Tosiasiat puhuvat 1944

[VD.com]

Alla olevat kirjoitukset ovat suoria lainauksia muuttamatta mitään.

Kirjoitukset ovat valittu siten, että niissä ilmenisi tapahtuneiden asioiden yksityiskohtia mahdollisimman paljon.

Eri kirjoituksista olisi helppo poimia yksityiskohtia, mutta kaiken demokraattisuuden nimessä yhteenveto jätetään lukijalle itselleen.


***



Tosiasiat puhuvat



Ulkopolitiikkaamme valotetaan (kirjoitettu 1944)

Usein on väitetty aikaisemman virallisen hallituspolitiikkamme avustelijoiden harjoittavan pelkkää henkilöpolitiikkaa. On siis ehkä syytä rajoittua luettelemaan eräitä tosiasioita, jotka puhuvat puolestaan. Jos ne liittyvät joidenkin määrättyjen henkilöiden toimintaan, ei sille voida mitään. Ne jäävät silti tosiasioiksi eivätkä muutu pelkiksi henkilökohtaisuuksiksi.

14. 4. 1938 Neuvostoliiton Helsingin lähetystön muuan edustaja kääntyi viranomaistemme puoleen ja ilmoitti maansa haluavan kunnioittaa itsenäisyyttämme. Saksalla oli kuitenkin Neuvostoliiton tietojen mukaan laajat valtaussuunnitelmat, joiden toteuttamiseksi se mm. alkoi tunkeutua Suomeen. Tämän vaaran torjumiseksi Neuvostoliitto tarjosi Suomelle sotilaallista apua erikoisesti eräiden ulkosaariemme linnoittamiseksi ja lisäksi edullista taloudellista sopimusta.

Samassa asiassa oli Neuvostoliitto kääntynyt silloisen pääministeri Cajanderin puoleen.

14. 6.1938 Neuvostoliiton lähetystö ilmoitti, ettei se sen suurvaltana sopinut enää uudistaa ehdotuksiaan, koska Suomi ei ollut osoittanut mitään kiinnostusta niihin. Vielä syksyllä 1938 Neuvostoliitto kuitenkin palasi asiaan.

Hieman myöhemmin käytyjen kauppaneuvottelujen aikana Neuvostoliiton ulkomaankaupan komissaari Mikojan jälleen palasi asiaan.

Suomi vältti vastauksen antamista kaikkiin näihin tunnusteluihin.

Hallituksemme pyysi kuitenkin ministeri Holmalta lausuntoa asiasta, ja tämän mukaan olisi asiasta ainakin ollut syytä neuvotella Neuvostoliiton kanssa. Näin ei sittenkään tehty.

Moskovassa syksyllä 1939 käytyjen neuvottelujen aikana Stalin sanoi neuvottelijoillemme suoraan, etteivät Neuvostoliiton vaatimat rajantarkastukset kohdistuneet Suomea vastaan, vaan olivat varokeinoja Saksaa vastaan, koska sen ja Neuvostoliiton kesken hieman aikaisemmin tehty sopimus tuskin tulisi kestämään.

Neuvostoliitto vaati näissä neuvotteluissa Suomelta 2761 km2 ja tarjosi sijaan 5529 km2, tosin vähemmän arvokasta aluetta. Lopulta eroitti neuvottelijat toisistaan oikeastaan enää tukikohta Hangossa ja siinäkin Neuvostoliiton taholla annettiin lopulta ymmärtää, että ehkä voitaisiin keskustella jostain saarestakin Hangon edustalla ja oma hallituksemme puolestaan oli viime tingassa valmis lähtemään tälle linjalle. Jostain ihmeellisestä syystä neuvottelut kuitenkin päästettiin katkeamaan. Meillä ilmoitettiin julkisesti, että toisena neuvottelijana olleella Tannerilla ei ollut aikaa viipyä niin kauan Moskovassa, kun hänen oli huolehdittava valtion talousarviosta.

Ennen Summan taisteluja helmikuussa 1940 sai ulkoministeriksi tullut Tanner Neuvostoliitolta rauhantunnustelun, mutta ei heti ilmoittanut sitä koko valtioneuvostolle. Vastoinkäymisten alettua Summassa Tanner taas ilmoitti, ettei rauhaa voida tehdä silloin, kun vihollisella on menestystä. Hieman epäröityään hän kuitenkin suostui kahden ulkoasiainministeriön virkamiehen tekemään ehdotukseen, että kirjailijatar Hella Vuolijoki saisi lähteä Tukholmaan etsimään yhteyttä neuvostolähettiläs Kollontayhin. Tämä kosketus johtikin tulokseen, etenkin kun myös Ruotsin ulkoasiainministeri Günther ja silloinen asianhoitajamme Erkko toimivat samaan suuntaan. Kun kuitenkin vastauksemme antamista viivyteltiin, tiukensi Neuvostoliitto vielä eräin kohdin vaatimuksiaan.

