|
VD.com
|
 |
« : Joulukuu 17, 2011, 11:50:47 » |
|
Iranilaiset saivat CIA:n lennokin haltuunsa hakkeroimalla."Yhdysvaltain tiedustelupalvelu on nolon paikan edessä. Iranilaiset sanovat, että toissa viikolla Iranin ilmatilassa seikkaillut vakoilulennokki saatiin alas tunkeutumalla sen tietojärjestelmään, minkä jälkeen lennokin laskeminen hallitusti alas oli helppoa.
Iranin armeijan insinöörit myönsivät Christian Science Monitor -uutispalvelulle, että miljoonien dollarien arvoinen, tutkassa näkymätön lennokki todella kaapattiin signaalinkäsittelytekniikalla.
Yhdysvallat kielsi aluksi, että olisi menettänyt yhteyden yhteen vakoilulennokeistaan. Sitten tarina vaihtui, ja yhteyden koneeseen myönnettiin katkenneen, mutta että hallinnan menettäminen olisi sattunut Afganistanin ilmatilassa. Tämän iranilaiset tietenkin ilomielin korjasivat näyttämällä koneesta kuvattua videota ja kertomalla, että tilanteeseen oli puututtu, kun kone oli ollut yli 150 kilometriä Iranin ilmatilassa.
Christian Science Monitorille puhunut insinööri, joka vastasi lennokin ohjauksen siirtämisestä iranilaisille, sanoi, että haltuunotto onnistui lennokin heikon GPS-navigoinnin kautta. Insinöörin mukaan navigoinnin heikkous on yleisesti tiedossa [!, toim. huom], mutta Yhdysvaltain armeija ei ole tehnyt ongelmalle mitään.
Kun lennokin tietoliikennettä häiritään sopivasti, kone siirtyy automaattiohjaukseen. Siinä kohtaa laite menettää hallintansa, sanoi insinööri. Määrittelimme uudelleen lennokin "kotikentän" GPS-koordinaatit siten, että lennokin alkuperäinen afganistanilainen tukikohta sijaitsikin Iranissa. Alkuperäisiä ohjaussignaaleja ei tarvinnut murtaa, vaan lennokki saatiin laskeutumaan itse sinne, minne haluttiin.
Insinöörin mukaan iranilaisilla oli jo ennestään kokemusta alas saaduista amerikkalaislennokeista, joten heidän tietotaitoaan on saatu kartutettua. Aiemmin haltuun saatujen lennokkien järjestelmät oli saatu purettua ja analysoitua, mikä helpotti tehtävää.
Yhdysvaltain armeijalle sattui tiistaina toinenkin lennokkiturma. Seychellien tukikohdassa menetettiin yhteys lennokkiin, joka rysähti Seychellien kansainväliselle lentokentälle. Yhdysvaltain viranomaisten mukaan Seychellien lennokkihaverissa oli kyse "mekaanisesta järjestelmäviasta".
Russia Today uutisoi aiemmin tällä viikolla uudelleen lokakuisen jutun Nevadan Creech-lentotukikohdasta, jossa lennokkiohjauskeskuksen tietokoneisiin oli iskenyt keylogger-virus. Juttuun liittyi Univision-tv-kanavan tutkimus, jossa epäiltiin yhteyttä iranilaisten ja meksikolaisten hakkereiden välillä väitetyssä tietoverkkosodan episodissa, jossa oli ilmeisesti tarkoituksena hyökätä Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:ta, Pentagonia ja puolustusministeriötä vastaan.
Yhdysvalloissa naureskeltiin aluksi Iranin lennokkikaappaukselle. Eräs virkailija kertoi, että tapaus vastasi sitä, että "härkävankkurikuskeille olisi tipautettu taivaasta Ferrari.
Huolimatta viime aikojen lennokkihankaluuksista Yhdysvaltain puolustusministeri Leon Panetta kertoi, että Yhdysvallat aikoo "ehdottomasti" jatkaa salaisia lentojaan Iranin yllä".Lähteet Christian Science Monitor, Russia Today
Toimittanut Olli Kingelin
16.12.2011 verkkomedia.org*** Russia Today: http://rt.com/usa/news/iran-drone-hack-stealth-943/ KOMINFORM http://www.kominform.eu
VD
|