Mainilan laukauksia ei ammuttu - Suomi väärensi Neuvostoliiton syylliseksi 
Kuva ei liity juttuun, VD arkistokuva
SAFKA julkaisee Pietarin valtionyliopiston professorin Vladimir BaryÅ¡nikovin huolellisen analyysin Mainilan väitetyistä laukauksista. Professori toteaa, että suomalaiset väärensivät onnistuneesti väitteen Neuvostoliiton ampumista laukauksista. Tosiasiassa laukauksia ei ammuttu ollenkaan, eikä niistä ole olemassa ensikäden näyttöä. Suomalaiset sotahistorioitsijat ovat nähneet paljon vaivaa Mainilaa koskevan valhemyytin levittämisessä ja Neuvostoliiton syyttelyssä. Asiaa koskeva tutkinta olisikin syytä suorittaa uudestaan myös Suomen Puolustusvoimien toimesta, kenties Suomen pitäisi myös pyytää anteeksi epärehellistä menettelyään. Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Ulkopolitiikka-lehdessä Vol. 1. No. 1. 2003.
Vladimir BaryšnikovAmmuttiinko Mainilassa ollenkaan?
Emeritusprofessori Osmo Jussilan artikkelissa (Historiallinen Aikakauskirja 1/2002)1 yritettiin analysoida Terijoen hallituksesta kertovaa teosta (Nikolai BaryÅ¡nikov & Vladimir BaryÅ¡nikov, Terijoen hallitus: uusien asiakirjojen kertomaa, 2001). Artikkeliin sisältyy paljon filosofista mietiskelyä, henkilökohtaisia muistelmia ja subjektiivisia johtopäätöksiä. Niistä voi päätellä, että Terijoen hallituksesta kaikki on sanottu. Tarvitaanko ylipäätään mitään uusia löytöjä? Ehkä näin voi ajatella henkilö, joka ei ole itse pitkään aikaan tutkinut asiakirjoja eikä halua muuttaa jo 1980-luvulla syntyneitä käsityksiään.
Mielenkiintoista Osmo Jussilan artikkelissa on sen laaja osa, jossa kirjoittaja ei esitä yksityiskohtaisesti näkemyksiään Terijoen hallituksesta, vaan "Mainilan laukauksista". Jussila antaa tälle talvisodan alun aralle kysymykselle miltei keskeisen sijan artikkelissaan.2 Jussila toistaa kaikkien ennestään tuntemia faktoja, sekä erityisesti korostaa, että "asianhan pitäisi olla ilman mitään uusia dokumenttejakin selvä kuin pläkki". Syy lienee siinä, että kaikki nämä tapahtumat yhdistyvät mainiosti ja yksinkertaisesti Molotov-Ribbentropin paktiin.3
Sallikoon lukija meidänkin tarttua tähän aiheeseen. Mutta toisin kuin arvoisa kollegamme, emme tutki Molotov-Ribbentropin paktia, vaan siirrymme suoraan Suomen ja Neuvostoliiton rajan tapahtumiin 26. marraskuuta 1939. Mutta perustamme arviomme suomalaisiin asiakirjoihin, joita ei aiemmin ole juurikaan tutkittu. Niistä käykin ilmi, että näiden "laukausten" tausta ei ole niin selvä ja yksinkertainen.
Jos kaikki Mainilan tapahtumia koskevat löydetyt arkistomateriaalit otetaan huomioon, tietojen ristiriitaisuudesta johtuen asian tutkiminen tuottaa huomattavia vaikeuksia. Opponentillemme ominaisia oletuksia ja omatekoisia johtopäätöksiä välttääksemme me perustamme arviomme aiemmin käyttämättömiin tietoihin, jotka auttavat selvemmin ymmärtämään kyseisiä tapahtumia.
Tiedetään siis, että 26. marraskuuta 1939 Neuvostoliiton sähkeagenssi TASS:in virallisen tiedotuksen mukaan Karjalan kannaksella Mainilan kylän lähellä ammuttiin tykistöllä useita laukauksia raja-aseman suuntaan, mikä aiheutti ihmisuhreja Punaisen Armeijan joukoissa.4 Tämän johdosta Neuvostoliiton hallitus lähetti Suomelle nootin, jossa sanottiin, että laukaukset ammuttiin Suomen puolelta.5 Suomi kiisti nämä väitteet jyrkästi. Lähettiläs A. S. Yrjö-Koskisen lausunnon mukaan hän ei saanut Suomesta mitään tietoja asiasta, eikä ymmärtänyt, miten tapahtunut oli voinut olla mahdollista.6 Sitten Helsingistä lähetettiin virallinen kirje, jossa sanottiin, että "kyse on tapaturmasta, joka tapahtui Neuvostoliiton puolella suoritettujen harjoitusten tuloksena".7
Osmo Jussila on tietysti aivan oikeassa väittäessään, että suomalais-neuvostoliittolaisen yhteiskomission olisi pitänyt selvittää Mainilan kylän laukaukset.8 Tässä ei liioin tarvita suuria löytöjä tai uusien asiakirjojen tutkimista, koska tiedetään, että kahden maan välinen sopimus edellytti selvitystä. Mutta sitä ei kuitenkaan tehty. Miksi näin kävi? Tiedetäänhän, ettei suomalaisella osapuolella ollut mitään epäilyjä asian suhteen. Suomen hallitus itse ehdotti molempien maiden edustajista muodostuneen tutkimuskomission muodostamista.9 Neuvostojohto ei kuitenkaan tätä hyväksynyt.10 Pelättiinkö Neuvostoliitossa tämän komission toimintaa, vai haluttiinko Moskovassa yksinkertaisesti käyttää hyväksi sangen sopivaa ajankohtaa sodan aloittamiseksi?
