella toimivat varjopankit.
Sääntely on olematonta.On vaikea kuvitella, miten nykyisenkaltainen kriisi olisi voinut iskeä ilman varjopankkeja ja rahastonhoitajia, sanoo Wray.
Käsi kädessä "rahoitustumisen" kanssa on kulkenut palkkojen stagnaatio ja kasvava epätasa -arvo. Mediaanitulot eivät ole kasvaneet oikeastaan lainkaan sitten 1970 -luvun, ja tuotannon hyödyt ovat lipuneet eniten ansaitsevien pussiin.
Finanssitalous on kasvanut samaan aikaan kun reaalitalous on kutistunut.
Hyman P. Minsky huomautti jo 1950 -luvulla että talouden rakenteen muuttuminen terveestä hauraaksi ei johdu hallituksen harjoittamasta sääntelystä vaan finanssikapitalismin "normaaleista" operaatioista sekä kannustimista.
Ei pidä uskoa markkinoiden yksinään luovan tervettä, vakaata työllisyystilannetta tai talouskasvua tai laajalti jakautuvia tuloja. Ei ole olemassa mitään automaattisia prosesseja jotka ajaisivat taloutta kohti täystyöllisyyttä.
Talouden tasapainottaminen vaatii koko finanssisysteemin uudelleen rakentamista ja sääntelyä, yhdessä hallitusten täystyöllisyyttä ajavan politiikan kanssa, Wray painottaa.
Yhteenvetoa ongelmien syistä:• valuviat EMU:ssa
• finanssitalouden kerrostunut, toisiinsa kytkeytynyt rakenne > dominoefektivaara
• finanssi- ja reaalitalous eivät kasva synkronissa
• raha syntyy, kun pankit luovat sen tyhjästä
• tuijottaminen bkt -lukuun. Bkt ei kerro mitään siitä, miten ja minne raha jakautuu. Bkt:n kasvu korreloi velanoton määrän kanssa
• kauppataseen so. tuonnin ja viennin epätasapaino EU -alueen sisällä
• tasetaantuman olemassa oloa ei tunnisteta
• leikkaukset ja talouskuurit hidastavat talouskasvua. Nykyinen rahoitusmalli vaatii jatkuvaa talouskasvua - ja jatkuvaa velanottoa
• EKP:n roolin epämääräisyys
• Sääntelyn ja valvonnan puute
• federalismi - ja EU -uskonnon aiheuttama sokeus tosiasioille
Toimittaja:
Riikka Söyring
22.12.2011, Verkkomedia.orgLähteet:
Richard C. Koo (Nomura Research Institute, Tokyo): The world in balance sheet recession: causes, cure, and politics
•
http://www.paecon.net/PAEReview/issue58/Koo58.pdfMarshall Auerback [Levy Institute, USA]: Europe’s non-solution: the ‘bazooka’ turned on itself
•
http://www.paecon.net/PAEReview/issue58/Auerback58.pdfJorge Buzaglo [Sweden] : The Eurozone crisis: Looking through the financial fog with Keynesian glasses
•
http://www.paecon.net/PAEReview/issue58/Buzaglo58.pdfRandall Wray [Levy Institute and University of Missouri – Kansas City, USA]: Waiting for the next crash: the Minskyan lessons we failed to learn
•
http://www.paecon.net/PAEReview/issue58/Wray58.pdf Taloussanomat:
Toivo Martikainen: Euro on kuin Neuvostoliitto; usko määrittää
politiikkaa
•
http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2011/12/20/euro-kuin-neuvostoliitto-usko-maarittaa-politiikkaa/201119229/12EU Observer: Doubts increase over usefulness of new fiscal treaty
•
http://euobserver.com/843/114698Murray N. Rothbard: The Case Against FED
Financial Times: Kenneth Rogoff: The eurozone will cast a lengthening shadow in 2012
KOMINFORM
http://www.kominform.eu
VD
