Mr.BeanNyt on sovittu talon sisällä yhteisesti (ainakin tuore ja kuivapuoli) että jos työnantaja kaikin kaikin keinoin saa ex-luottamusmiehen takaisin virkaansa niin...... työtaiselu/ulosmarssi alkaa sillä samalla viikolla kun ex-luottamusmies palaa hommaansa:
Tuohon ulosmarssiin on vaikea uskoa, koska sitä yritettiin kait saadakseen painetta ja ilmaistua mieltä Mooren puolesta. Se kuihtui kokoon alkuunsa käsittääkseni työnantajan luomalla pelottelulla ja ammattiosaston 036 heikon uskottavuuden vuoksi jolta tuli päätös mielenilmaisuun.
Se on selvää ettei Moore tule päivääkään tekemään LM tehtäviä Inexissä,vaikka voittaisi minkä oikeusjutun.
Koska Moore valittiin demokraattisella vaaleilla joka sekin meinasi olla koetuksella matkanvarrella, olisi se suuri loukkaus jäseniä kohtaan ja samalla myös heidän domokraattiselle valinnalle. Moore ainakin oli ilmaissut lähtökohtansa olevan työsuhteen palautuminen mutta kuitenkin edelleen yrityksellä ei ole takaisin otto velvollisuutta, ellei oikeus velvoita/suosita niin tekemään tällaisessa erikoisessa tilanteessa. Mutta toisaalta liittokin on ollut vailinainen ja pidättäyvän oloinen tässä kysymyksessä, lieneekö yhtä kiusallinen asia kuin itse yrityksellekkin.