Osmo Jussila tarjoaa tässäkin pitkähkön selityksen, joka suurin piirtein rajoittuu siihen, että Neuvostoliitossa pikemminkin pelättiin tätä selvittelyä. Koska "jos Suomi olisi nuo laukaukset ampunut, niin se olisi ollut vähän samaa, kuin jos hiiri olisi yrittänyt puraisemalla norsua jalkaan saada tämän hyökkäämään kimppuunsa".11 Todistukseksi tästä kollegamme ilmoittaa, että "Suomella ei ollut yksinkertaisesti tykistöä sellaisen kantaman päässä".12 Tämäkään lausunto ei ole tuore, koska 27. marraskuuta 1939 marsalkka C. G. E. Mannerheim, ollessaan Karjalan kannaksella, antoi heti lausunnon lehdistölle. Siinä hän ilmoitti, että venäläisten väitteet Suomen puolelta tehdyistä laukauksista eivät pidä paikkansa, koska suomalaisjoukot eivät olisi voineet ampua, kun kevyt tykistö oli 20 kilometrin päässä ja raskas tykistö 50 päässä rajasta.13 Mutta kirjassa Terijoen hallitus: uusien asiakirjojen kertomaa on Osmo Jussilalle epäominaisia tietoja. Yksi suomalaisista sotilasjoukoista oli kuitenkin Mainilan kylän välittömässä läheisyydessä Jäppilän (Simagino) tienoilla, siis vain viiden kilometrin päästä rajasta.14 Ehkä Jussila on yksinkertaisesti laiminlyönyt nämä tiedot? Ilmeisesti suomalaisten historioitsijoiden olisi helppo tarkistaa tällaiset faktat, mutta sellaista ei kuitenkaan tapahdu, vaan asiasta ei puhuta. Kuitenkin todisteet tämän sotilasjoukon olemassaolosta neuvostojohto sai heti 30. marraskuuta 1939, kun suomalainen tykistö paljasti itsensä heti sodan alkaessa. Jäppilän suunnasta, samaten kuin Kuokkalankin (Repino) alueelta alettiin heti ampua tykistöllä hyökkääviä neuvostoliittolaisia sotajoukkoja kohti. Tämä tieto liitettiin heti Neuvostoliiton sotilasjohdon operatiivisiin katsauksiin.15
Mikä tulee Neuvostoliiton johdon Mainilan kylän läheisyydessä tapahtuneiden laukaisten selvittelystä kieltäytymiseen, ilmeisesti tässä tapauksessa Moskovassa todellakin pidettiin kiirettä. Ja tällainen Neuvostoliiton reaktio oli jo ilmiselvästi merkkinä siitä, että Neuvostoliitto oli päättänyt kiristää välejään Suomen kanssa.
Tässä tapauksessa, niin tänä päivänä kuin aiemminkin, suurin osa historioitsijoista ja kirjailijoista, samoin kuin herra Osmo Jussilakin, loogisten päätelmien tuloksena päätyy ajatukseen siitä, että Mainilan laukaukset ammuttiin Neuvostoliiton puolelta. Nämä lausunnot pohjautuvat ennen muuta siihen, että tämä välikohtaus olisi ollut hyödyksi vain neuvostojohdolle, joka juuri tuona hetkenä etsi aiheita aloittaa sota Suomea vastaan.
Luonnollisestikin ei ole mitään järkeä ruveta todistamaan, että neuvostojohto ei ollut kiinnostunut Mainilan tapahtumista. Se oli ilmeistä tuolloin. Joseph Goebbels antoi päiväkirjassaan tapahtuneelle määritelmän "monimutkainen Moskova-Suomi-konflikti". Tätä hän täydensi kuvaavalla lauseella: "BolÅ¡evikit väittävät, että suomalaiset ampuivat heidän alueitaan. Hah-hah-haa!"16 Mutta Osmo Jussila tänä päivänä tarkentaakin, että Mainilan laukaukset olivat Neuvostoliitolta paitsi törkeä, myös kömpelö provokaatio.17 Jos laukauksille annetaan tällainen merkitys, täytynee huomioida sekin, että ammuttiin niitä tai ei, sota olisi alkanut joka tapauksessa, koska viimeiset käskyt oli annettu Leningradin sotilaspiirin joukoille kolme päivää ennen sodan alkua. Tuolloin Neuvostoliiton sotilasjohdon piti ainoastaan odottaa viimeistä käskyä valtionrajan ylittämisestä.
Kuva VD.com
Toisaalta ei ole mitään perusteita kiistää, että erilaiset välikohtaukset tällä alueella rajaa eivät olleet mitenkään harvinaisia, vaan niitä tapahtui melko säännöllisesti. On mielenkiintoista, etteivät pelkästään venäläiset aiheuttaneet rajavälikohtauksia. Tuohon aikaan myös suomalaiset rajavartijat ampuivat Neuvostoliiton alueita. Se ei ollut omana aikanaankaan mikään salaisuus, vaikka Osmo Jussila ei asiasta mainitsekaan.
