Onko työntekijöille luvassa jälleen "Maxi Spedeä".Suomen työntekijöitä on kusetettu vuosisatoja eli koko Suomen historian ajan (esim.Fursill). Mitä ihmeellisimmillä verukkeilla on valheet saatu peitettyä ja valheesta valheeseen on lipevästi luovittu vuosikymmenestä toiseen.
Seuraavien eduskuntavaalien jälkeen aletaan puhua vuotuisen työajan kasvattamisesta.
Työntekijöitä tullaan manipuloimaan samalla tavalla kuin aina ennenkin, eli ; "teiltä vaaditaan isänmaallisuutta", "yhteisessä hengessä", "meidän kaikkien parhaaksi" , tästä spedeilystä maksettu mainos media pitää huolen, niin että kusetuspyyntö tulee raikaamaan Inaria myöten.
Vuotuisen työajankasvattamisella työntekijät pannaan maksamaan isokenkäisten pelleilyt kuten aina ennenkin. Ay-liikkeet ja porvarit tulevat survomaan yhteisessä talkoohengessä puukkoa työntekijän selkään kaksin käsin.
Todennäköisesti maksettu mainosmedia tulee myllyttämään pienet joukko hypnoosit, eli puhutaan kilpailukyvyn säilyttämisestä isänmaa hengessä.

Mitä kilpailukyvyn säilyttäminen on? Ja mitä vittua on kilpailukyky?
Kilpailukyvyn säilyttäminen tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että eliittijoukko saa laillisesti ryöstää kansaa oman elintason laskematta. Eli jos hyvä-veli pulla mössö porsaan vatsa laskee sentin, niin yhteisessä hengessä lakkautetaan pari koulua tai sairaalaa.
Ja mitä kilpailukyky on? Yksinkertaisesti sitä että erimaiden työntekijät kilpailevat keskenään pienimmästä palkasta, eli kilpailukyvystä huutaminen tarkoittaa voittojen kasvattamista joka taas tarkoittaa työntekijän köyhtymistä entisestään.
Tätäkään ei kannata unohtaa
Loistava keksintö työnantajapuolelta työntekijöille oli ryhtyä antamaan työntekijöille velkaa
kuin ett voi voittaa ,ota puolellesi.Mitä mahtavampi velkataakka sitä nöyrempi työntekijä, eli tarjolla on työntekijöitä hinnalla millä hyvänsä kellonajoista riippumatta. Velkaa Suomalaisilla työntekijöillä on miljaardeja.
Lisäys:Uskotteko te todella porvareitten ja heidän ketterien apulaistensa, bernsteinilaisten demari-pomojen juttuihin kilpailukyvyn parantamistarpeesta palkkakehitystä jarruttaen.
Katainenkin jaksoi eilen jankkaamasta päästyään toistaa satua, että palkankorotukset luovat uutta työttömyyttä.
Uskotteko Bernsteinin luomaan satuun siitä, että ei tarvitse kuin odottaa, kunnes kasvava työn tuottavuus halventaa tavaroita ja näin kasvattaa "hyvinvointia".
Nämä kaksi asiaa ovat aina porvareitten ja heidän asiamiestensä puheissa päällimmäisinä, kun pitäisi puhua palkkojen kohottamisesta, eikä niiden "jäädyttämisestä" tai alentamisesta.
Reaalisen palkkakehityksen kasvun pysähdyttäminen tietää tietenkin automaattisesti voittojen kasvua, mikä on tietenkin aina kapitalistin tavoite.
Globaalisti ajatellen "kilpailukyvyn paraneminen" tarkoittaisi heidän ehdottamallaan tavoin toteutettuna sitä, että synnytettäisiin globaali kilpailu maailman työväen kesken, kenen palkat pystyisivät nopeimmin pienenemään ja kenen kapitalistin voitot näin suhteellisesti paranemaan muiden kapitalistien voittoihin nähden.
Siis täysin typerää ajatuksenakin.
Toisaalta voin kertoa, että olen arvoteoria tutkimusteni laskelmissa selvästi matemaattisesti osoittanut, että työn tuottavuuden kohottaminen ei kykene pienentämään yksinään tavara-yksikön arvoa, abstraktina työnä ilmaisten, joka on ainut oikea tapa ilmoittaa tavaran arvo, siis sen sisältämänä abstraktin työn määränä.
Näin ollen työn tuottavuuden kasvu ei myöskään voisi toimia minkäänlaisena kimmokkeena tavaroiden markkina-hintojen pienenemiselle.
Hintojen laskuhan pienentää voittoja ja ei tietenkään se ole kapitalismissa kenenkään kapitalistin tavoite, vaan niiden kasvattaminen on.
Kuten kuluttajahinta-indeksistä voimme nähdä, ovat kuluttajahinnat kohonneet Suomessa niin johdonmukaisesti, että kun viina-veron pieneneminen pienensi tuota indeksiä vuonna 2004, on edellinen vastaava ilmiö tapahtunut aikaisemmin vuonna 1954, siis 50 vuotta aikaisemmin.
Ei siis ole kovin vakuuttavasti tukemassa bernsteinilaisten viekkaita uskotteluja.
Markkina-hinnat voivat hetkellisesti pienentyä, kapitalistien mielihalujen vastaisesti, liikatuotanto- tai vajaakulutus-laman aikana, ei muuten.
Sellaista vajaakulutus-tilannetta nyt elämme. Luototuksen kiristyminen on pienentänyt maksukykyistä kysyntää markkinoilla ja johtanut mittaviin tuotannon supistuksiin.
Tämän maksukyvyn uusi elpyminen voidaan nyt toteuttaa ainoastaan mittavilla palkkojen, eläkkeiden ja työmarkkinatuen kohottamisella, eikä niiden pienentämisellä, kuten porvarit vaativat ja mikä johtaa vain työttömyyden lisäkasvuun.
Älkää siis toverit uskoko sanaakaan, mitä ne huijarit teille saarnaavat. Sitä samaa saarnaansa he kyllä jaksavat saarnata niin kauan kuin kapitalismi on olemassa.RÄSÄSEN SEINÄLEHTIVD