Kemianteollisuuteen viime viikolla solmittu liittokohtainen työehtosopimus paljastaa karulla tavalla ay-liikkeen nykyisen saamattomuuden tilan ja taipumisen kapitalistien tahtoon. Solidaarisuus on kuopattu ja matalapalkkaiset jätetään rimpuilemaan yksin työantajien paikallista saneluvaltaa vastaan.
Näin on pakko todeta, sillä Kemianliiton hyväksymä monivuotinen, palkkojen prosenttikorotuksiin ja paikallisen sopimisen lisäämiseen perustuva sopimus kelpaa kyllä taatusti perusraamiksi myös muun teollisuuden sekä palvelualojen työantajajärjestöille. Ja on itsestään selvää, että kapitalistit yrittävät alistaa heikommat ammattiliitot vielä kemiaakin huonompiin sopimuksiin.
Kemianteollisuuden uusi työehtosopimus on yli kahden ja puolen vuoden mittainen. Sopimus päättyy 31.1.2010 ja se jatkaa vuoden 2004 lopulla solmitun tuposopimuksen niukkuuslinjaa. Palkkoja korotetaan vuosittain keskimäärin noin 3 prosentilla. Kahden viimeisen vuoden korotuksiin sisältyy kumpaankin 0,4 prosentin paikalliserä, josta puolesta yritysten johto voi päättää itse.
Työantajien vaatima paikallinen sopiminen etenee muutoinkin rivakkaa vauhtia. Työntekijöiden yksilöllisiä työehtosopimuksia ja taloudellista vastuuta ujutetaan työpaikkatasolle. Työaikajoustoja lisätään ja työaikapankkeja otetaan käyttöön ylityökorvausten kiertämiseksi. Paljon puhuttuun luottamusmiesten asemaan ei ole tulossa mitään todellisia parannuksia.
Kapitalistien isäntävallan kasvusta ja uhosta kertoo paljon Kemianteollisuus ry:n varatoimitusjohtaja Martti Niskasen heti 8.6. kemianalan sopimuksen jälkeen antama haastattelu. Niskanen totesi siekailematta, että uudessa työehtosopimuksessa ei ole solidaarisuudesta jäljellä enää häivääkään. Tämän suurempaa tyrmäystä ei ay-liikkeen yksi tärkeimmistä periaatteista ole saanut miesmuistiin.
Muitakin lausuntoja on toki annettu. Kemianliiton puheenjohtaja Timo Vallittu (sd) hehkutti sopimuksen uutta kynnysrahaa ja työehtosopimusta kokonaisuudessaan historialliseksi. SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen (sd) puolestaan kehui syntynyttä neuvottelutulosta asialliseksi ja uusia uria aukovaksi askeleeksi. Ay-liikkeen johdon vasemmistoliittolaiset lienevät samaa mieltä, kuten aiemminkin.
Työpaikoilla ja työläisten keskuudessa eläteltiin vielä keväällä toiveita, että porvarihallituksen suurien vaalilupausten, yhtiöiden jättivoittojen ja miljardiosinkojen aikana SAK:n ja ammattiliittojen johto olisi viimeinkin luopunut kapitalistien nöyristelystä ja aloittanut kunnon työehtokamppailun valmistelun. Mutta ei, sama meno näyttää vain jatkuvan.
Pienipalkkaisten, pätkätyöläisten, lapsiperheiden, eläkeläisten ja muiden vähävaraisten asemaan ei tule parannusta, ellei suurpääoman ja rikkaiden etuoikeuksiin puututa. Se on kiertämätön tosiasia. Vanhat tuposopimukset ja niistä nyt painomusteensa saaneet uudet minitupot eivät muuta tulonjakoa työväestön hyväksi. Suunta on aivan päinvastainen.
Työkansan SanomatMARKAN OSTOVOIMA JA SEN KEHITYS 1860-2001
http://www.oulunnumismaatikot.fi/ostovoima.htm