Viitataan vaikkapa seuraavaan tietoon. Kesken suomalais-neuvostoliittolaisia neuvotteluja 15. lokakuuta 1939 Beloostrovin lähellä Karjalan kannaksella Siestarjoen rautatiesillan varrella Suomen puolelta ammuttiin käsiaseella neuvostoliittolaisia rajavartijoita juuri sillä hetkellä, kun Suomen hallitusdelegaation auto oli palaamassa Moskovasta erään neuvottelukierroksen jälkeen.18
Tämä välikohtaus on epäselvä. Tarvittiin selvittelyä ja tutkimuksia, kuten maiden välinen sopimus vaati. Sen tuloksena kävi selväksi, että molemmat osapuolet pysyivät kannassaan. Neuvostoliiton ja Suomen rajavartijaedustajien istunnossa majuri Andrejev esitti Neuvostoliiton version tapahtuneesta. Hän kertoi, että kun Suomen hallitusdelegaatio oli kello 11 saapunut autolla rajalle ja oli "enintään 72 m:n päässä rautatiesillasta, 4“6 miehien ryhmä suomalaisia rajavartijoita, jotka olivat vartiokojun luona, syöksyivät juosten takamaastoon ja samanaikaisesti yksi heistä ampui kaksi vihreätä rakettia", jonka jälkeen "kajahti kahden laukauksen sarja todennäköisesti keveästä konekivääristä rautatielinjan suuntaan SNTL:n alueelle päin". Korostettiin, että "kuulat lensivät 50 m:n päässä sillalta omalla alueellaan olleen Neuvostoliiton rajavartijaryhmän päiden yli".19
Tämän version suomalainen osapuoli kiisti heti. Itse tapahtunutta ei kuitenkaan kiistetty, mutta korostettiin, että suomalaiset rajavartijat "Eivät tienneet mitään suomalaisten valtuutettujen tulosta autolla" ja auton saapuessa he yrittivät ottaa yhteyttä omaan johtoonsa puhelimitse, mutta "puhelin oli kuitenkin tällöin epäkunnossa". Kuitenkin "hälytyslaukaukset ammuttiin Suomen päin" ja "luodit eivät olisi voineet lentää SNTL:n rajavartijain päiden yli".20
Näin ollen, tämä rajavälikohtaus olisi jo silloin voinut edetä selvittelyineen aika pitkälle, koska Neuvostoliiton rajavartioston edustaja väitti sitä "rajaloukkaukseksi".21 Näissä olosuhteissa, kun Moskovan neuvottelujen seurauksena neuvostovastainen liikehdintä oli voimakkaasti kasvanut Suomessa, tapahtuma olisi aiheuttanut vakavan konfliktitilanteen. Mutta valtioiden välisten neuvottelujen aikana neuvostojohto ei katsonut tarpeelliseksi käynnistää "rajakiistaa", vaan tyytyi suomalaisjohdolta saatuihin lausuntoihin siitä, että se oli perin tyytymätön omaan rajavartiolaitokseensa.22
Mutta neuvostoliittolais-suomalaisten neuvottelujen epäonnistumisen jälkeen tilanne Neuvostoliitossa alkoi hyvin perusteellisesti muuttua. Tästä lähtien Neuvostoliitto käsitteli kaikki rajavälikohtaukset hyvin eri tavalla. Jos oletamme, että Moskova päätti itse inspiroida vastaavia konflikteja, silloin on tärkeätä selvittää, miten tällainen päätöksentekoprosessi neuvostojohdossa tapahtui, ja miten tällaista päätöstä ryhdyttiin toteuttamaan. Looginen päättely ei tässä kohdin riitä historioitsijalle, eikä liioin Neuvostoliiton ja Saksan politiikan keskinäinen vertailu.23 Tässä tarvitaan konkreettisia todisteita ja niitä vastaavia faktoja.
Tässä suhteessa vain aiemmin tutkimattomat asiakirjalähteet voivat auttaa tutkijoita. Sellaiset lähteet osoittavat, että jatkossa mahdollisesti sotaan johtavan rajakonfliktin tarpeellisuus otettiin Moskovassa huomioon. Siten esimerkiksi Neuvostoliiton Helsingin-lähettilään V. K. Derevjanskin raportissa, joka lähetettiin V. M. Molotoville 17. marraskuuta, painotettiin, että sillä hetkellä tarvittiin "joukko demonstratiivisia toimenpiteitä". Derevjanski piti esimerkiksi mahdollisena "kiristyneen tilanteen luomista suomalais-neuvostoliittolaisella rajalla", jonka jälkeen "kasvatettaisiin painetta kaikin mahdollisin keinoin diplomaattilinjan kautta".24 Todennäköisesti Moskovassa ajatukset kulkivat samoja raiteita.
Mitä siis Stalinin kabinetissa Kremlissä tuolloin tapahtui? Siitä on mahdollista tehdä päätelmiä muistelmien ja epäsuorien tietojen perusteella.