Jo kesällä 1940 ottivat eräät suomalaiset sotilaspiirit yhteyden Saksan sotilaspiireihin. Ensimmäiset varsinaiset asehankintasopimukset saatiin aikaan syksyllä 1940.

24. 9.1940 ilmoitti Suomi virallisessa kommunikeassa, että lomautettujen saksalaisten sotavoimien ja saksalaisten sotatarvikkeiden kuljetus Pohjois-Norjan ja Pohjois-Suomen välillä järjestetään määrätyin edellytyksin ja tiettyä valvontaa noudattaen. Englannin hallitus esitti tästä heti vastalauseensa ja Molotov huomautuksensa.

Huhtikuussa 1941 saapui huomattavia saksalaisia sotavoimia laivoilla Turkuun. Samoihin aikoihin sai Paasikivi Moskovasta poistuessaan Stalinilta Suomea varten 2 miljoonaa kg viljaa.

18. 6.1941 ilmoitti Englannin hallitus lopettavansa turvalupien antamisen Petsamon laivaliikennettä varten, koska huomattavia saksalaisia sotavoimia oli saapunut maahamme.

21. 6.1941 vakuutti Neuvostoliiton silloinen lähettiläs Wittingille, ettei hänen maansa taholta ollut mitään todennäköisyyttä sodan puhkeamiseen. Tosiasiassa olikin Neuvostoliitolla suhteellisen heikot sotajoukot rajoillamme.

22. 6.1941 alkoi Saksa hyökkäyksensä Neuvostoliittoa vastaan ja silloin lausui Hitler puheessaan:
Suomalaisten toverien kanssa ovat Narvikin taistelujen soturit Pohjoisen Jäämeren äärellä. Norjan valtaajan johdossa olevat saksalaiset divisioonat suojaavat yhdessä suomalaisten sankarien kanssa¦Suomen maata.

26. 6.1941 lausui Ryti radiopuheessaan: Nyt käyvät Suursaksan taisteluvoimat nerokkaan johtajansa, valtakunnankansleri Hitlerin johdolla menestyksellistä sotaa näitä meidän niin hyvin tuntemia neuvostovenäläisiä sotavoimia vastaan¦oman puolustussotamme onnellinen lopputulos on varma.

28. 6.1941 vaati Witting Englannin täkäläiselle lähettiläälle osoitetulla nootilla, että maidemme väliset diplomaattiset suhteet lopetettaisiin. Englanti ilmoitti, ettei se pitänyt tätä tarpeellisena, mutta Suomen aloitteesta näin kuitenkin tapahtui. Lähtökeskustelussa Englannin ministeri vielä lausui Wittingille, että suurvallan lähetystö saadaan ehkä helposti pois, mutta sitä on vaikeampi saada takaisin.

18. 8.1941 ilmoitti Yhdysvaltain varaulkoministeri Summer Welles ministeri Procopėlle, että Neuvostoliitto oli valmis keskustelemaan rauhasta Suomelle tehtävien alueellisten myönnytysten pohjalla.

Syyskuussa 1941 lausui Tanner Wienissä: Ennen kaikkea on se turmiollinen vaikutus, joka bolshevismilla on ollut Euroopan kansoihin, kaikiksi ajoiksi hävitettävä.

21.9.1941 ilmoitti Englannin hallitus Norjan hallituksen välityksellä, että Englannin oli pidettävä Suomea vihollisena, jos Suomen sotavoimat jatkavat tunkeutumistaan alueille, jotka aina ovat olleet venäläisiä (siis ylittävät Suomen historialliset rajat).

3 . 10.1941 varoitti Cordell Hull Suomea jatkamasta sotaa Saksan puolella.

14. 10.1941 lausui Tanner puheessaan Vaasassa, että ...ei ole epäilystäkään siitä, että Neuvostoliitto tulee menettämään sotansa Saksaa vastaan. Näin ollen olisi bolshevikien kanssa tehty rauha merkityksetön.

25. 11.1941 liittyi Suomi ns. antikominterni- sopimukseen.

Varoitettuaan Yhdysvaltain välityksellä vielä kerran Suomea julisti Englanti sille sodan 6 . 12.1941.

