Tule sairaana töihin, saat lisää palkkaa
VD arkistokuva
08.12.2011 06:01
Muutamat kaupan alan yritykset koettavat vähentää sairauspoissaoloja nyt rahalla. Työntekijä saa palkanlisää terveenä pysymisestä. Arvostelijoiden mukaan terveysbonuksilla voi olla epäterveitä sivuvaikutuksia. Kaupan keskusliikkeiden ja pienempien logistiikkafirmojen työntekijät ovat tänä syksynä kertoneet eri paikkakunnilla kokeilluista uusista terveyskannustinpalkkioista.
Työntekijäin mukaan esimerkiksi S-ryhmän varastopalveluissa ihmisille on lupailtu jopa tilapäistä euron lisäystä tuntipalkkaan, mikäli he eivät ole sairauslomalla nyt vuodenvaihteen sesonkiaikana.
– Kyse on ainoastaan joulukuun mittaisesta kokeilusta. Halusimme kokeilla ylimääräistä palkanlisää niille ihmisille, jotka tekevät työnsä hyvin ja ovat joka työpäivänään paikalla, sanoo SOK:n tytäryhtiön Inex Partnersin HR-johtaja Terhi Luomala.
Parhaimmillaan täydet työtunnit tekevälle luvassa on 100–150 euroa ekstraa.
Tavoite on hyvä: turhia sairauspoissaoloja pitää saada vähennettyä joka firmassa. Terveydestä maksaminen on kuitenkin väärä ja epätasa-arvoinen tapa, sanoo palvelualojen ammattiliitto PAM.
– Pienituloiselle ihmiselle terveysbonukset ovat merkittävä lisä palkkaan, joten mieluummin tullaan töihin vähän kipeänäkin. Tunnolliset ihmiset vaarantavat omaa jaksamistaan, ja flunssakaudella pahimmillaan sairastuttavat toisetkin, sanoo PAM:n varapuheenjohtaja Kaarlo Julkunen.
S-ryhmä on eri mieltä.
– En usko, että kukaan tulee näin pienen ylimääräisen lisän takia sairaana töihin. Työntekijäthän saavat joka tapauksessa peruspalkkansa ja sen päälle tulevan normaalin kuukausittaisen kannustepalkkion, Luomala sanoo. Lähde :
TaloussanomatLue täältä lisäähttp://m.taloussanomat.fi/?page=showSingleNews&newsID=201118467
VD arkistokuva
Lisäys: Luomala Inexsin suoritteista ”
En usko, että kukaan tulee näin pienen ylimääräisen lisän takia sairaana töihin”. Herää kysymys? Että kannattaako edes terveenä kenenkään repiä itseänsä ”
tehoille”, jos siitä kerran ei makseta kuin pieni lisä? Miksi ylipäätään pitää ottaa elinikäinen selkävamma vain muutaman euron tähden?
Lisäys: 08.12.2011 19.45
Inexsin varastossa on erittäin "
harvalla elintarvikekeräilijällä hygieniapassi", kertoi eräs Inexsiläinen keräilijä.
VD