Tässä suhteessa Nikita HruÅ¡tÅ¡ovin muistelmat ovat poikkeuksellisen mielenkiintoiset. Vähän ennen Suomen ja Neuvostoliiton välisen sodan alkua HruÅ¡tÅ¡ov kutsuttiin useamman kerran Stalinin luokse Kremliin. Jälkeenpäin hän kertoi muistelmissaan eräästä tapaamisesta. Jos hänen muistelmiaan luetaan hyvin tarkasti ja verrataan niitä muihin lähteisiin, ilmenee, että HruÅ¡tÅ¡ov pääsi todistamaan tarkkaan ottaen juuri sitä tilannetta, kun Kremlissä tehtiin päätös "rajakohtauksen" järjestämisestä Suomen ja Neuvostoliiton välisellä rajalla. HruÅ¡tÅ¡ov ei kuitenkaan kertonut kuvaamansa episodin tarkkaa ajankohtaa, vaan tyytyi sanomaan, että se tapahtui "lopputalvella vuonna 1939". HruÅ¡tÅ¡ovin mielestä episodi sijoittui talvisodan alkuun.25 Tämä onkin johtanut harhaan hänen muistelmiaan lukeneita tutkijoita.26
Kun tutkitaan Stalinin työhuoneessa Kremlissä käyneistä henkilöistä laadittua rekisterikirjaa, käy ilmi, että HruÅ¡tÅ¡ovin mainitsema tapaaminen tapahtui ennen sodan alkua, koska HruÅ¡tÅ¡ov ei käynyt Stalinin luona 29. tai 30. marraskuuta.27 Kuusinenkaan ei käynyt Stalinin luona tuolloin28, vaikka HruÅ¡tÅ¡ov väittää, että juuri Kuusinen oli tapaamisessa läsnä.
Mutta pelkästään se, että HruÅ¡tÅ¡ov kertoi tavanneensa Stalinin luona Kuusisen, auttaa määrittelemään muistelmissa kuvatun tapahtuman ajankohdan tarkasti. Se nimittäin olisi voinut tapahtua vain 24. marraskuuta. Juuri tuona päivänä HruÅ¡tÅ¡ov tapasi Kuusisen Kremlissä ainoan kerran. Lisäksi tapaamisessa olivat läsnä Molotov (HruÅ¡tÅ¡ov mainitsee hänet muistelmissaan), sekä Berija ja Malenkov.29
Vaikka HruÅ¡tÅ¡ovin muistelmissa onkin puutteellisuuksia, niiden sisällön perusteella voi kuitenkin tehdä päätelmiä tuolloin tapahtuneesta mielipiteiden vaihtoprosessista sekä ymmärtää, mitä Kremlissä oikeastaan tuolla hetkellä tapahtui.
Käykin selväksi, että HruÅ¡tÅ¡ov meni Stalinin työhuoneeseen juuri sillä hetkellä, kun kysymystä sodan aloittamisesta käsiteltiin, ja HruÅ¡tÅ¡ov oli pelkkä silminnäkijä edellisen tapaamisen jatkumiselle.30 Tästä on osoituksena rekisteri niistä henkilöistä, jotka 24. marraskuuta kävivät Stalinin työhuoneessa. Siitä ilmenee, että HruÅ¡tÅ¡ov kävi siellä huomattavasti myöhemmin kuin muut tapaamiseen osallistuneet, ja näki vain neuvottelujen loppuosan.31 Kuitenkin muistelmissaan HruÅ¡tÅ¡ov korostaa selvästi sekä ymmärtäneensä tilanteen heti, että oivaltaneensa, että meneillään oli prosessi "tehdyn päätöksen toteuttamisesta", jossa sovittiin "tykillä ampumisesta".32
Jatkossa HruÅ¡tÅ¡ov kertoo muistelmissaan, että hän oli silminnäkijänä, kun Stalin aloitti puhelinneuvottelut, joiden jälkeen tämä ilmoitti, että "tänään se alkaa".33 HruÅ¡tÅ¡ov tulkitsi tämän tiedoksi sodan aloittamisesta Suomen kanssa. Mutta tätä lausetta voitaisiin tulkita laajemminkin, koska sota ei ollut vielä alkanut, ja ilmeisesti puhuttu liittyi laukauksiin rajalla. Samaan hengenvetoon HruÅ¡tÅ¡ov kirjoitti: "Suoritimme laukaisut¦ Minä sanon tämän siksi että on olemassa toinenkin versio: suomalaiset ampuivat ensimmäisenä¦".34 Jos otetaan huomioon, että tapaamisessa oli läsnä myös sisäasiain kansankomissaari Lavrenti Berija, käykin selväksi, että juuri hänen johtamansa laitoksen piti ilmeisesti toteuttaa 24. marraskuuta kehitelty suunnitelma.35
On tärkeä mainita, miten kaikki tähän liittyvät toimenpiteet jatkossa suunniteltiin. Tästä Otto Ville Kuusinen on kirjoittanut yksityiskohtaisemmin. Jatkossa henkilökohtaisen keskustelun aikana hän myönsi, että keskusteltaessa rajalla suoritettavien toimenpiteiden kulusta Kuusinen ehdotti neuvostojohdolle ennen muuta sitä, että Suomen kanssa jatketaan diplomaattisia neuvotteluja. Oli juuri Kuusisen idea esittää Helsingille vaatimus suomalaisjoukkojen siirtämisestä poispäin rajalta Karjalan kannaksella 25 kilometriä Viipurin suunnassa. Tätä ehdotusta hän ilmeisesti piti viimeisenä Suomelle esitettävänä vaatimuksena. Hänen sanojensa mukaan "Stalin suostui tähän ehdotukseen".36 Toisin sanoen jo silloin valmisteltiin sodan alkua edeltäneen loppukohtauksen skenaario.