Muistinterästäjä

Julkaistu VAPAA POHJOLA lehdessä 14.12.1944

Lue myös:

"Sotasyyllisoikeudenkäynnin asiakirjoja"
http://www.varastoduunarit.com/forum/index.php/topic,1190.0.html

[VD.com]

Maamme taloudelliset vaikeudet (1944)



Oikea ulkopoliittinen suuntaus helpottaa niistä selviämistä

Ed. Yrjö Räisäsen lausunto 11.12.1944

Vuoden 1945 talousarvion yleiskeskustelussa 11.12.1944 lausui ed. Yrjö Räisänen seuraavaa:

"Herra puhemies! Siinä maassa, joka 1939 aloitti maailman verileikin ja jonka maan kohtaloihin maamme v.1941 sitoi omansa, ajatellaan nyt jo koko lailla toisin, kuin ajan alussa, jolloin haaveiltiin puolta maailmaa sen välttämättömäksi elintilaksi. Kaikista valtiovallan ehkäisytoimenpiteistä, sensuurista ynnä muista, huolimatta pirahtelee sen lehdistöstä julki silloin tällöin totuuden sana. Műnchener Neueste Nachrichten niminen saksalainen lehti kirjoittaa äsken mm. seuraavat sanat: Jos me sodan alussa olisimme tienneet, millaisiin korkeuksiin ja minkälaisia syvyyksiä kohti meidät veisi sota, minkälaisia muotoja ja minkä laajuuden se saisi, niin olisivat meistä useimmat sortuneet tuon tietämisen edessä.

Mekin suomalaiset, jotka liitimme kohtalomme Saksan kohtaloihin, olemme nyt laakson pohjassa, laakson, joka on syvä kuin rotko, käyttääkseni pääministeri Paasikiven itsenäisyyspuheen sanakuvaa. Täällä laakson pojassa ollessamme on meillä tai meidän maassamme ilmennyt kokolailla, ehkä kokonaankin, toisenlainen ajatussuunta kuin oli siihen saakka ainakin virallisesti, kun tähän laaksonpohjaan jouduttiin. En uskalla sanoa näistä uusista levyistä, jotka nyt soivat, onko niiden sävel yleensä niin vilpitöntä kun miltä se tahdotaan saada kuulumaan, mutta minä uskon kuitenkin, että ne ajatukset, jotka pääministeri Paasikivi tuossa itsenäisyyspäivät puheessaan lausui ne ajatukset ovat kokeneen miehen vakuuttavia ja tosi mielessä esitettyjä ajatuksia. Hän sanoi mainitussa puheessaan mm: Rauha ja sopu sekä luottamuksellinen naapuruussuhde suuren Neuvostoliiton kanssa on meidän valtiollisen toimintamme ensimmäinen ohje. Tämän me unohdimme, ja tämä oli unohduksessa oikeastaan koko itsenäisyytemme ajan, mutta erikoisesti sodan edellisinä vuosina.  

Nyt, niin kuin sanoin, nämä ajatukset ovat hyvin yleisiä meillä, en kuitenkaan, niin kuin huomautin, osaa sanoa ovatko ne kaikki niin vilpittömiä kuin vakuutetaan. Uskon kuitenkin, että esim. Suomen Sosiodemokraattien pääartikkeli, jossa kommentoitiin pääministeri Paasikiven puhetta ja julkaistiin tämän kuun 8 päivänä (08.12.1944), on vakaumuksen miehen kirjoittama. Siinä sanotaan näihin äsken lausumiini pääministeri Paasikiven sanoihin viitaten mm. seuraavaa: Siinä on selvästi viitoitettu hallituksen varsinaisen suuren politiikan linjat. Varmaa on, että yhä suuremmat kansalaispiirit maassamme käsittävät tilanteen tässä suhteessa juuri samalla tavalla kuin pääministeri ja hänen mukanaan luonnollisesti koko hallitus. Avoimestihan on myönnettävä, että näin ei meillä aina ole valtiomme johtavillakaan paikoilla ajateltu. Erinäisten porvarillisten piirien itsenäisyysajatuskin on aikaisemmin lähtökohtanaan pitänyt tuhoisaa kuvitelmaa alituisesta vastakohtaisuudesta Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Joltisenkin varmasti voitaneen lisätä, että jos ajatukset, mitkä pääministeri puheessaan esitti, olisi voitu yhtä vakuuttavasti ilmaista esim. alkukesällä 1941, niin meidän tilanteemme saattaisi olla nyt huomattavasti toinen.

Täällä eräs tämän illan puhuja, ed. Wiik, huomautti, että nämä sanat, samat ajatukset kyllä esitettiin tässä eduskunnassa ja tältä paikalta.

