|
VD.com
|
 |
« Vastaus #1 : Joulukuu 23, 2010, 07:02:53 » |
|
Valko-Venäjän vallankaappausyrityksen järjestäjät vankilaan - Seppo Isotalo raportoi paikan päältä
VANKILATUOMIOITA TULEE!
Hyvin sujuneet Valko-Venäjän vaalit huipentuivat törkeään väkivaltaiseen vallankaappausyritykseen, joka valtiovalta onnistui tukahduttamaan. Vallankaappausyrityksen johtajat tuomittaneen pitkiin vankeusrangaistuksiin. Ulkomaiden erikoispalvelujen järjestämä värivallankumous onnistuttiin torjumaan ensimmäistä kertaa päättäväisesti.
Seppo Isotalo
"Olin paikalla vaaleja valvomassa kuten aina viimeisten 10 vuoden aikana, nyt pitkään 3“22/12. Vaaleissa kävi niin kuin aina: puolet tarkkailijoista kiitteli vaaleja parhaiksi kaikista näkemistään ja sitten kaikki yllättyvät ETYJ:n lausunnosta. Tällä kertaa ETYJ käänsi kelkkansa viime hetkellä. Lännen ja venäläisten oligarkien tukemat ehdokkaan epäonnistuivat vaalityössään ja lähtivät kadulle tekemään vallankumousta. Siitä innostui ETYJ hylkäämään vaalit. 452 ETYJ:n vaalitarkkailijaa vedettiin nenästä.
Vaalien jälkeisien illan tapahtumista saadaan pian julkisuuteen kaikki materiaali. Charta-97 mukaan muuta tuhat kokoontui Oktoberg-aukiolla, jossa on luistinrata. Poliisi ei päästänyt heitä tärvelemään luistinrataa, He lähtivät Itsenäisyyden torille, jossa on sekä eduskunta, että parlamentti ja vaaliviranomaisen konttori. Asuin torin laidalla Minsk-hotelissa, mutta en pysynyt muodostamaan omaa käsitystä, täytyy odottaa tutkimusta.
Matkaa oli kilometrin verran ja ihmisiä tuli mukaan. Siitä innostuneena yksi presidenttiehdokas - Sannikov - vaikka oli jo aikaisemmin loukkaantunut - otti johdon ja ilmoitti, että oli perustettu uusi hallitus, joka haluaa neuvotella nykyisen hallituksen kanssa vaaleista, joihin diktaattori Lukatshenko ei saa osallistua. Uusi hallitus aikoi väkivalloin ottaa paikkansa hallitukselle kuuluvasa rakennuksessa. Siellä odottivat poliisin erikoisjoukot, jotka löivät hyökkääjät takaisin. Sitten poliisi hajoitti väkijoukon väkivaltaisesti.
Kuusisataa henkeä pidätettiin epäiltynä vallankumouksestäa Heistä kolme on entisiä presindenttiehdokkaita. Kolme on arvostellut jyrkin sanoin mellakointia. Kolmen kannasta ei ole tietoa. Mistään järjestäytyneestä oppositiosta ei ole puhettakaan.
Vallankumous on vakava asia. Siitä saa monta vuotta vankeutta. Siitä teatterista, jonka kolme pettynyttä presidenttiehdokasta järjesti ei anneta vallankumoustuomiota, mutta he aiheuttivat satojen ihmisten loukkaantumisen ja saavat siitä hyvästä istua vankilassa pitkään."
SAFKA
VD
|