Tapahtumat alkoivat kehittyä nopeasti. Kuten jatkossa väitettiin, 26. marraskuuta noin kello neljä iltapäivällä Moskovan aikaa Mainilan kylän läheisyydessä rajalla kuultiin laukauksia, ja vähän myöhemmin Neuvostoliiton radio tiedotti asiasta. Samanaikaisesti noin kello 21.00 Suomen Moskovan-lähettiläälle toimitettiin Neuvostoliiton vaatimus suomalaisten joukkojen siirtämisestä 20“25 kilometriä poispäin rajalta. Suomalaisdiplomaatin mielestä "esiintymisessä ei [ollut] töykeätä uhkaavaa sävyä"37, vaikka Neuvostoliitto ei ehdottanutkaan tämän rajakohtauksen yhteistä selvittämistä.
Tästä ilmenee, että kieltäytyminen tapahtumien yhteisen selvittämisen suorittamisesta ja sitä koskeneen suomalaiselta osapuolelta saadun ehdotuksen laiminlyönti tarkoitti vähintäänkin sitä, että suomalaisten oli tunnustettava "syyllisyytensä". Toisaalta pidättäytyminen selvittämästä tapahtumia rajalla osoitti epäilemättä, että neuvostojohto halusi salata jotakin, tai piti yksinkertaisesti kovaa kiirettä.
Asian monimutkaisuutta lisäsi sekin, että ainoana esitettynä todisteena siitä, että laukaukset todellakin tapahtuivat ja olivat sitä paitsi neuvostoliittolaisten tekemiä, ovat Mainilan alueella toimineiden suomalaisten rajavartijoiden dokumentoidut lausunnot. Heidän "konkreettisissa" raporteissaan, joita lähetettiin pääesikuntaan myöhään illalla (viittä vaille kaksi yöllä) 27. marraskuuta, kerrotaan tykistölaukauksista, jotka tapahtuivat noin kello 14.30 ja 15.00 välillä Neuvostoliiton puolelta. Nämä tiedot eivät kuitenkaan ole täysin riittäviä todistamaan neuvostoliittolaisen tykistön osallisuutta välikohtaukseen.
Tämän lisäksi Mainilan alueelta tulleisiin raportteihin sisältyvät tiedot, joita suomalaiset rajavartijat lähettivät omalle johdolleen, ovat erittäin epätarkkoja. Niissä sanotaan, että jotkut rajavartijat kuulivat vain yhden "pienen tykin laukauksen", toiset taas kuulivat "noin 5“6 laukausta".38 Näitä ristiriitaisia tietoja esitettiin jatkossa myös eräässä yöllisessä kuulustelussa, jonka suomalaispäällystö järjesti rajamiehilleen. Siinäkin tiedot erosivat toisistaan. Karjalan kannaksen rajavartijaryhmän tuolloinen komentaja eversti K. A. Inkala antoi tehtävän kuulustella kaikki, jotka näkivät ja kuulivat laukaukset, joita 26. marraskuuta tuli "SNTL:n puolelta".39
Rajavartijoiden kertomuksissa on selviä eroja. Yhteistä on tapahtumien ajankohta “ noin kello 14.45 ja 15.00 välillä Suomen aikaa, sekä se, että laukaukset tehtiin joko kranaatinheittimellä tai pienikaliiperisella tykillä. Mutta itse laukausten määrästä ei ole yhtenäistä tietoa, vaan niiden määräksi useimmiten sanottiin 3“4 kpl. Jotkut jopa sanoivat, etteivät laskeneet laukauksia.40 Kuvaavaa on sekin, että osa rajavartijoista väitti huomanneensa Neuvostoliiton puolella tuoreita kranaatinjälkiä, mutta "mitään siihen viittaavaa, että paikalla olisi joko kuollut tai haavoittunut, ei näkynyt".41
Näiden tietojen perusteella jo kello 10 jälkeen aamulla 27. marraskuuta eversti Inkala lähetti ulkoasiainministeriöön suoritetuista tutkimuksista yleistietoja, joissa painotettiin, että laukaukset tehtiin Neuvostoliiton puolelta, ja tiedot näistä laukauksista sisältyvät 4. raja-aseman rajavartijoiden päiväkirjaan. Sitten viitattiin vieläpä raja-aseman johtajan jyrkkään lausuntoon, että "ei ole mitään mahdollisuuksia olettamukselle että k. o. ammukset olisi ammuttu Suomen puolelta". Tämän lisäksi Inkala kiinnitti huomiota siihenkin, että rajavartijat eivät nähneet tykkiä, jolla kyseiset laukaukset oli tehty, mutta ammuksista oli jäänyt jälkiä.42 Kaiken tämän näin ollen piti olla perustana vastaukselle Neuvostoliiton nootista koskien tapahtunutta välikohtausta. Tästä kaikesta havaitsemme, että Osmo Jussilan väite siitä, että "Suomessa tehtiin heti laukausten ampumisen jälkeen perusteellinen tutkimus asiasta"43, ei selvästikään kestä kritiikkiä.