Ne lausui, pyydän lisätä, juuri edustaja Wiik esittäessään sosialistisen eduskuntaryhmän, kuutosten, deklaration sen johdosta, että hallitus silloisen pääministeri Rangeilin suulla oli käynyt täällä esittämässä, että olimme yhtyneet sotaan. Mutta nähtävästi eivät tosiaankaan nämä ajatukset, jotka tuossa deklaratiossa esitettiin, silloin olleet vakuuttavia, ja , minun täytyy lisätä, siinä mielentilassa, siinä hurahtaneisuudessa, joka oli vallannut myöskin tämän eduskunnan, ei sitä oikeastaan saanutkaan järkipuheilla vakuutetuksi. Ja meitä edustajia, sosiaalidemokraattisen eduskuntaryhmän jäseniä, kohtasi sen jälkeen tunnettu kohtalo tuon julistuksen, tuon lausuman johdosta ja kaiken sen suuntaisen toiminnan johdosta, joka oli tarkoittanut Suomen pysyttämistä erillään sodasta. Meidät hallituksen toimesta vangittiin, tutkittiin ja hutkittiin ja passitettiin kuritushuoneeseen. Nyt, kun nähdään, mihinkä on jouduttu, nyt puhutaan samalla tavalla, kuin me puhuimme silloin. Toivottavasti tällä kannalla myöskin pysytään.

Huonosti ovat kuitenkin meidän asiamme, niin kuin tänä iltana on tältä paikalta jo useammassa otteessa todistettu. Meidän pitäisi nyt pyrkiä sen kuilun tai rotkon pohjalta, jossa olemme, ylös. Se on kyllä hyvin vaikeata sen vuoksi, että käsitykseni mukaan se propaganda, jota tässä maassa harjoitettiin sotavuosina, oli niin perusteellista, että se sokaisi ei ainoastaan kansan, mutta suureksi osaksi itsensä tämän propagandan harjoittajat.

¦Me emme muuttuneesta tilanteesta ole vetäneet riittävän selviä johtopäätöksiä. Joku viikko sitten, sen jälkeen kun sosiaalidemokraattinen puoluekokous oli päättänyt tai ainakin siellä tehty ratkaisevia päätöksiä, kirjoitti ruotsalainen suurlehti Dagens Nyheter artikkelin Tanner- kriisistä, jossa lehti lausui mm. seuraavat tähän tilaisuuteen sopivat sanat: Mitä auttaa ajanpitkään, että entinen presidentti Ryti kunnianosoituksin valittiin takaisin valtionpankin johtajaksi. Hän ei kuitenkaan voi esiintyä finanssiasian johtajana amerikkalaisiin päin, jotka yksin voivat antaa riittävän suurta huojennusta Suomelle vahingonkorvaustaakoissa. Hän ei voita amerikkalaisia, vaan työntää ne luotaan. Hän on este finanssiavun saamiselle, lyhyesti sanoen, hän on aivan liian kallis Suomelle.

Se on, arvoisat edustajat ja herrat hallituksen jäsenet, niin, että me emme nyt tästä tilanteesta, kuilun tai rotkon pohjalta, johon olemme joutuneet, selviä omin avuin.

Me tarvitsemme vieraiden apua. Ruotsi on meille sitä antanut ja antaa, mutta sillä on niin paljon autettavia ympärillänsä, että se apu, jota sieltä saamme, ei riitä. Me tarvitsemme paljon enemmän, ja sitä voi rikas setä Samuli, huolimatta siitä, että hänkin on paljon köyhtynyt, meille antaa, kun me perin pohjin perusteellisesti muutamme mielemme, sen jälkeen kun olemme nähneet, mihin kurimukseen olemme joutuneet sen takia, että liityimme sotaan väärälle puolelle.

Täällä Suomessa olemme, kun olemme tämän lyhyen ajan olleet itsenäisiä, niin itsetunnossamme paisuneet, että toisin ajoin on kai tuntunut ja näyttänyt ulkoisista, että me siihen pakahdumme. Me olemme sanoneet, että me olemme suvereeneja, niin itsenäisiä, että teemme, mitä tahdomme, ja samalla tavalla ajatellaan nytkin, kun tällaisia kirjoituksia Ruotsissa kirjoitetaan otteistamme. Nuo ulkolaiset voivat jonkun verran tätä kantaa ymmärtää, mutta eivät kuitenkaan riittävästi. Ja ne senvuoksi sanovat, jos me emme ota niistä osviitoista vaaria, joita ne esittävät esim. apunsa ehtona niin, ne sanovat, että olkaa itsenäisiä ja suvereenisia niin paljon kuin te tahdotte, mutta penniäkään ette saa.

Ja jos me emme saa penniäkään, niin meille käy huonosti. Meidän täytyy saada ulkomailta apua, mutta ehtona on, että meidän on tunnustettava virheemme ja tehtävä siitä riittävän pitkälle menevät johtopäätökset. Tämän minä erikoisesti tässä tilaisuudessa, lopettaessani tämän puheeni, lasken hallituksen sydämelle."

