Alikuluttava- vai alituottava kansalainen?

[VD.com]

Alikuluttava- vai alituottava kansalainen?


Tulisiko tukea sinkkiämpärien tuotantoa vai autoteollisuutta vai ihmistä kulutuskykyiseksi. Siinäpä vasta pulma.

Kansantaloudessa on tänä päivänä teoriaa valaiseva kysymys, että onko tervettä tukea Volvon, Fordin, Chryslerin tai GM:n tuotteiden hankkijoita “ tukemalla tuottajia - vai tulisiko tarpeiden tyydyttäjiä tukea yleisesti, että kuluttaja voisi itse tehdä päätöksensä, että mitä ja miksi hankkii, kuluttaa. Edellä mainittujen automerkkien ostajia tehtaiden sijaintivaltiot tukevat kuin peruspäivärahan saajaa, samasta kukkarosta, ettei suuremmalle joukolle tarvitsisi maksaa peruspäivärahaa. Tehtaiden ei anneta mennä konkurssiin, että omistajien oikeus osinkoihin säilyisi. Tästä syystä työläiset ovat valmiita alentamaan palkkoja ja luopumaan sovituista palkankorotuksista. Tämä on tuttua Suomen pankkikriisistä ja sen hoidosta.

Juhlapuheissaan hyvinvointiyhteiskunnan tukijat kääntävät toimissaan selkänsä hyvinvointivaltion teorialle ja perusidealle, että tulisi tukea kulutusta tulonsiirroin, että alikuluttavatkin voisivat tehdä kulutuspäätöksiä, saisivat ihmisoikeudet tavara- ja palvelumarkkinoilla. Tuet esimerkiksi autotehtaille ovat vain huonolaatuisia kainalosauvoja hyvinvointiyhteiskunnalle ja autoteollisuuden terveelle kehitykselle, joiden pahoinvointia ne pitemmällä aikavälillä kasvattavat.

Otsikon termit, alikuluttava- vai alituottava kansalainen ovat esillä J. M. Keynesin ja J. K. Galbraightin markkinoiden tasapainoon pyrkivissä hyvinvointiyhteiskunnan teorioissa. Ne ovat teorioissa niin päin, että alikulutus synnyttää markkinahäiriön, jonka seurauksena osa työvoimasta alituottaa, ovat työttöminä tai lomautettuina, eivätkä voi hankkia kulutuksen edellytyksiä, rahaa. Heidän kulutuskykyynsä tulisi siis panostaa, ei tuotannon ylläpitoon ja kaikkein vähiten siihen eriarvoisuutta lisäävällä tavalla, pankin tai autotehtaan omistajille.

Edellä mainitut teoreetikot mm. ovat haastaneet 30-luvun suuresta lamasta lähtien markkinatalouden klassiset, liberaalit, uusklassiset tai uusliberaalit “opit. Kulutuskyky on turvattava vaikka inflaation uhalla, ettei tuotantohäiriöitä, alituottavia henkilöitä synny. Laskevien hintojen ja palkkojen, deflatorinen “maailma on vieras hyvinvointiyhteiskunnan teorioille kuten on opittu, myös käytännöille. Sitä vastoin pääomatulojen kapeneminen ei ole vaikuttanut kapitalistisen maailman historiassa kokonaiskulutukseen vaan on usein lisännyt sitä koska tulot ovat jakautuneet tasaisemmin.

Ovatko siis lamamme lääkkeet samansuuntaisia aho-lipposlaisia vain eri kuorrutuksella katais-vanhas-urpilaisia, että kansalaistemme kulutuskyky taas heikkenee, pahoinvointi lisääntyy ja tuetaan tuotantoa, pääomatulojen kasvua kuten edellisessäkin lamassa. Terve yritystoiminta voi rakentua vain kuluttajien tarpeista, kysynnästä markkinahintaan. Palkankorotuksista ei siis tule luopua, pääomatulojen verotusta kiristämällä tulee poistaa köyhyyden aiheuttama kulutusvaje. Näin tuetaan kotimarkkinoiden tervettä kehitystä vientivetoisen suurtuotannon pääomatulojen kasvun sijaan.

 

Hannu Ikonen

Pääluottamusmies

Neste Oil Porvoo