Jyrki Kataisen logiikka ja 8 miljardin osingot Valtionvarainministeri Jyrki Katainen myönsi Eduskunnan keskustelutunnilla, että pääoman alhainen verotus on epäoikeudenmukaista. Verotus edustaa siis vääryyttä. Katainen kannattaa sen korottamista oikeudenmukaisuussyistä. Samalla hän esitti varauksen, että pääomaveron korottaminen ei saa haitata yritystoimintaa ja sen tuottamaa työllisyyttä. Lisäksi hän asetti pääomaveron korotuksen ehdoksi verotuksen kokonaisuudistuksen.
Kataisen logiikan mukaan epäoikeudenmukaisuudella eli vääryydellä eli pahuudella tuotetaan hyvyyttä eli työllisyyttä. Heti on sanottava, että koska pääoman lisäys, voitto ja riisto ei ole mahdollista muuten kun riistämällä työtä eli järjestämällä työpaikkoja riistettäville työläisille. Siis tehdään samalla tavalla kuin lehmille, jotka kytketään parteen, jotta niitä voidaan lypsää.
Jos siis pahuudella tuotetataan hyvyyttä, niin kysymyksessä on jesuiittamoraali: tarkoitus pyhittää keinot. Sodalla tuotetaan rauhaa, väkivallalla sopua, raiskaamalla tyydytystä jne. Kysymys on siis tavoitteiden ja keinojen suhteesta. Historia on antanut riittävästi todistusaineistoa, että keinot määräävät tavoitteen. Tavoite sisältyy mahdollisuutena keinoihin. Jesuiittamoraali on objektiivisen logiikan vastainen. Pahuudella tuotetaan lisää pahuutta. Sodalla synnyttetään uusia sotia. Väkivalta aloittaa koston kierteen. Vanha verikosto on tästä esimerkkinä.
Pääoman lievennetty verotus ei luo työpaikkoja vaan suurempia voittoja. Vaikka voitot ovat koko ajan kasvaneet, työttömyys on lisääntynyt. Vaikka Suomi on nyt taloudellisessa kriisissä, osinkoja jaetaan yhtiöveron korotuksen pelossa 8 miljardia tänä vuonna. Noilla osinkorahoilla postettaisiin Suomen valtion kestävyysvaje, jos nuo rahat olisivat Suomen kansan eli niiden yhteisessä eli valtiollisessa omistuksessa, jotka nuo osinkorahat ovat työllään luoneet.
Jyrki Katainen ei ole pohjimmiltaan paha mies. Kaikki johtuu vain siitä, että hän on nuori, lapsellinen ja idealisti. Tosimusta porvari ei olisi ikinä myöntänyt, että pääomaverotus on epäoikeudenmukaista. Tunnen jotenkin isällistä sääliä nuorta Kataista kohtaan. Häntä käytetään hyväksi vireän muistin ja verbaalisten kykyjensä vuoksi. Nuorukaisen suurin hyväksikäyttäjä on Elinkeinoelämän Keskusliitto.
Tämä on lastensuojeluilmoitus.
http://www.punavihreakeskustelu.blokspot.com Lähettänyt Blogger blogiin Kapitalismin perunkirjoitus -
Heikki Typpö 12/16/2010
KOMINFORMhttp://www.kominform.eu/
VD