Julkaistu lehdessä VAPAA POHJOLA 14.12.1944

***



***

Hitaita ovat herrojen kiireet (-44)

Poliittisten vankien korvausmääräraha poistettu vartionvarainministeriön ehdotuksesta, vaikka asialla on kiire

"Kuten tunnettua jätettiin valtiollisten vankien puolesta hallitukselle kirjelmä, jossa pyydettiin 1 miljardin markan määrärahaa valtiollisista syistä pidätetyille ja tuomituille, jotka välirauhansopimuksen perusteella on vapautettu, korvaukseksi niistä taloudellisista vahingoista mitä heidän vangittuna pitämisensä on aiheuttanut. Asian edistymisestä valtioneuvostossa kertoo Uusi Suomi, että valtion kuluvan vuoden toiseen lisämenoarvioon suunniteltiin otettavaksi 100 milj. mk korvauksen maksamiseksi sodan aikana poliittisista syistä vangittuna ja pidätytettyinä olleille. Tällainen määräraha sisältyikin valtionvaranministeriön lisämenoarvioehdotukseen. Valtioneuvosto kokoontui lauantaina käsittelemään valtionvarainministeriön talousarvioehdotusta. Tällöin päätettiin olla ottamatta sanottua määrärahaa lisämenoarvioon. Sen sijaan asetettiin viisimiehinen ministerivaliokunta asiaa edelleen valmistelemaan. - Näin U .S

Kun tässä on kysymys erittäin kiireellisestä asiasta, jonka myönteinen ratkaisu täytyisi asianosaisille olla ilman muuta selvä tuntuu kerrassaan omituiselta, että asia on vielä lykätty ministerivaliokunnan käsiteltäväksi. Vaikuttaa siltä niin kuin odotettaisiin jotain ihmettä päästä maksamasta korvauksia kansalaisille, joita, maan politiikan ollessa natsisuuntauksen alaisena, vuosikausia piinattiin vankiloissa. Kevytmielisesti aletun ja onnettomasti päättyneen natsipolitiikan ja sodan urheilulle, joista useimmat vielä ovat köyhiä ja kaikkensa menettäneitä on nopea korvaus välttämätön. Jos on totta se, mitä kerrotaan, että näille rauhan asian puolesta kärsimään joutuneille olisi korkeissa piireissä ajateltu korvauksena “ huoltolautakuntien toimesta annettavaa köyhäinapua, niin tuntuu se pilkanteolta. Ja siihen ei enää olisi meillä varaa. Se pitäisi vihdoin käsittää". Vapaa Pohjola 14.12 -44    

***



VAPAA POHJOLA 14.12.1944

[VD.com]

Puolustusvoimamme oikeassa valaistuksessa (kirjoitettu 1944)

"Puolustusvoimamme lukumäärään ja aseistukseen verraten sen saavutukset ovat olleet loistavat. Kunnia tästä kuuluu lähinnä sen sitkeille, rohkeille ja itsenäisesti toimineille rivimiehille. Tietysti on johdollakin ollut ansionsa. On ollut monia taitavia upseereita ja myös monia, jotka ovat tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti kohdelleet alaisiaan ja muutenkin täyttäneet moitteettomasti velvollisuutensa. Mutta puolustusvoimista on ollut toisenkinlaista väkeä. Näistä ei kuitenkaan aikaisemmin ole saanut puhua mitään.

Sensuurin vaikenemismääräykset olivat ankarimmat puolustusvoimiin nähden. Niistä ei saanut puhua mitään pahaa. Oikeutettuakaan arvostelua ei päästetty julkisuuteen. Tästä oli tietysti se seuraus, että epäkohtia ei saatu ajoissa poistetuksi, vaan levisivät ne leviämistään.

Jokainen sotaväessä ollut tietää, että etenkin sodan aikana on arvossa alempi täysin esimiehensä armoilla. Nimenomaan rivimiehet ja aliupseerit ovat aivan turvattomia, jos heillä on epäkelpo esimies. Tällaisia onkin ollut valitettavan monia, ellei muuten niin siksi, että sota pilasi monen upseerinkin hermot ja nämä purkivat sitten tasapainon puutteensa alaisiinsa.

Mutta paitsi tällaisia mielivaltaa esiintyi armeijassa paljon aineellistakin etuilua. Säännönmukaisesti olisi esim. rintamajoukoilla pitänyt olla parempi ravinto kuin muilla, mutta jokainen tietää, että mitä pitemmälle taaksepäin etappiportaissa mentiin, sitä oivallisempi oli ruokapuoli. Suoranaista valtion omaisuuden anastamistakin tapahtui runsaassa mitassa. Sodan nielemistä miljardeista häipyi uskomattoman suuri osa vääriin taskuihin. Epäsuorassa muodossa tämä tapahtui sittenkin, että puolustuslaitoksen erilaisissa hankinnoissa yrittäjänvoiton usein sallittiin muodostua aivan kohtuuttomaksi. Nimenomaan useat puolustusvoimien työmaiden urakoitsijat pistivät erilaisten näennäisten rakennusyhtiöiden avulla taskuihinsa huomattavat varat. Ja muistakin hankinnoista puuttui usein tarpeellinen kontrolli. Niinpä muuan armeijan tiedostuslaitoksen huomattava upseeri välitti omaan tiliinsä saksalaisten propagandajulkaisujen jakelun puolustusvoimille mm. sillä tuloksella että esim. eräs Rommelin saavutuksia mainostava vihkonen jaettiin rannikkopuolustuksessamme vielä sen jälkeen, kun Rommel itse oli karkoitettu Afrikasta.    