Tämän lisäksi hiljattain Suomen Sota-arkistosta löytyi vielä yksi raportti, joka lähetettiin Suomen yleisesikuntaan koskien kyseisiä tapahtumia. Siinä kerrottiin, että Mainilan lähellä jo "kello 11.50 venäläiset olivat harjoittelujen yhteydessä suorittaneet kranaattiammuntaa". Tämä raportti lähetettiin johtoportaaseen 26. marraskuuta kello 23.10, siis noin tunti ennen kun tiedot alueen "päälaukaisuista" lähetettiin.44 Näitä asiakirjoja tutkiessa herää kysymys: miksi ensimmäisen ja toisen raportin välinen aika on merkityksetön, vaikka niissä kuvattujen laukausten välinen aika oli kolme tuntia?
Kuva VD.com
Suomalainen tutkija Seppo Isotalo, joka ensimmäisenä löysi tämän uuden asiakirjan, väittää, että tämä olisi voinut tapahtua vain tuloksena siitä, että Suomessa saatiin tietää tapahtuneesta Neuvostoliiton radiolähetyksestä, ja vasta tämän jälkeen rajavartijat lähettivät uusia tietoja, todistaen oikeiksi Moskovan radion lähettävät tiedot laukauksista. Mutta silloin rajavartijoiden olisi pitänyt ehdottomasti korostaa, että laukaukset tehtiin Neuvostoliiton alueelta.
Kuten Isotalo väittää, Suomen johto tarvitsi uusia tietoja, koska nyt piti todistaa, että venäläiset olivat ampuneet itseään.45 Todellisuudessa taas, kuten Isotalo päättelee, aamulla Neuvostoliiton alueella tapahtui vain kranaattiammuntaa, kun taas iltapäivällä 26. marraskuuta "Mainilan laukauksia ei ollut", koska ne olivat Neuvostoliiton johdon keksintö, josta Moskovan radio tiedotti. Helsingissä tilannetta ei selvitetty. Siksi Suomen komento oli operatiivisesti järjestänyt jo uuden tiedotteen jo sen jälkeen, kun rajavartijoita oli kuulusteltu jo yöllä, ja he vain vahvistivat Moskovan radion lähettämät väärät tiedot laukausten tapahtumisesta.46 Tuloksena syntyi asiakirjatodisteita, jotka antoivat suomalaisjohdolle mahdollisuuden yhteistutkinnan aikana pohjautuen saatuihin tietoihin kiistää kokonaan tiedot siitä, että laukaukset olisi tehty Suomen puolelta. Ja vaikka tällaiset näkemykset vaativat perusteellista tarkastelua47, kuitenkin jo tämä asettaa kyseenalaiseksi Suomen johdon pääargumentin, joka perustuu Suomen rajavartiojoukkojen raportteihin.
Todisteena tästä versiosta voi jossain määrin olla Suomen ulkoasiainministeriön ja Karjalan kannaksen rajavartioaseman esikunnan sekä Suomen armeijan pääesikunnan puhelinneuvottelujen nauhoitus. Luonnollisestikin Suomen ulkoasiainministeriössä pidettiin kovaa kiirettä, kun tiedot Mainilan kylän läheisyydessä tapahtuneista laukauksista sekä asiaa koskevasta Neuvostoliiton hallituksen nootista saatiin. Heti tämän jälkeen otettiin yhteys Karjalan kannaksen raja-aseman johtoon. Mutta kysymykseen "tiedettiinkö [rajavartioston] esikunnassa mitään venäläisten väittämästä rajavälikohtauksesta" Helsinki sai yllättäen "kieltävän vastauksen". Tämän jälkeen pyydettiin ottamaan tapahtuneesta enemmän selvää, sekä "ilmoittamaan tiedustelujen tuloksesta".48
Suomalaisten rajavartijoiden tiedustelu todellakin jatkui koko 26. ja 27. marraskuuta välisen yön.49 Mutta Neuvostoliiton "suomalaisten tykistölaukaus"-väitteen kiistäminen tuli ulkoasiainministeriöön jo tunti ensimmäisen tiedustelun jälkeen. Silloin saapui uusi puhelinsanoma, joka tällä kertaa tuli suoraan pääesikunnasta. Siinä kerrottiin, että sen armeijakunnan esikunnan johto, jonka joukot sijaitsivat Mainilan alueella, raportoi: "Suomen taholta ei ole tehty venäläisten väittämää rajaloukkausta."50 Tämän jälkeen heti viidentoista minuutin kuluttua kello 23 pääesikunnasta raportoitiin puhelimitse ulkoasiainministeriöön, että rajavartijoilta oli saapunut uusia tietoja: "Venäläiset ovat suorittaneet tänään 26.11 klo 15.05 kranaatinheitin hävitysammuntoja Mainilan seuduilla. Suomen puolella ei mitään ammuntoja ole ollut."51 Mutta jos otetaan huomioon, että ensimmäinen perusteellinen raportti tapahtuneesta suomalaisilta rajavartijoilta pääesikuntaan lähetettiin vähän myöhemmin vasta aamuvarhaisella 27. marraskuuta, tästä seuraa, että Suomen armeijan pääesikunnan tiedot olivat hätäisiä. Paitsi että näissä tiedoissa puhutaan kranaatinheittimen eikä tykistön laukauksista, tapahtumien ajankohtaakaan ei ole määritelty kovin tarkasti. Kaikki tämä tietenkin herättää määrättyjä epäilyjä.