Ettei tällaisista laajalti tunnetuista epäkohdista epäluulon varjo lankeaisi koko puolustuslaitokselle ja sen moitteettomille jäsenille olisi tarpeen, että kaikki tällaiset asiat perinpohjin selvitettäisiin erikoisen, puolueettomasti ja täysin pätevästi kokoonpannun tutkimuskomission avulla.

Tällainen jälkiselvittely on tarpeen siitäkin syystä, että näin saataisiin supistuneet puolustusvoimamme mahdollisimman pätevästi kokoonpannuiksi ja tehokkaasti toimivaksi. Ne on puhdistettava sopimattomasta aineksesta. Emme tietenkään aio enää käyttää puolustusvoimiamme mihinkään sotaisiin seikkailuihin. Mutta voihan olla, että niille vielä on tarpeen jonkin kollektiivisen turvallisuusjärjestelmän yhteydessä suoda joitakin tehtäviä. Muutenkin armeijalla voi olla niin suuri vaikutusvalta asevelvollisten henkiseen ja ruumiilliseen kehitykseen, että se on saatava kaikinpuolin terveesti toimivaksi.

Tässä yhteydessä on syytä huomauttaa, että puolustusvoimamme kaipaavat useita uudistuksiakin. Niissä on vielä paljon tilaa järkiperäistämiselle, rationalisoinnille. Esim. paperisota on kaikille armeijassa olleille surullisen kuuluisa epäsystemaattisuudessaan. Paljon asevelvollisuusajasta kuuluu myös liiallisiin kunnianteko- yms. harjoituksiin, kun sitä vastoin maastoutuminen ym. todellisessa sodassa tarpeelliset tiedot ja taidot jätetään usein suhteellisen puutteellisen koulutuksen varaan. Yksinpä preussilainen henkikin on vielä liian voimakas puolustusvoimissa, etenkin koulutuskautena. Paitsi muuta tarvitsee upseeristomme entistä enemmän taloudellista ja yhteiskunnallista tietoa. Puolustusvoimien upseeriston pätevyyttä arvostellessa olisi vihdoin myös kiinnitettävä huomiota heidän sotilaspoliittiseen arvostelukykyynsä. Useilla kenraaleilla on ollut huomattava  osuus siihen, että olemme joutuneet sotiimme. Armeijan johto on kyllä koko ajan ollut varovaisella ja jarruttavalla kannalla. Mutta eräät kenraalit ovat omasta aloitteestaan antaneet vaarallisen optimistisia lausuntoja eri puolue-elimille, johtaville poliitikoille yms. Nimenomaan on maalaisliitolle annettu paljon tällaista harhauttavaa valistusta alkaen talvisodan aattoajasta. Meillä on kyllä ollut sellaisiakin upseereita aina kenraaleja myöten, jotka ovat oikein arvioineet mahdollisuutemme ja vastuuntuntoisesti suhtautuneet koko maalle kohtalokkaisiin ratkaisuihin, mutta armeijassamme vallinneen klikkihengen avulla on heitä voitu pitää syrjässä.

Nyt on huolehdittava siitä, että puolustusvoimiamme henkilökuntaa supistettaessa säilytetään ainoastaan parhaat pitäen silmällä sekä puhtaasti sotilaallisia tietoja että myös yleistä arvostelukykyä. Armeijasta vapautuville upseereille ja muulle henkilökunnalle on tietenkin hankittava työtilaisuuksia, mutta tällöinkin on pidettävä silmällä sitä, että muodossa tai toisessa vähemmän sopivaksi osoittautuneille ei anneta liian vastuunalaisia tehtäviä siviilissäkään".

VAPAA POHJOLA lehdessä 14.12.1944  

[VD.com]

Ulkopoliittisia mietteitä (kirj.1944)

"Melkein koko ajan itsenäistymisestään näihin sotiimme asti Suomi itse asiassa oli suuntautunut Saksaan. Suhteemme siihen eivät tosin olleet muodollisia, vaan tosiasiallista laatua. Nämä suhteet eivät myöskään kohdistuneet koko Saksaan, vaan sen vanhoillisiin sotilaallisiin, taloudellisiin ja yliopistollisiin piireihin. Demokraattisen Saksan kanssa oli meillä verrattain vähän tekemistä. Tässä kaikessa oli paljonkin luonnotonta. Luonnottominta oli kuitenkin se, että samanaikaisesti kuin Saksan sotilaspiirit itse olivat kiinteässä yhteistyössä neuvosliittolaisten ammattiveljiensä kanssa Rapallon sopimuksen päivistä asti (siis vasta 1920), samalla he meillä koettivat kaikin tavoin yllyttää ei vain upseereitamme, vaan yleistäkin mielipidettä Neuvostoliittoa vastaan.

Vasta verrattain myöhään ryhdyttiin meillä suosimaan pohjoismaista suuntausta. Oikeastaan sisäpoliittisista syistä. Kun vanhoillinen ja totalitaarisiin maihin suuntautunut Kivimäen hallitus alkoi joutua vastatuuleen, keksi se v.1935 vetää esille pohjoismaiset suhteet, joita kaikki sitä vastustaneet vapaamieliset piirit suosivat. Näin sai Kivimäen hallitus vähän uuta armonaikaa ennen kukistumistaan. Neuvostoliiton näkökulmasta ei ehkä pohjoismainen suuntaus näihin aikoihin ollut yhtä suositeltava kuin aikaisemmin. Aijemmin olisi pohjoismainen suuntaus voinut olla vastapainona pyrkimyksille reunavaltioliittymään, joita eräät piirit Suomessa ajoivat eri muodoissa, mutta jota Neuvostoliitto piti itseänsä vastaan suunnattuna ja siis vastenmielisenä.

Aijemmin oli Neuvostoliitto myös itse vähän varonut joutuvansa Kansainliiton yhteispakotteiden (kollektiivisten sanktioiden) kohteeksi, eikä siis pitänyt niistä. Suomi, joka itse epäili hyökkäystä, kannatti puolestaan aluksi niitä innokkaasti, kun taas Skandinavian maat, jotka silloin luulivat olevansa kaiken hyökkäysvaaran ulkopuolella, laskivat joutuvansa niissä yksistään antavaksi puoleksi ja olivat siksi niihin kuten yleensäkin kollektiivisen tervallisuusjärjestelmän kehittämiseen nähden pikenmiten, jarruttavalla kannalla.

Mutta natsismin päästessä valtaan Saksassa Neuvostoliitto muutti ulkopolitiikkaansa alkaen etsiä tukea Kansainliitosta ja sen turvallisuusjärjestelmästä. Ja siellä se joutui aktiivisessa rauhanpolitiikassaan monin kohdin toisille linjoille kuin passiivisemmat Skandinavian maat. Myöskin Suomi alkoi näihin aikoihin muuttaa suhtautumistaan Kansainliittoon ruveten pidättyväksi pakotteisiin ja yleisen turvallisuusjärjestelmän kehittämiseen.

Pohjoismaisen suuntauksensa alkuaikoina Suomi ryhtyi myös järjestämään Ahvenanmaan linnoittamattomuuskiellon poistamista yhteistuumin Ruotsin kanssa. Kun asia kuitenkin koetettiin hoitaa sivu Neuvostoliiton, herätti aije tässä vain epäluuloja. Ehkäpä pohjoismainen suuntaus kaikesta tästä huolimatta olisi voinut olla Suomelle pelastukseksi, jos se olisi perustanut jatkuvan ja luottamuksellisen keskinäisen tiedoituksen pohjalle rakentuvaan yhdenmukaiseen politiikkaan.

Silloin Skandinavian maat enemmän rauhalle vannoutuneina ja ulkopoliittisesti kokeneempina olisivat ehkä voineet auttaa Suomea välttämään niitä kohtalokkaita virheitä, jotka vv. 1938 - 1939 askel askeleelta johtivat maamme talvisotaan “ kylläkin vastoin sen silloisen hallituspiirien tahtoa.

Talvisodan jälkeen Suomi suunnitteli pohjoismaista puolustusliittoa, jota Ruotsi ja Norjakin olivat valmiit harkitsemaan. Aie raukeni kuitenkin Neuvostoliiton vastustukseen. Näennäisesti tällainen puolustusliitto saattoi olla sitä vastaan kohdistettu, mutta käytännössä se todennäköisesti olisi ainakin jarruttanut Suomen luisumista Saksan vanaveteen. Ehkäpä Ruotsi jo yksinäänkin ja ilman liittosuhdetta olisi voinut vaikuttaa hillitsevästi Suomeen siinä tapauksessa, että maamme olisi pitänyt sen tilanteen tasalla, mutta ainakin ulkoministeri Gűnther on hiljattain väittänyt, että kun hän oli maassamme joitakin viikkoja ennen toisen sotamme syttymistä, oli silloinen ulkoministerimme Witting vakuuttanut Suomen koettavan pysyä puolueettomana, vaikka maamme muutamia kuukausia aikaisemmin oli tehnyt sotilassopimuksen Saksan kanssa.