Toisaalta taas, viime aikoina löydetyistä neuvostoliittolaisista arkistomateriaaleista, joita esitetään kirjassa Terijoen hallitus: uusien asiakirjojen kertomaa52 käy ilmi, ettei laukauksista raportoitu Neuvostoliiton ylijohdolle tapahtumapaikalta, vaan päinvastoin: Punaisen Armeijan pääesikunta tiedusteli Leningradin sotilaspiirin operatiiviselta päivystäjältä "Mitä provokaatiotulta Suomen puolelta on ammuttu?"53 Selvittelyjen tuloksena kävi ilmi, että jopa 19. jalkaväkiarmeijakunnan esikunnassa, josta osa oli sijoitettu Mainilan läheisyyteen, saatiin tapahtumista tietää vasta Moskovan radion lähetyksestä tuona päivänä kello 2154, kun itse laukaukset tapahtuivat TASS:in tietojen mukaan kello 15.45. Tämän ohella kello 22 Moskovaan Leningradin sotilaspiiristä lähetetty operatiivinen raportti sisälsi epämääräisiä tietoja: "Mainilan lähelle sijoitetun joukkoomme ammuttiin tykistöllä Suomen puolelta, on tehty seitsemän laukausta, on kaatuneita ja haavoittuneita, niiden määrää selvitetään."55 TASS:in radiolähetyksessä sanottiin hyvin selvästi laukausten uhrien määrä: neljä Punaisen Armeijan sotilasta kaatunut ja yhdeksän haavoittunut. Mutta vieläkään ei tiedetä kaatuneiden neuvostoliittolaisten sotilaiden nimiä, eikä sitä, mihin heidät on haudattu. Kaikki tämä luo tapahtuneesta ristiriitaisen kuvan.
Edellä esitetystä ilmenee, että huolimatta vanhan neuvostohistorian väitteistä, joiden mukaan rajalaukaukset Mainilan kylän lähellä olivat suomalaista tekoa, on olemassa perusteita uudelle tulkinnalle siitä, että koko tapahtuma oli neuvostojohdon keksintö. Tässä tapauksessa hiljan löydetyt asiakirjat ja dokumentit muuttavat kokonaan lähestymistavan 26. marraskuuta tapahtuneiden laukausten tutkimiseen. Jos aikaisemmin keskeisenä oli kysymys siitä, kenen puolelta laukaukset ammuttiin, nyt tärkein kysymys on, oliko laukauksia ollenkaan olemassa. Mutta vastauksia näihin kysymyksiin voi antaa vain tutkimalla Suomen ja Venäjän arkistoja ja löytämällä aiemmin tutkimattomia asiakirjoja.
Kirjoittaja on historiatieteiden tohtori, professori ja esimies Pietarin valtionyliopiston uuden historian laitoksessa.
Viitteet1 Jussila O. Neuvostolainen jälkikuva Terijoen hallituksesta // Historiallinen Aikakauskirja, 2001, No 1, s. 107“109.
2 Ibid., s. 108“109.
3 Ibidem.
4 VnеÅ¡njaja pоlitika SSSR. Sbоrnik dоkumеntоv. T.IV. M., 1946, s. 462.
5 Ulkoasiainministeriön arkisto (jatkossa UM), 109 A 8. Nоta sоvjеtskоgо pravitеlstva, 26.11.1939; 109 A 6. Puhelinsanoma Moskovasta, 26.11.1939 (22.05).
6 Ibidem.
7 VnеÅ¡njaja pоlitika SSSR. Sbоrnik dоkumеntоv. T. IV, s. 463“464.
8 Jussila O. Op. cit., s. 109.
9 VnеÅ¡njaja pоlitika SSSR. Sbоrnik dоkumеntоv. T. IV; UM, 109 A 6. Sähke ulkomaan lähetystölle, 27.11.1939 (19.45).
10 UM, 109 A 11. Nоta sоvjеtskоgо pravitеlstva, 28.11.1939.
11 Jussila O. Op. cit., s. 109.
12 Ibidem.
13 Sota-arkisto (jatkossa: SA). T 20733/1. Päämajan sotapäiväkirja, N 1, 27.11.1939.
14 Baryšnikov N., Baryšnikov V. Terijoen hallitus. Uusien asiakirjojen kertomaa. Johan Beckman Institute, Helsinki-Pietari, 2001. S. 28.
15 Rоssiiski gоsudarstvеnnyi arhiv Vоеnnо-Mоrskоgо Flоta, f. r-92, оp. 2, d. 521, l. 1. Оpеrativnaja svоdka Å¡taba 7-i armii, 30.11.1939.
16 Ks.: Ržеvskaja Е. Gеbbеls. Pоrtrеt na fоnе dnеvnika. M., 1994.
17 Jussila O. Op. cit., s. 109.
18 Rоssiiski gоsudarstvеnnyi vоjеnnyi arhiv (jatkossa RGVA), f. 33987, оp. 3, d. 1240, l. 18; PоgranitÅ¡nyjе vоiska SSSR. M., 1970, s. 48; UM, 109, A 8. Jäljennös suomennetusta pöytäkirjasta, 15.10.1939.