Toisen sotamme aikana oli sensuuri ja poliisitoiminta niin ankara etenkin aluksi, että ainoa jossain määrin ajateltavissa oleva poikkeus virallisesta saksalaissuuntauksesta oli pohjoismaisen suuntauksen hengissä pitäminen ja tämäkin oli lähinnä rajoitettava vain Ruotsia tai sitten vain etäisempää tulevasuutta koskevaksi. Tätenkin voitiin jonkin vertaista propagandaa harjoittaa sikäli, että puolustusliitto olisi tietysti pitänyt olla vastavuoroinen, joten Suomen olisi esim. pitänyt olla valmis puolustamaan Tanskan etelärajaa. Epäilemättä myöskin erikoisesti Tanska ja Norja olisivat yhteistoiminnassa oltaessa estäneen Suomea harjoittamasta mitään Saksalle suopeita ja liittoutuneille kansakunnille vihamielistä politiikkaa. Rauhan politiikan kannattajat olivatkin näin ollen aluksi yleensä pohjoismaisen suuntauksen ystäviä.

Toisen sotamme myöhemmissä vaiheissa oli jo mahdollista hieman ilmaista myötämielisyyttä Yhdysvaltojakin kohtaan. Rauhan politiikan kannattajat ryhtyivät tällöin ajamaan tätäkin akselivalloista loitontavaa suuntausta. Monilla oli tietysti muutakin kuin puhtaasti poliittisista harrastusta Yhdysvaltoihin ja se tulee etualalle säännönmukaisessa oloissa, mutta ennen välirauhaamme oli tämä mielenkiinnon ilmaus selvä poliittinen ele. Sellaisena sen myös käsittivät herrat Ryti ja Linkomies, jotka oikein hallituksen järjestämässä neuvottelutilaisuudessa moittivat suomalais- amerikkalaisen yhdistyksen perustamisen aloitteentekijöitä.

Nyt on jo mahdollista puhua suuntauksesta Neuvostoliittoonkin päin. Onko tämä ristiriidassa pohjoismaisen tai amerikkalaisen suuntauksen kanssa? Useimpien rauhan politiikan ajajien mielestä ei tällaista ristiriitaa ole ollut, vaan oli pohjoismainen suuntaus sotamme kestäessä vain ensimmäinen askel anglosaksiseen suuntaukseen ja tämä vuorostaan valmistusta venäläiseen suuntaukseen. Rauhan politiikan kannattajat toivovat, että mitään ristiriitaa ei vast`edeskään synny näiden eri suuntausten kesken. Suomi toivoo rauhaa monestakin syystä. Se ei enää halua joutua eri suurvaltojen väliin näiden sotaisissa selvittelyissä, koska sellaiset muodostuisivat sille entistäkin tuhoisimmaksi. Suomi haluaisi sen sijaan mahdollisuutta jatkuviin hyviin suhteisiin kaikkien demokraattisten valtioiden kanssa. Suomi toivoo, että tällaiset hyvät suhteet eri maihin muodostuvat vain etapeiksi pysyvän kansainväliseen rauhanjärjestöön pyrittäessä. Viimemainittua on pidettävä lopullisena päämääränä ainakin pienvaltioiden näkökulmasta, sillä rauha on jakamaton, kuten Litvinov sanoi.

Sodat leviävät nykyään (kirj.1944) yleisiksi, joten on yhä vaikeampaa jäädä syrjään niiden hävitykseltä. Valitettavasti ei rauhantila kuitenkaan ole ennalta taattu. Se on organisoitava. Siinä taas on kaikkien maiden ja niiden johtavien puolueiden sekä näitten johtomiesten myötävaikutus tarpeen.

Kiinnostus rauhaan on yhteinen Suomelle ja Neuvostoliitolle. Viimemainitulla on riittävästi aluetta, väestöä ja luonnonrikkautta. Siltä ei puutu kuin tilaisuus häiriytymättömällä työllä moninkertaistuttaa väestönsä hyvinvointi ja valtakuntansa mahti.



Vaikka periaatteelliset edellytykset hyviin suhteisiin ovatkin olemassa Suomen ja Neuvostoliiton välillä, tarvitaan luottamuksen syntymiseen kohdallamme sitä, ettemme tee mitään Neuvostoliiton selän takana, vaan pidämme sen ainakin suurin piirtein ajan tasalla. Meidän on esim. pakko hoitaa monet asiat, kuten eräät tavaranhankinta ja luottokysymykset länsivaltojen kanssa. Näistä aikeista olisi parasta etukäteen tiedoittaa Neuvostoliitolle." Nimimerkillä: K.E.P.H

Lehdestä: Vapaa Pohjola 14.12-1944


   

[VD.com]

Työväki ja nykyhetken kysymykset (1944)

Kappale on yllämainitusta jutusta.

(kokous 6. 12-1944)




Vapaa Pohjola “44 No:6 sivu kuusi.