19 UM, 109, A 8. Jäljennös suomennetusta pöytäkirjasta, 15.10.1939.
20 Ibidem.
21 Ibid., Puhelinsanoma. 16.10.1939. Kannaksen raja-asiamies, eversti Inkala / Suontausta.
22 PоgranitÅ¡nyjе vоiska SSSR, s. 48.
23 Jussila O. Op. cit., s. 109.
24 AVPRF, f. 06, оp. 1, p. 18, d. 194, l. 18“19. Dоkladnaja zapiska pоlprеda V. Dеrеvjanskоgо, 17. 11.1939.
25 Mеmuary Nikity SеrgеjеvitÅ¡a HruÅ¡tÅ¡ova, // Vоprоsy istоrii, 1990, № 7, s. 100.
26 Ks: Sоkоlоv B. V. Tainy finskоi vоiny. M., 2000, s. 28.
27 Ks.: Pоsеtitjеli krеmljovskоgо kabinеta I.V. Stalina // IstоritÅ¡еski arhiv, 1995, № 5“56 (57“60), s. 60.
28 Tuolloin Kuusinen ei ollut Moskovassa lainkaan.
29 Pоsеtitjеli krеmljovskоgо kabinеta I.V. Stalina, s. 59.
30 Mеmuary Nikity SеrgееvitÅ¡a HruÅ¡tÅ¡ova // Vоprоsy istоrii, 1990, № 7, s. 100.
31 Pоsеtitjеli krеmljovskоgо kabinеta I. V. Stalina, s. 59.
32 Mеmuary Nikity SеrgееvitÅ¡a HruÅ¡tÅ¡еva, s. 100.
33 Ml.
34 Ml.
35 Tähän on olemassa joitakin epäsuoria viitteitä. Esimerkiksi B. V. Sokolov teoksessaan Tainy finskoi voiny (Suomen sodan salaisuudet) esittää kertomuksen neuvostoliittolaisen kenraali OkunevitÅ¡in haastattelusta, jossa tämä kertoo, että ollessaan NKVD:n majurina hän yhdessä kahden "ballistiikkaekspertin" kanssa johti 26. marraskuuta vuonna 1939 harjoitteluammuntaa "uusilla salaisilla aseilla" Mainilan läheisyydessä (Sоkоlоv B. V. ml., s. 29).
36 Viitattu lähteessä Sinitsyn Je. T. Rеzidеnt svidеtjеlstvuеt. M., 1996, s. 138“139.
37 UM, 109 A 6. Puhelinsanoma Moskovasta, 26.11.1939 (22.05).
38 Ks. Kun Suomi taisteli. Hels., 1989, s. 15
39 UM, 109, A 6. Kuulustelupöytäkirja tehty 4 Raja K:n toimistossa, 27.11.1939.
40 Ibidem.
41 Ibidem.
42 Ibidem. Puhelinsanoma. UM:lle 27.11.1939 (10.15). Kannaksen raja-asiamies eversti Inkala; Karjalan kannaksen raja-asiamies UM:lle, 27.11.1939.
43 Jussila O. Op. cit., s. 109.
44 SA. Kan. AE, N puh. sanoma, 27.11.39 (A 0101 AKE). Osoituksina aamulla 26. marraskuuta Neuvostoliiton alueella Mainilan läheisyydessä tapahtuneista laukauksista toimivat myös sotavankien kuulusteluprotokollat, joita suomalainen päällystö laati Suuren isänmaallisen sodan aikana sellaisten venäläisten sotavankien kanssa, jotka suorittivat asepalveluaan rajalla kyseisten tapahtumien läheisyydessä syksyllä 1939 (ks.: UM, 109, A 6. Päämaja. Tiedusteluosasto; Kansallisarkisto. Risto Rytin kokoelma. Oikeuskanslian virasto. Päämaja. Tiedusteluosasto. Mainilan laukaukset).
45 Isоtalо S. Vystrеlоv v Mainila nе bylо // 105 dnеi "zimnеi vоiny", s. 43.
46 Ml.
47 Solomeštš I. Suomi, sota ja raja // Carelia. 2001, N 5, s. 102.
48 UM, 109, A 6. Puhelinsanoma: Kannaksen rajavartion esikunta, 26.11.1939 (21.50).
49 Ibid. Puhelinsanoma. UM:lle 27. 11.1939 (10.15). Kannaksen raja-asiamies eversti Inkala.
50 Ibid. Puhelinsanoma. YE:stä 26. 11.1939 (22.45).
51 Ibid. Puhelinsanoma. YE:stä 26. 11.1939 (23.00).
52 BaryÅ¡nikov N., BaryÅ¡nikov V. Op. cit. S. 28“29.
53 RGVA, f. 37977, оp. 1, d. 261, l. 270.
54 Ml.
55 Ml., d. 303, l. 292.Lähde:
SAFKALue myös:Suomen viime sotien vaiettuja asioita http://www.varastoduunarit.com/forum/index.php/topic,1894.0.htmlSotasyyllisoikeudenkäynnin asiakirjoja (syitä sodan syntyyn)http://www.varastoduunarit.com/forum/index.php/topic,1190.0.htmlVD
